Niin opiskelijoiden, palkansaajien, eläkeläisten, työttömien kuin työkyvyttömienkin? Ja sillä tavalla, että turvataan myös valtion rahoitus ilman lisävelan ottamista.
Millä tavalla persut aikovat parantaa ostovoimaa?
Anonyymi-ap
41283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Täällä sitä kyselet? Luuletko, että PS:n johto päivystää täällä odottamassa kysymyksiäsi??
Putkonen on persujen ammattiyhdistys.
Sinkkiämpäreillä.
Eikö se jo uutisoinnista ole tullut selväksi? Menojen priorisoinnilla. Lopetetaan rahan lapiointi maasta ulos esimerkiksi.
Miten tuo parantaa kansalaisten ostovoimaa?
Esimerkiksi duunareiden ostovoimaa saisi lisättyä helposti palauttamalla kiky-maksut työnantajille. Se ei maksaisi valtiolle mitään.
Siten parantaa että on enemmän jaettavaa omalle porukalle.
Miten tuo "jakaminen" tehdään, ja miten se vähentää lisävelan ottamisen tarvetta, jos säästö tuhlataankin muuhun kuin valtion talouden tasapainottamiseen?
"Lopetetaan rahan lapiointi maasta ulos esimerkiksi."
Eli fossiilisten polttoaineiden ostaminen.
Nyt ei voida parantaa ostovoimaa vaan jokaisen pitää kiristää talouttaan! Ja työttömät töihin, sillä se ostovoima paranee!
Tuo on noita natsien iskulauseita.
Perussuomalaiset kutsuvat itseään ”toripuolueeksi”. Toimeentulovaikeudet tulivat puheeksi juuri tori- ja huoltoasematapaamisissa. Näitä arjen jokapäiväisiä vaikeuksia perussuomalaiset hyödynsivät. Vaalit olivat monien äänestäjien mielissä paljolti ostovoimavaalit: riittävätkö rahat toimeentuloon?
Lasketaan kansanedustajien ja heidän avustajiensa palkka tasolle 9€/kk, niin valtion kassaan jäisi vähän enemmän velan lyhentämiseen.
Jep. Arbeit macht frei, sanottiin eräänkin kesäleirin sisäänkäynnin yläpuolella.
Millä tavalla tuo parantaa tavallisten kansalaisten ostovoimaa?
Ostovoimaa voi parantaa vain tuomalla Suomeen lisää rahaa. Lisärahakin näkyy nopeasti hintojen kohoamisena, mikä tarkoittaa ostovoiman kohennuksen katoamista taivaan tuuliin. Jos rahaa ei tuoda lisää, rahaa voi siirrellä täällä vain taskusta toiseen - yhden ostovoiman kasvu vähentää jonkun toisen ostovoimaa. Ympäripyöreä raha.
Persuille, joista eläkeläisistä suurin osa saa valtion maksamaa takuueläkettä, se on ihan sama vaikka niitä työeläkkeiden ostovoimaa heikennettäisi! Täyden takuueläkkeen, eli 922,42 euroa kuukaudessa (2023), saat , jos sinulla ei ole kertynyt työstä mitään muita eläkkeitä ja et ole ikinä ollut palkkatöissä.
"Työeläkevaikuttajien etujärjestön Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes on huolestunut siitä, että tuleva hallitus saattaa kajota työeläkkeisiin.
Huolen taustalla on valtiovarainministeriön esitys siitä, että työeläkkeiden vuotuisia indeksikorotuksia voitaisiin leikata useaksi vuodeksi. Se tarkoittaisi, että kaikkien työeläkettä saavien etuutta korotettaisiin vähemmän kuin normaalisti eli eläkkeiden ostovoima voisi heikentyä.
Siimes sanoo huolensa syventyneen, kun hän näki Petteri Orpon (kok) johtamien hallitusneuvottelujen pöytäjaon Säätytalolla.
”En ole lainkaan ilahtunut siitä, että työeläkkeitä käsitellään julkisen talouden kestävyyttä ratkovassa pöydässä eikä esimerkiksi työllisyyttä tai sosiaaliturvaa käsittelevissä pöydissä. Se voi kertoa siitä, että työeläkejärjestelmä on valjastettu valtiovarainministeriön esittämällä tavalla osaksi julkisen talouden tasapainottamista.”
Siimeksen mielestä työeläkkeiden leikkaukset ovat väärä tapa tasapainottaa julkista taloutta, koska ongelmat eivät koske niinkään työeläkejärjestelmää vaan valtion ja kuntien taloutta.
Suurin osa työeläkkeistä rahoitetaan verojen sijaan lakisääteisillä työeläkevakuutusmaksuilla. Niissäkin on pitkällä aikavälillä nousupainetta, mutta Siimeksen mukaan nopeisiin toimenpiteisiin ei ole tarvetta.
KOKOOMUS linjasi ennen vaaleja, ettei se aio leikata työeläkkeiden korotuksia.
Kokoomus ei välttämättä ole perääntymässä lupauksestaan. Helsingin Sanomien tietojen mukaan yksi vaihtoehto on, että uusi hallitus antaa työmarkkinajärjestöille tehtävänannoksi sopia julkista taloutta tasapainottavasta eläkeuudistuksesta.
Jos näin kävisi, työmarkkinaosapuolet voisivat hakea muitakin tasapainotuskeinoja kuin indeksileikkauksia. Aiemmissa uudistuksissa esimerkiksi eläkeikää on korotettu".
Mutta se mikä tässä on mielenkiintoista, kokoomuksen kannatus eläkeläisten keskuudessa romahtaa ja samalla persujen kannatus syöksyy!
On se vaan ihan kumma, että listaamattomien yhtiöiden 90 000 € verottomuus pidetään ennallaan ja että joku voi nostaa 150 000 € 8 % verolla. Tällaista järjestelmää ei ole missään maailmassa, jossa joku saa tuloja verottamatta tai minimiverolla, verrattuna työssä ansaittujen verotukseen.
Nykyisessä talousjärjestelmässä sijoittajien etu on arvotettu ykköseksi. Leikkaamalla työeläkkeitä työeläkeyhtiöiltä jää enemmän rahaa sijoituksiin päätyen kaikenkarvaisille koronkiskureille. Työeläkeyhtiöiden hallinto on olennainen osa maamme hyvävelisysteemiä, joten Siimes on etupäässä huolissaan omista eduistaan. Hyväveljeily on mennyt jo niin pitkälle, että vain köyhimmän kansanosan toimeentuloa kyetään heikentämään luotaessa edukkaita virkoja hyvävelikunnalle perillisineen.
Siirretään YLEn toimitusjohtajan palkka veronalennuksiin, 332 000 euron vuosipalkka ennestään lihavalle naiselle ei ole hyväksi suomelle. Tienaa vuodessa 130 000 euroa enemmän kuin pääministeri. Varmaan tosi rankka työ syödä viinereitä.
Ja paljonkohan Suomen kansan ostovoimaa tuolla sitten parannetaan?
Joskus kannattaisi miettiä ennen kuin aloittaa julkisen aivopierennän.
Helsingissä 332 000 palkkatuloista maksetaan veroja noin 138 500 euroa, eli veroprosentti 42 %
Eivät ole sanoneet että aikovat. Miksi kyselet kun kuitenkaan et ymmärrä yhtään mitään?
Pakkorutosista luopuminen vähentäisi ruotsin kirjojen myyntiä, joka heikentää bisnestä siellä, ja olisi oltava pakko muuhun kieleen (ei pitäisi, kuten ole ole mm. Skandinaviassa). Paperiteollisuus kärsii, ja digikirjojen tekijät. Paljon rahaa tulee paperiteollisuudesta ja pakkoruotsista luopuminen haittaisi bisnestä. Ja jos rahaa tulee vähemmän, myös terveydenhuolto kärsii määrässä, että niiden palkoissa, jotka sidoksissa teollisuuden palkkkoihin.
Ostovoimaa saadaa lisää, kun lopetetaan köyhyyden eteen työskentely.
Ainakin on käynyt selväksi, että persut on Suomen oikeistolaisin puolue.
Siksi suuresti ihmetyttää, että osa duunareistakin heitä kannattaa.
Olikohan ajankohtaan nähden ajattelematon ja huonosti muotoiltu lausunto Purralta?
No ei ollut.
kaikki muuttuu taas hyväksi kun ukk tulee takasin tänne. näin on meille luvattu
Persut ja kokoomus laittavat laiskat, muiden siivellä loisijat, kommunisti demarit ja muut hörhöt TÖIHIN! TYÖ ON SIVISTYSTÄ ja keino suomen nousuun. Ilmaisrahan jako punikeille loppuu kohta.
Arbeit macht frei?
Näitä kun lukee on kai oletettava ettei Perussuomalaisissa ole vähätuloisia. Silloinhan tuollainen on ihan ymmärrettävää.
No miksi "toripuolue" persut sitten lupasivat parantaa vaalikarjansa ostovoimaa, vaikka he ovat vaurasta porukkaa vailla pikkurahan puutetta?
Jokaiselle tukia OIKEASTI tarvitsevalle, myös jostain syystä pienituloiselle on enemmän tukia jaettavaksi, kun suomen valtava, työtävieroksuva joukko saadaan töihin! Myöskään yhtään ulkomailta tuotettavaa kehitysmaalaista ei tarvita täällä valtavan hiilijalanjälkensä kanssa niinkauan kun Suomessa on yksikin, terve, alle 50v työtä vailla oleva siipeilijä. TYÖ ON SIVISTYSTÄ joka nostaa tämän hyysäri valtion nousuun!
Siis tarkoitat että rikkaat entistä enemmän nousuun,eikö?
Puhu asioista oikein,persut ei välitä pätkääkään kanssaeläjästään ,heille vain oma itse ja omatalous on jotain,muut kuolkoot tai tehkööt itsarin.
Eivät välitä pätkääkään siitä tai haluavat että muut kuolee ennen aikojaan että heille jää kaikki maan päällä. Eikö näin persukannattaja?
Se on bullshittiä, suurin osa persuista on riippuvaisia joka päiväisistä markkinoista ja sosialiturvasta,ei läheskään kaikki heissä ole miljonäärejä,joku saattaa olla mutta se ei kesää tee muille.
Nämä keskustelut on enimmäkseen persuvastaisten copypaste-keskusteluita, joissa toistetaan samoja loppuunkuluneita persumeemejä ja muuta turhaa länkytystä. Jos joku kirjoittaa sivistyneesti, fiksumman kommentin, siihen ei kyetä vastaamaan, paitsi jos silloin, kun kommentissa on jotain "epäsopivaa", kuten kriitiikkiä USA:sta, EU:sta, vihervasemmistosta, sateenkaari-ilmiöstä, haittamaahanmuutosta ja vastaavista. Silloin kyllä syljetään vastauksiakin, mutta järkyttävän suppeasti, eli lähinnä luiskaotsaiselta meemitasolta. Tyypillinen S24-länkyttäjä on sellainen äärimielinen ÄO85-venkula.
"Tyypillinen S24-länkyttäjä on sellainen äärimielinen ÄO85-venkula."
Kuvailit hyvin keskimääräisen persun.
Mitä tulee aloituksen kysymykseen, niin persut pudottavat bensiinin hinnan euroon litralta heti ennen kesälomakautta, jos vaan hallitus saadaan ennen juhannusta kasaan. Näin suomalaisilla on varaa KOTIMAAN matkailuun.
Bensa on jo nyt euron halvempaa kuin vuosi sitten.
Meinaatko opetella joskus lukemaan?
Surkea yritys, pikkuveeti :D Kyllä kommenttini kolahti juuri oikeaan kohteeseen, etkä sinä ole persu ;)
Olenko väittänyt olevani persu? Kommentoin vain tuota kuvaustasi, joka osuu hyvin keskivertoon persuun, tosin tuo ÄO on aika korkea silti.
Siinäpä sitä ollaan ÄO85-tasolla. Muutenhan olisit ymmärtänyt kommenttini oikein.
Turhaa osteluu on syytä välttää, luonnonvarat on jo kulutettu!!🤡
Kyllä me sitten kerrotaan kunhan tässä nyt valta ensin otetaan.