Riikka Purra nostaa kissan pöydälle

Ja hiiret luikkii nopeasti karkuun.

Säätytalolla osa neuvotteluryhmien työstä laitettu jäihin, jotta hallitusneuvotteluissa edetään vaikeisiin asioihin. Petteriä ei ilmeisesti vaikeat asiat kauheasti houkuttaisi, mutta Purraa kiinnostaa vaikeat asiat.

Nythän sitä sitten testataan, onko Purra hakemassa hillotolppavirkaa, vai laitetaanko oikeastikin poliittisia tahtotiloja eteenpäin.

Orpolla on valintoja edessään, asiahan on niin, että KOK politiikka ei ihan yksin Kokoomuksen kannatuksella kovin pitkälle etene, ja muilta puolueilta on tarjolla monin osin päinvastaista politiikkaa kuin Kokoomus haluaisi.

Meidän kaikkien laskuun joka tapauksessa neuvottelutarjoilujaan syövät, vaikka limuautomaatit teatraalisesti vietiinkin pois.
17273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Orpo luuli neuvottelevansa normaalien ihmisten kanssa, mutta ei muistanut, että vastassa onkin persut.

Normaaleille ihmisillehän on hyvä tapa, että ensin katsotaan helpompia asioita, niin että neuvottelijat tutustuu toisiinsa ihmisinä ja porukka tiimiytyy ja kun jokainen saa näissä helpoissa kysymyksissä jotain pikkukarkkeja, niin tulee tunne että tässä on jo jotain menetettävääkin.

Mutta kun neuvotteluissa on rasistisia öyhöttäjiä ja ääriryhmiä, niin eihän se, mikä toimii tolkun ihmisille toimi tietenkään heidän kanssaan. Ihmisvihaajat eivät tiimiydy eikä heille tulee mitään me-tunnetta, vaan he ovat ikuisesti jämähtäneet minä-minä-tunteeseen.

Eipä käy Orpoa kateeksi. Mutta säälimäänkään en ala.

Äänestä

Kyllähän se nyt kannattaa neuvotella ainakin niin kauan, että 700000 euroa on syöty!

Äänestä
  • Kyllä, maukasta pullaa ja kaikenlaisia leivoksia, varmasti on tonnikalakolmioleipiä ja kahvia, teetä, virvoitusjuomia ja palanen kakkuakin silloin tällöin.

    Kyllä hallitusneuvotteluihin kannattaa mennä, tukevassa kivitalossa lämmintä tunnelmaa ja herkulliset tarjoilut, saa lisäksi purkaa huoliaan mahdollisen tulevan maan johdon kanssa, eli kyllä sana kuuluu ja ruoka maistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä, maukasta pullaa ja kaikenlaisia leivoksia, varmasti on tonnikalakolmioleipiä ja kahvia, teetä, virvoitusjuomia ja palanen kakkuakin silloin tällöin.

    Kyllä hallitusneuvotteluihin kannattaa mennä, tukevassa kivitalossa lämmintä tunnelmaa ja herkulliset tarjoilut, saa lisäksi purkaa huoliaan mahdollisen tulevan maan johdon kanssa, eli kyllä sana kuuluu ja ruoka maistuu.

    Ja ihanaa vihermehua.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ja ihanaa vihermehua.

    Viherpunikeista huokuu pierun haju.

    Äänestä

Minä kirjoitin jo hallitusneuvotteluiden alussa, että ne kynnyskysymykset pitäisi käsitelle ensimmäiseksi. Miksi tuhlata muuhun aikaa, jos ne vaikeat kysymykset kaataa koko homman. Olisivat nostaneet ensin ns. kissan pöydälle, ja katsoneet syntyykö yhteisymmärrys kynnyskysymyksistä.

Äänestä
  • No mutta pitäähän heidän varmistaa se että neuvotteluihin käytettävä budjetti varmuudella käytetään kokonaan, sehän on ihan normikeissi viranomaisten työssäkin että jos rahaa on saatavissa ja pullaa budjetoitu pöytään, sitten työn tekemistä viivytellään niin kauan että kaikki rahat on käytetty ja kaikki pullat syöty.

    Äänestä

Jos Purra vilauttaa kissimirriä, niin Orpo lähtee karkuun ja kovaa.

Äänestä

Mirri pöydälle kun majavaa ei ole.

Äänestä

Alaikäinen puukotti toista nuorta Espoossa sijaitsevassa nuorten asumisyksikössä.

Äänestä

Kuinka se on mahdollista että Persut ovat mukana hallitusneuvotteluissa, sieltähän puuttuu viisi muuta puoluetta, miksi niitä syrjitään, mikä niitten osuus on Suomen politiikassa??

Äänestä

Adlercreuzin postaus syy.

Äänestä
  • Men, Putte!
    Härreguud!

    Äänestä

Purra kun nostaa kissansa pöydälle, niin kyllä siinä mies kun mies pakenee paikalta.
No asiaan, Persut syö omiensa äänestäjien pöydästä oikein huolella ja miten sitten se työtön tai pienipalkkainen persufani ajattelee?

Äänestä

Hur kan det vara möiligt att Persu är på regeringsförhandlingarna?

Äänestä
  • Jösses!
    Jättebra!

    Äänestä

PERSUT PETTI DUUNAREITA JÄLLEEN KUNNOLLA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja hiiret luikkii nopeasti karkuun.

Säätytalolla osa neuvotteluryhmien työstä laitettu jäihin, jotta hallitusneuvotteluissa edetään vaikeisiin asioihin. Petteriä ei ilmeisesti vaikeat asiat kauheasti houkuttaisi, mutta Purraa kiinnostaa vaikeat asiat.

Nythän sitä sitten testataan, onko Purra hakemassa hillotolppavirkaa, vai laitetaanko oikeastikin poliittisia tahtotiloja eteenpäin.

Orpolla on valintoja edessään, asiahan on niin, että KOK politiikka ei ihan yksin Kokoomuksen kannatuksella kovin pitkälle etene, ja muilta puolueilta on tarjolla monin osin päinvastaista politiikkaa kuin Kokoomus haluaisi.

Meidän kaikkien laskuun joka tapauksessa neuvottelutarjoilujaan syövät, vaikka limuautomaatit teatraalisesti vietiinkin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu