Venäjän sotataitoja ja arsenaalia dissataan taas

Kaiken maailman kommentaattorit hilluvat taas ja julistavat kuinka Venäjä ei kykene enää mihinkään sotilasoperaatioihin. Silti Venäjä sai Bahmutin, eikä Ukrainan ole raportoitu edistyneen sanottavammin.
Länsimaiden raportoinnilla korostetaan toiveikkuutta halutun lopputuloksen saavuttamisesta. Näyttää kovin sille että nykykuosissa Ukrainalla ei ole mahdollista onnistua vastahyökkäyksissään. Nykyisellä vauhdilla Ukrainalta kuluisi tuhat vuotta ottaa haltuun menettämänsä alueet.
Kaikki toivovat Ukrainan voittoa, mutta asiantuntijuuksissa saisi olla enemmän realismia.
27391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Asiantuntijoiksi valikoituu aina pelkästään sellaiset asiantuntijat jotka jakavat saman mielipiteen asiantuntija mielipiteen tilanneelta yhtiöltä. Esim. Erkko-media joka on julistautunut nato-myönteiseksi mediataloksi ja joka on myös suurin yksityinen media Suomessa, päästää ääneen vain sellaiset asiantuntijat jotka julistavat nato-mieleistä agendaa.

Erkkomedia omistaa mm. Helsinginsanomat, Ilta-Sanomat, Ilta-Lehden, Aamulehden, Satakunnan Kansan, Janakkalan Sanomat, Jämsän Seudun, Kankaanpään Seudun, KMV-Lehden, Nokian Uutiset, Rannikkoseudun, Suur-Keuruun, Merikarvia-Lehden, Sydän-Satakunnan, Tyrvään Sanomat ja Valkeakosken Sanomat.

Lisäksi Erkkomedia omistaa Nelosen Median televisiokanavat Nelonen, Liv, Jim ja Hero. Erkon radiokanavat ovat Radio Suomipop, Radio Rock, Easy Hits, Classic Hits, Loop, Helmiradio, Aito Iskelmä, HitMix, Groove FM ja Kantriradio.

Käytännössä Erkkomedialla on suuri poliittinen valta Suomessa. Poliitikko joka joutuu Erkkomedian suurennoslasin alle, on entinen poliitikko. Erkko media vaikuttaa suuresti myöskin suomalaisten mielipiteisiin iltapäivälehdillään joiden lööppeihin niin monen suomalaisen mielipide perustuu.

Äänestä
  • Erkkomedia nyk. sanoma omistavat suomenruotsalaiset Erkon ja Herlinin suku. Ehkä tämä selittää myös sen, miksi politiikot ovat sitä mieltä että pakkoruotsin pakollinen opetus suomenkielisille koululaisille ja opiskelijoille on todella välttämätöntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Erkkomedia nyk. sanoma omistavat suomenruotsalaiset Erkon ja Herlinin suku. Ehkä tämä selittää myös sen, miksi politiikot ovat sitä mieltä että pakkoruotsin pakollinen opetus suomenkielisille koululaisille ja opiskelijoille on todella välttämätöntä.

    Koko tämän ajan Erkkomedia on harhauttanut meitä. Miksi arvelet niiden salanneen meiltä Venäjällä käydyn sisällissodan, jossa Ukraina vain on auttanut terrorin kohteeksi joutuneita poloisia venäläisiä?

    Äänestä

  • Erkkomedia vetää tyylipuhtaasti sotapropagandan kymmenen perusperiaatteen pohjalta:

    We don’t want war, we are only defending ourselves
    The other guy is the sole responsible for this war
    Our adversary’s leader is evil and looks evil
    We are defending a noble purpose, not special interest
    The enemy is purposefully causing atrocities; we only commit mistakes
    We suffer very few losses, the enemy’s losses are enormous
    Our cause is sacred
    Intellectuals and artists support our cause
    The enemy uses unauthorized weapons.
    Those who doubt our propaganda are traitors

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Erkkomedia vetää tyylipuhtaasti sotapropagandan kymmenen perusperiaatteen pohjalta:

    We don’t want war, we are only defending ourselves
    The other guy is the sole responsible for this war
    Our adversary’s leader is evil and looks evil
    We are defending a noble purpose, not special interest
    The enemy is purposefully causing atrocities; we only commit mistakes
    We suffer very few losses, the enemy’s losses are enormous
    Our cause is sacred
    Intellectuals and artists support our cause
    The enemy uses unauthorized weapons.
    Those who doubt our propaganda are traitors

    Venäjän vapautusjoukot ovat nyt saaneet haltuunsa Putinin pyörittämän biolaboratorion Belgorodin alueella. Ilmeisesti siellä tehtiin salaa kokeita geeniaseilla.

    https://twitter.com/Teoyaomiquu/status/1660736880923533314?ref_src=twsrc^tfw

    Kysy itseltäsi miksi Erkkomedia ei halua sinun tietävän tästä mitään? Ketä palvelee median taipumus olla raportoimatta Venäjän sisällissodasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    😂😂😂😂😂

    Olet selvästi Erkkomedian aivopesemä.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🍒 ­­N­y­­­m­­f­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17866269o

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kuinka niin? Venäjän joukot ovat menestyneet hyvin koko kuluneen päivän ajan Venäjän sisällissodassa Belgorodin alueella.
Ukraina ainoastaan tukee sankarillista Venäjän vastarinta-armeijaa, joka on joutunut Putinin joukkojen terrorin kohteeksi.

Äänestä
  • Venäjän joukot ovat menestyneet ainakin toistaiseksi paremmin kuin Yhdysvallat Afganistanissa ja Irakissa joista USA joutui lähtemään korvat luimussa ja häntä koipien välissä karkuun. Venäjä on ilmoittanut tavoiteekseen miehittää Donbasin alue. Jää nähtäväksi saavuttaako Venäjä tavoitteensa vai Ukraina, joka on ilmoittanut tavoiteekseen ajaa venäläiset pois kaikilta alueiltaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Venäjän joukot ovat menestyneet ainakin toistaiseksi paremmin kuin Yhdysvallat Afganistanissa ja Irakissa joista USA joutui lähtemään korvat luimussa ja häntä koipien välissä karkuun. Venäjä on ilmoittanut tavoiteekseen miehittää Donbasin alue. Jää nähtäväksi saavuttaako Venäjä tavoitteensa vai Ukraina, joka on ilmoittanut tavoiteekseen ajaa venäläiset pois kaikilta alueiltaan!

    Näin on ja tänäänkin Venäjä valtasi Belgorodissa suurempia alueita kuin toinen Venäjä koko tänä vuonna. Tulee varmasti jännittäväksi nähdä kumpi Venäjä saavuttaa tavoitteensa, mutta varmasti tiedämme vain Venäjän häviävän.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Näin on ja tänäänkin Venäjä valtasi Belgorodissa suurempia alueita kuin toinen Venäjä koko tänä vuonna. Tulee varmasti jännittäväksi nähdä kumpi Venäjä saavuttaa tavoitteensa, mutta varmasti tiedämme vain Venäjän häviävän.

    Viimeksi kun Ukraina valtasi alueitaan takaisin kävi ilmi että tehtävä oli varsin helppo koska alueilla ei ollut ketään. Suomessakin uutisoitiin että Ukrainan vastahyökkäys eteni kymmenen kilometrin päivävauhtia mutta ihmekkös tuo kun vastassa ei ollut oikein ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jos Venäjä valtaa aluetta Venäjältä niin onko se sitten Ukrainaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Viimeksi kun Ukraina valtasi alueitaan takaisin kävi ilmi että tehtävä oli varsin helppo koska alueilla ei ollut ketään. Suomessakin uutisoitiin että Ukrainan vastahyökkäys eteni kymmenen kilometrin päivävauhtia mutta ihmekkös tuo kun vastassa ei ollut oikein ketään.

    Minusta tuntuu että Ukraina kusettaa eurooppalaisia. Avun tarve tuntuu kasvavan exponentiaalisesti. Siis kusettaa siinä mielessä mitä Ukrainan puolustamiseksi on tehtävissä jos saavat sitä, tätä ja tuota ja lisäksi muutaman miljardin rahaa muutaman kerran vuodessa. 200.000 hyökkääjää sai vallattua 44 miljoonan asukkaan Ukrainasta neljäsosan. Ukrainalla oli 900.000 reservi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikki on Erkkomedian syytä, joka ei ole raportoinut Venäjän sisällissodasta. Ukraina on mukana vain auttamassa Venäjän separatisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minusta tuntuu että Ukraina kusettaa eurooppalaisia. Avun tarve tuntuu kasvavan exponentiaalisesti. Siis kusettaa siinä mielessä mitä Ukrainan puolustamiseksi on tehtävissä jos saavat sitä, tätä ja tuota ja lisäksi muutaman miljardin rahaa muutaman kerran vuodessa. 200.000 hyökkääjää sai vallattua 44 miljoonan asukkaan Ukrainasta neljäsosan. Ukrainalla oli 900.000 reservi.

    Jos laskee Suomen WW2:n 500 000 ukkoa 3miljoonaisesta kansasta suhteutettuna Ukrainaan, se merkitsee maksimissaan kuudesosaa 40 miljoonasta eli liki 7 miljoonaa ukkoa. Hyökkäysotaan Venäjä ei saa yllytettyä kuin jotain rangaistusvankeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos laskee Suomen WW2:n 500 000 ukkoa 3miljoonaisesta kansasta suhteutettuna Ukrainaan, se merkitsee maksimissaan kuudesosaa 40 miljoonasta eli liki 7 miljoonaa ukkoa. Hyökkäysotaan Venäjä ei saa yllytettyä kuin jotain rangaistusvankeja.

    Arvioiden mukaan Ukrainaan on jäänyt vajaat 30 miljoonaa ihmistä. Kaikki jotka ovat voineet lähteä, ovat lähteneet.

    Äänestä

Mielestäni on järjetöntä puhua ebäävenäjän armeijasta. Se on muuttunut lähinnä rosjojoukoksi.

Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Onko Suomessa yhtään paremmin?
    https://www.ts.fi/uutiset/6003191

    Voi, voi!!! Suomessa on oikein hyvin asiat. Me emme tappele missään. Jossain kasarmissa on päällystö sortunut ylilyönteihin koulutettavien kanssa, mutta ovat joutuneet syytteeseen.

    Meillä on oikein hyvä armeija, joka ei ole hyökännyt minnekään. Ovat puolustusasemissa varmuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Lienee aika selvää että syytteeseen joutuu jäävuoren huippu tapauksista. 88 % jää piiloon julkisuudelta. Kenellä ei ole ollut väärinkäyttäytynyttä opettajaa kouluaikaoina, tai kaipiaista armeija-aikana? Vallan väärinkäyttäjiä on kaikkialla.

    Äänestä

  • Kyllä Venäjän vapautusarmeijasta saa puhua. He ovat nyt rohkeasti taistelemassa pelastaakseen Belgorodin kansalaiset Putinin ikeen alta.

    Äänestä

Niinpä. Kyllä venäläiset ovat aina osanneet ryöstää, raiskata ja murhata. Se on niillä verissä ja siihen orjakansa on kaiken osaamisensa satsannut.

Äänestä
  • Eiköhän nyt keskitytä meneillään olevaan sotaan. Historioitsijat voivat tutkijankammioissaan pähkiä menneitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Eiköhän nyt keskitytä meneillään olevaan sotaan. Historioitsijat voivat tutkijankammioissaan pähkiä menneitä.

    Joo keskitytään eikä jätetä huomiotta USA:n suurta roolia myös Ukrainan sodassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Joo keskitytään eikä jätetä huomiotta USA:n suurta roolia myös Ukrainan sodassa.

    Lisäksi USA tukee Bilhorodin kansantasavallan vapaustaistelua Putinin valtaa vastaan.

    Äänestä

  • Venäjä maailman suurin paskakasa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaiken maailman kommentaattorit hilluvat taas ja julistavat kuinka Venäjä ei kykene enää mihinkään sotilasoperaatioihin. Silti Venäjä sai Bahmutin, eikä Ukrainan ole raportoitu edistyneen sanottavammin.
Länsimaiden raportoinnilla korostetaan toiveikkuutta halutun lopputuloksen saavuttamisesta. Näyttää kovin sille että nykykuosissa Ukrainalla ei ole mahdollista onnistua vastahyökkäyksissään. Nykyisellä vauhdilla Ukrainalta kuluisi tuhat vuotta ottaa haltuun menettämänsä alueet.
Kaikki toivovat Ukrainan voittoa, mutta asiantuntijuuksissa saisi olla enemmän realismia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu