Karjalaiset ,kotinsa menettäneet Isovanhempamme.

Nyt varmaan viimeisetkin ymmärtävät mikä tilanne Suomessa oli silloin.
Siksi .olen erityisen pettynyt siihen kuinka meidät vedetty mukaan Ukrainan sotaan.
Se ei kuulu meille mitään niinkuin ei muutkaan sodat joita ollut lukuisia eri puolilla maailmaa.
On erityisen paha asia että suhteemme Venäjään on tuhottu!
Nyt siitä kärsivät Isovanhempien jälkeläiset jotka eivät voi mennä etsimään ja tutustumaan alueisiin joilla heidän sukunsa asuivat ja elivät.
Olin väärässä siinä että ihmiset ovat muuttuneet fiksummiksi eivätkä halua sotaa .Kävi ,päinvastoin että ihmisistä tullut ahneita,määräämis haluisia,vallanhaluisia.
21329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

” Nyt varmaan viimeisetkin ymmärtävät mikä tilanne Suomessa oli silloin.”

Valtaosa on ymmärtänyt sen koko ajan!

”Siksi .olen erityisen pettynyt siihen kuinka meidät vedetty mukaan Ukrainan sotaan.
Se ei kuulu meille mitään niinkuin ei muutkaan sodat joita ollut lukuisia eri puolilla maailmaa.”

Olet väärässä! Me emme ole sodassa osapuoli, mutta autamme toki Ukrainaa, johon on raakalaismaisesti hyökätty samaan tapaan kuin Suomeen Talvisodassa! Silloin me toivoimme länneltä apua sitä saamatta! Koetetaan nyt korjata asia!

”On erityisen paha asia että suhteemme Venäjään on tuhottu!”

Sen tuhosi Venäjän 24.2.2022 aloittama turha hyökkäys Euroopassa!

”Nyt siitä kärsivät Isovanhempien jälkeläiset jotka eivät voi mennä etsimään ja tutustumaan alueisiin joilla heidän sukunsa asuivat ja elivät.”

Olen itse ollut mukana kymmenillä ”kotiseutumatkoilla” Karjalan Kannaksella ja ymmärrän hyvin, että se on yksi Venäjän aloittaman sodan tuoma haitta!

”Olin väärässä siinä että ihmiset ovat muuttuneet fiksummiksi eivätkä halua sotaa .Kävi ,päinvastoin että ihmisistä tullut ahneita,määräämis haluisia,vallanhaluisia.”

Turhaan sinä puhut yleisluontoisesti ”ihmisistä”! Sodan aloitti presidentti Putin, joka sai päähänsä, että hän olikin itse ”Pietari Suuri”!

Äänestä
  • *
    Jännä homma silloin oli, kun nämä Ruotsinkieliset Ei halunneet Karjalaisia Pakolaisia omille alueilleen ollenkaan ! - Nykyisin nämä Ruotsikieliset kyllä ottaisi Muslimeja !

    Miksi nämä Ruotsinkieliset On Aina Vihanneet Suomenkielisiä ? ? - Vastatkaa Nyt ?

    *

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    *
    Jännä homma silloin oli, kun nämä Ruotsinkieliset Ei halunneet Karjalaisia Pakolaisia omille alueilleen ollenkaan ! - Nykyisin nämä Ruotsikieliset kyllä ottaisi Muslimeja !

    Miksi nämä Ruotsinkieliset On Aina Vihanneet Suomenkielisiä ? ? - Vastatkaa Nyt ?

    *

    No siinä on se ero, että karjalaisille olisi pitänyt antaa maata, jolloin he olisivat jääneet pysyviksi asukkaiksi, RKP haluaa halpatyövoimaa rantaruotsalaisten kasvihuoneisiin, nämä taas asuvat parakeissa vuokralla, ja on helppo häätää tarvittaesa.

    Äänestä

Ymmärrän hyvin harmisi,kun meitä ei nyt uhkaakaan Ukrainan kohtalo.
Mutta koeta kestää ja kannattaa edelleen Venäjän yritystä tuhota Ukraina.
Ehkä sitten tulisi meidänkin vuoromme Sinun iloksesi?

Äänestä

Neuvostoliitto ei ollu syy evakoille, koska käsky pakkoevakuoida tuli Suomen johdosta eikä Neuvostoliiton. Stalin halusi rikollisesti ajateltuna karjalaisten pysyvän paikoillaan.

Äänestä
  • Miksei hän sitten antanut niiden muutaman harvan jäljelle jääneen asua kodeissaan, vaan rahtasi heidät kauas itään?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miksei hän sitten antanut niiden muutaman harvan jäljelle jääneen asua kodeissaan, vaan rahtasi heidät kauas itään?

    Jokainen luterilainen on potentiaalinen terroristi.

    Äänestä

  • patriootti kirjoitti:

    Jääneet olivat Kyyrölän venäläisiä vanhuksia, jotka olivat uskonnoltaan ortodokseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miksei hän sitten antanut niiden muutaman harvan jäljelle jääneen asua kodeissaan, vaan rahtasi heidät kauas itään?

    Raevuori Antti: Hyvästi, Viipuri

    Ennen Talvisodan alkua Stalin oli marsalkka Ivan Konevin muistelmien mukaan sanonut: ”Suomalaiset on asutettava muualle, heitä on vähän, heidät on helppo siirtää.” Stalinin ajatukset tiedosti myöhemmin myös kirjailija Alexandr Solzenitsyn teoksessaan Vankileirien saaristo: ”Stalin tunsi vastustamatonta himoa karkottaa koko Suomi Kiinan rajan tuntumaan.” Historioitsija Edvard Radzinskin teksti Stalinin elämänkerrassa on jopa ironista: ”Isäntä oli mestari toteuttamaan suurimittaisia hankkeita. Jos Jumala oli asuttanut suomalaisia väärään paikkaan, hän kyllä korjaisi Jumalan tekemät virheet.”

    Äänestä

  • patriootti kirjoitti:

    Jokainen luterilainen on potentiaalinen terroristi.

    Kukkupuhetta! Jokainen venäläinen on sitten raiskaaja, jookos?

    Äänestä

Krim ja Karjala otetaan takaisin.

Nyt puhuu NATO.

Äänestä
  • Nyt puhuu patriootti!

    Suomen tulee välittömästi suorittaa Ruotsin Lapin ja Länsipohjan erikoissuojeluoperaatio eli sotilaallinen miehitys ja pystyttää muuri Uumajan alapuolelta aina Norjan rajalle saakka. Näin estetään Etelä-Ruotsista kalifaattien nouseminen pohjoiseen asti. Näin myös voidaan toteuttaa vihdoinkin Suur-Suomen perustaminen. Viro vielä pitää saada oppimaan puhtaampaa kieltä eli suomea eikä sitä murteeksi kutsumaani mongerusta enää jolloin Suur-Suomen pinta-ala kasvaa jälleen.

    Tähän Pohjolan valtakunnan Suomeen ei ole EU:lla, eurolla eikä Natolla mitään asiaa.

    Äänestä

  • patriootti kirjoitti:

    Nyt puhuu patriootti!

    ” Nyt puhuu patriootti!”

    Ja trollaa Venäjän trollin tapaan!

    Suomen armeija turvaa maamme erityisesti idästä tulevaa hyökkäystä vastaan!

    Ruotsi on pian 32. Naton jäsenmaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    ” Nyt puhuu patriootti!”

    Ja trollaa Venäjän trollin tapaan!

    Suomen armeija turvaa maamme erityisesti idästä tulevaa hyökkäystä vastaan!

    Ruotsi on pian 32. Naton jäsenmaa!

    Koska idästä on hyökätty ilman lännen false flag operaatiota tms?

    Mainilan laukaukset 26.11.1939 eivät ollut yksinään syy talvisodalle vaan Suomen puolelta väitetyt jatkuneet aseelliset provokaatiot myös Kalastajasaarennolla ja Käsnäselän alueella 28.11.1939 https://histdoc.net/pdf/NKID1939-11-28b.pdf

    "Suomen puolelta tehtyjen taukoamattomien Neuvostoliiton alueelle tehtyjen hyökkäysten vuoksi Neuvostoliiton hallitus ei voi enää ylläpitää normaaleja suhteita Suomeen" 29.11.1939 https://histdoc.net/pdf/NKID1939-11-29.pdf

    "Kuten tunnettua suomalaisten joukko-osastojen hyökkäykset neuvostojoukkoja vastaan jatkuvat ei ainoastaan Karjalan kannaksella, vaan myös neuvostolais-suomalaisen rajan muissakin kohdissa." Nootti 29.11.1939 https://histdoc.net/pdf/molotov291139.pdf

    "Sen vuoksi neuvostohallitus oli eilen pakotettu julistamaan, että tästä lähin se katsoo olevansa vapaa velvoitteista, joihin se oli sitoutunut hyökkäämättömyyssopimuksessa, joka oli solmittu Neuvostoliiton ja Suomen välillä ja jonka Suomen hallitus on vastuuttomasti rikkonut." Radiopuhe 29.11.1939 https://histdoc.net/pdf/NKID1939-11-29c.pdf

    Ennen kuin puna-armeija 30.11.1939 ylitti rajan oli ilmoitettu, että "suomalainen sotilasklikki oli tehnyt uusia aseellisia provokatioita".

    "Suomen hallituksen nykyisin meidän maamme suhteen
    noudattama vihamielinen politiikka pakottaa meidät ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin valtiomme ulkonaisen turvallisuuden suojelemiseksi. Tällaisen hallituksen ja sitä palvelevan, järkensä menettäneen sotilasjuntan taholta ei nykyisin voi odottaa muuta kuin uusia väkivaltaisia provokatiotoimenpiteitä ... Neuvostoliiton hallitus päätyi tässä siihen tulokseen, ettei se voinut enää kauemmin ylläpitää normaalisia suhteita Suomen hallituksen kanssa, ja tämän vuoksi se on pitänyt tarpeellisena kutsua viipymättä takaisin Suomessa olevat poliittiset edustajansa ja kauppa-asiamiehensä."

    "Marraskuun 30 päivän aamuna klo 8 aikaan Leningradin sotilaspiirin joukot ylittivät rajan Karjalan kannaksella ja useilla muilla paikkakunnilla. Punaisen armeijan ylijohto oli antanut niille siitä käskyn sen johdosta, kuten Tass'in toimiston virallisessa tiedonannossa sanotaan, että "suomalainen sotilasklikki oli tehnyt uusia aseellisia provokatioita". Saman tiedonannon mukaan näitä provokatioita olisi tapahtunut yön aikana useilla kohtia rajaa."

    https://histdoc.net/pdf/1939-12-14_League.pdf

    Valeiden toisto ei tee niistä tosia.
    Saattehan te putleristit niihin uskoa.
    Venäläiset ehkä uskovat vieläkin, kun eivät totuudesta tiedä.
    Monet uskovat Herr Putlerin Ukraina-valeisiinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Valeiden toisto ei tee niistä tosia.
    Saattehan te putleristit niihin uskoa.
    Venäläiset ehkä uskovat vieläkin, kun eivät totuudesta tiedä.
    Monet uskovat Herr Putlerin Ukraina-valeisiinkin.

    Suomessa on apartheid! Ruotsalaisilla on rotuunsa nähden etuoikeudet. Suomi on vain Ruotsin puskuri 1000 vuotisessa sodassa Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • patriootti kirjoitti:

    Suomessa on apartheid! Ruotsalaisilla on rotuunsa nähden etuoikeudet. Suomi on vain Ruotsin puskuri 1000 vuotisessa sodassa Venäjää vastaan.

    Ja höpö höpö! Suomessa ei ole mitään Apartheidia ja ruotsalaisilla ei ole ollut maan asioihin vaikutusta enää 210:neen vuoteen!

    Sillä mitä tapahtui yli 200 vuotta sitten ei ole merkitystä enää tänä päivänä!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ja höpö höpö! Suomessa ei ole mitään Apartheidia ja ruotsalaisilla ei ole ollut maan asioihin vaikutusta enää 210:neen vuoteen!

    Sillä mitä tapahtui yli 200 vuotta sitten ei ole merkitystä enää tänä päivänä!

    Puhdistiko Venäjän tsaari Uuden Suomen alueen ruotsalaisista vuonna 1809 mahdollisesti, kun perusti Suomen autonomisen suurruhtinaskunnan paikalle jäänneellä ruotsalaisella virkakoneistolla mikä oli ihan normaali käytäntö Venäjän keisarikunnassa, että vapautettujen alueiden virkakoneisto saattoi jäädä paikalleen monikansallisessa keisarikunnassa. Puhdistuksia ei tehty. Ruotsalainen aatelisto jäi hallinnoimaan Suomeen joten miten ruotsalaiset eivät ole vaikuttaneet maan asioihin 200 vuoteen? Ja ihan vaan että Ruotsi hyökkäsi Ahvenanmaalle vuonna 1918 vaikka Haminan rauhansopimuksella luvannut ikuisesti olla puuttumatta Suomen sisäisiin asioihin. Sitten vielä kaikki salaliittoteoriat proxy-sodista.

    Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan oli Suomen ruotsalaiselle yläluokalle onnenpotku, koska sen myötä avautui mahdollisuudet myös Venäjällä korkeisiin virkoihin Venäjän armeijassa ja siviilihallinnossa. pelkästään ensimmäisessä maailmansodassa noin 300 upseeria. Ruotsin armeijassahan korkeita upseerin virkoja oli vähennetty jo ennen Suomen sotaa,

    Äänestä

  • ” Krim ja Karjala otetaan takaisin. Nyt puhuu NATO.”

    SINÄ ET OLE TILTUNA = NATO! Me suomalaiset tiedämme, että emme saa Karjalaa ”tyhjänä” takaisin ja missään tapauksessa emme huoli sitä nykyasukkaineen, joten anti olla!

    Äänestä

  • patriootti kirjoitti:

    Suomessa on apartheid! Ruotsalaisilla on rotuunsa nähden etuoikeudet. Suomi on vain Ruotsin puskuri 1000 vuotisessa sodassa Venäjää vastaan.

    Ja höpö höpö!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt varmaan viimeisetkin ymmärtävät mikä tilanne Suomessa oli silloin.
Siksi .olen erityisen pettynyt siihen kuinka meidät vedetty mukaan Ukrainan sotaan.
Se ei kuulu meille mitään niinkuin ei muutkaan sodat joita ollut lukuisia eri puolilla maailmaa.
On erityisen paha asia että suhteemme Venäjään on tuhottu!
Nyt siitä kärsivät Isovanhempien jälkeläiset jotka eivät voi mennä etsimään ja tutustumaan alueisiin joilla heidän sukunsa asuivat ja elivät.
Olin väärässä siinä että ihmiset ovat muuttuneet fiksummiksi eivätkä halua sotaa .Kävi ,päinvastoin että ihmisistä tullut ahneita,määräämis haluisia,vallanhaluisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu