Nainen minkä valitsisit harrastukseksi

Anonyymi-ap

Miehesi kanssa eli mies hankkii tai hankitte yhdessä kummallekkin 1 haulikot karhun hirven jahtiin 2 kiväärin metsästykseen 3 jalkajousen vai 4 virvelit 5 onget 6 katiskat eli kumpi viehättää enemmän kalastus vai metsästys harrastuksena

34

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En mitään noista, kiitos vaan. Metsästystä olen aikanaan harrastanutkin, yhdessä isäni kanssa. Nykyään ei ole kiinnostusta, aseet on myyty ja luvat aikoja sitten vanhentuneet. Ei sitä puuhaa todellakaan laillisesti aloiteta niin, että käydään vaan ostamassa aseet. Jousen voisin hankkiakin ja alkaa harrastamaan jousiammuntaa, mutta en jousimetsästystä.

      Kalastustakaan en alkaisi mitenkään säännöllisesti harrastaa. Se on välillä ihan kivaa ajanvietettä, mutta enempi ei kiinnosta.

      • Anonyymi

        No te sen kalastusretkien määrän sovitte oli se sitten kerran pari vuodessa tai 10 kertaa vuodessa tai kerran viikossa niin te kalastuskaverit olette mutta pääpointti oli mitä voisit alkaa harrastaa eli kalastus ja jousiammunta kiinnostais ihan hyviä

      • Anonyymi

        Isäsi kanssa varmasti tosi kivaa mut miehesi kanssa retkiin kuuluu myöskin seksi ja sen harrastaminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoin jo ei kiitos. Mä en lähde mitään etukäteissopimusta jostain tuollaisesta tekemään. Jousiammunta ei siis sen suuremmin kiinnosta, mutta voisi sitä kokeilla. Penniäkään en siihen rupeaisi laittamaan, ennen kun olisin kokeillut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isäsi kanssa varmasti tosi kivaa mut miehesi kanssa retkiin kuuluu myöskin seksi ja sen harrastaminen

        No ei todellakaan kuulu. Mä en harrasta seksiä missään retkillä. Jos minun kanssani eräilemään lähtee, niin siellä on turha seksiä toivoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoin jo ei kiitos. Mä en lähde mitään etukäteissopimusta jostain tuollaisesta tekemään. Jousiammunta ei siis sen suuremmin kiinnosta, mutta voisi sitä kokeilla. Penniäkään en siihen rupeaisi laittamaan, ennen kun olisin kokeillut.

        Mies voi kysyä lähdenkö mukaan, kun on kalaan menossa (jos hän siis kalastusta harrastaa). Lähden jos lähden tai sitten enlähde, jos ei nappaa ja se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan kuulu. Mä en harrasta seksiä missään retkillä. Jos minun kanssani eräilemään lähtee, niin siellä on turha seksiä toivoa.

        No kalastusreissuihin ja retkiin kuuluu paljon asioita seksikin ja voi ol et joku reissu menee näin suunnittelette menevänne naapurin pitäjään kalaan tai naapuri kaupunkiin virveleitä katselemaan mut seikkailettekin kaupungissa tutustuen kaupunkiin tai teltta pystyyn sekstailette ja juotte olutta ja lähdette viihteelle ja kalastus jäi sillä reissulla väliin mut kivoi reissui kaverien kesken eli te kaks

        Sinulle saa tietenkin kuulua. Minulle ei todellakaan kuulu. Minä en missään pusikoissa seksiä harrasta, en teltoissa, enkä muutenkaan. Jos mies haluaa naisen puskiin panemaan ja persettään sääskille syöttämään, niin etsii jonkun muun, aivan vapaasti.

        En juo olutte, enkä lähde viihteelle, enkä ostelemaan virveleitä, enkä taatusti kaupunkiin teltan kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kalastusreissuihin ja retkiin kuuluu paljon asioita seksikin ja voi ol et joku reissu menee näin suunnittelette menevänne naapurin pitäjään kalaan tai naapuri kaupunkiin virveleitä katselemaan mut seikkailettekin kaupungissa tutustuen kaupunkiin tai teltta pystyyn sekstailette ja juotte olutta ja lähdette viihteelle ja kalastus jäi sillä reissulla väliin mut kivoi reissui kaverien kesken eli te kaks

        P.S. Puskapanija ei muutoinkaan ole mies minun makuuni, että ei jatkoon.

        Viimeksi olin miehen kanssa kalassa, kun istuin keskellä yötä Tonavan rannalla pyytämässä karppeja. Kaunista oli, kuu ja kaikkea, mutta ihan s..tanan kylmä. Ja juu, siihen ei todellakaan kuulunut seksiä. Ei kuule käynyt kummallakaan edes mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.S. Puskapanija ei muutoinkaan ole mies minun makuuni, että ei jatkoon.

        No teltta mökki asuntoauto siellä te sekstailette ette hyttysparven keskellä mut jos joku kiva suojaisa paikka niin miksei luonnon keskelläkin eli ei se kalastus pääasia ole vaan hauskan pito

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No teltta mökki asuntoauto siellä te sekstailette ette hyttysparven keskellä mut jos joku kiva suojaisa paikka niin miksei luonnon keskelläkin eli ei se kalastus pääasia ole vaan hauskan pito

        Ei kiitos. Montako kertaa sama pitää sanoa? Mä en missään teltoissa seksiä harrasta. Asuntoautolla en liiku ja missään kämäsessä vuokramökissä en seksiä harrasta.

        Jos olen kalastusreissussa, niin kalastus on se pääasia. En mä sinne muuten vaivaudu lähtemään mukaan. Seksiä voin harrastaa kotonakin. ukko saa ihan rauhassa harrastaa seksiä pusikossa oksa perseessään, jonkun kuun kanssa. Mä en siinä mitään menetä.

        Sama. En tosiaan ala missään teltassa palelemaan ilkosillani. Jos teltassa nukun, niin mulla on oma lämmin ja mukava, pakkastakin pitävä makuupussini mukana ja nukun siinä yksinäni. Asuntoautoissa/-vaunuissa en aikaani vietä, enkä tosiaan ala harrastaa seksiä jossain vuokramökeissä, joissa kuka lienee on pyyhkinyt mitä lienee sotkuja minne lienee. En myöskään harrasta seksiä missään oksia ja keppejä ja kiviä ja neulasia ja kaikkea muuta ikävää ja pistävää ja kivuliasta allani, muurahaisia genitaaleissani ja vertaimeviä ötököitä kaikkialla muualla. Mä en ole noin masokisti,joten hän joka tykkää, harrastakoon tollasta jonkun muun kanssa.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        ❤️ ­­­N­­y­m­f­o­­­m­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17874294c

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Katiska ja ehkä virveli. Pyssyt ei käy.

      • Anonyymi

        Ihan hyvä ehdotus sinulla

    • Anonyymi

      Ilman muuta kalastus.

      • Anonyymi

        Ihan ok juttuja hyvä et sinusta saisi retki kaverin

    • Anonyymi

      Mulla on kivääri, metsästykseen ja vielä pienoiskivääri linnustukseen ja rusakoiden harvennukseen mailla, esim. mökillä ollessa. Virveli on ja mormuskoita, pitkää siimaa toisinaan vedän. Nyt vaan ei ole venettä, niin pitkänsiiman veto on hiukan haastavaa.
      Lippoamassa kävin nyt kutulahnoja 3 kpl ja ne ovat jo syötykin. Vielä varmaan ehtisi kerran käydä lahnaa pyytämässä.

      Siikaa pitäisi päästä kalastamaan, kunhan Broidit ehtii, jompikumpi Houtskarin -> Mossalan suunnalla, luultavasti ja luvalla. Mikä on sen parempaa kuin graavisiika voileivällä... tai no, savustetut ahvenet pääsevät kilpasille!

      Luonnonkala yleensäkin, useammin on ruokapöydässä lihana. Hirveä, possua ja broileria, fasaania, kyyhkyä melkeinpä satunnaisesti kotiruokana. Faijan ja kotieläinten takia, niitäkin on tarjolla. Me naiset kyllä tultaisiin toimeen kalalla ja kanan munillakin, lisänä tietenkin juurekset sekä marjat, maito, kerma, voi ja rahkat. Tietysti erilaiset jauhot leivontaan, leipään ja piirakoihin, kuivakakkuihin, pullaan.

      • Anonyymi

        Mikä on mormuska ja misä naisissa vain sinä ja miehesi retkeilette ja siellä ei kokata ja leivota vaan hauskaa pidätte eli rentoudutte ja nautitte

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on mormuska ja misä naisissa vain sinä ja miehesi retkeilette ja siellä ei kokata ja leivota vaan hauskaa pidätte eli rentoudutte ja nautitte

        Mullapa on perhe, kolmea sukupolvea, 4 aikuista ja lapsi. Vanhempani ja nuorin sisareni, sekä mun tyttäreni. Eli 4 naispuolista ja 1 mies, mun ja sisareni isä. Uros puolinen vartiokoira ja kaksi kollikattia. Mulla ei ole miestä, eikä lähitulevaisuudessa ole edes harkinnassa. Antaa pölyn ensin laskeutua ja harkitaan asiaa sitten, jos sille tuntuu...
        trollikka

    • Anonyymi

      Syvähengityksen. Patjoissakin on hengittävä verkkopinta ja voi huokailla lakanoiden kanssa kilvan.

    • Anonyymi

      Kalastus

    • Anonyymi

      En voisi olla eräjorman kanssa. Eli ei mikään noista.

      • Anonyymi

        Minä voisin. Ruoka ei lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä voisin. Ruoka ei lopu.

        En syö riistaa tai kalaa. Hirveä ihan harvoin.

    • Anonyymi

      Jorma Erä. Hih h mmmm

    • Haulikolle vois olla enemmän tarvetta, kalastusvälineitä löytyy jo riittämiin. Meillä näet kävi äskettäin murtovaras. Mies kyllä sai tyypin sattumalta kiinni, vieläpä ilman asetta ja tyyppi luovutti varastamansa tavarat. Mutta tuli mieleen, että ampuma-aseelle vois olla tarvetta vastaisuudessa. Noin niinku uhkailumielessä. Ei kyllä ole aseenkantolupaa, joten se "vähän" jarruttaa.

      Kalastusta perheessä on harrastettu, mutta muita eläimiä, lähinnä lintuja tähdätään vain kiikarilla. Niille on etenkin miehellä ollut käyttöä taas riittämiin, toukokuuta kun eletään :)

      • Anonyymi

        Jos sun miehes on käynyt armeijan, ja on muuten luotettava eikä mikään tunnettu kuumakalle, niin aseenkantolupa on aika yksinkertaista saada. Mullakin oli alkuaikoina ns. rinnakkaislupa, koska Faijalla on aseita, ja hän metsästi. Minäkin kävin ampumaradalla ja metsästys kokeissa, siis sellaisissa harjoituksissa. Nyt mulla on oma aseenkantolupa, kun ikääkin on karttunut.
        Loppujenlopuksi helpompaa mitä miehet yleensä puheissaan antavat ymmärtää. ;)))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu, on käynyt ja varmaan saisi joo. Ei hänellä vaan aiemmin eikä ehkä vieläkään ole mitään kiinnostusta aseeseen. Hänen veljensä on aina hoitanut metsästysharrastuksen. Mies taas on jopa työkseen aikanaan tehnyt lintulaskentaa eli "metsästää" lintuja nykyäänkin havaintoja tehden. Lähinnä tuo murtokeikka vaan herätti ajatuksen, että sellainen vois hyvä olla turvana kotona, vaikka mies homman aseetta tällä kertaa hoitikin. Toisaalta ei tässä missään asehullujen Amerikassa olla. Pärjätään varmaan ilmankin.

      • Anonyymi
        yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        Jos ihmisillä alkaa olla enemmän aseita kotiensa turvana, niin pian niillä murtovarkaillakin alkaa sitten olla ne aseet mukana.

      • Hyvin ikävä asenne teille oman elämänsä robinhoodeja kohtaan. Varmaan olisi varkaalla ollut parempaa käyttöä tavaroille kuin teillä. Missä on solidaarisuus? Missä on empaattisuus? Näinkö helposti hyvinvointiyhteiskunnan kannattajan naamio kuoriutuu ja alta paljastuu punaniskainen NRA-fani?

    • Anonyymi

      Kaikkein mieluiten lähtisin metsästämään eläimiä ja luontoelämyksiä kameralla varustautuneena.

      • Anonyymi

        +10 tälle 👍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3037
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3021
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2387
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1873
    5. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      1798
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1729
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      79
      1307
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1270
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1090
    Aihe