Raamattu todistaa: Jeesus on jo palannut ja hallinnut tuhat vuotta!

Tämän maailman viisaus on hulluutta. On tultava lapsen kaltaiseksi uskossa, että voi nähdä ja ymmärtää asioita. Se mitä maailma sanoo ja näyttää on täysin ristiriidassa mitä Jumalan sana ilmoittaa.

Profeetoista-Ilmestyskirjan loppuun Raamattu kertoo hyvin selkeän ja johdonmukaisen sanoman Jeesuksen syntymästä, kuolemasta, hänen toisesta tulemuksesta ja rauhanvaltakunnastaan. Nämä kaikki on kirjoitettu meitä varten todisteeksi, että voisimme erottaa saatanan valheet tässä viimeisessä maailmanajassa missä saatana on päästetty vapaaksi vähäksi aikaa eksyttämään kaikki kansat, että se mitä on kirjoitettu voisi täyttyä! (Ilm.20)

Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."
5. Mooseksen kirja 18:21‭-‬22 FB38

Jeesus joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
1. Pietarin kirje 2:22

"Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija"
Roomalaiskirje 3:4 FB38

On tärkeä muistaa, että kaikki kirjeet mitkä sinä aikana lähetettiin ja myös nekin jotka meni niille seitsemälle seurakunnalle (ilm.kirj) oli ensisijaisesti tarkoitettu sen ajan uskoville ja seurakunnille, eikä meille "2000v" myöhemmin, eli tarkoitan emme voi asettaa itseämme ikäänkuin sen kirjeen vastaanottajaksi ja lukea sitä niin, että me olemme se "tämä sukupolvi joka ei katoa", tai me olisimme ne jotka elävät "viimeisiä aikoja" ennen Jeesuksen paluuta. Monet kehoitukset ei olisi olleet järkeviä kuten paavalin kehoitus 1.Kor 7:26-31 jne..Jos Jeesus ei olisi palannut takasin, niin se todistaisi että Jeesus ja Pyhä henki olisi johtanut harhaan antamalla turhia lupauksia ja toivoa hänen seuraajilleen.. He näkivät sen maailmanajan lopun, Jeesuksen paluun, olivat osallisena ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja hallitsivat sen tuhannen vuotta!

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että evankeliumi, uskon oppi, kehoitukset ja ohjeet elämään olisi vanhentunut, ei, se on elävän Jumalan sana myös tähän päivään, mutta myös todiste siitä että se mitä on kirjoitettu on myös täytetty, että voisimme sen avulla nähdä tämän ajan valheet.

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
Heprealaiskirje 4:12 FB38

Lue mitä Jumalan sanoo Jeesuksen toisesta tulemuksestaan uusin silmin ja huomaa, että se on kirjoitettu ja täytetty!

Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Matteus 10:22-23
- Jeesus sanoo, että hänen opetuslapset eivät ehdi käydä kaikkia Israelin kaupunkeja läpi ennen kuin hän tulee takaisin.

Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
Matteus 16:27‭-‬28 FB38
- Jeesus lupaa opetuslapsilleen, että osa heistä ei ehdi kuolemaan, ennenkuin hän tulee takaisin Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa.

Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani [tässä] avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."
Markus 8:38 FB38
- Jeesus puhuu, että hän tulee sen sukupolven aikana takaisin ja antaa varoituksen sille sukupolvelle.

Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva [tämän] sukupolven päälle.
Matteus 23:33‭-‬36 FB38
- Jeesus sanoo fariseuksille, että kaikki tuomiot tulevat heidän sukupolvensa päälle.

Totisesti minä sanon teille: [tämä] sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
Matteus 24:34‭-‬35 FB38
- Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että kaikki nämä asiat tapahtuisi heidän sukupolvensa aikana puhuessaan heille ja vahvistaen sitä mitä oli aikaisemmin sanonut opetuslapsilleen ja mitä kertoi fariseuksille.

JATKUU->
4225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö. Sillä ne ovat koston päiviä, että [kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on.]
Luukas 21:20‭-‬22 FB38
- Luukas vielä tarkentaa, että kun Jerusalem (n. 70-73AD) piiritetään heidän sukupolvensa aikana. Silloin kaikki mitä laissa ja profeetoissa oli kirjoitettu tulisi täyttymään ja sen Jeesus itsekkin sanoi omalla sullaan.

Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: "Herra, kuinka sitten tämän käy?" Jeesus sanoi hänelle: "[Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen], mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua." Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "[Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti], kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?"
Johannes 21:21‭-‬23 FB38
- Jeesus sanoi haluavansa, että Johannes olisi elossa vielä silloin kun hän tulee takaisin. Ja niin arvelen, että tämä toteutui, että hän myös kirjoitti Ilmestyskirjan ennen vaivan aikaa (63-66AD) kaikille sen ajan seurakunnille. Eikä 90-95AD minkä maailma kertoo meille.

Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika". Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja [tulevan taivaan pilvien päällä.]"
Matteus 26:63‭-‬64 FB38
- Jeesus sanoo Ylipapille Keefakselle, että hän tulee näkemään Jeesuksen tulevan taivaan pilvien päällä.

Ja hän rupesi puhumaan heille vertauksilla: "Mies istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille. Ja kun aika tuli, lähetti hän palvelijan viinitarhurien luo perimään tarhureilta viinitarhan hedelmiä. Mutta he ottivat hänet kiinni, pieksivät ja lähettivät tyhjin käsin pois. Ja vielä hän lähetti heidän luoksensa toisen palvelijan. Ja häntä he löivät päähän ja häpäisivät. Ja hän lähetti vielä toisen, ja sen he tappoivat; ja samoin useita muita: toisia he pieksivät, toisia tappoivat. Vielä hänellä oli ainoa rakas poikansa. Hänet hän lähetti viimeiseksi heidän luoksensa sanoen: 'Kavahtavat kaiketi minun poikaani'. Mutta viinitarhurit sanoivat toisilleen: 'Tämä on perillinen; tulkaa, tappakaamme hänet, niin perintö jää meille'. Ja he ottivat hänet kiinni, tappoivat ja heittivät hänet ulos viinitarhasta. Mitä nyt viinitarhan herra on tekevä? Hän tulee ja tuhoaa viinitarhurit ja antaa viinitarhan muille. Silloin he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa; [sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut tämän vertauksen heistä]. Ja he jättivät hänet ja menivät pois.
Markus 12:1‭-‬9‭, ‬12 FB38
- Jeesus kertoo vertauksen fariseuksille, että hänen isänsä tulee tuhoamaan heidät ja antamaan viinitarhan hänen seuraajilleen.

Niin Jeesus kääntyi heihin ja sanoi: "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. Sillä katso, päivät tulevat, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole imettäneet'. Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: 'Langetkaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät'. Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?"
Luukas 23:28‭-‬31 FB38
- Jeesus puhui Israelin naisille, että tulee ajat heille että kallioille huudetaan että ne lankeisivat ihmisten päälle. Tämän täyttymys tuli myös heidän sukupolvensa aikana (6. Sinetti) ja on sidoksissa matt.24 jossa Jeesus suree raskaita ja imettäviä niinä aikoina.

Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat. Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
Apostolien teot 2:15‭-‬21 FB38
- Jooelin profetian täyttymys heidän sukupolvensa aikana, eli lähellä Herran päivää

Jatkuu ->

Äänestä

Olen siis sitä mieltä, että lähestyvän ahdingon tähden jokaisen on hyvä pysyä entisellään. Jos olet sidottu vaimoon, älä pyydä eroa; jos et ole sidottu vaimoon, älä pyydä itsellesi vaimoa. Mutta jos menetkin naimisiin, et syntiä tee; ja jos neitsyt menee naimisiin, ei hänkään tee syntiä; mutta ne, jotka niin tekevät, joutuvat kärsimään ruumiillista vaivaa, ja siitä minä tahtoisin teidät säästää. Mutta sen minä sanon, veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot, niinkuin ei heillä niitä olisikaan, ja ne, jotka itkevät, niinkuin eivät itkisi, ja ne, jotka iloitsevat, niinkuin eivät iloitsisi, ja ne, jotka ostavat, niinkuin eivät saisi omanansa pitää, ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.
1. Korinttilaiskirje 7:26-‬31 FB38
- Koska aika on lyhyt ja sen aikainen maailman muoto oli katoamassa, Paavalin kehoitus ja ohje oli hyvä heidän ajalle.

Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
1. Korinttilaiskirje 10:11 FB38
- Paavali tiesi pyhässä Hengessä, että heille oli sen maailmanaikojen loppu tullut

ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
1. Tessalonikalaiskirje 1:10 FB38
- Paavali kirjoitti tessalonikalaisille, että [meidät] siis sen ajan uskovat, että Jeesus pelastaa tulevasta vihasta. Joka siis oli se sukupolvi mistä Jeesus puhui opetuslapsilleen mikä ei katoa ennen hänen paluutan.

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
Heprealaiskirje 1:1‭-‬2
- Paavali kirjanoppineena oli hyvin tietoinen profeetoista mitä he olivat Jeesuksesta puhuneet ja ymmärsi myös, että se johtaa sen maailman ajan loppuun.

Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
Jaakobin kirje 5:7‭-‬9 FB38
- Jaakob pyhässä Hengessä kehoittaa silloisia uskovia olemaan kärsivällisiä, sillä Jeesuksen paluu oli lähellä ja tuomari seisoi jo ovella.

Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
Jaakobin kirje 5:1‭-‬3 FB38
- Jaakob nuhtelee sen ajan rikkaita ihmisiä, että kurjuus olis tulossa, kun olivat keränneet aarteita viimeisinä päivinä

hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu [teitä varten],
1. Pietarin kirje 1:20 FB38
- Pietari tiesi hengen vaikutuksesta, että oli viimeiset ajat käsillä ja olihan Jeesus ollessaan heille siitä puhut, että heidän sukupolvi ei katoasi ja heitä tapettaisiin ja vainottaisiin.

Mutta [kaiken loppu on lähellä]. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.
1. Pietarin kirje 4:7 FB38
- Pietari tiesi pyhässä Hengessä, että kaiken loppu on lähellä!

Lapsukaiset, [nyt on viimeinen aika]. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; [siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.]
1. Johanneksen kirje 2:18 FB38
- Johannes kirjoitti Hengen vaikutuksesta sen ajan uskoville, että on viimeiset ajat käsillä koska antikristuksia oli monia.

Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
1. Johanneksen kirje 2:28 FB38
- Jälleen kehotus, sillä Johannes tiesi että Herran tulee pian ja olihan Jeesus hänelle siitä puhunutkin aikaisemmin.

Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan [tähän] tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
Juudaksen kirje 1:4 FB38
- Juudas tiesi pyhässä Hengessä, että oli eräitä jotka olivat kirjoitettu tulevan sen aikaiseen maailman tuomioon

Jatkuu->

Äänestä

Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä [pian tapahtuman pitää]; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle, joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
Ilmestyskirja 1:1‭-‬3 FB38
- Jeesus jälleen sanoo että aika on lähellä!

Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Ilmestyskirja 1:7 FB38
- Jeesus täytti sen mitä sanoi Ylipapille, että hän tulee näkemään hänet tulevan pilvessä ja samoin tuli tuomitsemaan ne fariseukset joille hän sanoo että tuomiot tulevat heidän sukupolvensa aikana. Lisäksi myös roomalaiset sotilaat jotka hänet lävistivät näkivät sen.

Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
Ilmestyskirja 2:24‭-‬26 FB38
- Jeesus kehoittaa Tyatiran seurakuntaa pitävän kiinni siitä mitä on ja odottamaan hänen paluuta.

Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
Ilmestyskirja 3:10‭-‬11 FB38
- Filadelfian seurakunnan jäsenille Jeesus sanoo, että tulee pian ja kehoittaa pitämään kiinni siitä mitä on.

Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää. Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
Ilmestyskirja 22:6‭-‬7 FB38
- Jeesus jälleen sanoo, että nämä asiat tapahtuvat pian. Täyttäen sen lupauksen mitä sanoi opetuslapsilleen ollessaan maanpäällä. Osa ei kuollut ennen kuin hän palasi ja arvelen että ei myöskään Johannes kuten Jeesus toivoi. Kaikki siis täyttyi mitä Jeesus tuli täyttämään.

Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
Ilmestyskirja 22:10 FB38
- Jeesus sanoi ettei lukitse Ilmestyskirjaan sanoja, että sen ajan seurakunta voisi ymmärtää ne heti.
Asiat oli lukittua Danielin ajasta siihen asti, mutta nyt ne eivät saaneet olla salattuna, sillä aika oli lähellä.

Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan koko maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu.”
Matteus 24:14 FINRK
->
Ensiksikin kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teistä kaikista, koska teidän uskostanne kerrotaan kaikkialla maailmassa.
Kirje roomalaisille 1:8 FINRK
->
Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Varmasti ovat: ”Heidän äänensä on kantautunut kaikkiin maihin ja heidän sanansa maailman ääriin asti.”
Kirje roomalaisille 10:17‭-‬18 FINRK
->
Teidän on vain pysyttävä uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet. Tämä evankeliumi on julistettu koko luomakunnassa taivaan alla, ja sen palvelija minusta, Paavalista, on tullut.
Kirje kolossalaisille 1:23 FINRK
->
Minä näin keskellä taivasta lentävän vielä yhden enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuville, kaikille kansanheimoille, sukukunnille, kielille ja kansakunnille.
Ilmestyskirja 14:6 FINRK
- Tämä täyttyi myös heidän sukupolvensa aikana

Aamen ja ylistys meidän Kuninkaalle Jeesukselle Kristukselle! Se on kirjoitettu ja se on täytetty!

Elämme tätä viimeistä profetaalista aikaa joka on pian tulossa päätökseensä:

Kun ne tuhat vuotta ovat kuluneet loppuun, päästetään Saatana vankeudestaan. Hän lähtee eksyttämään maan neljällä kulmalla asuvia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen ne sotaan, ja joukkoja on paljon, kuin hiekkaa meren rannalla. Ne nousevat yli koko maan ja piirittävät pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta lankeaa tuli ja tuhoaa ne.
Ilmestyskirja 20:7‭-‬9 FINRK

Äänestä

Suatta se olla hyvinnii niinni. Senverta surkiaa on hallinto ollunna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämän maailman viisaus on hulluutta. On tultava lapsen kaltaiseksi uskossa, että voi nähdä ja ymmärtää asioita. Se mitä maailma sanoo ja näyttää on täysin ristiriidassa mitä Jumalan sana ilmoittaa.

Profeetoista-Ilmestyskirjan loppuun Raamattu kertoo hyvin selkeän ja johdonmukaisen sanoman Jeesuksen syntymästä, kuolemasta, hänen toisesta tulemuksesta ja rauhanvaltakunnastaan. Nämä kaikki on kirjoitettu meitä varten todisteeksi, että voisimme erottaa saatanan valheet tässä viimeisessä maailmanajassa missä saatana on päästetty vapaaksi vähäksi aikaa eksyttämään kaikki kansat, että se mitä on kirjoitettu voisi täyttyä! (Ilm.20)

Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."
5. Mooseksen kirja 18:21‭-‬22 FB38

Jeesus joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
1. Pietarin kirje 2:22

"Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija"
Roomalaiskirje 3:4 FB38

On tärkeä muistaa, että kaikki kirjeet mitkä sinä aikana lähetettiin ja myös nekin jotka meni niille seitsemälle seurakunnalle (ilm.kirj) oli ensisijaisesti tarkoitettu sen ajan uskoville ja seurakunnille, eikä meille "2000v" myöhemmin, eli tarkoitan emme voi asettaa itseämme ikäänkuin sen kirjeen vastaanottajaksi ja lukea sitä niin, että me olemme se "tämä sukupolvi joka ei katoa", tai me olisimme ne jotka elävät "viimeisiä aikoja" ennen Jeesuksen paluuta. Monet kehoitukset ei olisi olleet järkeviä kuten paavalin kehoitus 1.Kor 7:26-31 jne..Jos Jeesus ei olisi palannut takasin, niin se todistaisi että Jeesus ja Pyhä henki olisi johtanut harhaan antamalla turhia lupauksia ja toivoa hänen seuraajilleen.. He näkivät sen maailmanajan lopun, Jeesuksen paluun, olivat osallisena ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja hallitsivat sen tuhannen vuotta!

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että evankeliumi, uskon oppi, kehoitukset ja ohjeet elämään olisi vanhentunut, ei, se on elävän Jumalan sana myös tähän päivään, mutta myös todiste siitä että se mitä on kirjoitettu on myös täytetty, että voisimme sen avulla nähdä tämän ajan valheet.

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
Heprealaiskirje 4:12 FB38

Lue mitä Jumalan sanoo Jeesuksen toisesta tulemuksestaan uusin silmin ja huomaa, että se on kirjoitettu ja täytetty!

Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Matteus 10:22-23
- Jeesus sanoo, että hänen opetuslapset eivät ehdi käydä kaikkia Israelin kaupunkeja läpi ennen kuin hän tulee takaisin.

Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
Matteus 16:27‭-‬28 FB38
- Jeesus lupaa opetuslapsilleen, että osa heistä ei ehdi kuolemaan, ennenkuin hän tulee takaisin Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa.

Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani [tässä] avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."
Markus 8:38 FB38
- Jeesus puhuu, että hän tulee sen sukupolven aikana takaisin ja antaa varoituksen sille sukupolvelle.

Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva [tämän] sukupolven päälle.
Matteus 23:33‭-‬36 FB38
- Jeesus sanoo fariseuksille, että kaikki tuomiot tulevat heidän sukupolvensa päälle.

Totisesti minä sanon teille: [tämä] sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
Matteus 24:34‭-‬35 FB38
- Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että kaikki nämä asiat tapahtuisi heidän sukupolvensa aikana puhuessaan heille ja vahvistaen sitä mitä oli aikaisemmin sanonut opetuslapsilleen ja mitä kertoi fariseuksille.

JATKUU->

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu