Pettämisen jälkeen

Anonyymi-ap

Miltä tuntuu jatkaa elämää oman puolison kanssa? Pääseekö tunteista ja häpeästä yli?

6

1157

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riippuu, miten molemmat suhtautuu. Mä sain sain vaimolta hyvää seksiä noin 200 kertaa viime vuonna, todennäköisesti hyvityksenä ja samalla kai tajusi, että meinaa menettää minut ja kaiken mitä siinä ympärillä on. Rakastin vaimoa kaikesta huolimatta. Sanoin sen myös hänelle. Sanoin myös että hän on elämäni rakkaus ja haluan tehdä hänen kanssaaan asioita. Silti pääni meinasi hajota. Tunteet seilasi vihan ja rakkauden aaltoina. Teki mieli kostaa ja olla ilkeä vaimolle kaikesta siitä mitä hän teki minulle. Vaimo kunnostautui monella tapaa ja muuttui siksi lämpimäksi ihmiseksi ja rakastavaksi ihmiseksi, joka hän oli aikaisemmin. Nyt mennyt puoli vuotta. Tunteet tasoittuu. Vaimo ei jäänyt varsinaisesti kiinni, mutta kaikki merkit viittasi siihen. Tajusin vasta myöhemmin, kun suhde tai pettämiset oli ohi, miksi vaimo oli niin riitaisa ja outo ja miksi olin ilmaa.

      Asiasta emme voi keskustella, koska vaimo kieltää kaiken. Se nostaa vihan pintaan. Hyvittely kertoo muuta.
      Mutta puolitoista vuotta ja tuottakaa yhteisiä hyviä muistoja nyt jos haluatte jatkaa.

      • Anonyymi

        Vaikka en saanut kiinni, niin uskottomuus ketjussa on aihe "mistä tietää, että nainen pettää" , kun aloin epäilemään ja olin jo melkein varma, törmäsin näihin listoihin. 90% merkeistä täsmäsi. Merkkejä lukemalla tajusin ja muistin paljon muutakin.

        Kun vaimo kertoi valheita, se oli suurin pettymys. Luottamus rapisi alas, nainen johon olin panostanut ja luottanut koko elämäni ajan. Olo tuntui huijatulta ja silti, että menetin monia vuosia elämässäni. Kyseessä siis pitkä avioliitto.


    • Anonyymi

      Olisi täysin mahdoton ajatus. Kaikki perustuu luottamukseen ja se on mennyt eikä sitä enää koskaan takaisin saa millään tavalla. Suhde on pilalla ja häväisty. En pystyisi koskaan jatkamaan vaikka olisi kuinka pitkä ja hyvä suhde ollut. Kantapäät yhteen ja eteenpäin.

    • Anonyymi

      Outo kysymys kun itseäni jos on petetty niin se on ollut siinä sitten. En kykene pettämään kumppania missään tilanteessa joten jos kerran on minua voinut pettää niin kykenee siihen toistekkin. Se on kerrasta ulos koska tuossa ei ole rakkaudella enää mitään tekemistä.

      • Anonyymi

        Tilanne muuttuu, kun on lapsia, talo ja muuta. Vanhempa kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin nuorempana. Puolison positiivisesti muuttunut käytös vaikuttaa paljon. Jos olisi jatkunut samanlaisena, ero olisi tullut.


    • Anonyymi

      Ei päåse. Kyllä se kummittelee takaraivossa edelleen. Vielä yhdesdä, mutta ero taitaa tulla kun luottamus mennyt .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe