Ei aina siellä lääkärin vastaanotolla, eikä tutkimuksissa huomaa kysyä kaikkea, niin kysynpä täältä näin aluksi.
Siis koko vatsan ultraäänitutkimuksessa, niin näkyykö tai katsotaanko siinä myös kohtu ja munasarjat? Katsooko siis lääkäri myös tämän alueen, vai koskeeko vain muita elimiä?
Onko tietoa kenelläkään?
7
351
Vastaukset
- Anonyymi
En ihan varma ole mutta uskoisin että ei tule katsotuksi sukuvärkit. Päättelen siitä kun itse käyn tarkastuksessa kahden vuoden välein yksityisellä. Kuljettaa ultralaitetta ihan alavatsan kohdalla. Kuljettiko sinulla alavatsan kohdalla vai vain ylempänä mahalaukun ja suoliston liepeillä.
- Anonyymi
En tarkalleen muista. Jotenkin olisi kuitenkin muistikuvaa, että pyöritteli siinä navan ympärillä ja ainakin virtsarakko ym katsottiin.
- Anonyymi
Riippuu siitä, millaiset on ollut oireet, mitä haetaan ja mitä epäillään.
- Anonyymi
Ihan vatsakivun takia tutkittiin. Lääkäri oli merkinnyt sitten kylläkin erikseen alavatsakivun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan vatsakivun takia tutkittiin. Lääkäri oli merkinnyt sitten kylläkin erikseen alavatsakivun.
Luulisin että katsovat koko vatsan, ainakin minulla kun olin alituisista vatsavaivoista ja eipuloimisesta ultrasuomalaisen niin sanoivat että kohdussa on monta myoomaa, jotka ovat hyvänlaatuisia , niin että minulta ainakin katsottiin koko vatsan alue
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulisin että katsovat koko vatsan, ainakin minulla kun olin alituisista vatsavaivoista ja eipuloimisesta ultrasuomalaisen niin sanoivat että kohdussa on monta myoomaa, jotka ovat hyvänlaatuisia , niin että minulta ainakin katsottiin koko vatsan alue
Okei, kiitos vastauksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647