Viime kesänä, noin vuosi sitten tapasin erään netissä. Vaihdoimme numeroita ja juttelimme netin kautta. Kesällä kohtasimme ensimmäisen kerran ja kaikki tuntui niin täydelliseltä,
lempi leiskahti ja muita huonoja sanontoja.
Näimme muutamia kertoja kesänkin jälkeen ja olimme yhteydessä toisiimme melkein koko ajan netin ja puhelimen kautta. Tuntui ihanalta, mutta samalla sattui. Koko ajan järjetön ikävä ja kaipuu toisen kainaloon. Niinpä minä järkevänä tyttönä päätin lopettaa "suhteen" ja sanoin haluavani muuta elämältä. Tapailin siinä sitten muita ja kävin ulkona eri vaihtoehto-tyyppejen kanssa. Mistään ei tullut mitään vakavampaa ja tämä herra kaukosuhde pyöri mielessä. Jatkoimme siis parin kuukauden päästä soittelua.
Valitettavasti herra siellä kaukana oli kuitenkin löytänyt tyttöystävän itselleen. Hyväksyn toki tämän uuden, omahan moka minulla oli mennä pistämään juttumme poikki. Se että hänellä on joku, mutta silti on yhteyksissä minuun, kehuu kuinka kaunis olen, kuinka paljon on ikävä ja muuta, häiritsee minua.
Olenko nyt kusetuksen kohteena? Eikö hänellä pitäisi olla omantunnon tuskia tällaisesta toiminnasta, nainen joka kaupungissa -tyylistä.
Luultavasti tulemme näkemään pian. Hän on tulossa tänne päin ja sovimme jo aikoja sitten näkevämme toisemme. Pitäisikö minun jättää tapaaminen väliin? En saa häntä mielestäni, mutta samalla pelkään. Hänen tunteensa ovat saattaneet muuttua jollain tapaa, mutta hän tietää mitä minä vielä tunnen. Tietenkin voisimme tavata pelkällä ystävyys-pohjalla, ei mitään suuria tunteita. Mutta entä ne kaikki kaipuu-tekstarit, neljäkin tuntia kestäneet puhelut ja se että minulla tosiaan on ikävä häntä?
lempi leiskahti ja muita huonoja sanontoja.
Näimme muutamia kertoja kesänkin jälkeen ja olimme yhteydessä toisiimme melkein koko ajan netin ja puhelimen kautta. Tuntui ihanalta, mutta samalla sattui. Koko ajan järjetön ikävä ja kaipuu toisen kainaloon. Niinpä minä järkevänä tyttönä päätin lopettaa "suhteen" ja sanoin haluavani muuta elämältä. Tapailin siinä sitten muita ja kävin ulkona eri vaihtoehto-tyyppejen kanssa. Mistään ei tullut mitään vakavampaa ja tämä herra kaukosuhde pyöri mielessä. Jatkoimme siis parin kuukauden päästä soittelua.
Valitettavasti herra siellä kaukana oli kuitenkin löytänyt tyttöystävän itselleen. Hyväksyn toki tämän uuden, omahan moka minulla oli mennä pistämään juttumme poikki. Se että hänellä on joku, mutta silti on yhteyksissä minuun, kehuu kuinka kaunis olen, kuinka paljon on ikävä ja muuta, häiritsee minua.
Olenko nyt kusetuksen kohteena? Eikö hänellä pitäisi olla omantunnon tuskia tällaisesta toiminnasta, nainen joka kaupungissa -tyylistä.
Luultavasti tulemme näkemään pian. Hän on tulossa tänne päin ja sovimme jo aikoja sitten näkevämme toisemme. Pitäisikö minun jättää tapaaminen väliin? En saa häntä mielestäni, mutta samalla pelkään. Hänen tunteensa ovat saattaneet muuttua jollain tapaa, mutta hän tietää mitä minä vielä tunnen. Tietenkin voisimme tavata pelkällä ystävyys-pohjalla, ei mitään suuria tunteita. Mutta entä ne kaikki kaipuu-tekstarit, neljäkin tuntia kestäneet puhelut ja se että minulla tosiaan on ikävä häntä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo oli kuin mun elämästäni!
Viime kesänä tapasin minä myös nettituttavuuteni,soittelimme ja kirjoittelimme jne.Aika kului ja turhauduimme molemmat ..Hän asui siellä ja minä täällä - oli vain aivan liian paljon kilometrejä...Vain satunnaisia tapaamisia. Molemmilla lapset,työpaikat, asunnot ja muu elämä .Ei se ollut niin helppoa heittäytyä omien tunteiden varaan ja astua "tyhjään". Unohdettava on - ei muukaan auta ! Vai ihastuimmeko vain ihanasti ihastumisen tunteeseen.Jääköön arvoitukseksi.Sitä riskiä ja tunteiden ristiriitaista sekamelskaa en halua enää kokea..