Juutalaisuudessa ei ollut uskoa helvettiin ennen Baabelin vankeutta. Siellä se tarttui juutalaisuuteen vieraitten uskontojen vaikutuksesta ja periytyi aikanaan kristinuskoonkin.
Kristinusko juurrutettiin kansaan helvetteineen pakolla, koska ylimykset arvelivat, että se palveli heidän valtaansa. Kun ei enää ole pakkoa, helvettioppi lienee ollut tehokkain vieraannuttamaan kansan kristinuskosta.
Ei ole moraalisesti uskottavaa, että hyvä Jumala rankaisisi ihmisiä kidutuksella. Adventistit julistivat, että gehenna tarkoittaa loppuunpalamista, jolloin ei jää mitään helvettiin joutuvaa.
Protestanttiset kirkot ovat ryhtyneet selittämään, että helvetti ei ole varsinaista kärsimystä, vaan vain jumalallisen hyvyyden puutetta, jonka ihminen on omasta tahdostaan hylännyt. Näillä linjoin on myös Suomen ortodoksinen kirkko.
Rooman paavi taas on sanonut, että helvetti on suljettu.
P. Augustinus ja hänen munkkikuntansa merkittävä johtaja, Martti Luther, selittivät, että ihminen on niin läpeensä turmeltunut, ettei hän voi ilman Jumalan apua välttyä helvetiltä.
Tämä johti suoraan predestinaatioon: Jumala määräsi osan ihmisistä kärsimyshelvettiin. Tätä on yritetty pehmennellä, ja siitä on vaiettu, mutta muuksi se ei muutu.
Todellisuudessa meillä kellään ei ole mitään pelättävää. Kaikille taivastie on avoinna. Saamme iloita siitä, että Kristus antoi ristinkuolemallaan kaikki synnit anteeksi ja nousi ylös kuolleitten esikoisena.
Olen kuullut, on kaupunki tuolla,
Yllä maan, päällä pilvien usvain,
Luona välkkyväin taivasten rantain.
Siellä kerran, ah, olla mä saan.
Halleluja, mun lauluni raikuu.
Halleluja, mä kaupunkiin kuljen.
Vaikka jalkani uupuen vaipuu,
Joka askel mun kotiin päin vie.
Olen kuullut, on maa ilman vaivaa,
Ilman kyyneltä, taistoa, huolta,
Kipu, sairaus, tuskaa ei tuota.
Siellä kerran, ah, olla mä saan.
Halleluja, siel riemuita voimme.
Halleluja, jo epäilys haihtui.
Enää koskaan en horjuen kulje.
Olen saapunut Jumalan luo.
Olen kuullut, on valkoinen puku
Ja on hohtavat kultaiset kruunut
Sekä autuas taivainen suku.
Siellä kerran, ah, olla mä saan.
:,: Halleluja, nyt henkeni kiittää,
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun.
Side katkee mi' maahan mun liittää.
Tiedän, siellä jo pian olla saan. :,:
Ei ole helvettiä
43
419
Vastaukset
- Anonyymi
On mielenkiintoista, että paljon suurempi osa ihmisistä uskoo taivaan kuin helvetin olemassaoloon. Raamatun mukaan helvetti on kuitenkin yhtä todellinen kuin taivas. Raamattu opettaa selkeästi ja nimenomaisesti, että helvetti on todellinen paikka, jonne jumalattomat/epäuskoiset lähetetään kuoleman jälkeen. Me kaikki olemme tehneet syntiä Jumalaa vastaan (Room. 3:23). Synnin palkka on kuolema (Room. 6:23). Koska kaikki syntimme ovat loppujen lopuksi tehdyt Jumalaa vastaan (Ps. 51:4) ja koska Jumala on ääretön ja iankaikkinen, täytyy synnin rangaistuksen, kuoleman, myös olla ääretön ja iankaikkinen. Helvetti on tämä ääretön ja iankaikkinen kuolema, jonka me olemme ansainneet syntiemme tähden.
Kautta koko Raamatun kuvataan jumalattomien kuolleiden rangaistusta helvetissä "ikuiseksi tuleksi” (Matt. 25:41), “sammumattomaksi tuleksi” (Matt. 3:12), “häpeäksi ja ikuiseksi kauhuksi” (Daniel 12:2), paikaksi jossa "tuli ei sammu” (Mark. 9:44-49), "kauheaksi" ja "liekkien" paikaksi (Luuk. 16:23-24), “ikuiseksi kadotukseksi” (2. Tess. 1:9), paikaksi jossa on "ikuinen kiduttava tuli" (Ilm. 14:10-11), ja "rikinkatkuiseksi tuliseksi järveksi”, jossa jumalattomia "kidutetaan yötä päivää, aina ja iankaikkisesti” (Ilm. 20:10).
Jumalattomien rangaistus helvetissä on yhtä iankaikkinen kuin vanhurskaitten autuus taivaassa. Jeesuksen itsensä mukaan rangaistus helvetissä on yhtä pitkä kuin elämä taivaassa (Matt. 25:46). Jumalattomat ovat ikuisesti Jumalan vihan ja suuttumuksen alla. Helvetissä olevat myöntävät Jumalan tuomion täydellisen oikeutuksen (Ps. 76:10). Helvetissä olevat tietävät rangaistuksensa olevan oikean ja ainoastaan heidän oman syynsä (5. Moos. 32:3-5). Aivan, helvetti on totta. Se on kärsimyksen ja rangaistuksen paikka, joka kestää aina ja iankaikkisesti eikä se koskaan pääty. Kiitä Herraa siitä, että Jeesuksen kautta me voimme päästä tästä iankaikkisesta kohtalosta (Joh. 3:16, 18, 36).Juutalaisuudessa ei ole kristillistä helvettiä vastaavaa ajatusta. Jos ajattelet että on, kerro mistä syystä sinne päätyy ja kuka tuomitsee ja milloin. Se rangaistus johon nyt uskotaan ortodoksisessa juutalaisuudessa on tietynlainen lyhyt puhdistusaika. Aiemmin oli sheol mutta se hiipui pois.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Juutalaisuudessa ei ole kristillistä helvettiä vastaavaa ajatusta. Jos ajattelet että on, kerro mistä syystä sinne päätyy ja kuka tuomitsee ja milloin. Se rangaistus johon nyt uskotaan ortodoksisessa juutalaisuudessa on tietynlainen lyhyt puhdistusaika. Aiemmin oli sheol mutta se hiipui pois.
”kristillistä helvettiä ”
Ei helevetti kuinka tyhmä olet. - Anonyymi
Niin Raamatusta kyllä löytyyhelvetti, mutta ei taivasta.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Juutalaisuudessa ei ole kristillistä helvettiä vastaavaa ajatusta. Jos ajattelet että on, kerro mistä syystä sinne päätyy ja kuka tuomitsee ja milloin. Se rangaistus johon nyt uskotaan ortodoksisessa juutalaisuudessa on tietynlainen lyhyt puhdistusaika. Aiemmin oli sheol mutta se hiipui pois.
Johtuu juutalaisuudesta, johon kristinusko liittyy ja juutalaisten taivas onkin helvetti, koska juutalaisten jumala jo VT:ssa puhuu tulesta.
5.Moos.4:10-13, kristinuskossa 1.Kor.3:13 - Anonyymi
Yksikään ihminen ei voisi tehdä niin paljon pahaa kuin tuo mainitsemasi jumala. Tämä on aina mielenkiintoista miten korostetaan jumalan pahuutta. Onneksi ihmisellä on parempi moraali kuin tuolla hirviöllä niin tämä maailma on paljon parempi paikka elää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään ihminen ei voisi tehdä niin paljon pahaa kuin tuo mainitsemasi jumala. Tämä on aina mielenkiintoista miten korostetaan jumalan pahuutta. Onneksi ihmisellä on parempi moraali kuin tuolla hirviöllä niin tämä maailma on paljon parempi paikka elää.
Funkuilla on läpeensä paha Jumala. Oikea Jumala on ystävällinen ja hyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Funkuilla on läpeensä paha Jumala. Oikea Jumala on ystävällinen ja hyvä.
Omatekoinen jumala on juuri sellainen miksi liberaaliteologi tai muu muunuskoinen haluaa hänet luoda. Mitä sellaisella jumalalla tekee ja miten sellaiseen voi tosissaan uskoa.
Sellainen jumala ei ole yhteydessä ihmiseen, kun ihminen tarvitsee Jumalaa, vaan ihminen turvautuu omaan mielikuvitukseensa.
- Anonyymi
Juuri ne, jotka pitävät Raamatun kuvauksia helvetistä kirjaimellisina, ovat pääsyyllisiä valtavaan luopumiseen kristinuskosta.
- Anonyymi
Evankeliumi on se mikä pelastaa helvetiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evankeliumi on se mikä pelastaa helvetiltä.
Sellaisesta ei pelasteta, mitä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisesta ei pelasteta, mitä ei ole.
Oma valintasi.
- Anonyymi
Oppi kärsimyshelvetistä perustuu kirjaimellisorjalliseen raamatuntulkintaan. Tämän tulkintatavan ovat hylänneet melkein kaikki kirkot ja uskonyhteisöt.
Kirjaimellisesti tulkitsevat eivät ole vielä päässeet täyteen evankeliumin iloon, mutta he tekevät suurta vahinkoa vieroittamalla julistuksellaan kristinuskosta, ilosta ja vapaudesta.- Anonyymi
Vain liberaalit ovat hylänneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain liberaalit ovat hylänneet.
Kuten Kristus oli liberaali, niin olemme myös me hänen seuraajansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten Kristus oli liberaali, niin olemme myös me hänen seuraajansa.
Jeesus ei muuttanut tavuakaan Jumalan sanasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten Kristus oli liberaali, niin olemme myös me hänen seuraajansa.
Ja seuraatte uskollisesti Jumalanne tulenliekkeihin.
Löytyy 1.Kor.3:11-13 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja seuraatte uskollisesti Jumalanne tulenliekkeihin.
Löytyy 1.Kor.3:11-13Ei siis liity liberaalisuuteen tai konservastiivisuuteen vaan koko kristinuskoon.
Anonyymi kirjoitti:
Ja seuraatte uskollisesti Jumalanne tulenliekkeihin.
Löytyy 1.Kor.3:11-13Etkö vieläkään ymmärrä mitä tuossa sanotaan? 😼
Anonyymi kirjoitti:
Ja seuraatte uskollisesti Jumalanne tulenliekkeihin.
Löytyy 1.Kor.3:11-133:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
Mikä on epäselvää?
- Anonyymi
Tämä paavin julistama agenda, että helvetti on suljettu, ei liity kristinuskoon, vaan siihen, että mitä on tulossa, kun päästään eteenpäin tässä kristinuskon perusongelmassa. Siihen liittyy muitakin uskontokäsitysten muutoksia.
- Anonyymi
Ja ongelma on juutalaisen opin perustassa uskonnossa tulivuorenjumalalla ja uhrikultilla, vastaan Jeesuksen opetusta taivasten valtakunnasta. Kirkolle ainoa mahdollisuus selvitä on vaihtaa puolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ongelma on juutalaisen opin perustassa uskonnossa tulivuorenjumalalla ja uhrikultilla, vastaan Jeesuksen opetusta taivasten valtakunnasta. Kirkolle ainoa mahdollisuus selvitä on vaihtaa puolta.
Nyt kristinuskon teologia perustuu oppiin, jonka vastustamisesta Jeesus itse surmattiin, niinpä hän kristinuskossa onkin vain teurastettu uhrilammas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kristinuskon teologia perustuu oppiin, jonka vastustamisesta Jeesus itse surmattiin, niinpä hän kristinuskossa onkin vain teurastettu uhrilammas.
Voi sinua jahvekultti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua jahvekultti.
Mikä vika totuudessa on?
- Anonyymi
Oppi, jonka mukaan hyvä Jumala rankaisisi ihmistä ikuisella kidutuksella, ja vain muutama harva edes kristityistä pelastuisi, on täydellisesti vastoin Jumalan luomaa oikeustajuamme.
Henkilö, joka näin epäinhimillisesti uskoo kidutushelvettiin, on pahimman luokan tunteeton psykopaatti, mutta häntäkään ei sysätä helvettiin. Lopulta kaikki asetetaan entiselleen.- Anonyymi
Miksi kaikkien pitäisi pelastua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kaikkien pitäisi pelastua?
Kyllähän kaikki jotka palvovat Jeesusta tosi Jumalana uhrattuna teurasuhrina itsen puolesta pelastuvatkin, jos vain usko riittää.
- Anonyymi
Kai sinä tiedät, että kristinuskon pelastus, joka löytyy roomalaiskirjeen 7. luvusta, on pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia. Lukee kahdessa viimeisessä jakeessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai sinä tiedät, että kristinuskon pelastus, joka löytyy roomalaiskirjeen 7. luvusta, on pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia. Lukee kahdessa viimeisessä jakeessa?
Luterilaisuus on 'yksin uskosta' nyt sinun täytyy vain uskoa, ettei pahantekoasi, Lutherin sanoin, merkitä tilille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaisuus on 'yksin uskosta' nyt sinun täytyy vain uskoa, ettei pahantekoasi, Lutherin sanoin, merkitä tilille.
Ja sitten kun kuolet, menet paikkaan, jossa palaa tuli. Löytyy 1.Kor.3:13. Minä en tiedä, että mikä sitten erikseen olisi se helvetti. Sitä ei Raamatussa mainita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten kun kuolet, menet paikkaan, jossa palaa tuli. Löytyy 1.Kor.3:13. Minä en tiedä, että mikä sitten erikseen olisi se helvetti. Sitä ei Raamatussa mainita.
Ja tämän opin Jumala puhuu 5.Moos.4:10-13, mistä johtuu, että miksi siellä palaa tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämän opin Jumala puhuu 5.Moos.4:10-13, mistä johtuu, että miksi siellä palaa tuli.
Muuhun kuin tähän juutalaisuuteen perustuvaa uskontoa ei ole. Ei esimerkiksi Jeesuksen opettamaan hyvään taivasten valtakunnan isä Jumalaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kaikkien pitäisi pelastua?
"Miksi kaikkien pitäisi pelastua?"
Jumalan alkuperäissuunnitelma oli, että kaikki pelastuvat. Jumala ei muutu. Siksi alkuperäissuunnitelma kaikkien pelastumisesta toteutuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän kaikki jotka palvovat Jeesusta tosi Jumalana uhrattuna teurasuhrina itsen puolesta pelastuvatkin, jos vain usko riittää.
"Kyllähän kaikki jotka palvovat Jeesusta tosi Jumalana uhrattuna teurasuhrina itsen puolesta pelastuvatkin, jos vain usko riittää."
Kenenkään usko ei ole riittävä pelastukseen. "Halleluja, jo epäilys haihtui.
Enää koskaan en horjuen kulje. Olen saapunut Jumalan luo."
Luterilaiset terrorismia toivat ja loivat Suomeen helvetin polttaen ihmisiä elävältä ja kaikkia muuta saatanallista 10 käsykyn ja Jeesuksen oppien vastaista toimintaa jota väitettiin sivistykseksi.
”Juutalaisuudessa ei ollut uskoa helvettiin ennen Baabelin vankeutta. Siellä se tarttui juutalaisuuteen vieraitten uskontojen vaikutuksesta ja periytyi aikanaan kristinuskoonkin.”
Kaikki uskonnot perustuvat jollekin aiemmille uskonnoille siten, että niistä otetaan jotain ja ajansaatossa niistä tulee osa uutta uskontoa.
Mesopotamiassa noin 4000–2000 eaa sumerilaisten uskonto oli monijumalainen. Näiden jumalien käsitettiin olevan ihmisenkaltaisia, joilla oli kuolemattomuuden lisäksi muita yliluonnollisia kykyjä ja ne olivat näkymättömiä tavallisille kuolevaisille. Näiden jumalien katsottiin luoneet joukon luonnonlakeja, jotka ohjasivat maailman kulkua. Myös ”pyhän kolminaisuuden” käsite oli olemassa.
Sumerilaiseen uskontoon kuului myös usko, että vainajat asuvat synkässä manalassa, myyit, jotka meillekin on tuttuja kuten maailman luomismyytti, jonka mukaan Jumala loi maailman sanansa voimalla tietyssä järjestyksessä, vedenpaisumusmyytti, ylösnousemusmyytti ja sijaiskärsimysmyytti.
Sellaisetkin ovat tuosta uskonnosta kuin käsite ”hyvä paimen”, joka Mesopotamiasta tunnetaan kuninkaan kansansa uskonnollisena johtajana 3. vuosituhannelta eKr. alkaen.
Sitten oli Egyptiläiset, jotka uskoivat, että ihmisten teot punnitaan kuoleman jälkeen ja pahuudesta rangaistaan. Antiikin Kreikassa kaikkien vainajien uskottiin vaipuvan Haadekseen, mutta siellä kärsisivät vain pahimmat rikolliset. Zarathustralaisuudessa pahat ihmiset joutuvat kuolemansa jälkeen kärsimykseen ja pimeyteen.
Mesopotamialaisella kulttuurilla oli iso vaikutus kaikkiin muinaisen lähi-idän kulttuureihin ja uskontoihin. Toisin sanoen varsinainen juutalainen uskonto alkoi kehittymään vasta Babylonin vankeuden aikana, eli siitä tuli yksijumalainen.
Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu noin vuosina 1400–400 eaa, joista tärkeimmät ovat kirjoitettu "Baabelin vankeuden" aikana eli Babylonian pakkosiirtolaisuudella 500-luvulla eKr. oli suuri merkitys. Eivätkä kaikki juutalaiset palanneet vaan jäivät pysyvästi Mesopotamiaan muodostaen myöhemmin tärkeän babylonialaisen rabbiinikoulukunnan.
Jeesuksen ajan juutalaisuus ei ollut mikään yhtenäinen uskonto. Esim. Essealaiset uskoivat sielun kuolemattomuuteen ja tulevaan tuomioon jonka myötä sen kohtaloksi tulisi joko ikuinen elämä paratiisissa tai tuonelan kauhuissa, mutta sakkeukset eivät. Samoin he uskoivat ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon, jonka näkemyksen myös fariseukset jakoivat.
Samoin uusi uskonto eli kristinusko otti myös vaikutteita noista vanhoista uskonnoista.- Anonyymi
Onneksi me ollaan kyllästytty helvettijankutuksiin.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Kieltämättä menettää tehonsa kun aina vain siitä jankutetaan.
Kuka muka jankuttaa vain siitä? En ole nähnyt yhtäkään.
Jeesus puhui paljon Helvetistä. Anonyymi kirjoitti:
Kuka muka jankuttaa vain siitä? En ole nähnyt yhtäkään.
Jeesus puhui paljon Helvetistä.:D Luet sitten aika vähän näitä kommentteja täällä. Tavan takaa uhkaillaan, että joku laitetaan heidän toimestaan tuonne.
- Anonyymi
Sitä samaa kinaa mitä käydään kaikista muistakin uskonasioista. Toinen on sitä mieltä että helvetti on tälläinen, toinen että tämmöinen ja joku ettei sitä ole, vaan on kaatopaikka tai joku muu mätäs.
Sitä herjaamista, kinaamista, riitelyä ja toisen halveksimista mikä on uskovaisuuden tunnusmerkistö.
Jos joku ei ole siihen kyllästynyt, niin se on jo yhä suuri ihme kuin ihmisen parantaminen rukouksella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631251Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87692- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37579Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot120534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523