Huonoa maahanmuuttoa haluaa eniten henkilöt

Jotka ensinnäkään eivät tiedä mamuista(muslimeista)juuri mitään, ja toisekseen heillä on varaa asua alueilla joissa haittamamuja ei ole.
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aika hyvin paikkansa pitää.

Äänestä

Niin. Koko ajan luullaan että maahan muuttajia 'kutsutaan' tai 'halutaan'. Ok, työpaikkailmoituksia on Suomessa, Euroalueilla ja muilla kansainvälisillä sivuilla. Kaikki ovat suomalaistenkin haettavissa.

Turvapaikkahakemuksia on tullut muutama tuhat, joista n. puolet on hylätty. Nyt niitä tulee Venäkältä. Ukrainalaiset saavat hakematta väliaikaisen turvapaikan. Vuoden jälkeen voivat hakea oleskelulupaa. Niitä hakemuksia on kai tullut 1500-2000.

Asia on päinvastoin. Ihmiset lähtevät kun koti on pommitettu. Pois. Pakolaisleirit eivät ole pitkäaikaiseen asumiseen edes tarkoitettuja. Ei me voida sille mitään että pakolaisia on jotain 80 miljoonaa. Jotkut on eksyneet tännekin. Ei ole häävi maa pakolaisille, mutta meillä on kyllä hyviäkin ihmisiä, jotka auttavat hädänalaisia.
Kaikki eivät huutele, että painu takaisin sinne mistä tulit. Niinkuin suomalaisäidin Suomessa syntyneille lapsille, joiden isä on Tansaniasta.

Äänestä

Onko venäläiset turvapaikanhakijat ok? Eikö siellä voi olla mukana FSB:n agentteja ja terroristeja ja Putinin kannattajia?
Jos kaikki islaminuskoiset ovat ISISin kannattajia.

Äänestä

Ei näitä muhlakkeja tänne töihin kutsutakaan vaan taustalla puhuu iso raha ja pitkän ajan suunnitelma pikku hiljaa valloittaa koko maailma rikkaiden öljyvaltioiden rahoilla, joilla jo nyt voisi ostaa kaikki sivistyneet oikeauskoiset valtiot maailmassa. Nyt esim RKP toimii näiden valtioiden rahoittamana maahanmuuttoa vastustavien puolueiden ja aatteiden"jarruna"! Edell. hallituksesta kaikki tietävät muut maahanmuuton kannattajapuolueet.

Äänestä

Aloittaja ei taida tietää asiasta mitään. Hänen mielestään maahanmuuttaja on synonyymi muslimeille.
Kuitenkin meillä on eniten Venäjällä syntyneitä 100 000 ja Virossa syntyneitä 50 000.

Äänestä

Miksiköhän muukalaisvihamielisyydellä ratsastaneiden Perussuomalaisten kannatus oli vaalipiireistä pienintä juuri Helsingissä (n. 11%), kun luulisi että täällä jos missä tiedetään mitä maahanmuuttajien kanssa eläminen on?

Parhaiten maahanmuuttovastainen agenda taisi purra Lapissa, jossa Perussuomalaiset saivat 27% äänistä. Sielläkö on parhaat maahanmuuttohaittojen kokemusasiantuntijat?

Äänestä

Jaa, ovatko ne kaikki maahanmuuttajat muslimeja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jotka ensinnäkään eivät tiedä mamuista(muslimeista)juuri mitään, ja toisekseen heillä on varaa asua alueilla joissa haittamamuja ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu