Taas koko kesä kotona runkatessa ja masentuessa kun ei naista saa? Viinan käyttökin piti lopettaa kun alkoi terveys mennä eikä siitä ollut mitään apua naisen saamiseen. En ole moneen vuoteen saanut seksiä kun kukaan nainen ei koske muhun kepilläkään.
Ätmi34
Meneekö kaikilla muillakin ätmeillä
48
598
Vastaukset
- Anonyymi
Meneehän se niissä merkeissä 😗. Minun olisi pitänyt tehdä siirtoni jo muutama vuosi sitten kun naisten lähestymiseen oli vielä henkisiä voimavaroja sekä uskoa siihen koko hommaan. Nyt se on myöhäistä koska luovuttaminen on jo tapahtunut. Olen miettinyt mikä minun virkani on täällä ja todennut ettei sitä ole, ei ainakaan riittävissä määrin. Saa nähdä kauanko jaksan täällä vielä kärsiä, tätä menoa puhutaan enintään joistakin vuosista vaikka periaatteessa elämäni ei pitäisi olla vielä edes puolessa välissä ;). Keski-iän kriisi kai yllätti minut suhteellisen nuorella iällä 😬. Pitänee yrittää juoda itsensä tarpeeksi tyhmäksi, jotta tämä olemassaolon dilemma helpottaisi.
Tuo itsensä juominen tyhmäksi on varmaan aika helppoa, kun jokaisella hörpyllä aivosolut saavat kylmää kyytiä.
- Anonyymi
Sama, homma ja nyt olen jo niin katkera että vihaan naisia. Läheisiä ja joku kaverikin jo kuollut. Koko maailma on mennyt suoraan sanoen ihan päin persettä. Kai kohta tapan itseni kun ei huvita enää mikää.
Ätmi34v - Anonyymi
Vastaan itselleni. Tämä summaa ja nivoo elämän positiivisella mielellä yhteen :). https://www.youtube.com/watch?v=TbOnlVYx3Bo. Yhä odotan sitä että mikään p*ska ei tuntuisi enää missään. Jos siihen pystyy niin on saavuttanut elämässään God-moden 🛐. Mikään ei voi tällöin enää painaa ihmistä alaspäin, kun sellaista vastaan on tullut immuuniksi 🙂.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama, homma ja nyt olen jo niin katkera että vihaan naisia. Läheisiä ja joku kaverikin jo kuollut. Koko maailma on mennyt suoraan sanoen ihan päin persettä. Kai kohta tapan itseni kun ei huvita enää mikää.
Ätmi34vLoppujen lopuksi kaikki on turhaa varsikin kaikki se aika, joka on uhrattu, siis huom. uhrattu työn tekemiseen, joku voi huijata sinulta rahat, jotka olet työn tekemisen vaivasta saanut, on sellaisiakin ihmisiä olemassa.
Puheissa kehutaan työtä tekeviä ahkeriksi, mutta kun kuolla kupsahdat, niin mitään hyötyä ei sinulle jää, vaikka olisit tehnyt töitä 18 tuntia päivässä, olet vaan menettänyt arvokkaimman osan elämästäsi eli omaa aikaa, jota olisit voinut käyttää omiin juttuihin, mutta työ sen kaiken vei.
- Anonyymi
Joo menee.
mustasusi
Mikkojuhan
33-vuotias - Anonyymi
Sinänsä kurja tilanne että itsellä on omaisuutta mutta en ole sellainen mies josta naiset kiinnostuu tai jos kiinnoisi niin pelkästään rahan takia eikä sekään ole hyvä asia.
T: Ätmi34 - Anonyymi
Maksullisiin voisin tietysti mennä mutta jotenkin luulen ettei sekään tekisi hyvää psyykelle kun tietää ettei saa kuin rahalla. Kaupan päälle sais mahdollisesti tippurin ja kupan.
- Anonyymi
Itsellä lisäksi näitä henkisiä rajoitteita on vaikka muille jakaa.
- Anonyymi
"Pitänee yrittää juoda itsensä tarpeeksi tyhmäksi, jotta tämä olemassaolon dilemma helpottaisi."
Pitäis varmaan kokeilla kovia huumeita niin hyvällä tuurilla vois vaikka henki lähteä kerrasta.
Ätmi34- Anonyymi
Tosin mun tuurilla joutuisin vain johonki psykoosiin tai jotain muuta paskaa.
Ätmi34
No jos ei toi maailmanlopun asenne muutu ja ite asioille mitään tee niin ei varmasti mitään tapahdu naisrintamallakaan. Positiivinen elämänasenne, itseluottamus ja itsensä hyväksyminen ja terve itsensä rskastaminen, toisten oikein ja hyvin kohteleminen, hyvät käytöstavat ja kohteliaisuus siinä on asioita jotka ainakin mulle ratkaisun toi tilanteeseen ja kyllä se on ihan kenelle muullekin tahansa mahdollista. Paljon voimia ja tsemppiä yritykseen jos päätätte yrittää. Onnistumisessa tietysti voi hetki mennä eikä kaikki aina varmasti käy yhtä nopeasti kuin itellä mutta on ainakin mahdollisuus onnistua.🙂.
Maailman loppu on mun mielestä mielenkiintoinen. Ja aika lailla on suomikin jo lopussa, ainakin siihen mitä ite olen nähnyt kun olen kierrellyt. kun työpaikat on kiinni, eikä tulevaisuutta enää ole.
- Anonyymi
No eipä ole paljoa tai siis yhtään auttanut aiemmin myönteisempi elämän asenne tai kohtelias käyttäytyminen naisen saamisessa. Siis silloin kun en ollut vielä näin katkera ja kyyninen. Lopulta kuitenkin käy näin kun pettyy kerta toisensa jälkeen ja on tarpeeksi kauan yksin. Mitähän naisetkaan tällaisesta olotilasta muka ymmärtää. No ei tunnu kaikki miehetkään ymmärtävän.
Atm34 Anonyymi kirjoitti:

Atm34Eihän se mikään 100% varma takuu ole mutta ilman niitä asioita ei ainakaan ole yhtään minkäänlaista mahdollisuutta edes. Ja on niitä todella yksinäisiä ja parisuhdetta ja toista ihmistä epätoivoisesti kaipaavia naisiakin aivan samalla tavalla kuin miehiäkin ei se yksin jääminen syystä tai toisesta ole mikään vain ja ainoastaan pelkkien miesten erityiskohtalo. Se on aivan yksilöstä kiinni ja siitä miten hänen elämänsä on sattunut menemään eikä sukupuolella ole tässä(kään) asiassa yhtään mitään merkitystä. Ja kokemusta on myös itelläkin ihan tarpeeksi ja jossain vaiheessa olinkin jo lähes luopunut toivosta enää ketään löytää mutta sitten tajusin että näin ei ainakaan ole yhtään mitään mahdollisuuksia jos en asialle ihan itse jotain tee ja lupasin itselleni että ainakin teen aivan kaikkeni että voisi olla edes mahdollisuus löytää onni ja rakkaus ja ettei tarvi jälkikäteen katua että miksi en asialle mitään tehnyt ja edes yrittänyt. Se oli nimenomaan se muutos mikä sitten itelle tulosta toi ja vielä niin nopeasti etten olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kaikkien kohdallahan ei tietenkään välttämättä niin onnellisesti käy mutta kuten sanottua muuten se kohtalo kyllä aivan varmasti on sinetöity ja siitä valittaminen on aika turhaa jos ei edes ole yrittänyt mitään muuttaa ja antanut itselleen edes sitä mahdollisuutta onnistua. Ja mikä on kaikista turhinta ja lisäksi mun omasta mielestä väärinkin on muiden syyttäminen asiasta koska eihän se nyt millään tapaa muiden vika ole. Paljon voimia ja onnea sulle kyllä se onni ja rakkaus on mahdollista sunkin elämääsi löytää ja saada vaikka todella vaikealta ja pahalta nyt tuntuukin.✌️🤙🙂.
- Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Eihän se mikään 100% varma takuu ole mutta ilman niitä asioita ei ainakaan ole yhtään minkäänlaista mahdollisuutta edes. Ja on niitä todella yksinäisiä ja parisuhdetta ja toista ihmistä epätoivoisesti kaipaavia naisiakin aivan samalla tavalla kuin miehiäkin ei se yksin jääminen syystä tai toisesta ole mikään vain ja ainoastaan pelkkien miesten erityiskohtalo. Se on aivan yksilöstä kiinni ja siitä miten hänen elämänsä on sattunut menemään eikä sukupuolella ole tässä(kään) asiassa yhtään mitään merkitystä. Ja kokemusta on myös itelläkin ihan tarpeeksi ja jossain vaiheessa olinkin jo lähes luopunut toivosta enää ketään löytää mutta sitten tajusin että näin ei ainakaan ole yhtään mitään mahdollisuuksia jos en asialle ihan itse jotain tee ja lupasin itselleni että ainakin teen aivan kaikkeni että voisi olla edes mahdollisuus löytää onni ja rakkaus ja ettei tarvi jälkikäteen katua että miksi en asialle mitään tehnyt ja edes yrittänyt. Se oli nimenomaan se muutos mikä sitten itelle tulosta toi ja vielä niin nopeasti etten olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kaikkien kohdallahan ei tietenkään välttämättä niin onnellisesti käy mutta kuten sanottua muuten se kohtalo kyllä aivan varmasti on sinetöity ja siitä valittaminen on aika turhaa jos ei edes ole yrittänyt mitään muuttaa ja antanut itselleen edes sitä mahdollisuutta onnistua. Ja mikä on kaikista turhinta ja lisäksi mun omasta mielestä väärinkin on muiden syyttäminen asiasta koska eihän se nyt millään tapaa muiden vika ole. Paljon voimia ja onnea sulle kyllä se onni ja rakkaus on mahdollista sunkin elämääsi löytää ja saada vaikka todella vaikealta ja pahalta nyt tuntuukin.✌️🤙🙂.
Teidän ätmien kannattaisi järjestäytyä.
Anonyymi kirjoitti:
Teidän ätmien kannattaisi järjestäytyä.
Ätmit voi kyllä järjestäytyä ihan rauhassa mun puolesta ja mene ihmeessä mukaan kaltaistes kanssa mutta muahan asia ei kosketa millään tavalla.😄.

No naisten nyt ei yleensä tarvi olla yksin. Riittää kun menee baariin niin on miehiä jonoksi asti. Naiset ei tiedä mitään meidän epäsuosittujen miesten elämän vaikeudesta. No itsellä meni jo fyysinenkin terveys mielenterveyden lisäksi että eiköhän tämä ollut tässä.
Atm34 - Anonyymi
Mikkojuhan kirjoitti:
Ätmit voi kyllä järjestäytyä ihan rauhassa mun puolesta ja mene ihmeessä mukaan kaltaistes kanssa mutta muahan asia ei kosketa millään tavalla.😄.
Miksi ätmi puolestelee naisia ja väittää että naisille ei muka parisuhteen ja seksinsaaminen olisi ainakin 100 kertaa helpompaa kuin miehille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No naisten nyt ei yleensä tarvi olla yksin. Riittää kun menee baariin niin on miehiä jonoksi asti. Naiset ei tiedä mitään meidän epäsuosittujen miesten elämän vaikeudesta. No itsellä meni jo fyysinenkin terveys mielenterveyden lisäksi että eiköhän tämä ollut tässä.
Atm34Päätin sinun ikäisenäsi olla loppuelämäni yksin, koska siitä miesjonosta ei vain löytynyt sellaista miestä joka olisi edes inhimillisesti kohdellut. Ei auttanut vaikka kuinka koitti valita sen kiltin ja kunnollisen välittämättä esimerkiksi siitä oliko mies ylipainoinen tai vähävarainen. Ei jaksa. Mutta ihan hyvä on näin yksinkin.
-ytn Anonyymi kirjoitti:
No naisten nyt ei yleensä tarvi olla yksin. Riittää kun menee baariin niin on miehiä jonoksi asti. Naiset ei tiedä mitään meidän epäsuosittujen miesten elämän vaikeudesta. No itsellä meni jo fyysinenkin terveys mielenterveyden lisäksi että eiköhän tämä ollut tässä.
Atm34Tuo voi pitää joidenkin naisten kohdalla paikkansa kuten joidenkin miestenkin mutta ei läheskään kaikkien ja kuten sanottua aivan täsmälleen samanlaisessa tilanteessa olevia naisiakin on yhtälailla kuin miehiäkin. Joidenkin miesten oma katkeruus ja naisten syyttäminen vaan estää näkemästä sitä että naisiakin on ketkä kärsii aivan samalla tavalla samoista asioista ja kohtaavat samat vaikeudet elämässään. Joidenkin miehien on aivan turhaa yrittää uhriutua ja väittää että naisilla olisi pelkän sukupuolensa vuoksi jotenkin helpompaa kun se ei niin ole.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ätmi puolestelee naisia ja väittää että naisille ei muka parisuhteen ja seksinsaaminen olisi ainakin 100 kertaa helpompaa kuin miehille?
Ätmeistä en tiedä mutta mä teen niin koska se nyt vaan yksinkertaisesti on totta ettei miehet ja naiset eroa tässä asiassa yhtään mitenkään vaikka jotkut huonon itsetunnon ja minä kuvan omaavat miehet näin kovasti yrittää uskotella. Ehkä se sitten heidän oloaan jotenkin mukamas helpottaa.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Päätin sinun ikäisenäsi olla loppuelämäni yksin, koska siitä miesjonosta ei vain löytynyt sellaista miestä joka olisi edes inhimillisesti kohdellut. Ei auttanut vaikka kuinka koitti valita sen kiltin ja kunnollisen välittämättä esimerkiksi siitä oliko mies ylipainoinen tai vähävarainen. Ei jaksa. Mutta ihan hyvä on näin yksinkin.
-ytnIkävää että oot joutunut noin kokemaan ja tuollaisen ratkaisun tekemään vaikka ilmeisesti ihan tyytyväinen näinkin elämääsi oot. Mä kyllä uskon että myös sun olisi mahdollista onni ja rakkaus myös sen oikean miehen muodossa löytää mutta itsehän sä päätökset elämästäsi teet että kaipaatko kumppania niin että tahtoisit yrittää jos joku vastaan sattuu tulemaan.🙂.
Anonyymi kirjoitti:
Päätin sinun ikäisenäsi olla loppuelämäni yksin, koska siitä miesjonosta ei vain löytynyt sellaista miestä joka olisi edes inhimillisesti kohdellut. Ei auttanut vaikka kuinka koitti valita sen kiltin ja kunnollisen välittämättä esimerkiksi siitä oliko mies ylipainoinen tai vähävarainen. Ei jaksa. Mutta ihan hyvä on näin yksinkin.
-ytnJotenkin tulee sina hieman surullinen olo kun kuulee että ihmiset niin naiset kuin miehetkin tuollaiseen ratkaisuun on päätyneet.🙂.
- Anonyymi
Mies tapaa naisia baarissa kun juodaan viinaa. Silloin kesää ei tarvii yksin viettää vaan kyllä mies naisen baarista löytää. Sanoin teille jo talvella että menkää baariin juodaan viinaa ja tutustumaan naisiin.
T: viinamies- Anonyymi
Olis se pitänyt arvata että sinäkin taas tänne tulet trollaamaan viinan juonnista. Ihan niinku en olisi käynyt baareissa ja viinaa juonut tarpeeksi. Joka kerta kuitenkin lähtenyt sieltä yksin kotiin ja kamala krapula seuraavana päivänä. Ei kiitos enää.
Atm34
- Anonyymi
Pitkäaikais "ATMeyden" seurauksena minusta tuli a-seksuaali.
Olenko siis enää edes sinkku.
Jos tilastollinen lähtökohta on parisuhde, niin varmaan. Mutta sosiaalisdynaamisesti, not. - Anonyymi
Sinäkö jaat niitä henkiä kuin kenkiä?
Mikä vika runkkaamisessa on. ja mitä se masennukseen liittyy. Päin vastoin, sillon masentuu jos ei runkata saa.
- Anonyymi
No kyllähän se masentaa jos on pakko runkata vuosikaudet kun toiset harrastaa ihan oikeaa seksiä.
Atm34 Anonyymi kirjoitti:
No kyllähän se masentaa jos on pakko runkata vuosikaudet kun toiset harrastaa ihan oikeaa seksiä.
Atm34Seksin harrastaminen vähenee yleistikin vuosi vuodelta. Mä oon jo niin vanha äijä, että oli aikoinaan jotenkin poikkeeva, kun en ollu seksiä harrastanu. Mutta nykyään se on ihan normi ja me ollaan japani tiellä. Ainoo että siitä seuraa matala syntyvyys joka vähän huolettaa. Mun mielestä runkkaaminen on oikeeta seksiä, enkä ymmärrä mikä siinä pari seksissä sitten vois niin ihanan ihmeellistä olla.
- Anonyymi
Ei mene, olen mökillä koko kesän. Lähden karibian risteilylle heinäkuun alussa vihdoin jota olen koko korona ajan odottanut että pääsen. Mökillä olen tehnyt pihaa valmiiksi nytten 2 viikkoa ettei tarvii sitten tehdä enää ja voi lähtee reissuun.
Se on varmaan hieno risteily. Mäkin menisin mutten tiedä miten sinne pääsee. Kun tuskin se mistään turusta asti sinne ajaa. Meetkö sä sillä lemmenlaivalla. Kovasti ne täällä väittää että se oikeesti kuvattiin siellä laivalla, mutta mä en edelleenkän usko.
- Anonyymi
JeroP kirjoitti:

Menen allure of the seas aluksella. Se lähtee galvestonista texasista . Sinne pitää lentää tietenkin helsinkin ja saksan kautta
- Anonyymi
Valitettavasti.
T. Pullea Kaveripoika - Anonyymi
Naisille pitää puhua siellä baarissa. Ei auta jos juot vaan viinaa yksinään jossain nurkassa. Mene juttelee naisille kuten oikeat ja rohkeat miehet. Pitää itse tehdä aloite koska muuten ei naisiin tutustu.
T: viinamies- Anonyymi
En mä uskalla kun olen kännissäkin yhtä ujo kuin selvinpäin. Miksi siis pilata tarveyttään viinalla kun ei se auta naisen saamisessa. Eikä ne naiset mun aloitteita kaipaa, se on kyllä jo tullut nähtyä.
Atm34 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En mä uskalla kun olen kännissäkin yhtä ujo kuin selvinpäin. Miksi siis pilata tarveyttään viinalla kun ei se auta naisen saamisessa. Eikä ne naiset mun aloitteita kaipaa, se on kyllä jo tullut nähtyä.
Atm34En siis kelpaa edes Lähikapakan pahimmille spurgu ämmille.
Atm34 Anonyymi kirjoitti:
En siis kelpaa edes Lähikapakan pahimmille spurgu ämmille.
Atm34Usko jo, että se entis ajan kokematon outo on nykyajan normi.
- Anonyymi
Hae viisautta Redditin r/theredpill-palstalta. Lue sieltä kaikki tieto niin tiedät miten naiset käyttäytyvät ja miten pääset sellaista ähkimään.
Lyhyt versio: mene salille ja treenaa itsellesi kuntoon pituus, leuka ja ulkonäkö. Naisilla on velvollisuus antaa seksiä tappajaleukaisille salitreenatuille alfa chadeille. No jos teidän mielestä maailman paras asia on huono asia, niin sitten on valkonenkin musta ja kesä talvi. ettei me enää voida puhua mistään.
- Anonyymi
Soita Mika Mornigille ja kysy.
- Anonyymi
Mika Morning joku kuuluisa naistentappaja.
- Anonyymi
Onnenksi on netti. Miten me pulloharteiset heikolahjaiset olmit muuten. Ja toisten samanmoisten vertaistuki. Laumassa nollakin on ykkönen.
- Anonyymi
Olet väärässä. Edes kertotaulu ei mennyt koulussa päähän. Nolla on aina nolla. Sata kertaa nolla on nolla. Nollina pysytte vaikka teitä olisi miljoona. Sori, mutta niin se menee.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi017867022dv
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849