Tehyn johtajat mustamaalasi vastuuttomasti hoiva-alaa lakon aikana. Tehy myös syyllistyi suojelutyön rajojen määrittelyn törkeään piittaamattomuuteen. Johtajat saivat houkuteltua myös satoja sanomaan ammattipätevyytensä irti. Hullua hommaa. Never forget!
Kaikesta huolimatta tuoreen tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa hoitajista pitää työstään. He viihtyvät työssään. Tärkeinä pidetään työkavereita, toinen toisiaan tukevaa yhteisöä, merkityksellistä työtä ja asiakkailta saatavaa kiittävää palautetta. Suurin osa on tyytyväisiä. Aivan päinvastoin, mitä Tehyn johto väitti ja paasasi. Paasaaminen karkoitti, ei vain ne sadat, jotka repivät pätevyystodistukset, vaan myös tuhansia, jotka aikoivat alalle. Mitä Tehy on? Mitä Super on? Mitä ammattiliitot ovat?
Sama palkka kuuluu liittoon tai ei. Ansiosidonnaisen saa YTK:sta, liitoilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Suomessa on liittymisen vapaus. Työt eivät ole lakossa. Töihin saa aina mennä. Sen estäminen ja rikkuriksi haukkuminen ovat rikoksia. Rikkuriksi haukkuminen on maalittamista. Ammattiliitot aiheuttavat enemmän ahdistusta kuin iloa. Siitä on osoituksena Tehyn ja Superin viimekertainen vastuuton lakko. Lakko sinänsä on jo henkistä väkivaltaa. Sitäkö hoitajat edustavat?
Tehyn törkeästä mustamaalaamisesta huolimatta kaksi kolmasosaa hoitajista on tyytyväinen työhönsä.
Anonyymi-ap
1
235
Vastaukset
- Anonyymi
Kooomustrollit taas liikkeellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2254117Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te981327- 481159
- 751047
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901