Miten kertoa lapselle?

Eroamassa ollaan. Meillä on kaksi lasta, jo murrosikäisiä. Puolisoni on vastannut laskuista hyvin pitkälle, koska hänellä on suuremmat tulotkin. Minä vain rahoittanut ruokaa ja vaatetusta...
Mutta nyt onkin paljastunut että hän ei ole kaikkia velvoitteitaan hoitanutkaan. Monen kuukauden vuokrat maksamatta!
Samalla sain tietää että hänellä on ollut toinen jo pitkään.

Miten toimisin lasten kannalta parhaiten? Kerronko mikä hirviö heillä on vanhempanaan vai annako olla? Pakko on kai jotain sanoa, koska häätökin saattaa tulla.
Ilmeisesti helpoin tapa on haukkua se toinen (joka jätti maksamatta) ja hoitaa syy erostakin ja muusta ahdingosta hänen niskoilleen? Vai kuinka? Kai lapset melkein murrosikäiset tajuavat näiden asioiden päälle jo? Entä se pettäminen, uskallanko sanoa sen syyksi eroon?

Vastauksista kiitollinen.
202162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen sitä mieltä, että lapselle ei saa kertoa mitään sellaista tai siten, joka vahingoittaa suhdetta tulevaan etävanhempaan. Eli siis ei laiteta syytä sen toisen niskaan. Kyllä vanhempien tulee olla molempien vastuussa kodista ja sen varoista. Eikä siitä ole sun lapsille mitään hyötyä, vaikka kuinka haukut sen toisen heille. Päinvastoin. Tilanne on muuteskin ihan tarpeeksi hämmentävä kaikille osapuolille.

Äänestä
  • Vaikka olet katkera ihan ymmärrettävästi, niin lasten kannalta ei ole hyvä näyttää sitä. Sanot vaikka, että olette isän kanssa ajautuneet sellaiseen tilanteeseen, ettette voi enään asua yhdessä. Sen kummemmin yksityiskohtia ei tarvitse selittää herkässä murrosiässä olevalle.

    Äänestä

Erotilanteessa on aina vikaa molemmissa,myös sinussa.Pahinta mitä voit tehdä,on alkaa mollata lapsillesi heidän isästään.Mene vaikka metsään lenkille ja pure raivoa ja pettynystä siellä,älä lasten kuullen.Helpommin sanottu kuin tehty,mutta yritä olla syyttelemättä ketään,ainakaan lasten kuullen,et hyödy siitä mitään,päinvastoin

Äänestä
  • Lyöt lyötyä.
    En ole koskaan ymmärtänyt tuota, että aina olisi molemmissa vikaa.
    Onko muka mahdoton ajatus, että vain se toinen on tehnyt väärin?

    Äänestä

  • Kummastelen kirjoitti:

    Lyöt lyötyä.
    En ole koskaan ymmärtänyt tuota, että aina olisi molemmissa vikaa.
    Onko muka mahdoton ajatus, että vain se toinen on tehnyt väärin?

    Nyt en kysynyt tätä ollenkaan. Minua ei kiinosta teidän arvionne siitä, kummassa oli syytä ja kummassa ei. Pystyn siihen itsekin. Mutta sen sijaan kiinnostaa tietää, miten selvitän tämän lapsille?

    Äänestä

  • puolisoX kirjoitti:

    Nyt en kysynyt tätä ollenkaan. Minua ei kiinosta teidän arvionne siitä, kummassa oli syytä ja kummassa ei. Pystyn siihen itsekin. Mutta sen sijaan kiinnostaa tietää, miten selvitän tämän lapsille?

    Ehkä ihan kaikkea ei tarvitse läväyttää lasten eteen.
    Vähitellen, kun esim asunnon vaihtokin tulee ajankohtaiseksi kertoisin miksi tilanteeseen on ajauduttu.
    Toinen nainen isällä voi olla myös turhan kova pala lapsille.
    Ehditte kyllä myöhemminkin kertoa.
    Näin tekisin.
    Voivat tietysti tietää jo enemmän kuin luuletkaan.
    Lapset on siitä ovelia epeleitä.
    Voimia sinulle!

    Äänestä

Olette päättäneet erota (isä ja äiti ei enää rakasta toisiaan ym) ja sen takia on nyt muutto edessä. Rahat eron jälkeen ei riitä tähän asuntoon ...

Äänestä

Riidelkää aikuiset ensin riidat keskenänne ja kun pahin kiihko laskenut, kertokaa YHDESSÄ lapsille rehellisesti missä mennään . Murrosikäiset ovat jo niin isoja, että vaikeistakin asioista voidaan jutella ja korostaa, että tästäkin selvitään. Ei kannata katkeroittaa omaa eikä lasten mieltä. Toivottavasti raha-asioissa saat esim sukulaisten apua.

Äänestä
  • "Murrosikäiset ovat jo niin isoja..."

    Mutta myös erittäin herkkiä. Murrosikä ei ole helppo juttu ilman vanhempien avioeroakaan.

    Äänestä

Ensinnäkään älä hauku lapsille heidän isäänsä. Se voi kääntyä sinua vastaan tavalla tai toisella.

Toiseksi, avioeron syyn ilmoittaminen. Vaikka käytännössä miehelläsi on ollut toinen suhde, ei kai se kuitenkaan ole eron syy. Näkisin ennemminkin että teidän suhteenne on kuollut ettekä halua sitä jatkaa. Niin olisi voinut käydä vaikkei miehelläsi toista olisikaan ollut. Jätä miehesi asiaksi kertoa lapsille toisesta suhteesta. Voit asiallisesti kertoa kantasi lapsille, ettet hyväksy etkä siedä sellaista, mutta todellakin varo ettet solvaa miestä sen takia.

Lapsilla on omat aivot ja muodostavat itse omat käsityksensä tilanteesta. Varaudu siihen, ettei heidän mielipiteensä ehkä miellytäkään sinua. Jos pyrit vaikuttamaan heidän mielipiteisiin, se voi ottaa heidän itseluottamukselle, etteivät he muka pystykään ajattelemaan oikein.

Olen itse ollut erolapsi, jolle äiti haukkui isää jatkuvasti, pyrki antamaan mahdollisimman huonon kuvan että saisi minut myötätuntoiseksi. Isä oli minulle rakas, ehkä rakkaampi kuin äiti ja sellainen haukkuminen alkoi inhottaa niin paljon, että 15-vuotiaana muutin isän luo. Kun isä sitten tapaturmaisesti kuoli jouduin takaisin äidille. En voinut sille mitään, että syytin monta vuotta äitiä isän kuolemasta. Olemme äidin kanssa väleissä, mutta ei läheisissä. Äidilla on uusi mies ja minusta äiti teki väärin haukkuessaan isää, joka oli aivan yhtä inhimillinen luontokappale kuin me muutkin.

Äänestä
  • Minulla myös tälläinen tarina. Äiti puhui isästä pahaa niin kauan kunnes opin sanomaan ei, et saa. Senkin jälkeen monesti yrittänyt josta syntyy mieletön riita. Tuloksena se etten oiken välitä tavata koko ihmistä.
    Manipuloinnin jälkimaku maistuu niin pahalta. Ja on todellakin saanut minut arvostamaan isääni 500 kertaa enemmän. Häntä ei moinen panettelu ole koskaan kiinnostanut. Silloinkaan kun olen asiasta hänelle kertonut. Eläköön super ihana isi kulta:)

    Äänestä

kerro ihmeessä lapsillesi miten asia on. Eivät ainakaan sinua hylkää:)

Äänestä
  • Huonon neuvosi noudattamisesta kärsisivät eniten lapset ja traumoja tulisi. Murrosikä on edelleen herkkä ikä. "Eivät ne ainakaan sinua hylkää." Kyseessä eivät ole lemmikkieläimet.

    Äänestä

  • höhhöyh kirjoitti:

    Huonon neuvosi noudattamisesta kärsisivät eniten lapset ja traumoja tulisi. Murrosikä on edelleen herkkä ikä. "Eivät ne ainakaan sinua hylkää." Kyseessä eivät ole lemmikkieläimet.

    No niin hei, sen kirjoittaja on taas niitä jotka riivaavat ex-miehiään lopun ikää ja manipuloivat lapset isää vastaan ;)

    Äänestä

Älä hauku toista osapuolta lapsillesi. Kerro vain, että ero on teidän yhteinen päätös. Ero on muutenkin vaikeaa lapsille. Toista haukkumalla saat itsellesi kenties hetkeksi tyydytyksen, mutta muista, että lapsillesi hän ainutkertainen toinen vanhempi. Lapsi on tavallaan aina lojaali, sinun haukkuminen ei tilannetta helpota.

Äänestä

ihmeessä kuinka pässi on exäsi. se koituu sun eduksi vielä. lapset ei ole mitään idiootteja, joilla ei ole todellisuuden tajua. Sitä paitsi, jos miehesi on ollut sinua kohtaan paha hän voi olla sitä päivänä minä tahansa myös lapsillesi. Se on vain lasten parhaaksi jotta tietävät miten isä käyttäytyy äitiä kohtaan. Ymmärtävät kuka oikeesti on hyvä ja kuka paha. Se on kaikkein tärkeintä erotessa jotta lapsille ei valehdella vaan kerrotaan totuus, oli se sitten kuinka satuttava tahansa. kyllä ne sen kestää ja auttaa suakin kestämään.

Äänestä

Ihan kuin mun elämästä vuosi sitten! Minä ensin haukuttuani ukkoni sanoin että nyt kerrotaan lapsille. Olivathan he ongelmia nähneet suhteessamme ja muodostaneet varmasti oman käsityksen meistä kummastakin jo ennen tuota. Ukkoni eli nykyinen ex valitti että uudesta naisesta ei saa kertoa! Minä puolestani en halunnut antaa lapsille sellaista kuvaa että minä hylkään heidän rakkaan luuseri-isänsä ihan omaa hurjuuttani. Niinpä kerroimme suurin piirtein näin: Rakkaat lapset. Olette nähneet että parisuhteessamme on ongelmia. Äitinne on usein väsynyt ja alakuloinen ja tekee liikaa töitä ja on myös poissaoleva. Isänne on fyysisestikin poissaoleva, ja, kuten on käynyt ilmi hänellä on myös suuria taloudellisia ongelmia joista äiti ei ole tiennyt, mutta jotka äidinkin hartioille kaatuvat, kun kerran naimisissa ollaan. Nyt lisäksi isä on löytänyt uuden naisystävän, mitä äiti ei ole myöskään tiennyt. Tilanne tuntuu meistä molemmista siltä että ero on ainoa vaihtoehto ja mahdollisuus. Se on surullista, meidän yhteinen elämämme ei ole aina ollut paskaa vaan olette kyllä syntyneet ihan oikeasta rakkausavioliitosta. Me molemmat rakastamme teitä ja haluamme viedä tämän eron läpi siten että kaikki säilyisimme hengissä ja hyvävoimaisina eroprosessista.

Ei nyt ihan näin virallisesti mutta tämänsuuntaista oli viestintä. Ihmettelen itsenkin miten siihen kykenin/ kykenimme. Erosta vuosi, lapset välilöissä kummankin meidän kanssa, tosin minulle varmaan paljon läheisemmät. Mutta niinhän se oli jo pitkään kun ei siitä miehestä ollut enää aikoihin isäksi. Enkä sille mitään voinut; jos toinen on luuseriksi ruvetakseen niin minkä sille kukaan voi.

Miten muuten kerroit tai kerroitte?

Äänestä
  • Miten ikinä otitkaan sellaista miestä ?

    Äänestä

  • utelee kirjoitti:

    Miten ikinä otitkaan sellaista miestä ?

    Kyl se vaan niin on että ihmiset ei pysy muuttumattomina. Kakskymppisinä kun yhdytään ja rakennetaan elämä niin neljäkymppisinä voidaan havaita peilistä että olen eri muija kuin kaksikymmentä vuotta sitten, ja, jotta ei asiat olisi turhan yksinkertaisia voimme havaita myös viereiseltä tyynyltä että eri henkilö tuokin on kuin silloin muinoin. Kyllä ajattelen että rakastimme oikeasti toisiamme aikoinaan. Elämä, lama ja paineet tuli meille kuten muillekin ja miehen ratkaisumallit paineista selvitäkseen oli toisenlaiset kuin minun. Ajattelen nyt että liitto oli hyvä ratkaisu ja niin oli erokin - jälkimmäinen olis vain saanut meidän kaikkien kannalta ehkä tapahtua vähän aikaisemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolisoX kirjoitti:

Eroamassa ollaan. Meillä on kaksi lasta, jo murrosikäisiä. Puolisoni on vastannut laskuista hyvin pitkälle, koska hänellä on suuremmat tulotkin. Minä vain rahoittanut ruokaa ja vaatetusta...
Mutta nyt onkin paljastunut että hän ei ole kaikkia velvoitteitaan hoitanutkaan. Monen kuukauden vuokrat maksamatta!
Samalla sain tietää että hänellä on ollut toinen jo pitkään.

Miten toimisin lasten kannalta parhaiten? Kerronko mikä hirviö heillä on vanhempanaan vai annako olla? Pakko on kai jotain sanoa, koska häätökin saattaa tulla.
Ilmeisesti helpoin tapa on haukkua se toinen (joka jätti maksamatta) ja hoitaa syy erostakin ja muusta ahdingosta hänen niskoilleen? Vai kuinka? Kai lapset melkein murrosikäiset tajuavat näiden asioiden päälle jo? Entä se pettäminen, uskallanko sanoa sen syyksi eroon?

Vastauksista kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu