Olisikohan aika saada

edes yksi järkevä ja tietoon perustuva aloitus sivulle?
23600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kyllä olisi, mutta älä enää postaa tänne fix4you-dieettisi mainoksia, vaan keskustele ja väittele.

Äänestä
  • Tuon linkin "tietoihin" täytyy suhtautua varauksellisesti ja tutustua myös oikeden asiantuntijoiden mielipiteisiin.

    Äänestä

Minä voisin tehdä useammankin asiallisen aloituksen fasupalojen vaikutuksesta erektioon. Olen vasta MUUTAMAN karkkialoituksen tehnyt niin fasupalat ansaitsee MYÖS oman käsittelyn ja pihtimittaukset ennen ja jälkeen.NYTKIN kusi ja mälli lentää kuin alle 50 vuotiaalla kun söin pussin fasupaloja 562,6 grammaa.PITI syödä vain 15 grammaa mutta ne on törkeän hyviä niin söin kaikki.Loput on piilossa naapurin kellarissa.Lähden tästä herättelemään naapuria.Kello ON vasta puolen yön niin ei kai kukaan nuku kuin laiskat ja läskit sohvaperunat.Minä lähden vielä PYÖRÄILEMÄÄN 45 km lenkin kunhan olen vaihtanut ketjut ja kampiakselin pyörät kumit ja vaihteet ja jarrut ja satulan ja ohjaustangon pyörään jonka ostin tänään kirpputorilta 5 dellä eurolla.Niitä saa halvalla ja varaosat oli halpoja maksoi vain 890 euroa.

Äänestä
  • Tämä fasupala-kirjoitus on ainoa järkevä mielipide tällä palstalla. Ja hyvä ohje laihduttajalle.Vaikka ITSE sanonkin.Mutta VOIN helposti toimia ruokavalmentajana koska MINULLA on 35 den vuoden kokemus laihduttamisesta vaikken olekkaan laihduttaja vaikka laihdutan.

    Äänestä

  • Kaikki ikätoverisi ovat jo saaneet suun täydeltä kabanussìa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kaikki ikätoverisi ovat jo saaneet suun täydeltä kabanussìa.

    Niin varmasti sinäkin, tai ehkä vielä vain HAAVEILET ja olet hiukan KADE.

    Äänestä

Kuntoilusta vai laihdutuksesta vai painon hallinasta kyse? Järkevää keskustelua aiheesta saat aloiteen tekijä : Koulu terveyden hoitajalta. Työpaikka lääkäri asemalta tai ihan terveyskeskus Terveyden hoitajalta.Varaat vain ajan .

Äänestä
  • edes yksi järkevä ja tietoon perustuva aloitus sivulle?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    edes yksi järkevä ja tietoon perustuva aloitus sivulle?

    Suurin osa aloituksistasi on poistettu, koska hvp on todennut, että ne eivät perustu tieteeseen tai että ne sisältävät harhaanjohtavaa tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Suurin osa aloituksistasi on poistettu, koska hvp on todennut, että ne eivät perustu tieteeseen tai että ne sisältävät harhaanjohtavaa tietoa.

    Vekun aloitukset poistetaan koska ne sisältävät henkilötietoja, ovat loukkaavia ja ovat massapostauksia. Eivät ne perustu tieteeseenkään mutta se ei ole vastimus.

    Äänestä

  • Joltain asian tuntijalta jolla olisi oikein kirjoitus taidot ja varsinkin yhdys sanojen ymmärrystä tai pohja sivistystä.Voisi saada toiminta ohjeita

    Äänestä

Avauksesta on poistettu vasta 20 viestiä. Jäljellä on siis 8 vietiä, eli hyötysuhde on melko kummallinen.

Äänestä
  • Onkohan veijo hieman fanaattinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Onkohan veijo hieman fanaattinen?

    "Onkohan veijo hieman fanaattinen?"

    Eole mutta on paljon kokemusta ja tietoa sinun luuljesi sijan.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    "Onkohan veijo hieman fanaattinen?"

    Eole mutta on paljon kokemusta ja tietoa sinun luuljesi sijan.

    Viime viikolla ylläpídon tytöt kertoívat jossain, että hvp on joutunut poístattamaan diabetes- ja painonhallintapalstoilta víestejäsi tuhatmäärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Viime viikolla ylläpídon tytöt kertoívat jossain, että hvp on joutunut poístattamaan diabetes- ja painonhallintapalstoilta víestejäsi tuhatmäärin.

    Älä viitsi valehdella.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Viime viikolla ylläpídon tytöt kertoívat jossain, että hvp on joutunut poístattamaan diabetes- ja painonhallintapalstoilta víestejäsi tuhatmäärin.

    Vekun viestejä poistetaan nykyään vain joitakin kymmeniä viikossa. Ehkä pari jää elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Älä viitsi valehdella.

    Kyllä niitä vuosieen kuluessa on poistettu enemmänkin.
    1 poisto päivässä, niin kolmessa vuodessa tulee reilusti yli tuhat...

    Äänestä

Sinulta nyt ei taaskaan tule muuta kuin ylenkatseellista vaatimusta toisille! Mitä, jos itse tekisit sen "järkevän ja tietoon perustuvan aloituksen" sen sijaan, että vinuilet siitä toisille.

Äänestä

Hyvä avaus, poistoja on nyt jo 25 kpl. Alkaa olla ennätyslukemia vaikka itse avaus on saanut jäädä.

Äänestä
  • Ei kyllä ole lähelläkään ennätyslukemia.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei kyllä ole lähelläkään ennätyslukemia.

    Kerro lisää tuosta. Nyt poistoja on 27 kpl, mutta avaus on ja pysyy.

    Äänestä

Moi,
Yksi mahdollisuus toteuttaa:
Kuluta energiaa liikkumalla, enemmän kuin nautit energiaa.
Tarvitset vain puntarin, mittanauhan ja tietoa ravinto- aineden sisältämästä energiasta, ja eri liikuntamuotojen kuluttamasta energiasta
Ravinto/liikuntapäiväiväkirja jeesaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

edes yksi järkevä ja tietoon perustuva aloitus sivulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu