Kristillisyys jakautuu viimeisinä aikoina

>>Raamattu kertoo, että lopun aikana ennen Jeesuksen paluuta pääsee valtaan väärien profeettojen edustama antikristillinen järjestelmä. (Matt.24, 2.Tess.2, Ilm.13). Vaikka tämä yleisesti tiedetään, asia sivuutetaan kevyesti ajatellen, että tällaiset ilmiöt tapahtuvat kristikunnan ulkopuolella muiden uskontojen ja newagen piirissä.

Raamattu kuitenkin kertoo (2.Tess.2;3), että niitä päiviä edeltää uskosta luopuminen. Tämäkin ohitetaan yleensä katsomalla sen merkitsevän tämän maailman loittonemista uskonnollisista moraalikäsityksistä. Raamattu ei kuitenkaan sano, että tapahtuu moraalinen haaksirikko, vaan uskosta luopuminen.

Lieneekin selvää, että epäuskoinen maailma ei voi uskosta luopua. Tässä onkin asian vakava ydin: Kysymyksessä on kristikunnan omasta piiristä nouseva kapina vanhaa Raamatun ajatonta oppia vastaan ja sen uushengellinen tulkinta.

Näinä aikoina kristikunnassa vallitseekin merkillinen hiljaisuus siitä muutoksesta, mikä juuri nyt tapahtuu hengellisessä maailmassa. Yksityiset uskovat ovat usein kiinnostuneita saamaan faktatietoa tämän ajan uusista hengellisistä virtauksista, mutta merkille pantavaa on, että seurakuntien papit, opettajat ja johtajat itse ovat omituisen hiljaisia ottamaan minkäänlaista kantaa uusiin asioihin ja ilmiöihin.

Uskon tämän johtuvan siitä, että he eivät tahdo tiedostaa mahdollista totuutta, vaan haluavat siirtää ratkaisut kannanotoista kauemmas tulevaisuuteen. Ja siksi he joutuvat sallimaan mahdolliset eksytykset ainakin niin kauan, kun ne vielä näyttävät edes ulkonaisilta puitteiltaan liittyvän Raamatun sanomaan.

Tiedostamattomuuden halun eräänä syynä lienee se, että lähes kaikki seurakunnat ja yhteisöt elävät taloudellisessa niukkuudessa. Kannanotto uususkonnollista toimintaa vastaan voisi vähentää jäsenmäärää ja merkitä katastrofia yhteisön taloudelle. Näin siis myös totuus ja harha on kaupallistettu!

Talouskysymysten valta suhteessa totuuden tiedostamiseen on äärimmäisen vakava ja valtavan ajankohtainen asia. Samaisessa luopumusta käsittelevässä kohdassa Raamatun kohdassa apostoli Paavali näet kirjoittaa tessalonikalaisille siitä, että kaikki ne ”joutuvat kadotukseen, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua”. (2.Tess.2;10)

Samalla esim. karismaattisen uususkon sanoma ja ”teologia” saa rauhassa tunkeutua lehdistön, radion ja TV:n välityksellä kristittyihin koteihin, ja ihmiset joutuvat ottamaan kantaa uusiin oppeihin itse usein vain omien tunteittensa ja vajavaisen raamatuntuntemuksensa perusteella, koska kirkot ja seurakunnat eivät pysty antamaan selkeitä ohjeita tai varoituksia harhaopeista. Näin Raamatun vastaiset ovelat eksytykset saavat rauhassa levitä.

Jeesus on varoittanut rakkaitansa etukäteen

Antikristillinen maailmanuskonto tulee sulattamaan sisäänsä myös osan kristikuntaa.

Monet suhtautuvat kuitenkin torjuvasti tällaiseen epämiellyttävään ajatukseen ja selittävät itselleen, että tällaista voi tapahtua kuitenkin vain sille osalle kristikuntaa, missä ei olla oikeasti uskossa, vaan pelkästään nimikristittyjä. Ja jos tällaista tapahtuukin, niin se on vain marginaalinen ilmiö. Tästä asiasta Raamattu on kuitenkin täsmälleen eri mieltä.

Matt. 24:3-5:
Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ” Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä moni tulee minun nimessäni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta”.

Näin siis Jeesus sanoi etukäteen, että myös monet opetuslapset tulevat eksymään. Myös muissa puheissaan Jeesus tuo esiin samaa sanomaa. Näiden pääsisältö on varoittaa opetuslapsia siitä valheellisesta hengellisyydestä, mikä tulee valloittamaan osan kristikuntaa ”sinä päivänä” tai ”niinä päivinä”.

Matt.7;22-23:
”Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät”.

Kreikan kielen sana polys (moni) merkitsee runsautta, suurta lukumäärää. Jotakin sellaista, joka on varsin yleistä. Ei tätä voi kääntää esim. sanomalla ”jotkut harvat” tai ”on joitakin yksilöitä, jotka”…

Samaa sanaa on käytetty mm. Matt.24;12: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien (pollon) rakkaus”.

Jeesus kertoo myös vakavan kertomuksen kymmenestä neitsyestä (Matt.25).
On kymmenen morsiusneitsyttä, jotka kaikki odottavat ylkää ja pääsyä hääjuhlaan. Mutta lopulta vain viisi heistä pääsee sisään hääsaliin.

Puhutaan uskovista, jotka kaikki odottavat Jeesuksen paluuta. Merkinneekö tämä sitä, että vain puolet Jeesuksen paluuta edeltävästä, itseään uskovina pitävistä kristityistä pelastuu?

( Lähde: Jouko Nieminen...)

jatkuu
9262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

... jatkoa Jouko Niemisen...

Luopumuksen henki on jo sisällä seurakunnassa

Karismaattinen uususko on hivuttautunut kristikunnan sisälle vähä vähältä. Ensin sitä oudoksuttiin, ihmeteltiin ja jopa vastustettiin, (niin kuin menestysteologiaa 1980-luvulla). Mutta kun mitään merkillistä ei näytä tapahtuvan, vastustus ja ihmettely vähitellen väistyy.

Uskovat mukautuvat uusiin tuuliin, samoin kuin yhteiskunnassa ensin vastustettiin kiivaasti homoseksuaalisuuden hyväksymistä, mutta vähitellen ihmiset väsyivät ja antoivat periksi.

Uususkon sisäänmarssi seurakuntaan tapahtuu sielunvihollisen taholta äärimmäisen taitavalla solutustaktiikalla. Tavalla, joka täsmällisesti on meille kerrottu jo Johanneksen 1. kirjeessä.

”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.” (1.Joh.2;19)

Uutta oppia ei siis varsinaisesti tarvitse tuoda seurakuntaan sen ulkopuolelta. Onhan sisäpuolella paljon uskovia, joiden sisäiset ja salatut motiivit eivät ole koskaan tulleet ristiinnaulituksi. Kun aika on tullut, on ollut helppo lietsoa sitä kipinää, joka on heidän tarpeittensa taustalla.

He ovat tähän asti uskoneet evankeliumiin omalla tavallaan, mutta todellisuudessa Jeesus yksin ei ole heille koskaan riittänyt. Kaiken aikaa he ovat kaivaten odotelleet parempia ja suurempia hengellisiä aikoja. Joka merkitsee suurien tunnustekojen ja ihmeiden ilmaantumista.

Näitä tunnustekoja lupailtiin myös Kokkolan herätyksen alkuaikoina, kuinka Jumala tulee tekemään suuria ihmeitä Kokkolan kirkossa. Vielä nytkin, kymmeniä vuosia myöhemmin, tämä on ollut monen sisaren ja veljen uskossa päällimmäisin rukousten kohde! Jo kauan sitten ihmettelin, kuinka he jaksavat riippua kiinni tällaisissa toisarvoisissa asioissa kymmeniä vuosia.

Koskaan he eivät palaneet innosta kertoessaan Jeesuksen rakkaudesta, Jumalan armosta, ristin ihanuudesta tai syntisen levosta Jeesuksen jalkojen juuressa. Mutta kun Nokia missio tuli Kokkolaan, he liittyivät välittömästi mukaan ihmeiden toivossa.

Juuri tästä Johannes kirjoitti: He ovat meidän joukostamme, mutta eivät meistä. Johannes kirjoitti gnostilaisuudesta, jossa on antikristuksen henki. He tavoittelivat erikoisen hengellisen voitelun saamista sekä siihen liittyvää parempaa hengellistä sisäistä tietoa ja ymmärrystä. Tätä samaa myös uuskarismaattinen kristillisyys pitää uuden ilmoituksen perustana.<<
-
( Lähde: Ote Jouko Niemisen opetuksesta
Jumalan kansan viimeinen taistelu – taistelu evankeliumista)

s-seutulainen

Äänestä
  • Jatkoa Jouko Niemisen...

    >>Aikojen murroksessa

    Meidän on suhtauduttava karismaattisuuden ja menestysteologian keskinäiseen liittoon eli uuskarismaattisuuteen suurella vakavuudella, sillä Raamattu puhuu lopun aikaan liittyvistä muutoksista äärimmäisen vakavasti.

    Jumalan sana kertoo yksinkertaisen ja hämmästyttävän evankeliumin syntien sovituksesta. Evankeliumi on ilosanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmestyi meille Golgatan ristissä.

    Jo vanhan liiton aikana Jumalan profeetat saivat ihmetellen katsella etuajassa tätä tapahtumaa, joka tulisi mullistamaan koko maailman.

    Eräs näistä näyistä on kirjoitettu Danielin kirjassa:

    ”Silloin luopumus päättyy ja synti sinetillä lukitaan ja pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan ja näky ja profeetta (profetia) sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan”. (Dan.9;24).

    Tässä kuvataan objektiivisesti Jumalan tekoja! Hänen silmissään hänen kansansa luopumus päättyy Kristuksen ristin sovitukseen! Mutta tämän tutkimamme aiheen kannalta on hyödyllistä miettiä, mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Maailmahan on aina ollut, ennen Kristusta ja sen jälkeen, täynnä luopumusta!

    Ja nyt kuitenkin Raamattu myöhemmin puhuu siitä, että vasta antikristuksen inkarnoitumista edeltää uskosta luopuminen (2.Tess.2;3):
    "Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy…”

    Mitä siis on sellainen luopuminen, joka on päättynyt – ja kuitenkin taas tapahtuu – ennen Jeesuksen paluuta? Lienee aivan selvää, että kysymyksessä ei ole luopumus suhteessa Jumalan lain ja käskyjen noudattamiseen tms. Siihenhän me kaikki syyllistymme jatkuvasti. Mutta kaikki se synti on sovitettu Jeesuksen veressä. Juuri sitä on evankeliumi.

    Tämä luopumus, mistä Paavali puhuu, merkitsee siis sitä, että ei luovuta asioista, jotka kuuluvat evankeliumin sisälle, vaan luovutaan itse evankeliumista!

    Luovutaan siitä (Danielinkin julistamasta) evankeliumista, mikä itsessään sovittaa meidän luopumuksemme! Mutta koska kysymyksessä on uskoville tarkoitettu massiivinen petos, ei evankeliumista ikään kuin luovuta mitenkään, vaan selitetään se uudestaan, parempana, syvempänä, jumalallisempana, todellisten salaisuuksien avautumisena viimeisten aikojen pyhittyneille uskoville!

    Kysymyksessä on evankeliumin armon, sovituksen ja ristin hylkääminen. Viimeisen ajan luopumus vie pois armon alta (armon tarpeesta) eikä Pyhä Henki enää vedä tähän lopun ajan eksytykseen vajonneita ihmisraukkoja takaisin!

    Tapahtuu niin kuin Johannes sanoo kirjeessään kaunistelemattoman totuuden (2.Joh.9):
    ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa…” Kun Raamattu sanoo ”kuka ikinä”, niin se tarkoittaa, että tähän ei ole olemassa yhtään poikkeusta. Tosin meidän on aina muistettava, että rajojen vetäminen ei ole meidän tehtävämme, sillä vain Jumala näkee sydämen.

    Kun ajattelemme omaa elämäämme, voinemme rehellisesti todeta, että ei minunkaan luopumukseni ole koskaan päättynyt! Olen etsinyt omaani ja rakastanut itseäni yli kaiken, rikkonut kaikilla mahdollisilla tavoilla hänen käskyjään ja vastustanut Jumalaa kaikessa.

    Tästä me ymmärrämme, että luopumuksen päättyminen on objektiivinen asia, ja se tapahtuu siten, että Jumala pyyhkii pois meidän syntimme itsensä tähden. Ei meidän tähtemme. Jumalan syntisten armolasten luopumus ei ole päättynyt heissä itsessään, vaan se on tapahtunut Jumalan aivoittelemassa pelastussuunnitelmassa.

    Hänen silmissään siten, että Hänen katseensa voi alati verhota meidät Kristuksen veren vanhurskaaseen valkeaan vaatteeseen puettuna.<<
    -
    ( Lähde: Ote Jouko Niemisen opetuksesta
    Jumalan kansan viimeinen taistelu – taistelu evankeliumista)

    s-seutulainen

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jatkoa Jouko Niemisen...

    jatkoa Jouko Niemisen...

    >>Juuri tähän sovituksen ytimeen liittyy lopun ajan luopumus. Se mitätöi Kristuksen sovitustyön, pelastavan evankeliumin, ja tuo tilalle ihmisen ”pyhäksi muuttumisen evankeliumin”, jossa pelastus ja pyhitys saavutetaan ”hengellisen evoluution” kautta.

    Tällaista oppia on toki ollut kristikunnassa alusta asti.

    Mutta lopun ajassa ei tarjota tätä harhaa opillisena, kuten ennen, vaan kätkettynä käytännön ”hengelliseen” uskonelämään. Oppi mieluimmin kokonaan hylätään vieraana tosi elämälle. Toimivaa usko ja innostavien ihmeiden mahdollisuus kiinnostaa enemmän kuin kirjoitettu Jumalan sana. Siksi pääpaino on aivan muissa asioissa kuin Kristuksen ristissä, jolloin itse evankeliumin ihmisrakkaus ja pelastuksen armo jää sivuseikaksi!

    Kuuntelin jokin aika sitten radio Deistä ohjelmaa, jossa haastateltiin erään city-seurakunnan johtajaa. Toimittajan kysymykseen siitä, mikä oli heidän oppinsa, johtaja vastasi tähän tapaan: Ei meillä ole mitään kiinteää tai kirjoitettua oppia. Nehän olisivat vain esteenä nopeille muutoksille. Näin me olemme täysin vapaita astumaan heti uusiin aaltoihin, joita Pyhä Henki tänä aikana tuo esiin.

    Valkeuden ja pimeyden erottaminen toisistaan

    Kuvaavaa tälle aikojen murrokselle on valkoisen näkeminen mustana ja mustan valkoisena. Totuuden ja harhan täydellinen sekoittaminen.

    Sitä kuvatkoon tässä vaikkapa Ilmestyskirjan 6. luvun alussa kerrottu ilmestys, kuinka Karitsa avaa ensimmäisen sinetin: ”Ja minä näin, ja katso; valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.”

    Tätä aikaa valloittava uuskarismaattisuus selittää tämän valkean hevosen olevan lopun ajan suuri maailmanlaaja ja voittoisa herätys, joka on eräs tärkeimmistä opeista, mihin sen teologia kulminoituu.

    Sen ympärille kietoutuu oppi lopun ajan hengen vuodatuksista, hengellisen armeijan kokoamisesta, suuresta sadonkorjuusta, johtajien ylimaallisesta vallasta ja voiteluista sekä seurakunnasta, joka hallitsee tässä maailmassa.

    Todellisuudessa tämäkin Raamatun sana monien muiden tavalla on nähty täydellisesti vastakohtanaan. Luvussa kerrotaan sineteistä, jotka ovat vitsauksia. Siinä kerrotaan selkeästi valheherätyksestä, jolle annetaan valta valloittaa maailmaa lopun edessä.

    Hevosen selässä on ratsastaja, jonka kasvoja ei näytetä (saatana), ja siksi riittää valkoisen hevosen näkeminen, joka merkitsee evankeliumia ja herätystä, jolla voittoisa ratsastaja ratsastaa!<<
    -
    ( Ote Jouko Niemisen opetuksesta

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    >>Kuka hevosen selässä istuu – se on kai samantekevää!

    On kysymys evankeliumista. Mutta erilaisia evankeliumeita ei mitenkään eroteta toisistaan. Kunhan vain puhutaan ulkonaisesti Raamatun kieltä, niin se riittää todisteeksi siitä, että se on Jumalasta.

    Pyhä Henki tunnetaan siitä, että Hän kirkastaa Kristusta ja Hänen sanaansa, eli evankeliumia. Toki Pyhä Henki toimii monella muullakin tavalla, mutta kaikki ilmestykset, näyt, unet ja profetiat on kuitenkin aina läpivalaistava evankeliumin lahjomattomassa valossa ja arvioitava ne Jumalan sanan mittarilla.

    Lienee selvää, että myös antihenki pyrkii ajamaan antikristuksen sanomaa ja saa ilmoituksensa saatanalta. Antihengen ilmoitus olisikin helppo erottaa, mikäli perkele puhuisi omaansa. Kiroilisi ja raivoaisi ja mässäilisi kaikenlaisella pahuudella ja innostaisi uskovia aviorikoksiin ja murhiin kertoen, että näin sanon minä, teidän sielujenne vihollinen.

    Koska antihengen varsinainen tehtävä lopun ajassa on kuitenkin eksyttää uskovia Jumalan lapsia, sen sanoman on oltava jotakin aivan muuta. Sen puhe on verhoiltu sellaiseksi, että se näyttää ja tuntuu hengelliseltä.

    Seurakunnassa kaiken petoksen isä puhuu ovelaa valetta, jossa voi olla sinänsä totta 99% ja vain 1% muuta – vähitellen riippuvuutta aiheuttavaa ja lopulta tappavaa myrkkyä. Hengellistä huumetta, mikä salakavalasti sitoo ihmiset vähitellen henkivaltojen näkymättömillä siteillä!

    Sielunvihollisesta me emme saa todellista tietoa kyselemällä saatananpalvojilta. Ainoa totuuden ja luotettavan tiedon lähde on ainoastaan Jumalan sana. Myös silloin, kun etsimme tietoa saatanasta. Ja me saamme iloita siitä, että Jumala on kaikessa viisaudessaan kertonut meille etukäteen totuuden tästäkin lopun ajan suuresta taistelusta. Hän on antanut meille sanansa, jossa on kaikki tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
    -
    ( Lähde: Ote Jouko Niemisen opetuksesta
    Jumalan kansan viimeinen taistelu – taistelu evankeliumista)

    s-seutulainen

    Äänestä

Matt. 24 luvusta kannattaa huomioida myös 1. ja 2. jae. Matteuksen 24. luku kertoo myös 1. vuosisadan tapatumista eli opetuslasten elinaikana tapahtuneista asioista..

"Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."
3. jakeen alku:"Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu.." <- siis temppelin tuho.

Käsittääkseni israelilaisten kapina ja siten myös temppelin tuho sai alkunsa juuri näistä vääristä messiaista/kristuksista.

Äänestä

>>>"Lähde : Jouko Nieminen"<<<)

tällä Jouko Niemisellä on todellakin tervettä raamatullista opetusta, jonkin verran niitä lukenut, hänellä oli Omat kotisivut , mutta nykyään ei enää sitä löydä , miksiköhän ??

Äänestä
  • Varsinaisia kotisivuja ei näytä löytyvän, mutta kyllä Jouko Niemisen opetusmateriaalia edelleen on esillä.
    Mm. Vapaasana foorumilta ( mistä kopioinkin aloitustekstini) ja ihan hakukoneen kauttakin pääsee eteen päin hänen nimellään.
    Oletko lukenut hänen Olin voitelussa - teoksensa?
    Kristityn foorumilta se aikanaan löytyi, tosin valitettavasti vain englanninkielisenä.
    Niukat vinkit saat minulta.
    Toivottavasti löydät kuitenkin Niemisen tekstejä.
    Edelleen aika helposti löydettävissä. :)

    s-seutulainen

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varsinaisia kotisivuja ei näytä löytyvän, mutta kyllä Jouko Niemisen opetusmateriaalia edelleen on esillä.
    Mm. Vapaasana foorumilta ( mistä kopioinkin aloitustekstini) ja ihan hakukoneen kauttakin pääsee eteen päin hänen nimellään.
    Oletko lukenut hänen Olin voitelussa - teoksensa?
    Kristityn foorumilta se aikanaan löytyi, tosin valitettavasti vain englanninkielisenä.
    Niukat vinkit saat minulta.
    Toivottavasti löydät kuitenkin Niemisen tekstejä.
    Edelleen aika helposti löydettävissä. :)

    s-seutulainen

    ihmetyttää vaan , miksi on poistettu , kun niinkin laaja ja kattava sivusto ??
    kristityn foorumi , sivusto on myös ihan hyvää , tervettä luettavaa.

    Äänestä

On jakautunut jo vuosisatoja sitten. Kuten aloittaja hyvin tietää. Aika tosin on merkillisen vaikea asia. Mielen aikaa ei ole, sanoisi Buddha .. tai joku sellainen. Aina on mahdollisuus uudistua, luopua ja ajatella uudella tavalla. Syntyä uudestaan, sanoisi Jeesus .. tai joku sellainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

>>Raamattu kertoo, että lopun aikana ennen Jeesuksen paluuta pääsee valtaan väärien profeettojen edustama antikristillinen järjestelmä. (Matt.24, 2.Tess.2, Ilm.13). Vaikka tämä yleisesti tiedetään, asia sivuutetaan kevyesti ajatellen, että tällaiset ilmiöt tapahtuvat kristikunnan ulkopuolella muiden uskontojen ja newagen piirissä.

Raamattu kuitenkin kertoo (2.Tess.2;3), että niitä päiviä edeltää uskosta luopuminen. Tämäkin ohitetaan yleensä katsomalla sen merkitsevän tämän maailman loittonemista uskonnollisista moraalikäsityksistä. Raamattu ei kuitenkaan sano, että tapahtuu moraalinen haaksirikko, vaan uskosta luopuminen.

Lieneekin selvää, että epäuskoinen maailma ei voi uskosta luopua. Tässä onkin asian vakava ydin: Kysymyksessä on kristikunnan omasta piiristä nouseva kapina vanhaa Raamatun ajatonta oppia vastaan ja sen uushengellinen tulkinta.

Näinä aikoina kristikunnassa vallitseekin merkillinen hiljaisuus siitä muutoksesta, mikä juuri nyt tapahtuu hengellisessä maailmassa. Yksityiset uskovat ovat usein kiinnostuneita saamaan faktatietoa tämän ajan uusista hengellisistä virtauksista, mutta merkille pantavaa on, että seurakuntien papit, opettajat ja johtajat itse ovat omituisen hiljaisia ottamaan minkäänlaista kantaa uusiin asioihin ja ilmiöihin.

Uskon tämän johtuvan siitä, että he eivät tahdo tiedostaa mahdollista totuutta, vaan haluavat siirtää ratkaisut kannanotoista kauemmas tulevaisuuteen. Ja siksi he joutuvat sallimaan mahdolliset eksytykset ainakin niin kauan, kun ne vielä näyttävät edes ulkonaisilta puitteiltaan liittyvän Raamatun sanomaan.

Tiedostamattomuuden halun eräänä syynä lienee se, että lähes kaikki seurakunnat ja yhteisöt elävät taloudellisessa niukkuudessa. Kannanotto uususkonnollista toimintaa vastaan voisi vähentää jäsenmäärää ja merkitä katastrofia yhteisön taloudelle. Näin siis myös totuus ja harha on kaupallistettu!

Talouskysymysten valta suhteessa totuuden tiedostamiseen on äärimmäisen vakava ja valtavan ajankohtainen asia. Samaisessa luopumusta käsittelevässä kohdassa Raamatun kohdassa apostoli Paavali näet kirjoittaa tessalonikalaisille siitä, että kaikki ne ”joutuvat kadotukseen, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua”. (2.Tess.2;10)

Samalla esim. karismaattisen uususkon sanoma ja ”teologia” saa rauhassa tunkeutua lehdistön, radion ja TV:n välityksellä kristittyihin koteihin, ja ihmiset joutuvat ottamaan kantaa uusiin oppeihin itse usein vain omien tunteittensa ja vajavaisen raamatuntuntemuksensa perusteella, koska kirkot ja seurakunnat eivät pysty antamaan selkeitä ohjeita tai varoituksia harhaopeista. Näin Raamatun vastaiset ovelat eksytykset saavat rauhassa levitä.

Jeesus on varoittanut rakkaitansa etukäteen

Antikristillinen maailmanuskonto tulee sulattamaan sisäänsä myös osan kristikuntaa.

Monet suhtautuvat kuitenkin torjuvasti tällaiseen epämiellyttävään ajatukseen ja selittävät itselleen, että tällaista voi tapahtua kuitenkin vain sille osalle kristikuntaa, missä ei olla oikeasti uskossa, vaan pelkästään nimikristittyjä. Ja jos tällaista tapahtuukin, niin se on vain marginaalinen ilmiö. Tästä asiasta Raamattu on kuitenkin täsmälleen eri mieltä.

Matt. 24:3-5:
Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ” Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä moni tulee minun nimessäni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta”.

Näin siis Jeesus sanoi etukäteen, että myös monet opetuslapset tulevat eksymään. Myös muissa puheissaan Jeesus tuo esiin samaa sanomaa. Näiden pääsisältö on varoittaa opetuslapsia siitä valheellisesta hengellisyydestä, mikä tulee valloittamaan osan kristikuntaa ”sinä päivänä” tai ”niinä päivinä”.

Matt.7;22-23:
”Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät”.

Kreikan kielen sana polys (moni) merkitsee runsautta, suurta lukumäärää. Jotakin sellaista, joka on varsin yleistä. Ei tätä voi kääntää esim. sanomalla ”jotkut harvat” tai ”on joitakin yksilöitä, jotka”…

Samaa sanaa on käytetty mm. Matt.24;12: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien (pollon) rakkaus”.

Jeesus kertoo myös vakavan kertomuksen kymmenestä neitsyestä (Matt.25).
On kymmenen morsiusneitsyttä, jotka kaikki odottavat ylkää ja pääsyä hääjuhlaan. Mutta lopulta vain viisi heistä pääsee sisään hääsaliin.

Puhutaan uskovista, jotka kaikki odottavat Jeesuksen paluuta. Merkinneekö tämä sitä, että vain puolet Jeesuksen paluuta edeltävästä, itseään uskovina pitävistä kristityistä pelastuu?

( Lähde: Jouko Nieminen...)

jatkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu