Avain
kaiken olemassa olevan
ymmärtämiseen
on Raamattu.
Koko maailmankaikkeus
on olemassa Jumalan tahdosta.
Meidät on luotu
Hänen yhteyteensä.
Kun Jumalan lapsina
siirrymme ajasta iäisyyteen,
ylistämme Herraa Jumalaa,
Kaikkivaltiasta,
joka elää aina ja iankaikkisesti,
joka
- on
- on aina ollut
- on aina oleva
näin sanoen:
"Pyhä, pyhä, pyhä
on Herra Jumala,
Kaikkivaltias,
joka oli
ja joka on
ja joka tuleva on"
(Ilm 4:8)
Ja edelleen Valtaistuimen edessä
kuuluu seuraava ylistys:
"Sinä,
meidän Herramme
ja meidän Jumalamme,
olet arvollinen saamaan
ylistyksen ja kunnian ja voiman,
sillä sinä olet luonut kaikki,
ja sinun tahdostasi
ne ovat olemassa ja ovat luodut"
(Ilm 4:11)
Sinäkin
olet olemassa Jumalan tahdosta.
Sinä olet Hänen luomistekonsa.
Maailmassa tapahtuu kuitenkin
paljon pahoja asioita.
Herääkin kysymys:
Kuka tätä maailmaa hallitsee?
"koko maailma on pahan vallassa"
(1 Joh 5:19)
Miten on mahdollista,
että Jumalan luomaa maailmaa
hallitsee paha.
Avain kaiken ymmärtämiseen
162
1891
Vastaukset
Raamattu on kirja,
jonka avulla
Jumala kertoo ihmisille asioita.
Siksi Raamattua sanotaankin
Jumalan Sanaksi.
Edellä olen lainannut Raamattua
Uudesta Testamentista
Johanneksen kirjoittamasta
Ilmestyskirjasta
ja Johanneksen
Ensimmäisestä kirjeestä.
Niistä kävi ilmi,
että Jumala on luonut kaiken.
Me olemme olemassa Jumalan tahdosta.
Mutta hämmentävänä asiana
tuli esiin myös se,
että maailmaa hallitseekin nyt paha.
Johannes on kirjoittanut myös
Evankeliumin.
Sen avain eli johdanto
selvittää syntyjä syviä.
Siinä tuota pahaa
sanotaan pimeydeksi.
Jumalan Poikaa
sanotaan siinä
Sanaksi ja Valkeudeksi.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt."
(1:1-5)
Tuon viimeisen lauseen
viimeinen sana on alkutekstissä
verbi
καταλαμβάνω
katalambanō
(lambanō = ottaa / saada)
On jotain,
mitä pimeys ei voi
- käsittää
- tavoittaa
- ottaa kiinni
- saada valtaansa
- voittaa
Lyhyesti sanoen
pimeys ei voi ottaa omistukseen
Valkeutta,
mutta Valkeus
voi syrjäyttää
pimeyden.
Jumalan Sana on
Todellinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen,
joka sen ottaa vastaan.
Johannes puhuu
Jumalan Pojasta,
joka alussa oli
Jumala Jumalan tykönä,
mutta tuli sitten
taivaasta maan päälle
syntyen ihmiseksi
ihmisten keskuuteeen.
"Ja Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa,
senkaltaista kirkkautta,
kuin ainokaisella Pojalla on Isältä"
(Joh 1:14)
Johannes viittaa tapahtumaan,
joka tapahtui vähän ennen
kuin tämä Jumalan Poika
naulittiin ristille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817292/jahve-jumalan-poika-naulittiin-ristille
Tälle Jumalan Pojalle,
joka tuli lihaksi,
oli annettava nimi
Jeesus (Herra, joka Pelastaa),
koska hän oli pelastava
kansansa pahan vallasta.
Tämä on tapahtunut.
Pahan valta on voitettu.
Sen todistaa se,
että Jeesus nousi ylös kuolleista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17819236/jeesuksen-ylosnousemuksen-todistajat
Johannes kirjoitti
evankeliumin eli
suuren ilosanoman
tästä kaikesta.
Kuoleman valta on voitettu.
"nämä ovat kirjoitetut,
että te uskoisitte,
että Jeesus on Kristus,
Jumalan Poika,
ja että teillä uskon kautta olisi
elämä hänen nimessänsä."
(Joh 20:31)- Anonyymi
Jumala kertoo meille viisauksiaan.
Esimerkiksi Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttely on ihan yliveto!
Sen puhtaammaksi on vaikea valehdella. Anonyymi kirjoitti:
Jumala kertoo meille viisauksiaan.
Esimerkiksi Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttely on ihan yliveto!
Sen puhtaammaksi on vaikea valehdella.Tarkoitatko,
että insinööri,
joka on suunnitellut auton,
ei osaisi pysäyttää
tai peräyttää sitä?- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tarkoitatko,
että insinööri,
joka on suunnitellut auton,
ei osaisi pysäyttää
tai peräyttää sitä?Jumala ei ole mikään insinööri.
Hullulta diiktaattorilta vaikuttaa tekojensa myötä.
Onneksi ukko on vain ihmismielen luomus. Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole mikään insinööri.
Hullulta diiktaattorilta vaikuttaa tekojensa myötä.
Onneksi ukko on vain ihmismielen luomus.Kertoisitko yhden hullun teon.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kertoisitko yhden hullun teon.
Sivusta en malta olla sanomatta. Sekin oli vähintäänkin hullun diktaattorin teko, että tapatti oman poikansa, aivan turhan takia. Toki sekin on vain ihmisten sepittämä tarina.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kertoisitko yhden hullun teon.
Pumpata nyt kilometritolkulla litteän maan päälle vettä. Ihan vain sen vuoksi, että jokunen inehmo on tekaissut syntiä.
Umpihullu on tämä taivainen taatto.
Jos totta puhutaan, niin mitään vedenpaisumusta ei ollut. Vikkelä raamatun kirjoittajan sulkakynä toteutti tulvan. Pahuus alkoi siitä,
kun kaikkein ihastuttavin enkeli
ylpistyi ihanuudestaan.
Aamuruskon pojasta eli Luciferista
eli Valon kantajasta
tuosta kaikkein kirkkaimmasta
luodusta olennosta
tuli pimeyden ruhtinas.
Ja nyt vastakkain ovat
pimeys ja Valkeus.
Tästä asetelmasta Raamattu kertoo
jo sen toisesta jakeesta alkaen.
Paholainen sai ujutettua
synnin ja kuoleman myös
Aadamin hallitsemaan maailmaan.
Aadamin synti ei jäänyt ainoaksi,
vaan heti seuraavassa polvessa
Aadamin ensimmäinen poika
tappoi nuoremman veljensä.
Jumala suo Aadamille toisen
pojan surmatun Aabelin sijaan.
Seet oli uusi alku
Jumalan lupaamalle pelastukselle.
Paholainen tiesi,
että nyt hän ei voi enää tyytyä
eliminoimaan Aadamin poikia.
Hänen täytyy saastuttaa
koko ihmissuku,
jotta siitä ei koskaan
tule maailmaan
Jumalan lupaamaa
käärmeen pään
eli paholaisen vallan murskaajaa.
Olemme vielä aivan
ihmiskunnan alkutaipaleella,
kun paholainen on saamassa
luomakunnan
täydellisesti haltuunsa.
Vain Nooa oli enää vanhurskas.
Tämä luomakunnan haltuun otto
tapahtui siten,
että paholaisen hallinnassa
olevat pahat enkelit,
joita nimitetään jumalan pojiksi,
tulivat maan päälle
ja yhtyivät ihmisten tyttäriin.
"Kun ihmiset alkoivat lisääntyä
maan päällä
ja heille syntyi tyttäriä,
huomasivat Jumalan pojat
ihmisten tyttäret ihaniksi
ja ottivat vaimoikseen kaikki,
jotka he parhaiksi katsoivat.
Silloin Herra sanoi:
'Minun henkeni
ei ole vallitseva ihmisessä
iankaikkisesti,
koska hän on liha.
Niin olkoon hänen aikansa
sata kaksikymmentä vuotta.'
Siihen aikaan
eli maan päällä jättiläisiä,
ja myöhemminkin,
kun Jumalan pojat
yhtyivät ihmisten tyttäriin
ja nämä synnyttivät heille lapsia;
nämä olivat noita
muinaisajan kuuluisia sankareita."
(Gen 6:1-4)
Näin paholainen yritti estää
Pelastajan syntymisen maailmaan.
Kohta kaikki syntyvät lapset
olisivat olleet niitä,
jotka olivat saaneet alkunsa
pahoista enkeleistä.
Jumalan lupaama Pelastaja
ei tietenkään voisi
silloin tulla maailmaan.
Jumalalla ei ollut vaihtoehtoja.
Ihmissuku
ja sen hallintaan annettu luomakunta
sai 120 vuotta armonaikaa.
Nooa saarnasi loppuun asti.
Mutta turhaan.
"Mutta kun Herra näki,
että ihmisten pahuus
oli suuri maan päällä
ja että kaikki heidän
sydämensä aivoitukset ja ajatukset
olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
niin Herra katui
tehneensä ihmiset maan päälle,
ja hän tuli murheelliseksi
sydämessänsä.
Ja Herra sanoi:
'Minä hävitän maan päältä
ihmiset, jotka minä loin,
sekä ihmiset että karjan,
matelijat ja taivaan linnut;
sillä minä kadun ne tehneeni'"
(Gen 6:5-7)
Jumalan oli pakko
pelastaa maailma
hukuttamalla luomakunta.
Pelastusta varten Jumala käski
Nooan rakentaa
valtavan suuren laivan.
Sitä sanotaan arkiksi.
Sen avulla Jumala pelastaisi
sekä ihmiskunnan että eläinkunnan.
Koko ihmiskunta olisi joutunut
paholaisen omiksi
ja sen myötä myös ihmisen hallintaan
annettu eläinkunta,
jos ei olisi ollut vielä yksi hurskas.
Näin äärirajoille
Jumalan pitkämielisyys
jaksaa odottaa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Pahuus alkoi siitä,
kun kaikkein ihastuttavin enkeli
ylpistyi ihanuudestaan.
Aamuruskon pojasta eli Luciferista
eli Valon kantajasta
tuosta kaikkein kirkkaimmasta
luodusta olennosta
tuli pimeyden ruhtinas.
Ja nyt vastakkain ovat
pimeys ja Valkeus.
Tästä asetelmasta Raamattu kertoo
jo sen toisesta jakeesta alkaen.
Paholainen sai ujutettua
synnin ja kuoleman myös
Aadamin hallitsemaan maailmaan.
Aadamin synti ei jäänyt ainoaksi,
vaan heti seuraavassa polvessa
Aadamin ensimmäinen poika
tappoi nuoremman veljensä.
Jumala suo Aadamille toisen
pojan surmatun Aabelin sijaan.
Seet oli uusi alku
Jumalan lupaamalle pelastukselle.
Paholainen tiesi,
että nyt hän ei voi enää tyytyä
eliminoimaan Aadamin poikia.
Hänen täytyy saastuttaa
koko ihmissuku,
jotta siitä ei koskaan
tule maailmaan
Jumalan lupaamaa
käärmeen pään
eli paholaisen vallan murskaajaa.
Olemme vielä aivan
ihmiskunnan alkutaipaleella,
kun paholainen on saamassa
luomakunnan
täydellisesti haltuunsa.
Vain Nooa oli enää vanhurskas.
Tämä luomakunnan haltuun otto
tapahtui siten,
että paholaisen hallinnassa
olevat pahat enkelit,
joita nimitetään jumalan pojiksi,
tulivat maan päälle
ja yhtyivät ihmisten tyttäriin.
"Kun ihmiset alkoivat lisääntyä
maan päällä
ja heille syntyi tyttäriä,
huomasivat Jumalan pojat
ihmisten tyttäret ihaniksi
ja ottivat vaimoikseen kaikki,
jotka he parhaiksi katsoivat.
Silloin Herra sanoi:
'Minun henkeni
ei ole vallitseva ihmisessä
iankaikkisesti,
koska hän on liha.
Niin olkoon hänen aikansa
sata kaksikymmentä vuotta.'
Siihen aikaan
eli maan päällä jättiläisiä,
ja myöhemminkin,
kun Jumalan pojat
yhtyivät ihmisten tyttäriin
ja nämä synnyttivät heille lapsia;
nämä olivat noita
muinaisajan kuuluisia sankareita."
(Gen 6:1-4)
Näin paholainen yritti estää
Pelastajan syntymisen maailmaan.
Kohta kaikki syntyvät lapset
olisivat olleet niitä,
jotka olivat saaneet alkunsa
pahoista enkeleistä.
Jumalan lupaama Pelastaja
ei tietenkään voisi
silloin tulla maailmaan.
Jumalalla ei ollut vaihtoehtoja.
Ihmissuku
ja sen hallintaan annettu luomakunta
sai 120 vuotta armonaikaa.
Nooa saarnasi loppuun asti.
Mutta turhaan.
"Mutta kun Herra näki,
että ihmisten pahuus
oli suuri maan päällä
ja että kaikki heidän
sydämensä aivoitukset ja ajatukset
olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
niin Herra katui
tehneensä ihmiset maan päälle,
ja hän tuli murheelliseksi
sydämessänsä.
Ja Herra sanoi:
'Minä hävitän maan päältä
ihmiset, jotka minä loin,
sekä ihmiset että karjan,
matelijat ja taivaan linnut;
sillä minä kadun ne tehneeni'"
(Gen 6:5-7)
Jumalan oli pakko
pelastaa maailma
hukuttamalla luomakunta.
Pelastusta varten Jumala käski
Nooan rakentaa
valtavan suuren laivan.
Sitä sanotaan arkiksi.
Sen avulla Jumala pelastaisi
sekä ihmiskunnan että eläinkunnan.
Koko ihmiskunta olisi joutunut
paholaisen omiksi
ja sen myötä myös ihmisen hallintaan
annettu eläinkunta,
jos ei olisi ollut vielä yksi hurskas.
Näin äärirajoille
Jumalan pitkämielisyys
jaksaa odottaa.Jos sinäkin käyttäisit aikasi satujen kertomisen sijasta oikeaan työhön, niin sinua voisi joku pitää yhteiskunnalle hyödyllisenä yksilönä.
- Anonyymi
"Avain kaiken olemassa olevanymmärtämiseen on Raamattu."
Hyvin on aloittaja tiivistänyt asian. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole mikään insinööri.
Hullulta diiktaattorilta vaikuttaa tekojensa myötä.
Onneksi ukko on vain ihmismielen luomus."Jumala ei ole mikään insinööri."
On paljon enemmän.
Suunnitteli ja loi esim ihmisen.
..kasvit, eläimet, mikrobit jne
Suunnitteli ja loi koko ekosystemit ja biosfäärin eli maapallon elonkehän.
Kaikki ovat äärettömän paljon monimutkaisempia kuin mihin ihmisinsinööri pystyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta en malta olla sanomatta. Sekin oli vähintäänkin hullun diktaattorin teko, että tapatti oman poikansa, aivan turhan takia. Toki sekin on vain ihmisten sepittämä tarina.
"Sekin oli vähintäänkin hullun diktaattorin teko, että tapatti oman poikansa, aivan turhan takia"
Onko sinun ja minun pelastamiseni vaikka merihädästä aivan turhaa?
Miksi meillä on pelastuslaitoksia?
Jlan halusi pelastaa langenneet ihmiset kadotustuomiolta.
Koska Jla on rakkaus, hän voi käyttää vain rakkauden keinoja.
Siksi Jeesus tuli sijaiskärsijäksemme, jotta me voisimme pelastua.
Sillä niin on Jla maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän Joh3:16 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pumpata nyt kilometritolkulla litteän maan päälle vettä. Ihan vain sen vuoksi, että jokunen inehmo on tekaissut syntiä.
Umpihullu on tämä taivainen taatto.
Jos totta puhutaan, niin mitään vedenpaisumusta ei ollut. Vikkelä raamatun kirjoittajan sulkakynä toteutti tulvan."Jos totta puhutaan, niin mitään vedenpaisumusta ei ollut. Vikkelä raamatun kirjoittajan sulkakynä toteutti tulvan."
Laaja tulva on varsin monen kansan varhaishistoriasta tuttu kertomus. Eli sekin todistaa sen puolesta, että sellainen tulva on ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala kertoo meille viisauksiaan.
Esimerkiksi Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttely on ihan yliveto!
Sen puhtaammaksi on vaikea valehdella.Jumala voi.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Pahuus alkoi siitä,
kun kaikkein ihastuttavin enkeli
ylpistyi ihanuudestaan.
Aamuruskon pojasta eli Luciferista
eli Valon kantajasta
tuosta kaikkein kirkkaimmasta
luodusta olennosta
tuli pimeyden ruhtinas.
Ja nyt vastakkain ovat
pimeys ja Valkeus.
Tästä asetelmasta Raamattu kertoo
jo sen toisesta jakeesta alkaen.
Paholainen sai ujutettua
synnin ja kuoleman myös
Aadamin hallitsemaan maailmaan.
Aadamin synti ei jäänyt ainoaksi,
vaan heti seuraavassa polvessa
Aadamin ensimmäinen poika
tappoi nuoremman veljensä.
Jumala suo Aadamille toisen
pojan surmatun Aabelin sijaan.
Seet oli uusi alku
Jumalan lupaamalle pelastukselle.
Paholainen tiesi,
että nyt hän ei voi enää tyytyä
eliminoimaan Aadamin poikia.
Hänen täytyy saastuttaa
koko ihmissuku,
jotta siitä ei koskaan
tule maailmaan
Jumalan lupaamaa
käärmeen pään
eli paholaisen vallan murskaajaa.
Olemme vielä aivan
ihmiskunnan alkutaipaleella,
kun paholainen on saamassa
luomakunnan
täydellisesti haltuunsa.
Vain Nooa oli enää vanhurskas.
Tämä luomakunnan haltuun otto
tapahtui siten,
että paholaisen hallinnassa
olevat pahat enkelit,
joita nimitetään jumalan pojiksi,
tulivat maan päälle
ja yhtyivät ihmisten tyttäriin.
"Kun ihmiset alkoivat lisääntyä
maan päällä
ja heille syntyi tyttäriä,
huomasivat Jumalan pojat
ihmisten tyttäret ihaniksi
ja ottivat vaimoikseen kaikki,
jotka he parhaiksi katsoivat.
Silloin Herra sanoi:
'Minun henkeni
ei ole vallitseva ihmisessä
iankaikkisesti,
koska hän on liha.
Niin olkoon hänen aikansa
sata kaksikymmentä vuotta.'
Siihen aikaan
eli maan päällä jättiläisiä,
ja myöhemminkin,
kun Jumalan pojat
yhtyivät ihmisten tyttäriin
ja nämä synnyttivät heille lapsia;
nämä olivat noita
muinaisajan kuuluisia sankareita."
(Gen 6:1-4)
Näin paholainen yritti estää
Pelastajan syntymisen maailmaan.
Kohta kaikki syntyvät lapset
olisivat olleet niitä,
jotka olivat saaneet alkunsa
pahoista enkeleistä.
Jumalan lupaama Pelastaja
ei tietenkään voisi
silloin tulla maailmaan.
Jumalalla ei ollut vaihtoehtoja.
Ihmissuku
ja sen hallintaan annettu luomakunta
sai 120 vuotta armonaikaa.
Nooa saarnasi loppuun asti.
Mutta turhaan.
"Mutta kun Herra näki,
että ihmisten pahuus
oli suuri maan päällä
ja että kaikki heidän
sydämensä aivoitukset ja ajatukset
olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
niin Herra katui
tehneensä ihmiset maan päälle,
ja hän tuli murheelliseksi
sydämessänsä.
Ja Herra sanoi:
'Minä hävitän maan päältä
ihmiset, jotka minä loin,
sekä ihmiset että karjan,
matelijat ja taivaan linnut;
sillä minä kadun ne tehneeni'"
(Gen 6:5-7)
Jumalan oli pakko
pelastaa maailma
hukuttamalla luomakunta.
Pelastusta varten Jumala käski
Nooan rakentaa
valtavan suuren laivan.
Sitä sanotaan arkiksi.
Sen avulla Jumala pelastaisi
sekä ihmiskunnan että eläinkunnan.
Koko ihmiskunta olisi joutunut
paholaisen omiksi
ja sen myötä myös ihmisen hallintaan
annettu eläinkunta,
jos ei olisi ollut vielä yksi hurskas.
Näin äärirajoille
Jumalan pitkämielisyys
jaksaa odottaa.Jumala on todella pitkämielinen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala kertoo meille viisauksiaan.
Esimerkiksi Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttely on ihan yliveto!
Sen puhtaammaksi on vaikea valehdella.Jumala on ajan Herra, sllä Hän on ajaton ja ääretön. Ihmisen ajantaju on helppo manipuloida myös hypnotisoimalla. Tietenkään Jumala ei pysäytä aurinkoa eikä muitakaan planeettoja. Jeesuksen uhrautuminen sinunkin vuoksesi, on ihmiskunnan saama suurin rakkauden lahja. Myös vedenpaisumus, oli rakkaudenteko, koska läpeensä paatunut, kelvottomuuteen vaipunut ihmiskunta sai palkkansa. Kuuliainen Nooa perheineen, sai toisen mahdolllisuuden uuteenalkuun. Ristin kuolemansa jälkeen Jeesus meni tuonelaan saarnaamaan ilosanomaa pelastuksesta. Ne jotka ottivat ilosanoman vastaan, pelastuivat , kuin ristinryövärikin. He ovat nyt Jeesuksen kotona taivaassa.
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on ajan Herra, sllä Hän on ajaton ja ääretön. Ihmisen ajantaju on helppo manipuloida myös hypnotisoimalla. Tietenkään Jumala ei pysäytä aurinkoa eikä muitakaan planeettoja. Jeesuksen uhrautuminen sinunkin vuoksesi, on ihmiskunnan saama suurin rakkauden lahja. Myös vedenpaisumus, oli rakkaudenteko, koska läpeensä paatunut, kelvottomuuteen vaipunut ihmiskunta sai palkkansa. Kuuliainen Nooa perheineen, sai toisen mahdolllisuuden uuteenalkuun. Ristin kuolemansa jälkeen Jeesus meni tuonelaan saarnaamaan ilosanomaa pelastuksesta. Ne jotka ottivat ilosanoman vastaan, pelastuivat , kuin ristinryövärikin. He ovat nyt Jeesuksen kotona taivaassa.
"Ihmisen ajantaju on helppo manipuloida myös hypnotisoimalla. Tietenkään Jumala ei pysäytä aurinkoa eikä muitakaan planeettoja."
Eli Raamattu valehtelee kun se hyvin selkein sanoin kahteen kertaan painottaa auringon ja kuun pysähtymistä:
"Joosua puhui Herralle israelilaisten kuullen ja sanoi:
»Aurinko, pysy paikallasi Gibeonissa!
Kuu, ole liikkumatta Aijalonin laakson yllä!»
13Ja niin aurinko pysyi paikallaan
ja kuu oli liikkumatta,
kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.
Näin on kirjoitettuna Oikeamielisen kirjassa. Aurinko seisahtui taivaan laelle kokonaiseksi päiväksi eikä kiirehtinyt laskemaan. 14Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin."siare kirjoitti:
"Ihmisen ajantaju on helppo manipuloida myös hypnotisoimalla. Tietenkään Jumala ei pysäytä aurinkoa eikä muitakaan planeettoja."
Eli Raamattu valehtelee kun se hyvin selkein sanoin kahteen kertaan painottaa auringon ja kuun pysähtymistä:
"Joosua puhui Herralle israelilaisten kuullen ja sanoi:
»Aurinko, pysy paikallasi Gibeonissa!
Kuu, ole liikkumatta Aijalonin laakson yllä!»
13Ja niin aurinko pysyi paikallaan
ja kuu oli liikkumatta,
kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.
Näin on kirjoitettuna Oikeamielisen kirjassa. Aurinko seisahtui taivaan laelle kokonaiseksi päiväksi eikä kiirehtinyt laskemaan. 14Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin."Tuon asian tekninen toteutus
ei tietenkään ole Jumalalle
minkäänlainen ongelma.
Eikä tuon tekniikan
selville saaminen
olisi millään tavoin hyödyllistä
eikä lisäisi ihmisen ymmärrystä
eikä varsinkaan viisautta.
Raamatun lehdiltä näemme,
että tuolla tapahtumalla
oli kuitenkin suuri merkitys
ihmiskunnan historiassa.
Ja tietoisuus tästä tapahtumasta
on levinnyt kansojen keskuuteen.
Ja Raamatussa todellakin viitataan
myös muihin kirjoihin,
jotka kertovat samoista tapahtumista.
Esimerkiksi 4. Mooseksen kirjassa
viitataan Herran sotien kirjaan.
"Sentähden sanotaan
'Herran sotien kirjassa'"
(Num 21:14)
Meille kerrotaan tästä asiasta
eri puolilla Raamattua.
Ja niin meillä Joosuan
kirjan tässä kohdassa on avain
joka avaa
Raamatun kokonais ilmoitusta.
Meille aukeaa
monia asioita liittyen vaikkapa
Herran paluuseen.
Kaikki alkaa tietenkin jo
Raamatun
ensimmäisestä lauseesta,
jossa aurinko luodaan.
Heti Raamatun toinen jae
kertookin jo varsinaisesta
tähtien sodan seurauksista.
Ja niin aurinkoa ja kuuta
ja tähtiä työstetään
neljäntenä saneerauspäivänä.
Suuria siirtymiä tapahtuu
Maan ja Auringon suhteessa
Nooan päivinä.
Ei tuo Joosuan kirjan
kohta ole ollenkaan kummallinen
Raamatun kirjoitusten sarjassa.
Mutta jos emme käytä avainta,
jos emme avaa Raamattua,
niin kaikki näyttää pimeältä.
Mutta tarjolla on Sana.
Totinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä
hänen kauttaan,
ja ilman häntä
ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt."
(Joh 1:1-5)
Ei ole mitään merkitystä sillä,
miten Jumala teknisesti toteutti
tuon asian.
Oleellista on se,
että Valkeus on nyt pysähtynyt
meidän sydämemme
pimeyden ylle
eikä pimeys saa sitä valtaansa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kertoisitko yhden hullun teon.
Raamatun mukaan jumpe järjesteli useampiakin kansanmurhia.
Moraaliltaan Stalinin ja putinin tasalla. Anonyymi kirjoitti:
Raamatun mukaan jumpe järjesteli useampiakin kansanmurhia.
Moraaliltaan Stalinin ja putinin tasalla.Anna Raamattuviite
johonkin tällaiseen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Avain kaiken olemassa olevanymmärtämiseen on Raamattu."
Hyvin on aloittaja tiivistänyt asian.Avain kyllä. Mutta lukko puuttuu.
Siinnä sitä on hulluille ihmettelemistä.
Niin kuin laittaisi tampereelaisen pyöreään huoneeseen ja sanoisi että nurkassa on mustamakkara. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on todella pitkämielinen!
Pikemminkin pitkäpiimäinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on todella pitkämielinen!
Jumala on pitkäkielinen.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuon asian tekninen toteutus
ei tietenkään ole Jumalalle
minkäänlainen ongelma.
Eikä tuon tekniikan
selville saaminen
olisi millään tavoin hyödyllistä
eikä lisäisi ihmisen ymmärrystä
eikä varsinkaan viisautta.
Raamatun lehdiltä näemme,
että tuolla tapahtumalla
oli kuitenkin suuri merkitys
ihmiskunnan historiassa.
Ja tietoisuus tästä tapahtumasta
on levinnyt kansojen keskuuteen.
Ja Raamatussa todellakin viitataan
myös muihin kirjoihin,
jotka kertovat samoista tapahtumista.
Esimerkiksi 4. Mooseksen kirjassa
viitataan Herran sotien kirjaan.
"Sentähden sanotaan
'Herran sotien kirjassa'"
(Num 21:14)
Meille kerrotaan tästä asiasta
eri puolilla Raamattua.
Ja niin meillä Joosuan
kirjan tässä kohdassa on avain
joka avaa
Raamatun kokonais ilmoitusta.
Meille aukeaa
monia asioita liittyen vaikkapa
Herran paluuseen.
Kaikki alkaa tietenkin jo
Raamatun
ensimmäisestä lauseesta,
jossa aurinko luodaan.
Heti Raamatun toinen jae
kertookin jo varsinaisesta
tähtien sodan seurauksista.
Ja niin aurinkoa ja kuuta
ja tähtiä työstetään
neljäntenä saneerauspäivänä.
Suuria siirtymiä tapahtuu
Maan ja Auringon suhteessa
Nooan päivinä.
Ei tuo Joosuan kirjan
kohta ole ollenkaan kummallinen
Raamatun kirjoitusten sarjassa.
Mutta jos emme käytä avainta,
jos emme avaa Raamattua,
niin kaikki näyttää pimeältä.
Mutta tarjolla on Sana.
Totinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä
hänen kauttaan,
ja ilman häntä
ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt."
(Joh 1:1-5)
Ei ole mitään merkitystä sillä,
miten Jumala teknisesti toteutti
tuon asian.
Oleellista on se,
että Valkeus on nyt pysähtynyt
meidän sydämemme
pimeyden ylle
eikä pimeys saa sitä valtaansa.Kalamos, et tunnu ymmärtävän, että raamattu valehtelee koko ajan.
Mikään siinä ei oikeasti voi olla totta.
Se on vilkkaan mielikuvituksen tuotetta ajalta, jolloin mistään ei oikein tiedetty mitään.
Luultiin ja pelättiin taivaan putoavan niskaan. - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuon asian tekninen toteutus
ei tietenkään ole Jumalalle
minkäänlainen ongelma.
Eikä tuon tekniikan
selville saaminen
olisi millään tavoin hyödyllistä
eikä lisäisi ihmisen ymmärrystä
eikä varsinkaan viisautta.
Raamatun lehdiltä näemme,
että tuolla tapahtumalla
oli kuitenkin suuri merkitys
ihmiskunnan historiassa.
Ja tietoisuus tästä tapahtumasta
on levinnyt kansojen keskuuteen.
Ja Raamatussa todellakin viitataan
myös muihin kirjoihin,
jotka kertovat samoista tapahtumista.
Esimerkiksi 4. Mooseksen kirjassa
viitataan Herran sotien kirjaan.
"Sentähden sanotaan
'Herran sotien kirjassa'"
(Num 21:14)
Meille kerrotaan tästä asiasta
eri puolilla Raamattua.
Ja niin meillä Joosuan
kirjan tässä kohdassa on avain
joka avaa
Raamatun kokonais ilmoitusta.
Meille aukeaa
monia asioita liittyen vaikkapa
Herran paluuseen.
Kaikki alkaa tietenkin jo
Raamatun
ensimmäisestä lauseesta,
jossa aurinko luodaan.
Heti Raamatun toinen jae
kertookin jo varsinaisesta
tähtien sodan seurauksista.
Ja niin aurinkoa ja kuuta
ja tähtiä työstetään
neljäntenä saneerauspäivänä.
Suuria siirtymiä tapahtuu
Maan ja Auringon suhteessa
Nooan päivinä.
Ei tuo Joosuan kirjan
kohta ole ollenkaan kummallinen
Raamatun kirjoitusten sarjassa.
Mutta jos emme käytä avainta,
jos emme avaa Raamattua,
niin kaikki näyttää pimeältä.
Mutta tarjolla on Sana.
Totinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä
hänen kauttaan,
ja ilman häntä
ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt."
(Joh 1:1-5)
Ei ole mitään merkitystä sillä,
miten Jumala teknisesti toteutti
tuon asian.
Oleellista on se,
että Valkeus on nyt pysähtynyt
meidän sydämemme
pimeyden ylle
eikä pimeys saa sitä valtaansa.Se jos mikä on Jumalalle tekninen ongelma!
Piirrä Kalamos itsellesi kuva ja mieti miten sellainen Joosuan kirjan kuvailema tilanne saadaan aikaiseksi.
Millään muulla tavalla ei Aurinko pysähdy, kun että siihen aikaan Aurinko kiertää huristi maata. Kuun pysäyttäminen oli sukkela kirjoittajan "oheisvahinko".
Raamattu unohtaa kerto miten taas homma nykäistiin pyörimään. - Anonyymi
Mistä Jumala on ilmestyny paikalle,jostainhan sekin on alkunsa saanu,ei se ole aina vaan voinut olla olemassa.
- Anonyymi
Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuon asian tekninen toteutus
ei tietenkään ole Jumalalle
minkäänlainen ongelma.
Eikä tuon tekniikan
selville saaminen
olisi millään tavoin hyödyllistä
eikä lisäisi ihmisen ymmärrystä
eikä varsinkaan viisautta.
Raamatun lehdiltä näemme,
että tuolla tapahtumalla
oli kuitenkin suuri merkitys
ihmiskunnan historiassa.
Ja tietoisuus tästä tapahtumasta
on levinnyt kansojen keskuuteen.
Ja Raamatussa todellakin viitataan
myös muihin kirjoihin,
jotka kertovat samoista tapahtumista.
Esimerkiksi 4. Mooseksen kirjassa
viitataan Herran sotien kirjaan.
"Sentähden sanotaan
'Herran sotien kirjassa'"
(Num 21:14)
Meille kerrotaan tästä asiasta
eri puolilla Raamattua.
Ja niin meillä Joosuan
kirjan tässä kohdassa on avain
joka avaa
Raamatun kokonais ilmoitusta.
Meille aukeaa
monia asioita liittyen vaikkapa
Herran paluuseen.
Kaikki alkaa tietenkin jo
Raamatun
ensimmäisestä lauseesta,
jossa aurinko luodaan.
Heti Raamatun toinen jae
kertookin jo varsinaisesta
tähtien sodan seurauksista.
Ja niin aurinkoa ja kuuta
ja tähtiä työstetään
neljäntenä saneerauspäivänä.
Suuria siirtymiä tapahtuu
Maan ja Auringon suhteessa
Nooan päivinä.
Ei tuo Joosuan kirjan
kohta ole ollenkaan kummallinen
Raamatun kirjoitusten sarjassa.
Mutta jos emme käytä avainta,
jos emme avaa Raamattua,
niin kaikki näyttää pimeältä.
Mutta tarjolla on Sana.
Totinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä
hänen kauttaan,
ja ilman häntä
ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt."
(Joh 1:1-5)
Ei ole mitään merkitystä sillä,
miten Jumala teknisesti toteutti
tuon asian.
Oleellista on se,
että Valkeus on nyt pysähtynyt
meidän sydämemme
pimeyden ylle
eikä pimeys saa sitä valtaansa.Kotitehtävä Kalamokselle:
Kerro kuinka Aurinko ja Kuu pysäytetään päiväksi. Kuvaile myös kuinka ne saadaan taas kiertämään Maata täsmälleen alkuperäisellä nopeudella.
Helpotan hieman tehtävää: Oletetaan, että Maa kiertää Aurinkoa ja Kuu kiertää Maata.
Yritä ratkaista tehtävä. Kysy apua peruskoulun ala-astelaisilta, jollet löydä vastausta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä Jumala on ilmestyny paikalle,jostainhan sekin on alkunsa saanu,ei se ole aina vaan voinut olla olemassa.
Jumala ei ole ihmisen saviaivoilla ymmärrettävissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole ihmisen saviaivoilla ymmärrettävissä.
Hihhuleilla se on helppo selitys kaikkeen. Olkoon on kuinka älytön asia kyseessä, se kuitataan hokemalla, että jumalalle on kaikki mahdollista. Oman älyn käyttö on hihhuleille kerta kaikkiaan kielletty ja helvettiin johtava synti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on ajan Herra, sllä Hän on ajaton ja ääretön. Ihmisen ajantaju on helppo manipuloida myös hypnotisoimalla. Tietenkään Jumala ei pysäytä aurinkoa eikä muitakaan planeettoja. Jeesuksen uhrautuminen sinunkin vuoksesi, on ihmiskunnan saama suurin rakkauden lahja. Myös vedenpaisumus, oli rakkaudenteko, koska läpeensä paatunut, kelvottomuuteen vaipunut ihmiskunta sai palkkansa. Kuuliainen Nooa perheineen, sai toisen mahdolllisuuden uuteenalkuun. Ristin kuolemansa jälkeen Jeesus meni tuonelaan saarnaamaan ilosanomaa pelastuksesta. Ne jotka ottivat ilosanoman vastaan, pelastuivat , kuin ristinryövärikin. He ovat nyt Jeesuksen kotona taivaassa.
Pitää paikkansa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos totta puhutaan, niin mitään vedenpaisumusta ei ollut. Vikkelä raamatun kirjoittajan sulkakynä toteutti tulvan."
Laaja tulva on varsin monen kansan varhaishistoriasta tuttu kertomus. Eli sekin todistaa sen puolesta, että sellainen tulva on ollut.Aivan, mutta Perkelehän haluaa kaiken kiistää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on todella pitkämielinen!
Se on Hänen luonteenlaatunsa. MUTTA, miten ihmiset ottavat sen vastaan?
- Anonyymi
Tässä on jotain majesteetillista:
”Pyhä, pyhä, pyhä
on Herra Jumala,
Kaikkivaltias,
joka oli
ja joka on
ja joka tuleva on"
(Ilm 4:8)
- Anonyymi
Anni Tanni Talleroinen
Punaposki pulleroinen
Tuli ulos
oven sulki
Yli pihanurmen kulki
pikku kellariin
Otti kellarista voita
maitoa ja perunoita
pikkukipposiin.
Kultainen Aapinen
PS. Eikö olutkin sointuvampi ja paljon uskottavampi runo?Mutta ei ole selaisenaan avain
kaiken olemassa olevan ymmärtämiseen.
Raamattu kertoo,
miksi maan päällä on ihmisiä,
miksi ihmisen täytyy
kasvattaa kovalla työllä perunoita
ja säilyttää niitä talven yli kellarissa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Mutta ei ole selaisenaan avain
kaiken olemassa olevan ymmärtämiseen.
Raamattu kertoo,
miksi maan päällä on ihmisiä,
miksi ihmisen täytyy
kasvattaa kovalla työllä perunoita
ja säilyttää niitä talven yli kellarissa.Raamatun uskottavuus on ollut jo aikoja alle nollan. On systemaattisesti väärässä. Olisi luullut muinaisten satusetien arvaamallakin osuneen paremmin.
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun uskottavuus on ollut jo aikoja alle nollan. On systemaattisesti väärässä. Olisi luullut muinaisten satusetien arvaamallakin osuneen paremmin.
Ihmeelistä,
että miljoonat ja taas miljoonat
uskovat Raamatun sanoman,
eivätkä luovu uskostaan
mistään hinnasta.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Ihmeelistä,
että miljoonat ja taas miljoonat
uskovat Raamatun sanoman,
eivätkä luovu uskostaan
mistään hinnasta.Miljoonat kärpäset tonkii lehmän paskassa, eivätkä luovu mistään hinnasta mailman tärkeimmästä tehtävästään.
Anonyymi kirjoitti:
Miljoonat kärpäset tonkii lehmän paskassa, eivätkä luovu mistään hinnasta mailman tärkeimmästä tehtävästään.
Kyllä ne voi huiskia siitä pois.
Ja näin on myöskin niiden
ihmisten kohdalla,
jotka ovat maistaneet,
että Herra on hyvä,
mutta jotka eivät ole
uudestisyntyneet.
Nämä ihmiset luopuvat
eli asettavat uskon sivuun,
kun tulee vaino ja ahdistus.
Mutta toisin on niiden kanssa,
jotka ovat syntyneet Hengestä
ja tulleet uusiksi luomuksiksi
Kristuksessa.
Heitä ei erota mikään
Jumalan Rakkaudesta.
"Kuka voi meidät erottaa
Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako,
vai ahdistus,
vai vaino,
vai nälkä,
vai alastomuus,
vai vaara,
vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on:
'Sinun tähtesi
meitä surmataan kaiken päivää;
meitä pidetään teuraslampaina'.
Mutta näissä kaikissa
me saamme jalon voiton
hänen kauttansa,
joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä,
ettei kuolema
eikä elämä,
ei enkelit
eikä henkivallat,
ei nykyiset
eikä tulevaiset,
ei voimat,
ei korkeus
eikä syvyys,
eikä mikään muu luotu
voi meitä erottaa
Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme."
(Room 8:35-39)
Edelleen kysyn,
eikö ole ihmeellistä,
että miljoonat ja miljoonat
kaikesta huolimatta
uskovat Jeesukseen.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kyllä ne voi huiskia siitä pois.
Ja näin on myöskin niiden
ihmisten kohdalla,
jotka ovat maistaneet,
että Herra on hyvä,
mutta jotka eivät ole
uudestisyntyneet.
Nämä ihmiset luopuvat
eli asettavat uskon sivuun,
kun tulee vaino ja ahdistus.
Mutta toisin on niiden kanssa,
jotka ovat syntyneet Hengestä
ja tulleet uusiksi luomuksiksi
Kristuksessa.
Heitä ei erota mikään
Jumalan Rakkaudesta.
"Kuka voi meidät erottaa
Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako,
vai ahdistus,
vai vaino,
vai nälkä,
vai alastomuus,
vai vaara,
vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on:
'Sinun tähtesi
meitä surmataan kaiken päivää;
meitä pidetään teuraslampaina'.
Mutta näissä kaikissa
me saamme jalon voiton
hänen kauttansa,
joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä,
ettei kuolema
eikä elämä,
ei enkelit
eikä henkivallat,
ei nykyiset
eikä tulevaiset,
ei voimat,
ei korkeus
eikä syvyys,
eikä mikään muu luotu
voi meitä erottaa
Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme."
(Room 8:35-39)
Edelleen kysyn,
eikö ole ihmeellistä,
että miljoonat ja miljoonat
kaikesta huolimatta
uskovat Jeesukseen."Kyllä ne voi huiskia siitä pois."
Se on toivotonta ne palaa aina uudelleen, koska niillä on tehtävä vielä kesken. Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä ne voi huiskia siitä pois."
Se on toivotonta ne palaa aina uudelleen, koska niillä on tehtävä vielä kesken.Ne siis voi kuitenkin huiskia pois.
Ja näin on myöskin niiden
ihmisten kohdalla,
jotka ovat maistaneet,
että Herra on hyvä,
mutta jotka eivät ole
uudestisyntyneet.
Nämä ihmiset luopuvat
eli asettavat uskon sivuun,
kun tulee vaino ja ahdistus.
Mutta toisin on niiden kanssa,
jotka ovat syntyneet Hengestä
ja tulleet uusiksi luomuksiksi
Kristuksessa.
Heitä ei erota mikään
Jumalan Rakkaudesta.
"Kuka voi meidät erottaa
Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako,
vai ahdistus,
vai vaino,
vai nälkä,
vai alastomuus,
vai vaara,
vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on:
'Sinun tähtesi
meitä surmataan kaiken päivää;
meitä pidetään teuraslampaina'.
Mutta näissä kaikissa
me saamme jalon voiton
hänen kauttansa,
joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä,
ettei kuolema
eikä elämä,
ei enkelit
eikä henkivallat,
ei nykyiset
eikä tulevaiset,
ei voimat,
ei korkeus
eikä syvyys,
eikä mikään muu luotu
voi meitä erottaa
Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme."
(Room 8:35-39)
Edelleen kysyn,
eikö ole ihmeellistä,
että miljoonat ja miljoonat
kaikesta huolimatta
uskovat Jeesukseen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä ne voi huiskia siitä pois."
Se on toivotonta ne palaa aina uudelleen, koska niillä on tehtävä vielä kesken.Kristityt eivät kannata saastaisuutta, kuten ateistit, jotka paatuvat kokoajan, kuvailemiesi kärpästen kaltaisiksi. ilm. 22: 11. Saastainen rypeköön saastassaan. Vanhurskas harjoittakoon vanhurskautaan ja edetköön pyhyyden tiellä.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Mutta ei ole selaisenaan avain
kaiken olemassa olevan ymmärtämiseen.
Raamattu kertoo,
miksi maan päällä on ihmisiä,
miksi ihmisen täytyy
kasvattaa kovalla työllä perunoita
ja säilyttää niitä talven yli kellarissa.Nyt valehtelet.
Perunaa ei tunnettu raamatun aikaan vanhalla mantereella. Se tuotiin Perusta ja pikkuhiljaa sen kasvattaminen levisi Euroopassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun uskottavuus on ollut jo aikoja alle nollan. On systemaattisesti väärässä. Olisi luullut muinaisten satusetien arvaamallakin osuneen paremmin.
Sinä olet valinnut epäuskon. Siitä on olemassa myös seuraus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miljoonat kärpäset tonkii lehmän paskassa, eivätkä luovu mistään hinnasta mailman tärkeimmästä tehtävästään.
No jos sinä paskasta tykkäät, niin minkäs sille voi.
- Anonyymi
Kyllä raamatun lisäksi on muitakin pyhiä teoksia.
Eräs antiikin filosofi:
Alussa oli kuusi taivaallista kaupunkia jotka loivat Auringon, aurinko loi ilmakehän, ilmakehä elämän, elämä ihmisen, ihminen viisauden, viisaus kuusi taivaallista kaupunkia.
Kun tätä soveltaa I Joh. Kirjeeseen
Aurinko = Jumala
Ilmakehä = Isä
Elämä = Kristus
Ihminen = Totuus
Viisaus = Rakkaus
Tämä käy yksiin myös Intialaisen viisauden kanssa. Mutta nyt herää kysymys. Jeesus sanoi ISÄ YKSIN ON HYVÄ. Se merkitsee että Jumala itse sinänsä voi olla paha.
Intiassa ilmakehä on atma tai Brahman. Myös gnostilaiset tekstit selvästi ylistäessään Luojaa puhuvat Brahmanista.
Juttu on niin että myös Koraani sanoo Jumalan olevan kieroin kieroista. Uskontunnustus tuntee myös asian.
Uskon
Jumalaan
ISÄÄN
Kaikkivaltiaaseen
Taivaan ja Maan Luojaan
Jos Jumala itsessään on kiero ja paha ei paha tarvitse sen kummempaa selitystä.- Anonyymi
James Webb teleskooppi muuten on löytänyt ne kuusi taivaallista kaupunkia, joista antiikin filosofi puhui.
Ajasta jossa ei pitäisi olla loistavia tähtiä, vaikka kyllä massaa ja energiaa. Noiden kuuden galaksin rakenne on erikoinen ja niistä jopa Eräs tiedemies puhuu kaupunkeina.
https://youtu.be/_zf2pnDVtdU - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
James Webb teleskooppi muuten on löytänyt ne kuusi taivaallista kaupunkia, joista antiikin filosofi puhui.
Ajasta jossa ei pitäisi olla loistavia tähtiä, vaikka kyllä massaa ja energiaa. Noiden kuuden galaksin rakenne on erikoinen ja niistä jopa Eräs tiedemies puhuu kaupunkeina.
https://youtu.be/_zf2pnDVtdUYhtä asiaa mä en ymmärrä. Miks tuijottaa tähtiä jollakin kiikarilla, vaikka ne näkee muutenkin.
Ja miks käyttää hillittömiä summia siihen, onko maapallon ulkopuolista elämää. Onhan sitä täällä maapallollakin ollut jo iänpäivän. Ei tartte olla edes ruudinkeksijä.
- Anonyymi
Ohoh!
- Anonyymi
> Miten on mahdollista,
että Jumalan luomaa maailmaa
hallitsee paha.
Jumala antoi vapauden ja suuri osa ihmisistä näyttää käyttävän sen pahuuden rakastamiseen. - Anonyymi
Jumala ei pysty läheskään kaikkeen. Maanjäristyksille, kuivuudelle tai tulville ei ukko mahda mitään. Muutama esimerkki tässä. Ne tulevat kun aika on, näin ilmoittaa Suuri päällikkö.
Ihminen on selvitellyt asioita, eikä taustalta löydy mitään jumalallista. Mannerliikunnot ja ilmaston muutos paljastuu syylliseksi.
Henäsirkatkaan eivät synny tyhjästä. Tekevät vaelluksellaan muodonmuutoksen. Raamatun kaihisimäiset kirjailijat eivät tätäkään havainneet. - Anonyymi
Milloin Sakkeus on puussa, milloin taas Repekka kaivolla. Apsaleom keikkuu tukastaan tammessa.
Tällaisia ne raamatun viisaudet ovat.- Anonyymi
"Milloin Sakkeus on puussa, milloin taas Repekka kaivolla. Apsaleom keikkuu tukastaan tammessa.
Tällaisia ne raamatun viisaudet ovat."
Onkin tärkeää pyrkiä ymmärtämään miksi Sakkeus oli puussa?
Mitä tarkoitti, että Rebekka oli kaivolla juuri silloin?
Absalom sai kapinastaan rangaistuksen. Ei olisi kannattanut niin pitkää tukkaa kasvattaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Milloin Sakkeus on puussa, milloin taas Repekka kaivolla. Apsaleom keikkuu tukastaan tammessa.
Tällaisia ne raamatun viisaudet ovat."
Onkin tärkeää pyrkiä ymmärtämään miksi Sakkeus oli puussa?
Mitä tarkoitti, että Rebekka oli kaivolla juuri silloin?
Absalom sai kapinastaan rangaistuksen. Ei olisi kannattanut niin pitkää tukkaa kasvattaa.Simpsonilla oli myös liian pitkä tukka, mutta ei kitaraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Milloin Sakkeus on puussa, milloin taas Repekka kaivolla. Apsaleom keikkuu tukastaan tammessa.
Tällaisia ne raamatun viisaudet ovat."
Onkin tärkeää pyrkiä ymmärtämään miksi Sakkeus oli puussa?
Mitä tarkoitti, että Rebekka oli kaivolla juuri silloin?
Absalom sai kapinastaan rangaistuksen. Ei olisi kannattanut niin pitkää tukkaa kasvattaa.Mutta mitä tekikään Sakkeus maassa?
Siinäpä meillä onkin pulma.
- Anonyymi
Näiden kaavioiden tekemiseen on käytetty varmasti satoja tuhansia tunteja etsimistä ja lähteiden kaivamista: https://projectcamelotportal.com/2023/05/04/dylan-monroe-deep-state-mapping-project-interview-re-structure-of-power-grid/
Dylan Monroe on kääntänyt nuo tutkimukset kaavioiksi, joista on helpompi hahmottaa kokonaisuus. Kuka johtaa maailmaa, jossa olemme? Tutkikaa niin hämmästytte. Sieltä löytyy niin maallinen johtojärjestelmä, kuin uskonnollinen hierarkiakin kaikista uskonnoista. ja ulottovuuksista. - Anonyymi
Kalamos ottaa melkoisia vapauksia kertoessaan koko universumin olevan olemassa Jumalan tahdosta. Miljardien valovuosien päästä siintävä punertava galaksien hehku ei ole takuulla minkään raamatun luojajumalan aikaansaannoksia.
Raamatun kirjoittajat eivät tienneet, että maa kiertää aurinkoa. Ei sitä tiennyt muuten Jumalakaan.- Anonyymi
"Miljardien valovuosien päästä siintävä punertava galaksien hehku ei ole takuulla minkään raamatun luojajumalan aikaansaannoksia."
Valitettavasti sinä et voi sitä tietää.
Turha tuollaisia heittoja on heitellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miljardien valovuosien päästä siintävä punertava galaksien hehku ei ole takuulla minkään raamatun luojajumalan aikaansaannoksia."
Valitettavasti sinä et voi sitä tietää.
Turha tuollaisia heittoja on heitellä.No. Miksi Jumala olisi mennyt tekemään jotain sellaista, josta valo on lähtenyt miljardeja vuosia sitten? Niin kauas, ettei ihminen milloinkaan tule pääsemään lähellekään galaksia.
Ukko on vain luomisen tuskassaan taputellut kaikkea kummaa.
- Anonyymi
Ei tiennyt jumala kun urakoi usaita päiviä ,vaikka ei ollut päivää tai yötä olemassa.
Sinä eksyt,
kun et tunne Kirjoituksia.
Aurinko kuu ja tähdet
luotiin jo alussa.
Mutta sitten tapahtui kaikenlaista,
minkä voimme lukea Raamatusta,
ja sitten tullaan siihen
hävityksen jälkeiseen kaaokseen,
josta Raamatun toinen jae puhuu.
Ja sen sekasorron selvitti Valkeus
kuuden päivän aikana,
ja silloin saneerattiin muun
muassa taivaankappaleet paikoilleen,
mutta ei niitä suinkaan luotu
tuon periodin neljäntenä päivänä.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Sinä eksyt,
kun et tunne Kirjoituksia.
Aurinko kuu ja tähdet
luotiin jo alussa.
Mutta sitten tapahtui kaikenlaista,
minkä voimme lukea Raamatusta,
ja sitten tullaan siihen
hävityksen jälkeiseen kaaokseen,
josta Raamatun toinen jae puhuu.
Ja sen sekasorron selvitti Valkeus
kuuden päivän aikana,
ja silloin saneerattiin muun
muassa taivaankappaleet paikoilleen,
mutta ei niitä suinkaan luotu
tuon periodin neljäntenä päivänä.Tapahtui kaikenlaista.
Piimävelli paloi Jumalalta pohjaan taivaan kirkkaudessa. Siitä seurasi ihan helvetillinen kalabaliikki Jerusalemissa.
- Anonyymi
Kalamos tuntuu tietävän mistä kaikki universumin materia tuli. Kerro meille muillekin epätietoisille.
Voisit hieman valaista myös ns. Luotijoukko- nimisen galaksiryhmittymän ympärillä havaittavaa pimeän aineen siirtymää. Siinä takaa tulevien tähtien valo vääristyy valtavien painovoimakenttien vaikutuksesta. Pelkkä läpinäkyvä avaruus vääntää valoa.
Nyt ei riitä, että sanot jonkin jokamiehen lakanakankaaseen kääriytyneenä vanhan partasuun luoneen tämän. Ja miksi?
Tommi Tenkasen Pimeän aineen arvoitus antaakin ihan uutta mietittävää."Alussa oli Sana
ja Sana oli Jumalan tykönä
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä
Hänen kauttaan,
ja ilman Häntä
ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on."
(Joh 1:1-3)
Sana (logos)
tulee sanajuuresta (leg),
mikä ilmaisee
kokoamista ja laskemista.
Jollain tavalla Sanan miekka
erotti tyhjästä materian.
Jumala otti palasen tyhjää
ja leikkasi Sanan miekalla
sen kahtia,
jonka seuraukena oli
materia ja antimateria.
Ja loppuviimein Jumalan Sanan
voimasta ne katoavat,
ja Jumala luo
uudet taivaat ja uuden maan.
Se, että me tietäisimme,
miten Jumala loi,
ei lisää meidän ymmärrystämme
kaiken tarkoituksesta ollenkaan.
Mutta kun me tulemme
tuntemaan tuon
Sanan eli Jeesuksen,
joka sitten tuli lihaksi,
niin sitten me olemmekin
jo tekemisissä kaiken luojan kanssa.
Luominen tarkoittaa Raamatussa
paitsi materian luomista tyhjästä
myös Elämän antamista.
"Hänessä oli Elämä"
(Joh 1:4)
Hän ei pelkästään
ottanut tyhjästä esiin materiaa.
Hän antoi itsestään ulos Elämän.
Hän on luonut taivaat ja maan.
Mutta myös
elävien joukot kumpaiseenkin.
Luominen voi siis olla sitä,
että Luoja leikkaa tyhjästä ulos jotakin.
Mutta myös sitä,
että Luoja puhaltaa itsestään
Elämän johonkin.
Ja kun tämä saa tapahtua kohdallemme,
niin me olemme uusia luomuksia.
Ja meillä on yhteys kaiken luojaan.
Ja silloin meillä avain
kaiken ymmärtämiseen.
- Anonyymi
Nämä Kalamoksen Kootut Höpötykset olisi kiva nähdä YouTubelta.
Ukkohan on ihan pitelemätön!- Anonyymi
Tutki hänen luonneidentiteettinsä. Sitten ymmärrät.
- Anonyymi
Otsikko johtaa harhaan.
Avain kaiken ymmärtämiseen on ylösnousseen Herran Jeesuksen apostoli Paavalille julistettavaksi ilmoittama evankeliumi, joka on se ilmoitus, jonka valossa Raamattua tulee lukea.
Niinpä kukaan, joka ei usko tätä sanaa
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikomuksiaan"
niin kuin se on kirjoitettu,
ei myöskään lue Raamattua niin kuin sitä tulee lukea.
Siksipä 99,9 prosenttia kristityistä ketjuan aloittajan tavoin oksentaa Raamatun ylimmän ilmoituksen sovituksen sanan päälle hyödyntämällä Raamattua. Tämä on ihmiskunnan irvokkain paradoksi. - Anonyymi
VT:ta voi olla vaikea ymmärtää, ellei saa selityksiä teksteihin:
https://www.sefaria.org/texts
Valitse joku kirja jota haluat lukea, esim. Jesaja (Isaiah), klikkaa tekstiä, ja oikealta hae halutut selitykset.
https://www.sefaria.org/Genesis.4.8?lang=bi&with=Commentary&lang2=en - Anonyymi
Kalamos ei ihan vähään tyydykään, kun ilmoittaa meille raamatun olevan ihan kaiken tiedon lähde. Muuta ei sitten tarvita.
- Anonyymi
Se tarkoittaa varmaan kirjoittamaansa uusinta raamattua.
- Anonyymi
Kyllä kalamoksella viiraa todella pahasti.
- Anonyymi
Kalamos, olet ymmärtänyt asiat täysin väärin.
Raamattu ei kerro mitään käyttämästäsi tietokoneesta.
Laskepa sormesi ja varpaasi, onko niitä kaksikymmentä?
Älä laske pippeliä mukaan.Kyllä Raamattu kertoo
jopa (lähi)tulevaisuuden
tietotekniikasta.
Mutta ei tekniikka selvitä
Elämän tarkoitusta.
Ei edes sitä,
miksi on miehiä ja naisia.
Nämä asiat selviävät
Raamatusta.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kyllä Raamattu kertoo
jopa (lähi)tulevaisuuden
tietotekniikasta.
Mutta ei tekniikka selvitä
Elämän tarkoitusta.
Ei edes sitä,
miksi on miehiä ja naisia.
Nämä asiat selviävät
Raamatusta.No. Eivät selviä ainakaan raamatusta!
Aatami niminen patsas taputeltiin savesta. Ilmaa puhallettiin nenään, siitä alkoi miehen elämä. Tämän kuvitellusta kylkiluusta muovattiin Ieva. Nämä sitten alkoivat lisääntyä.
Tätä huttua ei kuule enää muualta kun saarnastuolista.
Yhä vähemmän on ihmisiä, jotka uskovat raamattua. Suunta on hyvä. Anonyymi kirjoitti:
No. Eivät selviä ainakaan raamatusta!
Aatami niminen patsas taputeltiin savesta. Ilmaa puhallettiin nenään, siitä alkoi miehen elämä. Tämän kuvitellusta kylkiluusta muovattiin Ieva. Nämä sitten alkoivat lisääntyä.
Tätä huttua ei kuule enää muualta kun saarnastuolista.
Yhä vähemmän on ihmisiä, jotka uskovat raamattua. Suunta on hyvä.Mikä mainitsemistani
ei selviä Raamatusta?kalamos kirjoitti:
Mikä mainitsemistani
ei selviä Raamatusta?"Mikä mainitsemistani
ei selviä Raamatusta?"
Tietotekniikasta Raamattu ei kerro mitään. Ja Johanneksen Ilmestyksessäkin sotaa käydään hevosilla ja teräaseilla. Ja Jobin kirjan kirjoittajalla ei ollut edes nykyisen peruskoululaisen tietämystä luonnosta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No. Eivät selviä ainakaan raamatusta!
Aatami niminen patsas taputeltiin savesta. Ilmaa puhallettiin nenään, siitä alkoi miehen elämä. Tämän kuvitellusta kylkiluusta muovattiin Ieva. Nämä sitten alkoivat lisääntyä.
Tätä huttua ei kuule enää muualta kun saarnastuolista.
Yhä vähemmän on ihmisiä, jotka uskovat raamattua. Suunta on hyvä.Kyllä raamattu on vaikea niille jotka ajattelevat. Esm ihmistä pidetään joka asiaan syyllisenä vaikka raamattu itse sanoo, että maailmassa on kaksi suurinta voimaa piru ja Jumala. Nää voimat sitte tappelee keskenään, mutta syy vieritetään ihmisen niskoille. Samaten pahuus ja synti lähti taivaasta liikkeelle, kun enkeli Lusiferi muuttui piruksi. Noo ihmistä kuitenkin syytetään synnistä vaikka piruhan se synnin aiheuttaa. Ihmistä sitten rangaistaan näitten kahden tahon tappeluista Jumalan ja pirun tappeluista Entä Jumala sitten se on tehnyt ja tekee itse enimän syntiä taivassa ja maan päällä. Taivassa hän kiduttaa ihmisiä ja hukutti kokonaisen ihmiskunnan eläimineen kaikkineen. Ei riitä, että Jumala itse tappais, vaan hän pani myös Israelin kasan mukaan tähän tappo työhön, hän tapatti Israelilaisila ne pakana kasat jotka kohdattiin Israelin erämaa vaelluksella. Me ihmiset todella kärsimme Jumalan ja pirun tekemistä pahoista teoista ja meitä syytetään näitten isäntien teoista ja pannaan vielä iankaikiseksi ajaksi tuli järven
Niille jotka ajattelee on kuin punainen muletta härälle esm se kun sanotaan, että, Jumala on rakkaus. Jos rakkaus on tälläistä kun Jumala sitä antaa niin minulle riittää.
- Anonyymi
Ymmärtäjiä on yhtä paljon kuin tulkitsijoita.
- Anonyymi
Ymmärryksestä puhuminen on saatanallinen eksytys, mitä Kalamos tekee...
helluntailailiset puhuvat lapsen ymmärtävästä iästä, niinkuin ihmisen ymmärrys olisi jokin ratkaiseva asia armon ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi kasteessa.
1. Moos. 3:6
Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi YMMÄRRYSTÄ. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.Eeva oli kuullut
Aadamin kertovan
Jumalan Sanasta,
joka kielsi Aadamia syömästä
hyvän- ja pahantiedon puusta.
Ja nyt Eeva sai kuulla
toisen version totuudesta.
Se oli kuitenkin valhe.
Jumalan Sanan
mukainen toiminta
olisi ollut viisasta.
Sen vastainen toiminta johti
kaikkeen siihen kauheuteen,
jonka keskellä nyt elämme
tietoisina kaikesta pahasta.
Siitä ulospääsy on sekin
Jumalan Sanan varassa.
Kun otamme Sanan vastaan,
niin me siirrymme
kuolemasta ikuiseen Elämään.
"Totisesti, totisesti
minä sanon teille:
joka kuulee minun sanani
ja uskoo häneen,
joka on minut lähettänyt,
sillä on iankaikkinen elämä,
eikä hän joudu tuomittavaksi,
vaan on siirtynyt
kuolemasta elämään."
(Joh 5:24)
Jeesus itse on tuo
Ymmärrys tai Viisaus,
joka sanoo itsestään:
"Sillä joka minut löytää,
löytää elämän"
(San 8:36)
Hän on Elämä.
Jumalan Sana.
Todellinen Valkeus.- Anonyymi
Seniorinetissä' on sitä sen vanhaa käytäntöä vieläkin. Tekstisi riipaistaan näkymättömiin vaikka kirjoittaisit kuinka sääntöjen mukaan! Kieltämättä se raivostuttaa kirjoittajaa!!
- Anonyymi
Avainpa tosiaankin.
Siihen uskomalla voit sulkea itsesi tästä todellisuudesta ihan kokonaan.Mistä todellisuudesta?
"Tiedämme,
ettei yksikään
Jumalasta syntynyt tee syntiä,
vaan Jumalasta syntynyt
pitää itsestään vaarin,
eikä paha koske häneen.
Tiedämme,
että olemme Jumalasta,
ja koko maailma on pahassa.
Mutta tiedämme,
että Jumalan Poika on tullut
ja antanut meille ymmärryksen
tunteaksemme Todellisen,
ja olemme siinä Todellisessa,
hänen Pojassaan,
Jeesuksessa Kristuksessa.
Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.
Lapsukaiset,
varokaa epäjumalia.
Aamen.
(1 Joh 5:18-21 STLK)
- Anonyymi
Kun lukee raamattua niin ymmärtää huomattavasti paremmin kuinka sekopäistä sakkia tuolla seudulla asustaa ja uskovaisissa lymyää vielä tänäkin päivänä.
- Anonyymi
Siellähän tuo "jumalan valittu kansa" syyllistyy sotarikoksiin jatkuvasti, teurastaen surutta siviiliväestöä.
- Anonyymi
Jokainen näkee sen ilman raamattuakin.
- Anonyymi
Erään pastorin laskelmien mukaan raamatun tarinoissa tapetaan. 2 500 000 ihmistä.
Taisi olla Suokonautio.
Raamattu todistaa aikansa hullusta, veren huuruisesta sekä taikauskoisesta ajasta ja porukasta.
Raamatun Jumala on lähinnä juoppohullu, täysin arvaamaton tuhoaja. Vähänkään poikkiteloin ryhtyvä saa ankarimmin tuomion. Iankaikkiseen kadotukseen tuomitaan ne jotka eivät usko tätä totista torven soittajaa. Eikä näille tarinoille tietenkään saa henkensä uhalla nauraa.
On onni, että Jumala on ihmismielen luomus. - Anonyymi
Kannattaa lukea aku ankkaa.
' - Anonyymi
Kyllä.
Vanhoissa Aku Ankoissa oli Carl Barksin piirtämät tarinat. Ne ovat vieläkin ylivetoja.
Raamatun veriset ja pelottavat jutut saavat jäädä.- Anonyymi
Aku Ankkaa lukevat sentään käsittää niiden olevan fiktiota. Uskonharhaiset taas kuvittelee satukirjansa raamatun olevan totta. 🤣
Tämä palsta on pyhitetty
keskustelulla Raamatusta,
mutta ...
kun nyt Aku Ankan nostin esiin,
niin selviääkö sen sivuilta
syy ja tarkoitus
ihmiskunnan olemassaololle?
- Anonyymi
Yhtä hyvin kuin raamatusta.
Samaa tasoa ovat. - Anonyymi
Lisääntyä.
Lisääntyminen toki lisää
olemassaolon tarkoituksesta
osallisten määrää,
mutta ei voi olla itse tarkoitus
eli syy ihmisen olemassaololle.
- Anonyymi
Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjassa liftareille tietokone laskea jurskuttaa miljoona vuotta kysymystä elämän tarkoituksesta. Se saa puserrettua vastaukseksi 42.
Eikös se ole yhtä hyvä vastaus kun ikuinen kadotus taielämä?- Anonyymi
42 on ihan oiva vastaus elämän tarkoitukseen.
Ainakin se on tämällisempi määritellä kun jokin Jumala.
- Anonyymi
Raamattu on liian iso kirja, että se voisi avautua yhdelle ihmiselle yhden elämän aikana. Siksi tarvitaan menneiden sukupolvien viisautta. Traditio ja Raamattu kulkevat käsi kädessä.
Uusi ja ikuinen Elämä
annetaan meihin,
kun synnymme Hengestä.
Ja meidät täytetään
Viisauden hengellä.
Ja sitten siitä eteenpäin
Pyhä Henki opettaa meitä
Sanan kautta.
- Anonyymi
Aamen! Jumalan sana antaa ymmärrystä.
- Anonyymi
Miksi se jumalasi antaa ateisteille enemmän ymmärrystä, kuin uskovaisille?
https://prnt.sc/Toq5S6Y9fUEE
- Anonyymi
Lusikalla on antanut kun kauhalla pitäisi antaa.
Hän antoi Poikansa,
että meidän sydämemme,
yhteenliittyneinä rakkaudessa,
omistaisi täyden ymmärtämyksen
koko rikkauden
ja pääsisimme tuntemaan
Jumalan salaisuuden,
Kristuksen,
jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet
ovat kätkettyinä.
Ja nyt me voimme olla
täytetyt Hänessä,
joka on kaiken luonut.
Näin suurella kauhalla
Jumala haluaa antaa meille.
- Anonyymi
"Koko maailmankaikkeus on olemassa Jumalan tahdosta."
Ei taida Kalamos ymmärtää kuinka isosta asiasta haastaa pehmeitä.
Partasuu ukko, joka on puettu jokamiehen lakanakankaaseen Ei pystynyt synnyttämään mitään niin valtavaa. Raamatun Jumala on aikalaisten mielikuvituksen luoma kuvitteellinen olio.
Raamatussa äijä pujahtaa milloin minnekin. On naamioinut itsensä savunkatkuiseksi hattaraksi tai ukkosen jyrähdykseksi.
Nykyisin ei näyttäydy enää missään. - Anonyymi
Avaimet näkyy olevan kateissa edelleen.
- Anonyymi
Ei takuulla!
Raamattu mukamas kaiken olemassa olevan ymmärtämiseen nerokkain lähde!
Kalamoksella on lähtenyt keulimaan ihan perkeleesti.
Mistä näitä tietäjiä pullahtaa?Avain
kaiken olemassa olevan
ymmärtämiseen
on Raamattu.
Näin aloitin tämän keskustelun.
Siis Raamatusta
löydämme vastauksen sille,
miksi me olemme olemassa.
Avain oli avaukseni
toinen ja kolmas kappale:
Koko maailmankaikkeus
on olemassa Jumalan tahdosta.
Meidät on luotu
Hänen yhteyteensä.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Avain
kaiken olemassa olevan
ymmärtämiseen
on Raamattu.
Näin aloitin tämän keskustelun.
Siis Raamatusta
löydämme vastauksen sille,
miksi me olemme olemassa.
Avain oli avaukseni
toinen ja kolmas kappale:
Koko maailmankaikkeus
on olemassa Jumalan tahdosta.
Meidät on luotu
Hänen yhteyteensä.Jopa on mennyt oppi hyvin perille, tai sitten kyseessä on se sama trolli, mikä täällä on riehunu pitkin poikin.
Tekeytyy uskovaks, saadakseen sitten esiintyä ateistina väitteineen?
- Anonyymi
Minä keksin äsken millä sanoilla Jumala loi maailmankaikkeuteen valon!
Syty nyt, perkele!
Ja niin ovat valot palaneet.
Mistäkö oivallus. Vesikin kytkin on kulunut, vipu pitää vipata oikealla tavalla.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Valkeus oli jo ennen
maailmankaikkeutta.Se valo olisi kalamooseksen mukaan porottanut ikuisesti, ennen kun oli mitään!
No, nytsitä valoa ei löydy mistään. Ei vaikka kissan koiran kanssa etsisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se valo olisi kalamooseksen mukaan porottanut ikuisesti, ennen kun oli mitään!
No, nytsitä valoa ei löydy mistään. Ei vaikka kissan koiran kanssa etsisi.Avaruus on ääretön ja Jumala on luomistaan suurempi. Hän loi luonnon lait ja laittoi energiansa näitten lakien alaisena toimimaan. Universumissa kaikki pyörii, atomeista galakseihin ja niitäkin suurempiin järjestelmiin asti. Vetovoima kerää pieniä partikkeleita ympäristöstään, kunnes optimaalinen koko on saavutettu ja planeetta vakautunut. Tämä prosessi alkoi kaikkialla universumissa yhtä aikaa. Eli materiakin on puhdasta energiaa, vaikka se näyttää ja tuntuu kiinteältä. Sähkö magneettinen vaikutus synnyttää värit tietyillä värähtely jaksoilla. Ellei värejä olisi, olisi materia läpinäkyvää. kuten lasi. Eli lujinkin aine on kovin harvaa. Nämä tarkkaan suunnitellut lait, ovat käsittämättömän viisauden suunnittelemia. Jumala valitsi parhaiten lihalliseen elämään sopivan planeetan aurinkokuntineen tulevaksi kodiksi itselleen ja persoonallisille lapsilleen, ikuisen yksinäisyyden päätteeksi. Hän suunnitteli enkelikunnan apulaisikseen ja lopulta käsittämättömän monimutkaisen ihmisen, joista tulisi Hänelle miljardien lapsien perhe. Mutta ensin kapinoi enkelit, ja sitten Aatami ja Eeva, Hän heitti kapinalliset enkelit maanpinnalle taivaasta ja ajoi Aatamin ja Eevan pois Eedenistä.. Nyt aloittelemme kolmatta kertaa, vedenpaisumuksen jälkeen, Jumalan hyvien neuvojen mukaista elämää. Samalla seuloutuen oman vapaan yahtomme mukaiseen ikuisen elämän viettopaikkaamme , kadotukseen , tai Jumalan loisteliaaseen rauhan, ilon ja rakkauden valtakuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaruus on ääretön ja Jumala on luomistaan suurempi. Hän loi luonnon lait ja laittoi energiansa näitten lakien alaisena toimimaan. Universumissa kaikki pyörii, atomeista galakseihin ja niitäkin suurempiin järjestelmiin asti. Vetovoima kerää pieniä partikkeleita ympäristöstään, kunnes optimaalinen koko on saavutettu ja planeetta vakautunut. Tämä prosessi alkoi kaikkialla universumissa yhtä aikaa. Eli materiakin on puhdasta energiaa, vaikka se näyttää ja tuntuu kiinteältä. Sähkö magneettinen vaikutus synnyttää värit tietyillä värähtely jaksoilla. Ellei värejä olisi, olisi materia läpinäkyvää. kuten lasi. Eli lujinkin aine on kovin harvaa. Nämä tarkkaan suunnitellut lait, ovat käsittämättömän viisauden suunnittelemia. Jumala valitsi parhaiten lihalliseen elämään sopivan planeetan aurinkokuntineen tulevaksi kodiksi itselleen ja persoonallisille lapsilleen, ikuisen yksinäisyyden päätteeksi. Hän suunnitteli enkelikunnan apulaisikseen ja lopulta käsittämättömän monimutkaisen ihmisen, joista tulisi Hänelle miljardien lapsien perhe. Mutta ensin kapinoi enkelit, ja sitten Aatami ja Eeva, Hän heitti kapinalliset enkelit maanpinnalle taivaasta ja ajoi Aatamin ja Eevan pois Eedenistä.. Nyt aloittelemme kolmatta kertaa, vedenpaisumuksen jälkeen, Jumalan hyvien neuvojen mukaista elämää. Samalla seuloutuen oman vapaan yahtomme mukaiseen ikuisen elämän viettopaikkaamme , kadotukseen , tai Jumalan loisteliaaseen rauhan, ilon ja rakkauden valtakuntaan.
Avaruus on ääretön ja tämän Luoja, miehen näköinen, on vielä äärettömämpi...
Ompa ihmeellistä.
- Anonyymi
Miten se pystyi pimeässä luomaan mitään?
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Jumala on Valkeus.
On sillä täytynyt olla joku taskulamppu.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Jumala on Valkeus.
Mikä siinä Jumalassa paloi?
Kuka sitä oli katselemassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siinä Jumalassa paloi?
Kuka sitä oli katselemassa?Jumala itse pysyy mykkänä ja poissaolevana.
Se tarvitsee uskoon hurahtaneen tulkitsemaan tätä. Tulkki pistää innoittuneena vielä tarinaan oman lisänsä. Näin syntyy katkelma Pyhää Jumalansanaa. Sitä muuttumatonta. - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Jumala on Valkeus.
Valkeus sanoi että tulkoon valkeus?
Mistä tuossa on kysymys.
Toivottavasti ei se mikä tulee ensin mieleen. - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Jumala on Valkeus.
Jos Jumala on valkeus, onko myös kuumuus?
Nämähän liittyvät aina yhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valkeus sanoi että tulkoon valkeus?
Mistä tuossa on kysymys.
Toivottavasti ei se mikä tulee ensin mieleen.Valheesta siinä on kysymys.😁
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Jumala on Valkeus.
Vähän niin kuin kiiltomato?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala itse pysyy mykkänä ja poissaolevana.
Se tarvitsee uskoon hurahtaneen tulkitsemaan tätä. Tulkki pistää innoittuneena vielä tarinaan oman lisänsä. Näin syntyy katkelma Pyhää Jumalansanaa. Sitä muuttumatonta.Totta hitossa pidät hänet "mykkänä ja poissaolevana", koska et halua kenenkään tai minkään olevan yläpuolellasi. Olet siis narsisti?
- Anonyymi
Hihhuleilla on aina naurettavia selityksiä kaikkeen.
- Anonyymi
Näytäthän sinäkin kuuluvan heihin "ateisti"hihhulina.
- Anonyymi
Ehkä hihhulit laittaa tekoälyn vastaamaan kun itse ei keksitä mitään.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"meille Jumala on sen ilmoittanut
Henkensä kautta"
(1 Kor 2:10)No kerro se meille ja omin sanoin.
Mutta ota ensin lääkkeesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro se meille ja omin sanoin.
Mutta ota ensin lääkkeesi.Oletko pahoillasi siitä, että sinullekin löytyy lääke?
- Anonyymi
Jumala on hyvä ja Hänen valtakuntansa tulee vielä.
- Anonyymi
Reisille vai?
- Anonyymi
Jumala on yksi🔥Ensimmäinen ja viimeinen.
Ensimmäinen ja välillä ja viimeinen demokraattina on pahin loppu ihmiselle.
You Are My All in All- Anonyymi
Saunatonttu kiittää uskollisuudestasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saunatonttu kiittää uskollisuudestasi.
Miksi näytät olevan jälkeen jäänyt? Saunatontuista ei puhuta enää nykyään edes pilkkamielessä.
- Anonyymi
Raamattu on siis rakettitiedettä!?
Siinä kerrotaan myös ihmisen henkiinherättämis loitsu. Harrastetaan meren ylitystä jalkaisin kesäaikaan. Ollaan valaan mahassa kolme yötä ja päivää, tullaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa pois kuivalle maalle. Pätsissäkin käydään kolmen uskovan voimin. Kukaan ei käristys.
Kirjassa sattuu ja tapahtuu. Jos joku intoutuisi kirjoittamaan vastaavan taruston, se jäisi pölyyntymään kirjakauppojen hyllylle. Jutut ovat vain niin poskettomia.- Anonyymi
Et siis halua edes ymmärtää mistä on kyse? Raamattua on pilattu sillä, että sen väitetään olevan kaikki Jumalan sanaa. Ei-juutalaisilla on vielä hankalampaa, koska selityksiä ei ole kirjoitettu. Oletko nähnyt mitä selityksiä on tarjottu? Kerro yksi, jossa on mielestäsi järkeä.
https://www.sefaria.org/texts/Tanakh
- Anonyymi
Sus siunatkoon!
- Anonyymi
Raamatusta löytyy ymmärrettävästi, että Jumalan antama sapatti on pyhäpäivä, myöskin Uuden Liiton kristityille.
1234567---- Anonyymi
Sitä se vielä puuttui.
- Anonyymi
Raamattu ja ns. Jumalan sana tuntuvat sekoittavan ihmisten päitä enemmän kun antavat vastauksia.
Tarinat ovat paikallisia uskomuksia, ihmisten pelkoja ja toiveita.
Oli niitä kiertäviä tarinaniskijöitä ollut ennen muinoin. Kun ei osattu kirjoittaa tai lukea, piti hyvän jutun kertojan viininsä ja happamattoman leipänsä ansaita räväkämmillä saduilla.
Raamattuhan on täynnä mitä uskomattomampia tarinoita.- Anonyymi
Se on just noin❣️ 🎚️🩸
- Anonyymi
Minä niin rakastan sitä raamatun kohtaa, jossa Jeesus palauttaa näön sokealle. Lääkkeenä on syljestään ja savesta tehty tahna.
Miksi apteekista ei nykyisin saa tätä taikatahdasta?- Anonyymi
Pyydettäessä apteekista saa pirunpaskaa. En tiedä auttaako se syntymäsokeuteen.
- Anonyymi
Kalamos näkee ihmisen ainoaksi tehtäväksi ylistää universumin luojaa kaikissa käänteissä.
Mitään muuta ei tarvitsekaan tehdä. Mitä nyt hieman säikkyä, jos Luoja sattuu syyttä suotta pottuuntumaan luotuihinsa ja tappamaan joitakin. Mutta Luojallehan kaikki on sallittua. Aamen - Anonyymi
Täytyy muistaa, että raamattu on kirjoitettu niin, että se on ihmisille ymmärrettävissä. Se on avain ymmärtää mikä on mahdollinen kertomus, ja mikä tosi tapahtuma. Esim. kertomus Jobista on mitä todennäköisimmin suurelta osin keksitty. Samoin ne tapahtumat, missä on toistoja, kuten tapauksessa 3 poikaa pätsissä.
- Anonyymi
Vert.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/12392507/missa-talmud-suomeksi
https://www.mesora.org/Tintz.htm
"...Nykypäivän rabbien on lopetettava levittämästä väitteitä rabbien tekemistä ihmeistä, tarinoita, joita ei ole kuultu Toorassamme (Moos. kirjat), ja jotka ovat vastoin Jumalan sanoja. Teidän täytyy palauttaa seurakuntanne ja oppilaanne Tooraan, opettaa, mikä on perusasia, ja tuomita tarinat, koska Jumala ei sisällytä niitä Tooraansa.
Muuten hiljaisuutesi, tai mikä vielä pahempaa, tukesi on suuri synti, koska oppilaasi etsivät Tooran totuuksien ainoaa lähdettä ohjeidesi avulla. Sinulla on suuri vastuu ja suuri kyky vaikuttaa ihmisiin pois harhakuvitelmista ja palauttaa heidät totuuteen. Niin monet uskonnolliset ja ei-uskonnolliset juutalaiset eivät traagisesti enää ole juutalaisia Maimonidesin mukaan..."
Onko yksikään lahkolainen ole valmis tekemään mitään tämän eteen? Tuskinpa. Jos tarinoita keksitään tänään, niitä keksittiin aikoinaankin, ja tullaan keksimään tulevaisuudessakin.
- Anonyymi
Melko mielenkiintoinen juttu, että kun Kalamos tekee alotuksen tms, on erittäin tutulla "ateistilla" kova kiire hyökätä kumoamaan hänen väitteensä.
Onko niin, että Kalamos on sama mies, kun se "ateisti"?
Kuka täällä voi todistaa olevansa kukin?- Anonyymi
Ateisteilla on sama hinku kuin fariseuksilla aikoinaan, kun olivat jatkuvasti Jeesuksen kimpussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateisteilla on sama hinku kuin fariseuksilla aikoinaan, kun olivat jatkuvasti Jeesuksen kimpussa.
Oli syytäkin.
- Anonyymi
Kalamokselle on niin vetävä tyyli. Ei siihen voi vastata muutoin, kun räväkällä huumorilla.
- Anonyymi
Avaimet sillä näyttää olevan kateissa.
- Anonyymi
Avain on, lukko puuttuu.
- Anonyymi
Ymmärsin raamatun avulla, että piin likiarvo on ääretön.
En nyt muista mistä kohtaa sen löysin.- Anonyymi
Sen nyt ymmärtää jokainen ilman raamatuitakin. Jonkun raamatun jutun mukaan, tosin piin arvon väitetään olevan 3
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen nyt ymmärtää jokainen ilman raamatuitakin. Jonkun raamatun jutun mukaan, tosin piin arvon väitetään olevan 3
Näin satuilee asiasta raamattu.
”Hiram valoi myös pyöreän altaan, jota kutsuttiin mereksi. Se oli reunasta reunaan kymmenen kyynärän levyinen, korkeutta sillä oli viisi kyynärää, ja vasta kolmenkymmenen kyynärän pituinen mittanuora ulottui sen ympäri.”
- Anonyymi
Sukututkimus on nyt kova sana. Ennätyksiäkin syntyy.
Eräs kertoo päässeensä niin pitkälle, että sieltä on löytynyt Savi-Aatami ja palanen kylkiluusta. Pitemmälle hän ei omien sanojensa mukaan enää pääse. - Anonyymi
Monista jumalista valittiin tämä yksi. Ihmiset loivat Jumalan.
Vanhan testamentin tarinat ovat taruja. Vanhaa testamenttia kyhättiin n. 1000 vuotta. Miten jutut voisivat olla millään tavalla totta, kun niin monta seppää oli sepittämässä juttuja?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391