Hieno lied-duetto Schubertilta.
Mutta jos kerran Schubert on mainittu ja esitelty jokikisessä jopa eri oooperateosten näyttämöllepanoista otettuja fotoja myöten kakissa englannin, saksan-ja suomenkielisisäkin niin tiilliskivenpaksuisissa kuin ohuemmissakin oopperaoppaissa ja tieteellisissäkin julkaisuissa, niin kaipa sen jo järkikin sanoo, että hän oli kaiken muun hyvän lisäksi myös oopprasäveltäjä kakista ristiriitaisista lausunnoista huolimatta, eilenkin kuntelin katkelmaksi jääneen 18-vuotiaan Claudinen ainutta näytöstä lumoutunena ja kosketettuna Goethen tekstiin.
Schubertin kenties esitetyin oopperateos kokonaan säilyneenä, mutta valitettavasti suurelta osin tuhoutuneena.
Siis oooperasäveltä hän oli, vaikkei sieltä esitetyimmästä ja menestyneimmästä päästä, vaikka joku täällä väittää muuta.
Eräässä saksalaisessa kirjassa on laajalti esiteltynä n. kuusikin hänen teostaan valokuvin. Niin että sillai.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen usein miettinyt oliko Sofokles homo. Oidiopuksesta, Antigonesta, Elektrasta jne ei oikein pysty päättelemään. Mutta Schubertin tavara kyllä puhuu puolestaan. Ihanaa musiikkia.
Niin on, siksi sitä tulee kuunneltuakin niin usein.