Vuosi 1959 oli rautaa Suomen sisäpolitiikassa kun

Anonyymi-ap

kaksi mahtipuoluetta, Maalaisliitto ja SDP jakaantuivat. Sossujen jakoa on jo käsitelty mutta miksi Vennamo hajotti Maalaisliiton, mikä oli perussyy ?

Kumpi mahtoi hajota ensin.

16

332

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vennamolaiset eli Suonen pientalonpoikien puolue (myöhemmin Smp) tosiaan erosi kepusta 50-luvun lopussa. Taustalla olivat Vennamon ja muiden kepun johtomiesten väliset riidat, mutta myös tarkkaa kannattajakunnan analyysiä. Vennamolle selvisi, että maantieteellisesti eräissä kepun kannattajaryhmissä oli potentiaalia. Jännitteet tuloerojen ja taustan vuoksi 1950-luvun lopulla kepun sisällä olivat suuria. Pientilallisia kuten rintamamies- ja asutustilan saaneita oli paljon. Muutaman hehtaarin maatila oli 10 v aiemmin riittänyt perheen hengissä pitämiseen, kun piti yhden lehmän, pari possua ja muutaman lampaan sekä teki sivuhommia vaikka metsätöissä. Mutta maan alkaessa vaurastua tämä väki jäi sivustakatsojiksi. Vasemmisto ei kiinnostanut eikä maataloustuloa ollut kun myytävää viljaa tai maitoa ei juuri ollut. Vennamo tunnisti tämän porukan ja sai siitä oman kannattajakuntansa.

      Sinänsä hyvä etteivät kommunistit saaneet näitä taakseen 70-luvun alussa.

      • Anonyymi

        1950-luvun lopun kannattajan tyyppiesimerkki olisi ehkä nelikymppinen satakuntalaisella 5 hehtaarin pikkutilalla asunut rintamaveteraani. Lapset kasvamassa, maatalouden muuttuessa koneelliseksi ei riittävästi tuloja oman traktorin ostamiseen. Vaativien erikoisalojen ammattiosaamista (muurari, kirvesmies tms) ei ollut tilan töissä kertynyt, vaan lisätienestiä piti repiä avustavissa töissä. Lisäksi kommunistien ja demarien porukka saattoi suorastaan kiusata tehtaalla, koska maata omistavat katsottiin vasemmiston vihollisiksi.


      • Anonyymi

        Noin asia oli.
        Olin pikkupoika,mutta muistan,miten Maalaisliiton ja Vennamon miehet kiersivät kylämme karjalaistaloja peräperää vaalien alla.
        ML:n valtti oli karjalainen Johannes Virolainen.
        Veikko Vennamo oli Sortavalan apteekkari Fennanderin poika.
        Lopulta Vennamo hävisi,mutta jäi poliittiseen historiaan erikoisena persoonana.

        Tänä päivänä taistelu jatkuu Keskustan ja PS:n välisenä.
        Jälkimmäinen johtaa selvästi.


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🍑 ­N­­­y­m­­­f­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#178726104

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Tsekin miehitys 1968 satoi vennamolaisten laariin. Vasemmisto menetti paljon ääniä.

    • Anonyymi

      Teknisesti homma meni niin, että maalaisliitto erotti Vennamon, kai määräajaksi. Vennamo katsoi sen jälkeen olevansa vapaa mies ja aloitti itsenäisen poliittisen toiminnan. 60-luku oli kuitenkin pääosin riitaista aikaa, kun uuteen puolueeseen tuli sellaisia johtohenkilöitä, jotka olivat saaneet riitelyn vuoksi potkut entisistä puolueista. Eivät nämä sen sovittelevammiksi muuttuneet. Vaikka kannattajakunnan tausta oli kepun köyhemmällä siivellä, niin NL leimasi nämä äärioikeistoksi. Kun eivät olleet kontallaan Kekkosen edessä.

    • Anonyymi

      Taisivat siinä mennä henkilökemiatkin ristiin. Eräiden 1970-luvun jytkyvaalien jälkeen Vennamo oli jossain tokaissut : "Näin minä kostan Kekkoselle ja Korsimolle". Arvo Korsimo oli aikanaan legendaarinen Maalaisliiton puoluesihteeri.

    • Anonyymi

      Pienet maatilat katosivat vähitellen 70-luvulla.
      Nyt ovat keskisuuretkin maatilat kadonneet. Nämä olivat kepulaisia. Isot tilat ovat säilyneet ja ostaneet tai vuokranneet lisämaata. Ns. kartanonisännät äänestivät aikanaan kokoomusta ja äänestävät vieläkin. Maalla oli kyllä kommunistejakin. Keskisuurten tilojen myötä kepu on menettänyt kannatuspohjansa. Pienyrittäjät saattavat äänestää demaria. Nykyisin ps:n kannatus ei mene sosiaalisten olojen mukaan kuin smp:llä 70-luvulla.

    • Anonyymi

      Vennamo vastusti Kekkosta ja myös Kekkosen tapaa kytkeä ulkopolitiikka ja sisäpolitiikka. 70-luvulla kekkosvastaisuus ja neuvostovastaisuus yritettiin esittää samana asiana. Jos ei ollut Kekkosen perässähiihtäjä, oli siis haitaksi valtion turvallisuudelle, idänkaupalle ja suunnilleen psykopaatti ja mielisairas.

      • Anonyymi

        Noinhan se meni.


      • Anonyymi

        Ylilyöntejä tulee hyvienkin asioiden puolustajille. Pitää vain nähdä kokonaisuus ja ohittaa erilaiset ylilyönnit.


    • Anonyymi

      Se 60-luvun karjalainen sotaveteraani oli nähnyt kulissien taakse. Ja tiesi että Kremlin höpinä maailman proletaarien yhteydestä oli pelkkää valtapolitiikkaa.

      Trumppiin ja Putiniin hurahtaneet 2010-luvun persut olivat ihan toista maata. Noille sai syötettyä myös EU-vastaisuuden, vaikka tosiasiassa se oli Moskovan aloittaman Ei-ei-EEC:lle -kampanjan tuotetta. Moskovalle kun kaikki "länsi" on pahasta.

    • Anonyymi

      Maalaisliitto oli läpimätä kuten Kekkonenkin.

      Kekkosesta löytyy aina vaan lisää ikäviä juttuja... no eipä taida ihan heti tulla uutta "kolmen kirjaimen makasiineista" kun tilanne on Putistanissa nykyisellään...


      Kekkosesta löytyy aina vaan lisää ikäviä juttuja...

      Näin Rentola:

      >>Kekkosesta on "kolmelta kirjaimelta" tihkunut negatiivisia otteita ja makasiineissa on epäilemättä lisää". <<

      Mielipide|Kolumni

      Nyt hutkitaan Kekkosta ja Koivistoa

      Soveltuvatko sellaiset käsitteet kuin moraali, kunnia tai häpeä muitta mutkitta kylmään sotaan tai edes suomettumiseen?

      Kimmo Rentola

      23.5.2023 2:00

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009602201.html

      >>>Toki Kekkosta tai Koivistoa saa ja on syytäkin arvostella, mutta on hyvä silti pysyä faktojen pohjalla, vertailla eri tietoja ja ottaa huomioon, että läntistä tiedustelun aineistoa on niukasti saatavilla.

      Kekkosesta on ”kolmelta kirjaimelta” tihkunut negatiivisia otteita, ja makasiineissa on epäilemättä lisää. Kun V. J. Sukselainen syrjäytettiin keväällä 1964 maalaisliiton johdosta Pravdan rankan arvostelun jälkeen, täällä todisteltiin pontevasti, ettei kirjoitusta tietenkään tilattu, kyllä Moskova itse päättää. Sitten vuonna 2016 julkaistiin Leonid Brežnevin päiväkirja ja siinä neljä sanaa: ”Kekonen – pyytää kaatamaan Sukselaisen.”<<<

    • Anonyymi

      Vennamolla puhdas vallanhalu. Halusi M-liiton puh.johtajaksi ja kun ei päässyt niin veti herneen nenäänsä.

    • Anonyymi

      "miksi Vennamo hajotti Maalaisliiton, mikä oli perussyy ?"

      Vennamon vallanhalu !

    • Anonyymi

      SDP:stä eronnut TPSL meni SKDL:n tavoin N-liiton käsikassaraksi Aarne Simosen aikana. Mutta sekin puolue vähitellen vaali vaalilta kuihtui pois ja taisi liittyä lopulta Vasemmistoliittoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe