2 lyöntiä

en koskaan aikaisemmin ole lyönyt miestäni ja nyt hän haluaa eron kun ei voi olla väkivaltaisen ihmisen kanssa yhdessä.löin miestäni 2 kertaa nyrkillä olkapäähäntekeekö se minusta kauhean väkivaltaisenihmisen? en halua
erota ja lapsikin jää vaille isää.mitä teen???
81763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Myös minä olen huomannut itsessäni uusia, itseäni järkyttäviä piirteitä. Vastustan väkivaltaa, mutta olen silti muutaman kerran itsekin huitaissut miestäni olkapäähän. Tämä on tapahtunut ärsytettynä kun olen riitatilanteessa pyytänyt omaa rauhaa, enkä ole sitä saanut. Olen ailahtelevainen ihminen ja joskus minulla keittää yli kun raivostun, mutta ketään ei saisi lyödä. Nykyinen mieheni ei ole koskaan lyönyt takaisin. Minulla on kuitenkin lyödyksi tulemisesta kokemuksia aikaisemmasta suhteesta. Olenkin miettinyt, onko tämä edellinen suhteeni voinut vaikuttaa minuun niin että toimin itsekin samalla tavalla menettäessäni malttini. Tiedän kuitenkin tehneeni väärin. Ei naisten tekemä väkivalta ole sen hyväksyttävämpää kuin miestenkään. Tällaisessa tilanteessa suosittelen poistumaan paikalta jotta voisit rauhoittua, mikäli uskot ettet pysty hillitsemään itseäsi. Varmasti keskustelu ja asian pohtiminenkin saattaa auttaa. Voimia sinulle.

Äänestä

Ja siitä eroamisesta. Mielestäni noin "vähästä" ei pitäisi erota. En halua vähätellä kahta lyöntiä, yksikin on liikaa. Uskoisin, että puhumalla saatte asian selvitettyä. Mietitte yhdessä ja erikseen miksi näin tapahtui ja miten sen voi tulevaisuudessa estää ilman eroaikeita. Parisuhteessa kun pitäisi yrittää käsitellä ongelmia rakentavasti eikä paeta niitä.

Äänestä

Ja mikä siinäkin on, että mies on heti eroamassa, kun nainen vähän töytäisee ja nainen ei eroa ei sitteni millään, vaikka mies hakkaisi sairaalakuntoon viikoittain. Anteeksi karrikointini, mutta miksi se on niin?

Äänestä
  • Olisikohan Nainen jonkun verran vahvempi kestämään, kuin mies?
    Tuskin paljon karrikoit.

    Äänestä

Jos mies lyö
-hän on läpeensä paha naisen alistaja,
kykenemätön ratkaisemaan ongelmiaan puhumalla.

Jos nainen lyö
-hän on väärin ymmärretty ja kaltoin kohdeltu,
hänellöä on oikeus lyödä.

Jos mies lyö, nostetaan metakka. Tuttavat ja sukulaiset
vaativat eroa.
Jos nainen lyö, pyyhitään se villaisella
ja laitetaan sekin miehen piikkiin...
Miksi meni ärsyttämään!

Ihmiset, kansalaiset; On lyöjä sitten mies tai
nainen, on lyönnin merkitys ja sen seuraukset
samat. Parisuhteessa ei lyödä, jos lyödään muualla
kuin kehässä hanskat kädessä, on suhteessa
vikaa -ehkä jopa myös ihmisissä.

Lyönti korreloituu yleensä toisen pahaan oloon
ja riitatilanteeseen, ja toisen ulos näkyvä
agressiivisuus on ensimmäinen riski.
Sen vuoksi riitatilanteessa on opittava kunnioittamaan
toista, joustettava ja väkisin rauhoitettava
tilanne. Tärkeintä ei ole näyttää toiselle mahtia
vaan näyttää kykeneväisyytensä
ratkaisemaan ja olla se sovittelevampi puoli.

Itse en ole lyönyt naista ja huom! Naiseni ei ole
lyönyt minua.

Vituttaa tuollaiset feministilehmät jotka kiljuvat
että jos nainen lyö, on se miehen vika.

Riidat pitää ratkaista (varsinkin lasten edessä)
sopien, joustaen ja rauhassa. Rauhoittuminen
on tärkeintä.

Parisuhteen kulmakivi ei saa olla se että
"mieheni ei ole lyönyt" tai toisinpäin.
Riidat kuuluvat suhteeseen mutta kannattaa punnita
esim mielikuvaharjoitteulla se, kannattaako
riitatilanteessa provosointia (naiset ja miehet)
jatkaa siten että riidan ainoa lopetuskeino
(miehet ja naiset) on lyöminen. Joskus miehille
lyöminen on ainoa keino saada ns. arvovalta
takaisin naisen silmissä ja olla perheen pää.

Lyöminen on paha asia johon on saatava apua.
Myös hakkaavalla naisella on ongelmia, vika ei
aina ole miehessä.

Älkää hakatko toisianne.

Äänestä
  • Kyse olikin siitä, että nainen ei eroa jos mies pahoinpitelee, mutta mies eroaa jos nainen pahoinpitelee. Ja sehän kuitenkin on melkolailla aina niin, että nainen ei kykene vahingoittamaan miestä läheskään siinä määrin kuin mies naista, ellei oteta kättäpidempää mukaan. Eli mies eroaa, jos häntä mottaisee niin että on silmä mustana, mutta nainen ei eroa, jos häntä mottaisee niin että on kallo halki. Miksi nainen roikkuu suhteessa ja mies ei, onko nainen "uskollisempi"? Miksi mies suivaantuu yhdestä töytäisystä niin, että eroaa? Tiedän tapauksen, jossa mies löi naista ensin, ja nainen löi miestä kerran, ja mies otti eron, kun "nainen on väkivaltainen". Mies ei kestä väkivaltaa naiselta, miksi nainen kestää mieheltä?

    Äänestä

  • Marja kirjoitti:

    Kyse olikin siitä, että nainen ei eroa jos mies pahoinpitelee, mutta mies eroaa jos nainen pahoinpitelee. Ja sehän kuitenkin on melkolailla aina niin, että nainen ei kykene vahingoittamaan miestä läheskään siinä määrin kuin mies naista, ellei oteta kättäpidempää mukaan. Eli mies eroaa, jos häntä mottaisee niin että on silmä mustana, mutta nainen ei eroa, jos häntä mottaisee niin että on kallo halki. Miksi nainen roikkuu suhteessa ja mies ei, onko nainen "uskollisempi"? Miksi mies suivaantuu yhdestä töytäisystä niin, että eroaa? Tiedän tapauksen, jossa mies löi naista ensin, ja nainen löi miestä kerran, ja mies otti eron, kun "nainen on väkivaltainen". Mies ei kestä väkivaltaa naiselta, miksi nainen kestää mieheltä?

    Ehkä mies on sen verran viisaampi, että ymmärtää lähteä pois väkivaltaisesta suhteesta toisin kuin nainen, joka ei tee mitään väkivallan estämiseksi, vaikka turpaan tulisi joka päivä.

    Äänestä

  • Marja kirjoitti:

    Kyse olikin siitä, että nainen ei eroa jos mies pahoinpitelee, mutta mies eroaa jos nainen pahoinpitelee. Ja sehän kuitenkin on melkolailla aina niin, että nainen ei kykene vahingoittamaan miestä läheskään siinä määrin kuin mies naista, ellei oteta kättäpidempää mukaan. Eli mies eroaa, jos häntä mottaisee niin että on silmä mustana, mutta nainen ei eroa, jos häntä mottaisee niin että on kallo halki. Miksi nainen roikkuu suhteessa ja mies ei, onko nainen "uskollisempi"? Miksi mies suivaantuu yhdestä töytäisystä niin, että eroaa? Tiedän tapauksen, jossa mies löi naista ensin, ja nainen löi miestä kerran, ja mies otti eron, kun "nainen on väkivaltainen". Mies ei kestä väkivaltaa naiselta, miksi nainen kestää mieheltä?

    Väkivalta on kamalaa, teki sitä sitten mies naiselle, nainen miehelle, vanhemmat lapsilleen..tms..

    Vaikka toinen provosoisi toista sanallisesti niin ei se oikeuta silti ketään lyömään/vahingoittamaan toista.

    Parisuhteeseen miun mielestä kuuluu riitely/äänekäs keskustelu(eli huutaminen), mutta ei sanojen lisäx kiinni tarvi käydä.
    Parempi heittää vaikka lautanen seinään,kuin heittää toinen hlö seinään..

    Mutta eihän elämä koskaan yleensä mene niin kuin on suunnitellut, etenkin jos parisuhteessa on jotakin "mätää".
    Sellaisten ihmisten jotka eivät ole "joutuneet" kokemaan minkäänlaista väkivaltaa,on ilmeisesti helvetin helppo sanoa "noh, ota lapset ja lähe menee.." Tai "ansaitset parempaa"
    Sen takia on hyvä kun on kaikenlaisia turvakoteja-/yksiköitä jonne voi mennä hakemaan apua ja saada apua uuden elämän alkuun.. TSEMPPIÄ KAIKILLE!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyynel kirjoitti:

en koskaan aikaisemmin ole lyönyt miestäni ja nyt hän haluaa eron kun ei voi olla väkivaltaisen ihmisen kanssa yhdessä.löin miestäni 2 kertaa nyrkillä olkapäähäntekeekö se minusta kauhean väkivaltaisenihmisen? en halua
erota ja lapsikin jää vaille isää.mitä teen???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu