Ei mennyt hyvin laulu ja esityskoreografia oli huonompi kuin UMK:ssa
Käärijä pahasti alavireinen
22
714
Vastaukset
- Anonyymi
Jep. Meni siinä alussa muutama kohta hänellä pieleen (ei lauta lentänyt ekalla kerralla irti) ja siitä taisi tulla Käärijälle epävarmuus mikä kuului koko laulun ajan äänessä.
Myös esityskoreografia oli tosiaan paljon huonompi kuin alkuperäinen. Nyt äkkiä vaihtavat sen siihen alkuperäiseen. Ne tanssijat oli jotenkin paljon ylimääräisempiä ja ei yhtään mukana siinä esityksessä niinkuin alkuperäisessä. Esimerkiksi heidän ilmeet eivät tulleet yhtä hyvin esille kuin alkuperäisessä.
Mielestäni se takana oleva musta hahmo oli ihan ylimääräinen ja turha. Tekivät siis ihan liikaa muutoksia sen sijaan, että olisivat pyrkineet pitämään sen alkuperäisen ja tekevän siitä vaan pikkasen paremman.- Anonyymi
Videoesityksiä ei voi verrata live-esiintymiseen mitä katsojat näkee katsomossa, pitää olla kompromissi yleisön ja tv-katsojien välillä. Suuri osa äänestävistä nähnyt videot joka tapauksessa ja yleisö ja jopa eri maiden toimittajat tykkäsi eniten Käärijän esityksestä, se on tärkeintä.
- Anonyymi
Tosi on. Umk esitys oli huomattavasti parempi. Pöljät menivät muuttamaan hyvän esityksen huonoksi.
- Anonyymi
Kenenköhän idea oli muuttaa noin paljon esitystä? Jos jonkun mun kuin Käärijän, niin taitaa olla potkujen paikka.
- Anonyymi
Eipä siinä auta ylen hehkut eikä kääriän kääpiötanssi...
- Anonyymi
Ei saisi korjata sellaista mikä toimii.
- Anonyymi
Muistakaa vanha kunnon : Finlääänd... nul puäääng....
- Anonyymi
Käärijällä oli hikinen musta varjokuva kun muilla mailla oli ties mitä värikkäitä ja upeita taustakuvia.
- Anonyymi
En nähnyt koko Käärijää kun nukahdin juuri siinä kohdassa.
- Anonyymi
Tietokone on sängyn jalkopäässä.
- Anonyymi
Finaaliin meni. Siellä sit pitää natsata.. Muistakaa varata juomat valmiiksi. Rommia ja pina coladaa menee cha cha cha chaa..
- Anonyymi
Pitäisikin käydä rommi ajoissa ennen kuin loppuu, muut aineet on jo Pina Coladaan.
- Anonyymi
Jos ei natsaa et pääse tyllihamettani ratsaan.
- Anonyymi
Kyllä köyrijä aina huutajan voittaa, eli Suomi Ruotsin..
- Anonyymi
Enään ei voi puhua ykkös tilasta…UMK kuulosti paremmalta, en uskonut että noin paljon huononisi.
- Anonyymi
Itse olen toista mieltä ja nyt onnistui kaikki aivan nappiin ja äänen laatukin kuulosti paremmalta kuin logomon keikalla
- Anonyymi
Oliko Käärija kenties vielä flunssassa ja ääni ja kunto vielä sen takia heikompi? Hänellähän oli viime viikolla noussut korkea kuume tai niin olen ainakin lukenut jostain lehdestä..
- Anonyymi
Älä juo enää, hourailet ja näet näkyjä.
- Anonyymi
tulis poika kotiin sieltä lekkimästä
- Anonyymi
Hyvin meni ja Käärijän videota katsottu eniten!
https://www.youtube.com/watch?v=7ferYXj9vAA
Taustalla ei liekitkään, savut tms haittaa, pääasia etteivät häiritse edessä esitystä. - Anonyymi
Käärijä ja Erika muodostaa ruuon, kilpailijaksi Helmille ja dannylle.
Pst, julkisuus vink, vink!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372678- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41797
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753