Oman tilan tarve

Aktiivivuosina oli omaa tilaa vähintäänkin tarpeeksi ja yhteistä aikaa turhan vähän.
Eläkevuosina molempia oli sopivasti koska vaimoni terveydelliset rajoitukset ilmenivät vasta 3 vuotta sitten.
Viime syyskuussa vaimoni hääti minut kahdeksi viikoksi omalle ajalle ja tilalle Espanjaan. Tilanteeseen tottumattomana se ollut kivaa.

En osaa määrällisesti sanoa, mutta arvioin oman tilan ja ajan tarpeeni keskivertoa suuremmiksi. Tähän aihepiiriin pätee mielestäni myös sanonta määrä ei korvaa laatua. Jos vietän jonkun kanssa yhdessä aikaa esimerkiksi keskustellen, on minulle tärkeää, että molemmat ovat tilanteessa läsnä. Passiivisempikin yhdessäolo, vaikka yhteisten harrastusten parissa, on mukavaa ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta en tarvitse jatkuvasti seuraa kokeakseni elämääni merkitykselliseksi.

Kyllähän sitä arjessa kaipaa kaiken kaaoksen keskellä sitä että saa olla yksikseenkin. Kyllä joku tunti pari riittää. Jos ei muuten niin valvon myöhempään että saan hengittää yksinään. Ei sen yhteinen aika arkena tarvii olla sen kummempaa kuin yhdessä köllimistä sohvalla ja kattoo jotain ohjelmaa. Eri juttu sitten vaikka joku loma viikonloput missä ihan tarkoituksella vietetään aikaa vaan yhdessä.

Me olemme siitä erikoinen pari, oletan, että haluamme viettää aikaa mahdollisimman paljon yhdessä vaikka olemme olleet naimisissa yli 40 vuotta. Kai se on jo niin pinttynyt tapa, joskin mukava, että ilman toista ei osaa olla tai ainakin se olotila on parhain silloin kun ollaan saman katon alla.

Emme ole läheisriippuvaisia vaan meillä on toki omat menommekin. Miehelläni varsinkin kun harrastaa monenmoista. Arki-iltaisin on molemmilla menoja mutta myöhemmin illalla käydään aina yhdessä kävelyllä ja tehdään iltapalaa ja mennään vierekkäin nukkumaan. VIikonloput pyritään aina olemaan yhdessä. Meillä on laaja ystäväpiiri ja heidän kanssaan vietetään myös aikaa mutta parasta on olla kaksin.

Oman tilan tarpeeni tyydyttyy sillä, että olen arki-iltoina pari tuntia yksikseni ja luen, teen käsitöitä tai puhelen ystävättärieni kanssa. Yhteinen aika on riittävää, jos saamme olla viikonloput yhdessä.

Koen, että en tarvitse omaa tilaa. Tai sitten minulla ei koskaan ole ollut sitä niin vähän, että tietäisin minulla olevan sellaisen tarvetta. Mieluiten haluaisin olla jatkuvasti yhdessä

Se riippuu tietysti siitä, että mitä tuo yhteinen aika tarkoittaa. Ei mua toisen läsnäolo häiritse, että en välttämättä kaipaa mitään täydellisen yksityistä aikaa. Omaa rauhaa kuitenkin kaipaan, eli sitä ettei toinen koko ajan puhu tai jotenkin muuten vaadi jatkuvasti jonkinlaista osallistumista ja interaktiota. Jos "yhteinen aika" jostain syystä tarkoittaa, että pitää tehdä asioita, jotka eivät mua lainkaan kiinnosta, niin mahdollisimman vähän kiitos (en tosin keksi miksi menisin tuollaisen tyypin kanssa yksiin). Jos se yhteinen aika taas on tekemistä, jossa molemmat viihtyvät ja josta molemmat pitävät, niin en mä mitään oma aikaa erikseen tarvitse.

Molempia on riittävästi. Ennen terveydellisiä rajoituksia kiintein, yhteinen aikamme olivat matkamme. Yhteensä parinkymmenen vuoden aikana vuosittain noin 3 - 4 kuukautta.
Nyt kun vaimoni harmaahapsiklubit ovat kesätauolla, olisi hänellä vielä joutavaa aikaa lisäyhteiseksi mutta minulla on omat harrastukseni joten vaimo on kehittänyt joitakin epäsäännöllisiä aktiviteettejä.

Kaipaan elämän ja arjen jakamista.Puhumista asioista,keskustelua.
Muutoin voin viettää omineni koko päivän tai päiviä kunhan kohdatessa illaan aidosti läsnä,aidosti kiinnostuneita myös minun asioistani ja aidosti näytetään etten ole ilmaa tai haitta joka pitäisi mahdollisimman nopeasti ohittaa.

Tykkään olla omissa menoissani. Esimerkiksi kerran viikkoon olisi hyvä järjestää aikaa kumppanille. Riippuu toki kumppanista ja suhteesta, esimerkiksi jos on yhteiset harrastukset tai mielenkiinnon kohteet niin voisin kuvitella jakavani aikaa useamminkin.

Hyvä kysymys! Mulla on vuoden mittainen seurustelutilanne, jossa lähes kaikki mätsää, vaikka ollaan jo viiskymppisiä karahkoja molemmat.
Vietämme mielestäni paljon aikaa yhdessä, viikonloput, jos mahdollista ja 2-3 iltaa/yötä vikollakin. Se on mulle sopiva, mutta kumppanini haluaisi liki 100% yhdessäoloa. Sehän tietäisi muuttoa saman katon alle. Vaikka ajatus houkuttaa ja olisi taloudellisestikin järkevää, niin pelkään menetettäväni oman tilani noissa kaupoissa.
Olen yhä kysymyksen kimpussa ilman valmista vastausta.

Sitä mietin myös että täyttyykö yhdessäolemisen tarve kun olette yhdessä?
Oletteko silloin toisianne varten mielelläne ja osoitatte että viihdytte juuri siinä paikassa sillä hetkellä vai antaako käytöksennw ymmärtää että olisitte mieluummin muualla mutta toisen mieliksi yeitätte kuluttaa aikaanne yhdessä.
Jos tuo toinen ei saa jakaamatonta huomiotanne juuri koskaan niin mikä on sen toisen oman tilan tarve tai irtioton tarve kun hänellä ei ole mistä ottaa irti koska ei ole edes sitoutunut kunnolla mihinkään muuhun kuin sietämään hädin tuskin yhdessä oloa toisen kanssa