Sanna on väärässä puhuessaan sukupuolten tasa-arvosta.Hänellä ei ole historiallista tuntemusta asiasta. Ei tarvitse kuin tarkastella varsin lyhyttä ajanjaksoa 1960 luvusta nykypäivään. Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus on kehittynyt huimasti. Esimerkiksi ennen 1980-lukua homous oli Suomessa rikos. Ennen 1970-lukua naiset eivät saaneet mennä yksin ravintolaan. E-pillerin keksiminen vapautti sukupuolielämää. Mitä tulee islamilaisten maiden tasa-arvo kysymyksiin niille me emme voi mitään. Niissä asian määrittää hyvin vanha kulttuuri ja uskonto. Sannan argumentit ovat puhtaasti viime vuosina luotuja tietyn ideologian ohjelmajulistusta. Ohjelmaan kuuluu, että näitä argumentteja ei saa kiistää eikä niistä saa keskustella.
Sanna oli väärässä New Yorkin puheessaan.
Anonyymi-ap
37321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Miten niin väärässä? Tasa-arvoon ei tulisi pyrkiä vai?
Eipä se juuri meille kuuluu onko joissakin tuhannen ja yhden yön maissa tasa-arvoa tai ei. Heillä on omat uskontonsa ja lakinsa.
Outoa että noita kuitenkin edessäpäin pokkuroidaan ja mitään ei saa sanoa mistään.
Miten niin ei saa? Elääkö persu jo jossain uniensa 365 yön maassa, vai mikä estää?
Tasa-arvo taitaa toteutua vain ja ainoastaan silloin kun naiset ovat yhtä lihaksikkaita ja voimakkaita kuin miehet.
Jos ajatellaan rahaa niin jos naiset saisivat aivan tarkalleen saman tulotason kuin miehet niin silloin pitäisi miehiä rankaista laittamalla ne tekemään ne raskaat ja kuluttavat työt samalla palkalla kuin naisten kevyemmät työt.
Sitten se toinen juttu, 10 naista tekemään jotakin projektia niin syntyy julmettuja tappeluita.
10 miestä vie projektin loppuun ilman tappaluita.
Eli naisten tulee muuttu niin fyysisesti kuin psyykkisestikkin miesten kaltaiseksi.
Tai voisihan tietenkin mihetkin muuttua naisten kaltaisiksi, en vain keksi kuka ne raskaat ja paskaset hommat tekisi, saattaa kynsikin katjeta.
Eli niin kauan on eroja kun miehet ja naiset eivät ole psyykkisesti ja fyysisesti samanlaisia.
"Tasa-arvo taitaa toteutua vain ja ainoastaan silloin kun naiset ovat yhtä lihaksikkaita ja voimakkaita kuin miehet."
painonsa puolesta aletaan olla jo tasavertaisia
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17861564W
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ihan hirveetä skeidaa puhui, nolotti
Puheet ja teot, kaksi ihan eri asiaa.
Persusumutus ja sen tukema äärioikeistolaisuus on nousussa ja kaikenlainen tasa-arvopyrkimys suurissa haasteissa.
Ei elämä ole pelkkää tasa arvoa ja maailman parantamista. Elämää on elettävä joka päivä sellaisenaan kuin se eteen avautuu. Huoli toimeentulosta ja pärjäämisestä, onko se unohtunut tässä huumassa. Suomessa päättäjät ovat luoneet ne edellytykset jolla joudumme elämään. Siinä ei maailman parantajat paina penninkään vertaa. Sanahelinää ja pää pilvissä, se on juuri sitä.
Neuvostoliitto palautettava - ja heti! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009594412.html
Varmaan demarinuoret asialla
Paikallinen nainen oli nähnyt paikalla neljä 17-18 -vuotiasta murkkupoikaa, jotka olivat naisen havaittuaan laskeneet lipun salosta ja pötkineet pakoon.
Aika iäkkäitä ovat riihimäkeläiset murkut. Voivat jo äänestää ja mennä sen päälle pubiin vaalikaljalle.
Naiset saavat jo nykyisin mennä töihin.
Sain mennä jo 60 vuotta sitten.
Halla-Aho olisi pitänyt valoisan puheen!
Radikaaleista otteistaan tunnetun Margaret Thatcherista sanottiin, ettei hän tehnyt mitään naisen aseman parantamiseksi Britanniassa.
Sanna on aina väärässä, koska on kommunisti
Sanna unohti puheestaan ettei mennyt isänsä hautajaisiin
No ei mennyt Halla-Ahokaan oman alkoholisti-isänsä. Ja taisi Purrankin isä lempata perheensä viinan takia.
Jokainen päättää mihin menee.
Millainen ihminen ei mene oman isänsä hautajaisiin :(
Katkera.
Horo
Hei. Sammakon on vain ihminen. Pikkainen kassa Tampereelta.
Jotenkin profeetallisena esiintyi eikä huomioinut ettei hän ole yksinään mitään tasa- arvoa luonut. Jonkun lakimuutoksenkin vaikutti ottavan pelkästään omiin nimiinsä ikään kuin lait Suomessa laatisi yksin pääministeri.
Olen aiemmin ollut varovainen Marinin käytöstä miettiessäni enkä ole halunnut sanoa sitä mitä olen varovasti arvellut muuta onhan se sanottava: Kyseessä lienee jossain määrin narsistinen ihminen!
Narsisti joka sai pirun arvokkaan kunnian-osoituksen. Ei kai vaan persua vituta ja käy kateeksi? Eipä taida persu kyetä moiseen.
Opettele sinäkin käytöstavat, vähintä mitä voit tehdä.
Kunnia tohtorin arvo on nolla.
Se on vaan arvonimi.
Sanna vaan on niin tyhmä pyrkyri
Kommarit on aina väärässä
Suomessa on viety tasa-arvokin jonkinlaiselle överitasolle. Ei riitä normaali tasa-arvo, vaan miesten pitää saada synnyttää, kaikenlaiset varsinkin mies-loppuiset nimikkeet pitää vaihtaa, tasa-arvon nimeen pitää ihmisen saada olla myös sukupuoleltaan se, miltä tuntuu, äitejä ja isejä ei saisi enää olla jne jne.
Annappa olla, kun autoon tulee tekninen vika tai rikkoutunut rengas pitää vaihtaa, mihin hävisi se tasa-arvo? Raskaat ja likaiset työt jätetään mielellään miesoletettujen tehtäväksi. Jos tulisi sota, kuinka mini naisoletettu haluaisi kiljuen päästä tasa-arvonnimeen rintamalle!
Normaali ihminen kaipaa varmasti lähinnä hyväksyntää ja tasapuolista kohtelua niin työ kuin kotielämässä. Sukupuolten tasapäistäminen ei tule koskaan täysin onnistumaan, uros- ja naaraspuolinen ihmisoletetut ovat erilaisia ja hyvä niin.
Marinin puheesta jaksoin pienen pätkän katsoa. Erilaisia nimityksiä, präniköitä ja mitaleja jaetaan sadoille tuhansille. Kiva juttu, että Sanna sai tuon huomion edustaessaan Suomea niin Ukraina- , pandemia- sekä Nato-asioissa. Ehkä näissä julkisissa asioissa pitäisi myös muistaa laittaa kiitokset valtavan isolle avustajakaartille.
Hassu aloitus, ensin hän väittää että Marin on väärässä väittäessään että elämme epätasa-arvoisessa maailmassa. Sitten hän lopussa kertoo vastustavansa tasa-arvon edistämistä.
Mutta aloitus kertoo kaiken olennaisen siitä mitä on tapahtunut viimeisen 15-vuoden aikana. Tasa-arvo on kyllä edistynyt lainsäädännön tasolla viime vuosina, mutta samalla on syntynyt poliittinen vastaliike joka on avoimesti asettunut vastustamaan tasa-arvoa. Perussuomalaiset ovat hyvä esimerkki puolueesta joka vastustaa tasa-arvon edistämistä.
Jos Persut saisivat joskus superjytkyn ja yli 50% äänistä eduskuntavaaleissa ja tähän maahan muodostettaisiin puhtaasti persuista koostuva enemmistöhallitus. Niin veikkaan että hallitusohjelmassa tavoitteena olisi ainakin kieltää pride-marssit, kriminalisoida homoseksuaalisuus, kieltää sukupuolen korjaukset, kriminalisoida homoseksuaalisuuden edistäminen, poistaa kouluista seksuaalivalistus ja ehkä jopa abortin kielto olisi hallitusohjelmassa.
"Kriminalisoida homoseksuaalisuuden edistäminen"
Miksi Suomessa pitää edistää homoseksuaalisuutta?
Homotusta tunkee jo nyt joka kanavalla.
Aivan niin kuin puolet Suomen kansasta olisi homoja.
Lapsille ei pidä pakko syöttää kieroutunutta seksuaalisuutta.
Julkinen homoilu tulee kieltää.
Historiaan paetaan, kun ei haluta puuttua tämän päivän ongelmiin.:D Sanna on TÄMÄN PÄIVÄN johtaja. Vaikka paljon on saavutettu, niin se ei tarkoita, ettei tasa-arvon puolesta pitäisi tehdä jatkuvasti työtä. Naiset edustavat 51% maailman lahjakkuuspotentiaalista, eikä tällaista voimavaraa ole varaa käyttämättä.-
Sanna puhui globaalista näkökulmasta. Kaikki eivät edelleenkään nauti tasa-arvosta. Se on edelleen harvojen herkkua. Maailmassa käydään jatkuvaa taistelua edistyksen (=rohkeus) ja taantumuksen (= pelko) välillä. Jos emme valveilla, niin saavutettu edistys on helppo menettää.
Sanna puhui yliopistosta valmistuneille tulevaisuuden johtajille. Tasa-arvon ongelmat ovat joskus myös omien korvien välissä. Tasa-arvoa ei anneta, se pitää ottaa. Tunne itsesi, luovu peloistasi, ole uskollinen omille arvoillesi ja tavoitteillesi. Se on hy vän elämän resepti kenelle tahansa.