Miksi ADHD on lähes kaikilla nykyään ?!

Itse olen sellainen tyypillinen tapaus eli tiedostamaton/hoitamaton ADHD..

Nuorena kuuli aina teilläpäs on villi lapsi ja se siitä. Jätettiin yksin oman onnen nojaan..

Koulumenestys huono, kavereita oli mahdoton pitää kauaa. Niillä meni hermo. Ne piti vaihtaa..

Nyt vanhana sen sitten tajuaa, kun omat lapset tehty ja kaikki erityisen tuen päätöksellä..

Jos olisi 1970-1990 -luvuilla hoidettu kouluissa oikein ADHD, niin suurin osa nykyisistä yhteiskunnasta pudonneista eli syrjäytyneistä olisi ehkä päässyt joskus työelämään mukaan.

Tuntuu, että suurin osa ahdistus- ja paniikkihäiriöisistä saattaa olla vain nuorena hoitamattomia ADHD-potilaita, joista kehittyy lopulta MT-potilaita ja pitkäaikaistyöttömiä.

Kaikki nykyiset päihdekäyttäjät, uhkapelaajat, asunnottomat, rikollise
251039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
  • Siis onhan se totta, että terveellinen ruokavalio pitää ihmisen terveenä ja epäterveellinen ruokavalio sairastuttaa !

    Mutta miten kukaan voi noudattaa nykypäivänä mitään erityisruokavalioita ?

    Kaikkea paskaa on tarjolla kaikkialla...

    Yhteen aikaan nakit oli nitriitin takia kielletty ja nykyään pennuille syötetään pelkkiä ranskalaisia ja nakkeja...

    Limsaa on tarjolla joka paikassa, missä ulkona syödään ja nyt ne on vaihtanut sokerilimsat aspartaamilimsoihin, joka on aivan varmasti vaarallinen myös aikuisille...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Siis onhan se totta, että terveellinen ruokavalio pitää ihmisen terveenä ja epäterveellinen ruokavalio sairastuttaa !

    Mutta miten kukaan voi noudattaa nykypäivänä mitään erityisruokavalioita ?

    Kaikkea paskaa on tarjolla kaikkialla...

    Yhteen aikaan nakit oli nitriitin takia kielletty ja nykyään pennuille syötetään pelkkiä ranskalaisia ja nakkeja...

    Limsaa on tarjolla joka paikassa, missä ulkona syödään ja nyt ne on vaihtanut sokerilimsat aspartaamilimsoihin, joka on aivan varmasti vaarallinen myös aikuisille...

    ADHD- eli tarkkaavaisuus-häiriö on keksitty "tauti"- oireyhtymä- joka ei perutu mihinkään-

    ja on vain yksi psykiatrian rikollisista toimista joilla huumaavat lapsia ja rahastavat kokoomus-soteilla.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17002968/empsykiatriaem-ei-ole-millaan-tavalla

    Koulu ja opiskelu ei kaikkia kiinnosta ja monilla esim alkaa kiinnostus kaikkoamaan kun eivät ymmärrä sanoja joita kirjoissa käytetään-

    pöppö-kökkököninen puppu-zupumaattinen ömötasisminen hönttö-liirumlaarumi ei ehkä tunnu sinullekaan kovin helposti ymmärrettävältä- etenkin jos nuole sanoille ei anneta selitystä vaan ne ovat vaan osana tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    ADHD on helpoin tapa luokitella lääkittäväksi 'tautiluokitelluksi'- aiemmin se oli masennus, - mutta nyt voivat siis luokitella vaikka et olisi masentunut- ja lääketehtaiden pilleri-bisnes kannattaa- ja korruptio-lääkärit rikastuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    ADHD on helpoin tapa luokitella lääkittäväksi 'tautiluokitelluksi'- aiemmin se oli masennus, - mutta nyt voivat siis luokitella vaikka et olisi masentunut- ja lääketehtaiden pilleri-bisnes kannattaa- ja korruptio-lääkärit rikastuu?

    Netistä löytyi tuo sivu- ja se kannata jokaisen lukea jos on joenkin ADHD-asian kanssa tekemisissä:

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/08/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

    Lyhyesti sanottuna- ADHD:tä ei ole olemassa- se ei ole lääkinnän piiriin kuuluva ongelma- kuten ei suurta osaa muitakaan mielenterveys-alan itse keksimiä luokitteluja ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Bisnestä koko homma - kaikilla on kännykkä koska se on pakko olla-

    ja sama pätee nykyään tauti-luokituksiin-

    lääkärit määrää sulle taudin- esim keksityn ADHD tai masennus, jne- häiriön jolla voivat alkaa tuhoamaan mieltäsi psyykepillereillä = lääkettä lisää, kun ongelmat lisääntyy...

    ja lääkebisnes pyörii,.... money money money...

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Minä olen sairastanut ahdistushäiriötä yli 20 vuotta. Ilman lääkitystä ja hoitoa kituuttelen. Yhtään rahaa ei ainakaan minulta mene lääketieteen hyväksikäyttäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minä olen sairastanut ahdistushäiriötä yli 20 vuotta. Ilman lääkitystä ja hoitoa kituuttelen. Yhtään rahaa ei ainakaan minulta mene lääketieteen hyväksikäyttäjille.

    Otsikko on myös pelkkä lääkebisneksen mainos:

    Oikeasti VAIN HARVOILLA on tautiluokitus ja suurin osa kansasta on ihan 'terveitä' tai ' normaaleja'- kuten kyllä useimmat pilleri-luokituksen saaneistakin- mutta uskovat korruptio-lääketieteeseen ja sen valheisiin kuin Jumalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minä olen sairastanut ahdistushäiriötä yli 20 vuotta. Ilman lääkitystä ja hoitoa kituuttelen. Yhtään rahaa ei ainakaan minulta mene lääketieteen hyväksikäyttäjille.

    Tsemppiä Sinulle. Itse kärsin 90-luvulla monista hermosto- ja väsymysoireista, jotka vain pahenivat. Onneksi antioksidanttilääkäri kehotti poistamaan amalgaamipaikat suusta.

    Omasta mielestänikin olin selvä elohopeamyrkytystapaus. Olisi pitänyt poistattaa ne aiemmin.

    Äänestä

Sokerihan nyt kannattaa karsia kakaroilta ja aikuisilta. Mutta noita adhd tapauksia on paljon media-alalla ja julkkiksissa. Tavallaan sellanen voi tuoda myös menestymistä mukanaan jos osaa vaan kanavoida sen oikein ja tehdä isoakin rahaa.

Äänestä
  • Lastenpsykiatria on natsirikos.

    Äänestä

vähänkin omaperäinen käytös ,saa dianoosin ellei peräti lääkityksen,

Äänestä
  • totta- samahan tuo on myös aikuisilla-

    jopa kaikki mitä lääkäri ei ymmärrä- voi johtaa tautiluokitukseen ja pakkohoitoon- esim henkilö joilla hiukan epätavallinen ammatti ja elämäntilanne - jotka tosiasioina kertoi- kirjasi psykiatri-lääkäri kuvitteluna eli harhoina.

    Äänestä

Mull ei oo enää. Lapsena oli normaalia olla villi poika.

Äänestä
  • Sama homma 25-vuotiaaksi asti oli tosi sekavaa aikaa. Sitten yhtäkkiä rauhoittui. Nyt vanhana ei enää muista, mutta moni sanoi, että olin vilkas ja levoton ihminen.

    Äänestä

Näitä vihersuvakkivassujen höpinöitä. Kun ei taviksena ole niin kivaa.

Äänestä

Mielestäni ADHD on kuin muoti-ilmiö. Toki ne väittää, että se on todellinen aivohäiriö, mutta 1950-luvulla ei mietitty sellaisia.

Voisiko stressi eli jatkuva kesto kiire ja jatkuva hermostuneisuus tehdä sitä oireistoa perheisiin ?

Vauvasta asti näkee vain vilkkuvia kuvia eli youtubea ja muuta höpö ohjelmaa ?

Karkit, sipsit ja lihapiirakat suurimmalla osalla köyhissä perheissä lapsilla ainoana ruokana ?

Äänestä

Jos jotakin kannattaa lopettaa niin se on kevyet jokapäiväiset huumausaineet eli kofeiini toisin sanoen kahvi ja energiajuomat sekä sokeri tuhansissa eri muodoissaan. Sokeri lisätään kaikkiin tuotteisiin vain sen takia, että ihminen olisi ikuisesti koukussa sokeriin.

Ihmisten psykologinen huijaaminen esimerkiksi kaupoissa kaikki hyllyjen suunnittelu ja tekemällä käytäville heräte ostoksia aiheuttavia tarjous laatikoita on puhtaasti bisnestä ja tyhmien ihmisten kusetusta.

Äänestä
  • Suurin osa suomalaisista on unohtanut, että kahvi ja sokeri on huumausaine.

    Ei vanhemmat välitä enää mitä jälkikasvu vetää, koska kovat huumeet jyllää myös.

    Äänestä

ADHD oli Nykäsen Matillakin. Ilman sitä ei olisi päässyt koskaan suorituksiinsa. Tai harjoittelemaan niitä varten.

Äänestä

Ennen vanhaan ihmiset olivat myös ujoja. Nykyisin ei ujoja ole, ADHD:n ohella muotia on lieväasteinen autismi. Ujoutta kaipaan, se ei ollut yhteiskunnallisesti vaarallinen luonteenpiirre. Lievä punastuminen teki naisistakin kauniimpia.

Olen hiukan eri mieltä. Kaikista poikkeavista ei kehity aikuisena alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä tai jopa pitkäaikaistyöttömiä. Moni poikkeava voi saada työtä ennen kuin kehityksen syöksykierre pitkäaikaistyöttömäksi alkaa toteutua.

Äänestä
  • No se on lottoarvontaa, kuka saa aikuisena hoitoa ja kuka ei. Nuorten MT-palvelut on yhtä kusessa kuin vanhusten hoitokin. Moni kuolee turhaan.

    Äänestä

Tuo on muuten totta. Vankilat on täynnä näitä ADHD-tapauksia.

Äänestä
  • Ja päästessään vapauteen ovat pitkäaikaistyöttömiä. Ja siihen kuolevat. Kuolleena edessä on Kadotus tai Helevetti. Helevetissä joutuu töihin. Kadotuksessa nimi poistetaan Te-palvelun listoilta lopullisesti. Samalla sammuu sielukin eikä työtön reagoi nimeensäkään.

    Äänestä

Minun teoriani: Nyt kaikki lapset kuulemma sairastavat ADHD:tä, vaikka oikeasti he kärsivät lapsen normaalin liikunnan puutteesta, kun istuvat sisällä laitteidensa ääressä. Jotenkin sitä pitää purkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Itse olen sellainen tyypillinen tapaus eli tiedostamaton/hoitamaton ADHD..

Nuorena kuuli aina teilläpäs on villi lapsi ja se siitä. Jätettiin yksin oman onnen nojaan..

Koulumenestys huono, kavereita oli mahdoton pitää kauaa. Niillä meni hermo. Ne piti vaihtaa..

Nyt vanhana sen sitten tajuaa, kun omat lapset tehty ja kaikki erityisen tuen päätöksellä..

Jos olisi 1970-1990 -luvuilla hoidettu kouluissa oikein ADHD, niin suurin osa nykyisistä yhteiskunnasta pudonneista eli syrjäytyneistä olisi ehkä päässyt joskus työelämään mukaan.

Tuntuu, että suurin osa ahdistus- ja paniikkihäiriöisistä saattaa olla vain nuorena hoitamattomia ADHD-potilaita, joista kehittyy lopulta MT-potilaita ja pitkäaikaistyöttömiä.

Kaikki nykyiset päihdekäyttäjät, uhkapelaajat, asunnottomat, rikollise

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu