Yritystukien ja verotukien ympärillä vallitsee toistaiseksi hiljaisuus, vaikka kyse on miljardien eurojen menoerästä – ja osittain tuista jotka on todettu haitallisiksi tai niiden vaikuttavuutta ei tunneta.
Hallitusneuvottelijat etsivät parhaillaan säästökohteita, joilla torjua julkisten menojen, erityisesti sote-menojen ja velkaantumisen kasvu. Tapetilla on niin Kelan etuuksia, kehitysyhteistyörahoja kuin tukku muita leikkauksia, joita valtiovarainministeriön (VM) kartoitukset ovat esittäneet mahdollisiksi säästökohteiksi.
Yhden valtavan menoerän ympärillä on sen sijaan ollut hiljaista, ainakin toistaiseksi julkisuuteen tihkuneiden keskusteluiden ja taustapapereiden perusteella. Puolueille aran aiheen eli yritystukien remontti näyttää jäävän ohueksi.
Erityisesti niin kutsuttuja haitallisia yritystukia koskeva arvostelu on ollut laajaa ja tutkimustietoa siitä, minkälaisista tuista olisi syytä leikata, on kertynyt paljon vuosien varrella. Hallitus toisensa jälkeen on yrittänyt leikata tukia, mutta yritykset tyssäävät pääosin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009579016.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17860636n
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞