Lääkäri Paavola kertoo tänään. Koronapotilaat tappoi hengityskonehoito ei korona. Potilaat sai keuhkokuumeen koneessa. Mihin kuolivat.
Herää kysymys. Mitäs teet jollei pysty hengittämään. Petri sai kommenttien mukaan hoitoo itsekin.
Herää kysymys. Mitäs teet jollei pysty hengittämään. Petri sai kommenttien mukaan hoitoo itsekin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paavolan jutut ovat lähinnä säälittäviä. Tietotaso heikko mutta mielikuvitus lentää senkin edestä. Mutta ei kai sitä muuten lahkolaiseksi....
Hengityskoneisiin laitettiin ihmisiä joita ei olisi tarvinnut laittaa. Toki heillä oli hengitystieinfektio. Moni sai koneessa bakteeriperäisen keuhkokuumeen ja kuoli siihen. Olisivat muuten selvinneet.
Muistakaa että jopa WHO:n ja THL:n mukaan Koronan tappavuus oli tavallisen kausi-influenssan tasoa. Mitään syytä pandemian julistamiseen ei ollut. Kaikki hössötys oli vain tehty että ihmiset saataisiin ottamaan rna-koronarokote, kokeellinen geeniterapiapiikki.
Jos on kutusttu Raamatun opettajaksi, pitäisi pysyä vain Raamatun opettamisessa.
Itse en ole uskonut enää aikoihin, että kaikki aiheet Petrillä olisivat tulleet Herralta. Kyllä hän on erehtynyt kuuntelemaan myös itseään tai jotain muuta Herran ohessa, jota sitten pitää Herran puheena.
Herra kutsui kerran erään ihmisen välittämään lyhyitä profeetallisia sanoja ihmisille. Jonkun ajan päästä tämä henkilö ryhtyi kuitenkin myös opettamaan kuulijakuntaansa. Ei tyytynyt enää vain siihen, mihin Herra oli hänet kutsunut, vaan laajensi alaansa itse ja alkoi myös opettaa kuulijoitaan eri Raamatun kohdista, mitä uskoi niiden tarkoittavan.
Jonkun aikaa hän jatkoi näin, profetoi ja lisäksi opetti. Lopulta opetukseen alkoi tulla mukaan jo vaikka ja mitä. Eksymys oli kaikkien nähtävissä.
Jos siis laajentaa omaa kutsuaan itse, eksymys on aika varma juttu, koska Herra ei ole asioissa mukana kuin siltä osin, mihin ihminen on kutsun Herralta saanut.
Paavola on pahinta lajia puoskari. Ei hänellä ole mitään kompetenssia lääketieteellisiin kannanottoihin. Se nähtiin aikanaan jo H1N1 rokotteiden kommentoinnissa, missä mies oli aivan pihalla siitä, mitä rokotteet ja niiden säilöntäaineet ovat. Eikä ole homma näköjään parantunut.
https://rumble.com/v2phq1g-annettu-hoito-ja-hengityskoneet-tappoivat-koronapotilaita.html
Dosa noin petsku pojusen videoo tästä jutusta.