Minua harmittaa ihan sikana että synnyin tähän ajankohtaan

jossa ihmiset ovat vastaikään laskeutuneet puista alas ja suurin osa uskoo johonkin tarruolentoihin. Jatkuvat sodat päällä, sukupuolista ei saa puhua kohta mitään, maailman sivistystaso on kauttaaltaan erittäin alhainen. Tällaisessa maailmassa menee se ainoa elämä mikä on, täysin pilalle, idioottien takia. Valitusoikeutta ei ole.

Olen miettinyt paljon sitä kysymystä, että onko ihminen pelkkä evoluution harharetki? Kehittyikö se vahingossa? Ihmislajin historiassa on kaksi kohtaa, jolloin se oli hyvin lähellä hävitä maapallolta. Kuin ihmeen kaupalla se kykeni lisääntymään ja selvisi, valitettavasti. Jos olisi jokin keino, jolla ihmisen saisi hävitettyä maailmasta niin se olisi valtava lahja koko planeetalle ja avaruudellekin.
8143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Maapallo on avaruudessa lentävä kahelienhuone, jota ohjaa pahimmat kahelit itse, kuten esim. Joe Biden. Iso osa maailman johtajista on muutenkin lasten kaltaisia narsisteja, jotka rääkyvät aina "kaikki mulle heti" ja muista viis. Maailman johtajina pitäisi olla pikemminkin semmoiset tyypit, kuten jotkin munkit on henkisesti korkealla tasolla ja eivät välitä maallisesta mammonasta/materiaalin haalimisesta.

Äänestä

Ihmiset on kuin muurahaisia, ne loputonta polkuaan taivaltaa..... Lavi lauloi ihmisen pienuudesta, mutta jotkut kuvittelevat olevansa jotain suurenpaa.

Äänestä
  • Kyllähän tämä maailma ja Suomi on muuttunut mahdottomaksi paikaksi selvitä. Todella järkyttävää, moni ei edes tunnu ymmärtävän mitä tässä maassa ihmisille tehdään. Joten ymmärrän täysin

    "Tällaisessa maailmassa menee se ainoa elämä mikä on, täysin pilalle, idioottien takia. Valitusoikeutta ei ole."

    Minua harmittaa myös kun tuhosivat ainoan elämäni. Nyt kurjuutta ja harmautta. Pääasia kun jotkut ovat maailman onnellisimpia onnela Suomessa, kiva heille. Kenenkään elämän ei olisi kuulunut mennä näin epäoikeudenmukaisesti. Yritän kantaa vihan ja katkeruuden vääryydedy niin etten itse muutu ihmis-hirviöksi. Ihmisyyden rippeet ovat hajonneen ja maa täynnä hirveitä gangstalking ihmis-hirviöitä.

    Äänestä

Nykymaailma on perseestä.

Äänestä
  • Ennen oli kaikki paremmin, sanotaan muutaman vuoden kuluttua.

    Äänestä

Voihan täältä poistua omaehtoisesti, ei tarvitse turhaan olla happea kuluttamassa, jos on noin vaikeaa.

Äänestä

Sun pitää kostaa vääryydet niin kovasti että asiat ovat pakko korjata ja viimeisetkin herää paskaan

Äänestä

Itse olisin halunnut syntyä kun venäjää ei enää ole tai olisi mutta ihan tuhkana tai suurena kuoppana. Mutta toivottavasti synnyn sitten uudelleen kun on tuo tilanne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

jossa ihmiset ovat vastaikään laskeutuneet puista alas ja suurin osa uskoo johonkin tarruolentoihin. Jatkuvat sodat päällä, sukupuolista ei saa puhua kohta mitään, maailman sivistystaso on kauttaaltaan erittäin alhainen. Tällaisessa maailmassa menee se ainoa elämä mikä on, täysin pilalle, idioottien takia. Valitusoikeutta ei ole.

Olen miettinyt paljon sitä kysymystä, että onko ihminen pelkkä evoluution harharetki? Kehittyikö se vahingossa? Ihmislajin historiassa on kaksi kohtaa, jolloin se oli hyvin lähellä hävitä maapallolta. Kuin ihmeen kaupalla se kykeni lisääntymään ja selvisi, valitettavasti. Jos olisi jokin keino, jolla ihmisen saisi hävitettyä maailmasta niin se olisi valtava lahja koko planeetalle ja avaruudellekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu