Kaikki eläkkeet pois 10 vuoden siirtymällä

Anonyymi-ap

Vuosipudotukseksi 10 prosenttia tämän vuoden eläkkeestä. Vuoden 2024 alussa maksetaan 90%:ia, 2025 putoaa 80%:iin jne. Kymmenen vuotta on riittävän pitkä aika eläkeläisille varautua ja hankkia muita tulonlähteitä, kuten mennä vaikka töihin. Tuosta tulee kuitenkin aivan älytön säästö. Ja niillä jo kertyneillä työeläkevaroilla maksetaan Suomen valtion velka pois.

96

556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Suomi pitää saada kuntoon. Kotona makaamallla se ei onnistu.

    • Anonyymi

      PS. tuo tarkoittaa uusia eläkkeitä.

      • Anonyymi

        Tarkoittaa nykyisiä eläkkeitä. Jatkossa on vain työttömyystuet, asumislisät ja viimesijaisena tukimuotona perustoimeentulotuki. Tavoitteena on, että jokainen elättää itsensä työtä tekemällä, eikä lorvimalla, kuten eläkeläiset nykyään tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja huom.kermaperseiden sopeutumiseläkkeet.

        Otahan huomioon kusipää,että heistä menet on tehnyt jo yli 40 vuoden työ rupeaman,mihin sinä eikä monet muut pysty ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja huom.kermaperseiden sopeutumiseläkkeet.

        Yli 4000 euron eläkkeisiin ei puututa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otahan huomioon kusipää,että heistä menet on tehnyt jo yli 40 vuoden työ rupeaman,mihin sinä eikä monet muut pysty ikinä.

        Ei ole mitään merkitystä. Työkykyisten on tehtävätä AINA töitä. Makoilulle on tehtävä stoppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa nykyisiä eläkkeitä. Jatkossa on vain työttömyystuet, asumislisät ja viimesijaisena tukimuotona perustoimeentulotuki. Tavoitteena on, että jokainen elättää itsensä työtä tekemällä, eikä lorvimalla, kuten eläkeläiset nykyään tekevät.

        Kerro, miten nettotuloilla 1200 - 1800€/kk tässä maassa pystyy itsensä elättämään? Johan em summat menee vuokriin/lainan lyhennyksiin, vesi- ja jäteveteen, sähköön + siirtoon, jätemaksuihin vaikka asuisit perähikiällä. En huomioinut enää vakuutusmaksua, koska sen voi huoletta jättää pois.
        Syödäkkin pitäisi ja vaatettaa itsensä. Eikä tarvitse esim hammaslääkärissä käydä tai muussakaan lääkärissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa nykyisiä eläkkeitä. Jatkossa on vain työttömyystuet, asumislisät ja viimesijaisena tukimuotona perustoimeentulotuki. Tavoitteena on, että jokainen elättää itsensä työtä tekemällä, eikä lorvimalla, kuten eläkeläiset nykyään tekevät.

        toisaalta piennestä työn eläke voi olla sosiaali turvan tasoa, miksi matalapalkka oloille ole tunkua,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro, miten nettotuloilla 1200 - 1800€/kk tässä maassa pystyy itsensä elättämään? Johan em summat menee vuokriin/lainan lyhennyksiin, vesi- ja jäteveteen, sähköön siirtoon, jätemaksuihin vaikka asuisit perähikiällä. En huomioinut enää vakuutusmaksua, koska sen voi huoletta jättää pois.
        Syödäkkin pitäisi ja vaatettaa itsensä. Eikä tarvitse esim hammaslääkärissä käydä tai muussakaan lääkärissä.

        922 €:n takuueläkkeellä pärjää ja voi pitää autoakin jos oma tupa ja itse pystyy tekemään rempat ja muut kotitalouden huollot - ja elää vaatimattomasti.
        Kaupunkilaiselta tämä tuskin onnistuu - tukia on saatava.

      • Anonyymi

        Yritystukien anomien ei ole työtä se in sosaiaalietuutta ja niiden avulla loisimiata
        Äyritystuetnpois ja baihteeksi kansalle

        Yritystuet lisää työttömyyttä rajusti
        Ei tarvii työllistää olenkaan kun rahaantuoee ilmaiskesi palkansajilta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja huom.kermaperseiden sopeutumiseläkkeet.

        Sipilpkin nistaa soaialietuutta vaikka ei sitä klyhille suo ruokaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään merkitystä. Työkykyisten on tehtävätä AINA töitä. Makoilulle on tehtävä stoppi.

        Ai venäjän malliin. Kun ei eläke riitä, on tehtävä työtä tai oltava syömättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai venäjän malliin. Kun ei eläke riitä, on tehtävä työtä tai oltava syömättä.

        Ihan Suomen malliin. Työkykyiset tekevät töitä. Ei kenelläkään työkykyisellä ole oikeutta laiskotella ja elää muiden piikkiin. Toki jos riittää saldo muuten elellä omalla kustannuksella, niin siitä vaan. Ainoastaan heidän ketkä nostelee tukia/eläkkeitä/jne. on tehtävä tai haettava aktiivisesti töitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa nykyisiä eläkkeitä. Jatkossa on vain työttömyystuet, asumislisät ja viimesijaisena tukimuotona perustoimeentulotuki. Tavoitteena on, että jokainen elättää itsensä työtä tekemällä, eikä lorvimalla, kuten eläkeläiset nykyään tekevät.

        Eläkeläiset on työllään ne eläkkeet ansainnut, toisin kuin työttömänä lorvailevat työtä vieroksuvat vätykset jotka ei edes halua töihin.

    • Anonyymi

      Masan kutsu kun kajahtaa
      hop-hop kylkiin kannuksia
      silmään isompaa leikkuria
      eipäs paineta jarrua
      Humppaa taikka kuole
      taikka humppaa
      taikka humppaa ja kuole
      Humppaa taikka kuole
      taikka humppaa
      taikka humppaa ja kuole
      Rukan lumilta kun kajahtaa
      lonkat narskuvat hautuumaalla
      ristit nurinpäin kellahtavat
      nahkurin orsilla tavataan.

    • Anonyymi

      ELÄKE-KATOSTA kantsuu alottaa, trala laa trala laa.... sillä ellei, niiden järjestelmä romahtaa... trala laa !½ Esim 3 tonnia sopiva katto

      Outokumpu, Juha Rantanen, eläkkeelle 60 v., 530.000 € eläke vuodessa
      Kemira, Harri kerminen, eläkkeelle 62 v., 460.000 € eläke vuodessa
      Rautaruukki, Sakari Tamminen 60 v., 430.000 € eläke vuodessa
      Gasum, Antero Jännes, eläkkeelle 60 v., 250.000 € eläke vuodessa
      Itella, Jukka Alho, eläkkeelle 60 v., 250.000 € eläke vuodessa
      Veikkaus, Risto Nieminen, eläkkeelle 63 v., 220.000 € eläke vuodessa
      Kemijoki, Aimo Takala, eläkkeelle 60 v., 160.000 € eläke vuodessa
      Kemira, Harri kerminen, eläkkeelle 62 v., 460.000 € eläke vuodessa
      Rautaruukki, Sakari Tamminen 60 v., 430.000 € eläke vuodessa
      Mikael Lilius tuleva eläke 540 000€ tämä tulee vain fortumista

      Missä luuraa muitten SUURYHTIÖIDEN eläketiedot ???

      Tässä näitä joitakin.

      Työeläkeläisten huipulla ovat UPM:n Juha Niemelä (eläkettä 68 000€/kk), Jukka Härmälä (62 000€/kk) ja Sampon Jouko Leskinen (29 780€/kk). Viimeisen tiedon mukaan näille KÖYHILLE maksetaan lisäeläkettä tavallisten eläkeläisten rahoista ?? Kaverit ovat n. 60-v ja samaan aikaan vaativat rakennusmiesten oloa jopa 68-v asti ??????!!!!!
      Jos Mikael Lilius eläisi vielä 25-vuotta = 13,5 - miljoonaa osinkotulot kokouspalkiot.
      Jos näitä olisi kaikkiaan 2000 jeppeä = 27 - miljardia
      MIKSI ELÄKERAHAT EI RIITÄ.....IHMETELLÄÄN !!!

      • Anonyymi

        No nuo voi pienentää.ei kukaan tarvi noin paljon.

      • Anonyymi

        Öö mitä tarkoitat että heille maksetaan eläkettä tavallisten eläkeläisten rahoista?

        Kyllä jokainen saa ihan oman eläkkeensä. Joillakin se on pelkästään palkasta kertynyt eläke, joillakin työnantaja maksaa lisäeläkettä. Se on yhteiskunnalle kaikkein parasta, erittäin kovan verotuksen alaista.

        Ja sitten on ne surkimukset ketkä eivät ole viitsineet töillä itseään vaivata..

      • Anonyymi

        ilmankos eläke ikää nostettiin marinin kaudella,

    • Anonyymi

      Kaikki vastikkeettomat Kelan tuet pois 2 vuoden siirtymällä! Ensin 60 %, sitten loput 40%!

      • Anonyymi

        Lasketaanko lapsenteko vastikkeeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasketaanko lapsenteko vastikkeeksi?

        Pitääkö 30 s hommaa tukea?

    • Anonyymi

      Vanhuuseläkehän on jo lähtökohtaisesti aivan hullu keksintö. Miksi työkykyisten ihmisten pitäisi pystyä loikoilemaan muiden kustannuksella? Ei minkään vuoksi.

      Sen verran voidaan joustaa, että lomapäivien määrä kasvaisi iän karttuessa. Esimerkiksi 80 vuotta täyttäneille voitaisiin myöntää 8 viikkoa vuosilomaa, ja 40-vuotiaille 4, parikymppisille 2 jne.

      • Anonyymi

        Samalla logiikalla kaikkien pitää saada valtiolta postitse pilleri, joka on pakko nielaista, kun 45 vuotta on tullut täyteen. Jos ei noudata käskyä, viedään teloituskomppanian eteen.

      • Anonyymi

        Jo kivikaudella yhteisöt pitivät huolta niistä jotka pääsivät vanhuusikään.
        Silloin se vanhuusikä oli luultavasti 40 kieppeillä.

        Tuommoinen ajattelu että vanhat tapetaan työllä tai nälkään juontaa eläinkunnasta.
        Luullakseni ihmiset eroaa eläimistä empaatiakyvyllä.
        Myös tuo ahneus esiintyy eläinmaailmassa, mulle kaikki ja muille ei mitään.
        Eläimet muuttuvat myös passiivisiksi kun heidän perustarpeet tyydytetään.

        Jos nyt alennutaan tuolle eläinten tasolle ja poistetaan vanhuusajan turva niin eiköhän työelämä muodostu ihan toisenlaiseksi.
        Ainakin minä tekisin ruumiillisesti kevyitä hommia ja tietenkin pimeästi.
        Rehellisesti tehtynä kun hyödyn saa muut ja itse ei mitään.
        Itsekkyys nousisis myös hallitsevaksi luonteenlaaduksi sillä se joka saa rohmuttua eniten omaisuutta ja varallisuutta pärjää vanhempanakin parhaiten.

        Eli eläinkunnan selviytymistaidot peliin, tapa tai tule tapetuksi.

    • Anonyymi

      On se vain kumma tuo ahneus ja kateus.
      Maataan kotona ja syljetään kattoon ja sitten hoksataan että joku on työllä ansainnut eläkkeen.

      Helpommalla saa valtion talouden kuntoon kun lopetetaan nuo vastikkeettomat tuet, joutavat töihin joutenolijat.

    • Anonyymi

      Jos aloittaja elää vaikka 90 vuotiaaksi niin meninaako hän tehdä vielä silloin töitä tai pärjätä nolla tuloilla??

      Tai jos aloittaja jää 90v työttömöksi niin meiaako hän 90 vuotiaana vain mennä töihin?

      • Anonyymi

        Työttömät ovat työttömiä, työlliset työllisiä, työkyvyttömät työkyvyttömiä jne.

        Yhdenvertaisia kaikki täysi-ikäiset lain edessä.

    • Anonyymi

      Melko varmasti pääset hengestäsi,jos tommosta paskaa menet ehdottele.kermaperseille ei kyllä tarvi eläkettä,ne pärjää muutenkin.

      • Anonyymi

        Uhkailijat laitetaan työleireille. Tekevät siellä töitä palkatta. Oppivat näin tavoille.

      • Anonyymi

        Ehdottelemaan kirjoitin.

    • Anonyymi

      Töitä ei tietenkään tarvitse tehdä, jos vaan saldo riittää eli on saanut lottovoiton, perinnön, tai säästänyt itselleen tarpeeksi. Sijoitustoiminnalla voi pelata lisää rahaa, kun on ensin kerännyt alkupääoman.

    • Anonyymi

      Menisit töihin pummi, nyt on työaika. Kekkosen aikaiset hätäaputyöt käyttöön teikäläisille niin kuin oli meikäläisen nuoruudessa. Ilmaisrahan jakelulle loppu.
      Ne eläkevarannot ovat työläisten työllä tekemiä eivätkä ole sidoksissa valtion budjettiin. Sinun laiset haluaisivat kupata nekin, saatanan veltoilija.
      T. Eläke Timpuri

      • Anonyymi

        Sain niin ison perinnön ettei tarvitse enää koskaan tehdä mitään. Loppui Kela-tukien nostelu siihen paikkaan. Nyt käyn pörssissä päiväkauppaa ja käytännössä eläminen on ilmaista, koska pääoma tuottaa riittävästi.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti on piakkoin välttämätöntä asentaa palkkatyötä tekevän luokan selkärankaan kirurgisesti implantti,joka paitsi antaa dataa peruselintoiminnoista,myös mahdollistaa kauko-ohjatut sähköiskut silloin,kun hallintoalamainen poikkeaa hallituksen määräyksistä eli laiskottelee.
      Tällainen järjestelmä on monin tavoin hyödyllinen.Sillä voidaan esimerkiksi tehokkaasti komentaa siivousapua ylemmän luokan kesäresidenssille,jos ympäristö kaipaa haravointia ja risusavottaa(luonnollisesti omat eväät mukana).
      Myös silloin,kun hallintoalamainen lopulta kuolla kytkähtää pienessä työpisteessään,mahdollistaa em.järjestelmä suoran ja viipeettömän logistisen ketjun paikalliseen jätehuoltoyritykseen joka korjaa kalmon pois.
      Vasta tällöin voimme todeta kansantaloutemme olevan vankalla pohjalla,ja osinkojen ja palkkioiden pysyvän luotettavasti nousu-uralla!

    • Anonyymi

      Miten eläkeläiset +65-105vee, pääsee töihin, kun ei pääse edes 50-65 vuotiaatkaan, harvoin enää edes 45v täyttäneetkään? Kerro ihmeessä.

      • Anonyymi

        Samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Eli haetaan niitä töitä aktiivisesti. Ei kukaan tule kotisohvalta töihin noutamaan.

      • Anonyymi

        Mutta jaksaako satavuotias tehdä vielä niitä töitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jaksaako satavuotias tehdä vielä niitä töitä?

        Työkyvyttömille maksetaan vammaistukea. Ikä ei siihen vaikuta, vaan työkyky.

    • Toivottavasti aloittaja muistaa tämän viestin ja tekee töitä vielä 90-vuotiaanakin. Ja jos ei tee, ei myöskään suostu ottamaan eläkettä vastaan.

      • Anonyymi

        Ei eläkettä "anneta" kenellekään. Koko käsite lakkaa olemassa olemasta. On vain työttömyyskorvaus, asumislisä ja mahdollinen toimeentulotuki. Tukiviidakkoa yksinkertaistetaan, virtaviivaistetaan. Kaikki laitetaan samalle viivalle. Työtä tekemällä saa jatkossakin leveimmän leivän. Se toimii motivaattorina.

        Työkyvyttömät ovat tietenkin oma ryhmänsä. Jos vaikka on amputoitu molemmat jalat, niin ei voida edellyttää mainospostin jakajana toimimista. Rullatuoli-ihminenkin voi tietysti tehdä etätöinä vaikka Kela-hakemusten käsittelyä.

    • Anonyymi

      Taitaa ryöstöjen ja varkauksien määrä räjähtää käsiin tuolla tavoin. Ja rikkaiden kidnappaukset ja lunnasvaatimukset.

      • Anonyymi

        Näkis vaan kun mummut tekee rollaattorien kanssa ryöstöjä ja kidnappinkeja.

    • Anonyymi

      Voi poloista.

    • Anonyymi

      Melko monen ihannemaassa usassa eläke hoidetaan ottamalla vakuutus. Sitä varten työnantajan palkkakuitissa on oikein merkintä osuudesta joka on tarkoitettu eläkevakuutusta varten, ainakin oli noin 20 vuotta sitten vielä.

      Osa maksoi eläkettä itselleen, melko moni ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. Itsekin jätin maksamatta kun ajattelin että ollaan vain vuosi tai kaksi, no reilut 10 vuotta meni. Onneksi oli uraa Suomessa ja takaisin tultuakin on kertynyt, noin 3500-4000 väliin tulee jäämään oma eläke riippuen toki monta vuotta vielä viitsii olla.

    • Anonyymi

      Mihin mielipiteesi perustuu? Tiesitkö, että moni on ihan ite maksaneet eläkkeensä. Nää laiskat pennut ei halua tehdä mitään. Jos joku ottaa minun eläkkeen .

      • Anonyymi

        Kukaan ei ole maksanut eläkkeitään. Millä oikeudella sinä koet saavasi laiskotella, ja minkä takia muiden pitää raataa eteesi? Jotain rajaa itsekkyydellekin.

        Juuri tuon ahneuden vuoksi eläkkeiden maksu pitää lopettaa ja patistella tämä väki tekemään töitä. Ei Suomi makaamalla palaa hyvinvointivaltioksi.

        Ulise Kokoomukselle.
        Heidän päästyään valtaan ajoivat koko hyvinvoinnin alas EU:hun menollaan ja pankkikriisillään.
        Me työeläkeläiset aloitettiin hätäaputöillä ja tehtiin työllä se hyvinvointi jota haikailet.
        Panee vihaksi lukea höpinöitäsi. Tuskin sulla työkalut edes pysyy kädessä etkä tiedä oikeasta työnteosta mitään.
        Kyllä sinunlaiset yhden u:n tuunarit tiedetään. Hyvin näkyy nyky rakentamisessa.

        Ei minun tarvitse ulista. Rahaa on.

        Mutta en myöskään aio elättää teitä pummeja. Mene töihin tienaamaan oma elantosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minun tarvitse ulista. Rahaa on.

        Mutta en myöskään aio elättää teitä pummeja. Mene töihin tienaamaan oma elantosi.

        Et ole elättänyt minua päivääkään, sata varma asia. Työlläni tehnyt ansaitsemani eläkkeen josta nautin nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole elättänyt minua päivääkään, sata varma asia. Työlläni tehnyt ansaitsemani eläkkeen josta nautin nyt.

        Et sinä mitään eläkettäsi ole ansainnut. Minä maksan sinun elämääsi jokaisesta tilistäni.

        Olet pelkkä pummi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä mitään eläkettäsi ole ansainnut. Minä maksan sinun elämääsi jokaisesta tilistäni.

        Olet pelkkä pummi.

        Ota lääkkeesi sekopää. Kukaan terve ihminen ei tuollaisia viestejä kirjoittele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota lääkkeesi sekopää. Kukaan terve ihminen ei tuollaisia viestejä kirjoittele.

        On siinä pummilla otsaa haukkua elättäjäänsä. Tämäkin osoittaa, että pummeilta pitää lakkauttaa ilmaisraha. Töitä tehdessä mieli kirkastuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä mitään eläkettäsi ole ansainnut. Minä maksan sinun elämääsi jokaisesta tilistäni.

        Olet pelkkä pummi.

        Lopeta toisten ihmisten soimaaminen!Sinä et ole mikään ”herra tai kukko ”kartanossa,joka sanelee toisille säännöt!

    • Anonyymi

      Hmm. Olen työkyvyttömyys eläkkeellä fyysisen vamman takia. Kuka palkkaa minut töihin?

      Entisestä työpaikasta onnettomuuden jälkeen löivät puolen vuoden paĺkan näppiin ilman työvelvoitetta.

      Aloittaja on selkeästi lutkuttanut isänsä munaa ja köhii nyt suu täynnä spermaa.

      • Anonyymi

        Työkyvyttömille maksetaan vammaistukea.

        Työkykyisten on tehtävä töitä, tai sitten elää työttömyyskorvauksilla, joiden saaminen edellyttää aktiivista töiden hakemista. Mitään lorvailukorvauksia ei enää työkykyisille makseta.

    • Anonyymi

      aloittajalla on natsi jos sadisti luonne on ihmisiä pitää muttereina. Siinä kanttia kanssa sivistyneestä demokraattisessa maassa.
      Suomesta tehdään natsien pakkotyöleiri, sosiaalidarwinismi jalostusta, uutta maailman järjestystä.

      • Anonyymi

        Heidän suunnitelma ei tule onnistumaan!Suomea ei tule hallitsemaan ”natsit”eikä mitkään muutkaan sortotoimenpiteitä,”sekopäitä”harjoittavat tahot..Eli tänne on ihan turha kenenkään heittää ns.”natsiviestejä.”Ja alkaa täällä komentelemaan ja käskyttämään muita.

    • Anonyymi

      Sä maksat omaa eläkettä kymmeniä vuosia, ja sit se otetaan sulta pois niinkö?

      • Anonyymi

        Sinut on aivopesty. Ei kukaan maksa omia eläkkeitään. Se on vaan yksi veroluonteinen maksu, jota kerätään pois. Työeläkejärjestelmä on myös pyramidihuijaus. He ketkä siitä hyötyvät eniten, ovat maksaneet siihen vähiten. Tästäkin syystä koko eläkejärjestelmä pitää romuttaa ja käyttää kertyneet rahat Suomen hyväksi.

        Eläkkeet siis rahoitetaan käytännössä nykyisten palkansaajien ansiotuloista samalla tavalla kuin työttömyyskorvaukset. Eläkeläiset makoilevatkin muiden piikkiin vastaavasti kuten työttömätkin.

        <<Sinut on aivopesty. <<
        Kyllä muuten maksa eläkemaksua eläkeyhtiölle. Kymmeniä vuosia,
        Eläkeyhtiö siten maksaa eläkkeen, siinä omat kriteerit.
        Ei pitäisi sanoilla keinotella! - se on ilkeyttä!

        Kuten sanottu, niin työeläkejärjestelmä on pyramidihuijaus. Ei sinne ole kukaan maksanut niin paljoa mitä sieltä saa tai saisi, ja mitä alemmaksi pyramidia mennään, niin sitä vähemmän sieltä saa, kunnes ollaan sillä tasolla, jonka alapuolelle jääneet ovat vain maksajia ja jotka eivät koskaan mitään tule edes saamaankaan.

        Koko työeläkejärjestelmä pitää tuhota ja käyttää varat kansan hyväksi. Aivan ensimmäisenä maksetaan pois Suomen valtionvelka, jonka jälkeen ei tarvitse mutista enää sopeuttamistarpeista, vaan voidaan keskittyä kansan hyvinvoinnin parantamiseen.

    • Anonyymi

      Suoraansanoen toivon, että ketjuna aloittaja vammautuu tai sairastuu niin, että joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle, taitaisi ääni muuttua kellossa hänellä. Toivossa on hyvä elää, toivon mukaan hän joutuu vaikka pyörätuoliin tai sokeutuu niin ymmärtää lopulta kuinka kusipäinen tuo hänen aloituksensa on.

      • Anonyymi

        Työkyvyttömille maksetaan vammaistukea joka tapauksessa, oli sitten ikää 20 tai 100 vuotta. Niin pitkään kuin on työkykyinen pitää myös tehdä tai hakea aktiivesti töitä. Tämä myös motivoi hankkimaan riittävän pesämunan nuorempana, jos haluaa vanhemmiten loikoilla.

        Täytyy olla sairaus tai vamma,jonka lääkäri päättää ja kuinka paljon tarvitsee apua päivittäin ei vammaistuki ihan noin vaan tule.

    • Anonyymi

      Olet lukenut uutista väärin: eläkkeitä korotetaan vuosittain 10%.

    • Anonyymi

      Taitaa olla vuoden idioottimaisin ketjun aloitus.

    • Anonyymi

      Tavallinen työläinen maksaa työ tuloista 23 vuotiaasta siihen saakka kun jää eläkkeelle, (63-65) tuloistaan eläkemaksua.

      • Anonyymi

        Juu ja yrittäjä maksaa 100% kaikki eläkemaksut itse.
        Laskin että olen yrittäjäuran aikana maksanut n. 270 000€
        Tuohon lisäksi työntekijänä kartuttamat eläkemaksut eli jotain 300 000€

        Siellä on joku kieli pitkällä jo jakamassa minun rahoja, ei kyllä minä ajattelin itse käyttää nuo rahat.

        Ja "yrittäjä" maksaa eläkemaksuja vain minimin, jolla ei tule toimeen. Vonkuu sitten veronmaksajia maksamaan elämänsä.

        Kyllä koko eläkejärjestelmän joutaa lakkauttaa. Kallis ja toimimaton byrokratinen riippakivi kansantaloudelle.

        Juu osa maksaa vain minimin, minä olen maksanut ihan oikein yellin.
        Rankaistaisiinko minua nyt tunnollisuudesta.
        Se että saataisiin kaikki samalle viivalle niin nuo eläkemaksut tulisi tulouttaa takaisin.
        Sen jälkeen voisi tehdä tuollaisen muutoksen.
        Nuilla 300 000€ ja omilla sijoituksilla pärjäisin erittäin hyvin loppuelämäni.

        Ei eläkevaroja voida palauttaa, koska moni on jo kuollut. Ne käytetään valtion velan maksuun ja muihin tarpeellisiin rästeihin, kuten liikenneinfran kuntoon laittoon.

        Ihmiset tekevät töitä elääkseen. Jos on varaa elää omilla säästöillään, niin se on ihan fine. Mutta mitään passiivista makoilua ei tässä maassa enää katsota hyvällä. Työttömänä pitää käyttää aikaa töiden hakemiseen, ja sitä myös valvotaan tehostetusti. Laiskoja rangaistaan.

    • Anonyymi

      Millä helvetillä olet päässyt osastonkoneelle.

    • Anonyymi

      Onneksi tämä kusipää ei asioista päätä, eläkkeet perustuu lakiin niitä ei kukaan noin vain poista. Vaikka ollaan eläkkeellä ei olla puolustuskyvyttömiä , paskahousu huutelijoiden kannattaa muistaa se.

      • Anonyymi

        Eläkkeet poistuvat noin vain, kun päätetään ryhtyä noudattamaan perustuslakia.

        Ei kenelläkään ole oikeutta laiskotella. Sitähän työkykyiset eläkeläiset tällä hetkellä tekevät, vaikka Suomessa on samaan aikaan työvoimapula.

        Eläkkeet menevät siis romukoppaan.

        Suomessa ei ole työvoimapulaa - on pula tekemisen arvoisista töistä tai niistä, joilla on varaa maksaa työn tekemisestä kunnon palkka.

    • Anonyymi

      Tässä maassa alkaa puukko viuhumaan ja aseet laulamaan. Suurin osa häipyy koko maasta.

      • Anonyymi

        Rollaattorimummot ovat leppoisaa väkeä. Menevät sukkatehtaalle iloisin mielin kutomaan sukkia.

    • Anonyymi

      Lakkautetaan valtio. Potkut kaikille kansanedustajille ja kaikki julkinen omaisuus huutokaupataan. Rahat jaetaan tasan kansalle. Jokainen voi sitten järkätä omat asiansa siten kuin pystyy ja parhaaksi katsoo.

      • Anonyymi

        Ja tietenkin KAIKKI velat maksetaan pois! Sitten kansantalous on kunnossa!

    • Anonyymi

      Olen ollut jo yli 10 vuotta eläkkeellä, ja ikäni on vasta 58. Mukavasti on mennyt ja maailmaa on tullut nähtyä. Hieman olen päässyt siirtämään omaisuuttakin ulkomaille - tulevaisuuden turvaksi.
      Nyt he jotka aloittavat työuransa, tuskin koskaan tulevat saamaan eläkkeitä. Eläkeiän nosto, ja luonnollinen poistuma takaa eläkkeiden maksuvelvoitteiden pienenemisen tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Työeläke ei ole sosiaalituki, vaan palkkaa, joka maksetaan viiveellä. Moni työeläkeläinen ei saa kansaneläkettä ollenkaan, vaan jokainen eläkesentti on laskettu työstä.. Tämä tarkoittaa mm. että jokaisen sukankuluttajan takuueläkkeeseen, joka lienee n. 870 euroa, jo sen saadakseen työeläkeläinen on tehnyt monta vuotta töitä. Työeläkeläinen on eläkkeensä ansainnut.

      • Anonyymi

        Eläkkeet ovat samanlaista pummitukea kuin mikä tahansa ilmainen raha mitä jaetaan laiskotteluun. Minäkin joudun jokaisesta tilistä maksamaan tuota elatusrahaa ja jopa kahdella eri lisämaksulla, joista toinen ohjataan pummityöttömille ja toinen eläkeläispummeille.

    • Anonyymi

      <<Ja tietenkin KAIKKI velat maksetaan pois! Sitten kansantalous on kunnossa!<<

      Velkaraha ylimääräistä loisijoiden rahaa ja joilla on maksetut orjat hoitamassa heidän asioitaan ja vaikuttamassa kuin rotat koloissaan taustalla. - Poliitikot on orjamaisia renkiä.

      Uskovaiset rahastaa Jeesuksella, palvoo mammonaa, - siis saatanan palvojia, eikä itse tiedosta sitä!

    • Anonyymi

      Poliittinen itsemurha, toivotaan että tapahtuu perskeon kohdalla.

    • Anonyymi

      Kyllä käy,jokainen perhe takaisin omavaraistaloudeksi omat ruuat tuottamaan,eläkkeet voi mun puolesta sitten lopettaa kuten oli aina ennenkin ennen suurta rahatalous keksintöä. Ei kai muuta elämässään tarvitsekaan.
      Mutta rikas ,siinä erehdyt että kuvittelet nöyryyttäväsi ja orjaksi alistavasi muut,ehei, sinä myös teet ruokasi ja lämpimäsi niin kuin muut kun rahasi loppuvat ja kukaan ei maksa sulle uutta voitto ja korkoa tai vuokraakaan mistään.

      Lopetetaan vaan kaikki rahatalous ,mulle käy erittäin hyvin,itseasiassa toivon sitä nykyään että näin tapahtuisi jo piankin.

      • Anonyymi

        Turhaan siinä uhriudut. Nyt vaan tehdään yhteiskunnasta tasa-arvoisempi paikka lopettamalla ikärasismi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan siinä uhriudut. Nyt vaan tehdään yhteiskunnasta tasa-arvoisempi paikka lopettamalla ikärasismi.

        Minä mitään uhriudu, itsellä jo melkein omavaraistalous ,en tarvitse yhteiskuntaa mihinkään,tosin en ole vielä miljonäärikkökään,mutta omillani tulen jo aika pitkälle toimeen ,yrittäkää vaan muut päästä samaan.

        Vielä pitäisi saada vain kaikki tarvittavat koneet joilla ruoka ja lämpö tehdään,kestämään koko elämän eliniän ajan ja omat polttoaineet ,niin minun perheeni ole mistään ulkopuolisesta riippuvainen enää ikinä.

        Sitten en tarvitse velkaa, mitään sosiaaliapuja,enkä palkkatöitä tai eläkkeitäkään.
        Tosin en niitä paljoa voi muille jaellakaan verojenkaan muodossa tai edes tahdo niin tehdä.

        Että mulle käy vallanmainiosti omavaraistalous yhteiskunta. Valtiolla ei tuolloin tarvi olla mitään velkaa ollenkaan ,kenenkään takia.

        Metsiä pitkinkö kuljet?

    • Anonyymi

      Uusi aika tulossa!
      Apt: 2:44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
      2:45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
      2:46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
      2:47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän
      yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

      Ja Herra siunasi elämäntavan: Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

      Ei ajeta kahdella rattailla rigimentillä, ainostaa tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä kuin taivaissa. Tämä on Herran pysyvä tahto jonka Herra itse toteuttaa, joka on ollut valmiina odottamassa jo enne aikojen alkua.

      • Anonyymi

        Kommunismi on hyvä aate kun sitä Jeesuksen ohjeiden mukaan sovelletaan ihmiselämään.

    • Anonyymi

      Robotit ja teko- ja luova koneoppiminen hoitaa työt, täytyy jo ajatella jo siten, se toteutuu varmasti.
      Miksi simulaatiot pidetään salassa?

    • Anonyymi

      Kaikki eläkkeet pois ja tilalle kaikille 2500euron kansalaispalkka 👍

    • Anonyymi

      Ei niitä tarvita lainkaan. Pitäisi olla sillä millä on elämänsä rakentanut nääs.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      330
      11091
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2391
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      54
      2272
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1964
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1878
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      164
      1859
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1414
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1380
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1354
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1349
    Aihe