Pedofiilien salajuoni?

Siis mistä ihmeestä on lähtenyt liikkeelle väite, että Suomessa olisi menossa joku pedofiilien salajuoni, jolla houkutellaan lapsia mukaan seksiin? Kun tälläisiä väitteitä esittävältä kysyy, että pitäisi näyttää se puolue, jonka puolueohjelmassa on tälläinen vaatimus, niin koskaan ei tule yhtäkään vastausta.

Eikä millään tavalla kommentoida sitä, että päin vastoin eduskunta teki päätöksen joka kielsi alaikäisten avioliitot. Ainoa puolue, joka tässä yhteydessä harasi vastaan, oli KD. Sen edustajat pitivät puheenvuoroja, joissa he kannattavat silloista tapaa, että alaikäinen pääsee naimisiin erityisluvalla.

Tämä on täysin verrattavissa USA:han, jossa uskonnollinen oikeisto pitkään väitti, että Hillary Clinton & co järjestää salaisia pedofiiiorgoita tietyn pizzerian alakerrassa ja että laaja pedofiilirinki johtaa Yhdysvaltoja. Taustalla oli tietysti myös Trumpin tuki. Trump itsekkin jakoi asiaa koskevan twiitin.

Saman "lähteen" mukaan Hillary Clinton on saatananpalvoja, hänen kampanjapäällikkönsä juo äidinmaitoa, verta ja spermaa saatanallisissa rituaaleissa.
Lapsia ovat hyväksikäyttäneet muun muassa Hillary Clinton ja hänen kampanjapäällikkönsä.

Pizzagate meni niin pitkälle, että 28-vuotias kahden lapsen isä Edgar Maddison Welchsiihen teki aseellisen iskun ravintolaan. Paljastui että kyseisessä ravintolassa ei ole edes kellaria, joissa pedofiiliorgioita on väitetty viettävän. Maddison sai neljän vuoden tuomion, mutta pizzageit jatkoi elämäänsä toisaalla.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007765526.html

Siis haloaa!!! Olkaa hyvä ja ottakaa pää pois perseestä ja ajatelkaa omilla aivoillanne. Jos aivan pöyristyttäviä väitteitä esittää ilman mitään todisteita, niin silloin on vikaa yläkerrassa. Varsinkin kun varsinaiset todisteet osoittavat että uskonnollisissa ääriryhmissä löytyy omat pedoliirenkaat.

13

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toi nyt on vanha juttu, mutta varmaan kuitenkin uusi näille uskovaisille, joiden maailmankatsomukseen tuollaiset väitteet sopivat kuitenkin erinomaisesti. Niitä on helppo uskoa, koska niihin halutaan uskoa.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😍 ­N­y­m­f­­o­­m­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17874715h

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      "Siis mistä ihmeestä on lähtenyt liikkeelle väite, että Suomessa olisi menossa joku pedofiilien salajuoni, jolla houkutellaan lapsia mukaan seksiin? "

      Wokettajien käytännön toimista! Hehän juuri heittivät toisen polven koepallon ovelalla tavalla pedofilian lanseeramiseksi. Ja itseasiassa tuo sinun aloituksesi on osa tätä samaa koepalloa missä pyritään häivyttämään juttu kuten 1990-luvun homojärjestöillä että homouden lanseeraus ei koske kirkkoa. Tätä wokettamista laajennetaan varovaisilla ja pirullisen ovelella liikkeillä koko ajan ja nyt wokettajat törmäsivät seinään kun myös Suomen kansa on heräämässä kuinka paha asia tämä lopulta on.

      Pedofiliaahan on jo lanseerattu päiväkodeissa ja alakouluissa syöttämällä lapsiin ja nuoriin ajatuksen kuin kivaa ja luonnollista seksi on ja tätä rataa some-juttujen kautta lapset ja nuoret ovat ajautuneet pedolien, groomajien ym. hoteisiin käytännön kokemuksia saamaan ja mieli on särkynyt jo sadoilta tuhansilta lapsilta ja nuorilta. Selittää hyvin mielisairauksien räjähtämisen yhteiskunnan silmille.

      • No tässä nyt on yksi idiootti, joka olisi marssimassa pizzeriaa täydessä sotavarustuksessa. Ja nyt kaikki fundut kauhistelee kun käytin termiä "idiootti" että "näin meitä taas vainotaan" tai "oletko sinä muak joku opettaja kun käytät tuollaista kieltä" tai "tässä nyt taas nähdään mikä on attejen sananvapaus kun mitään ei saa enää sanoa ilman että heti haukutaan" jne jne jne...


      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No tässä nyt on yksi idiootti, joka olisi marssimassa pizzeriaa täydessä sotavarustuksessa. Ja nyt kaikki fundut kauhistelee kun käytin termiä "idiootti" että "näin meitä taas vainotaan" tai "oletko sinä muak joku opettaja kun käytät tuollaista kieltä" tai "tässä nyt taas nähdään mikä on attejen sananvapaus kun mitään ei saa enää sanoa ilman että heti haukutaan" jne jne jne...

        "No tässä nyt on yksi idiootti, joka olisi marssimassa pizzeriaa täydessä sotavarustuksessa."

        Siinä taas pyritään peittelemään sitä, että pedofilien lanseerausta esiintyy.

        Miksi ihmeessä!! Vastaa nyt ensin tähän kysymykseen, miksi pedofilian pitää sun mielestä tulla myös wokettajien tavoitelistalle??


      • Anonyymi kirjoitti:

        "No tässä nyt on yksi idiootti, joka olisi marssimassa pizzeriaa täydessä sotavarustuksessa."

        Siinä taas pyritään peittelemään sitä, että pedofilien lanseerausta esiintyy.

        Miksi ihmeessä!! Vastaa nyt ensin tähän kysymykseen, miksi pedofilian pitää sun mielestä tulla myös wokettajien tavoitelistalle??

        Miksi minun pitäisi vastata sinun kysymykseen jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa muuta kuin sinun sairaassa mielikuvituksessa? Aivan sama kuin kysyin sinulta että joko sinä olet lakannut pukeutumasta salaa naisten vaatteisiin?


    • Anonyymi

      Nyt taisi käydä niin, että tuota yhtä intoiijaa lukuunottamatta kiihkouskovaiset eivät innostu vastamaan kun esillä on rankat faktat.

    • Anonyymi

      Johtuu Haavistosta

    • Epstein ei ollut pedofiili.
      Kuitenkin teki "itsemurhan" sellissään.
      😅😅😅😅😅
      👅👅👅👅👅
      😛😛😛😛😛
      👏👏👏👏👏
      🤩🤩🤩🤩🤩
      🤓😎🤓😎😛

    • Anonyymi

      Yhä vaan sairaampia ovat aloituksesi, etkä idiootti ymmärrä, että sinua vedätetään näillä jutuilla, jotka sitten otat todesta.

    • ”…uskonnollinen oikeisto pitkään väitti, että Hillary Clinton & co järjestää salaisia pedofiiiorgoita tietyn pizzerian alakerrassa ja että laaja pedofiilirinki johtaa Yhdysvaltoja.”

      Nämä kuuluvat sarjaan ”foliohattuosaston” keksimät salaliittoteoriat, joita käytetään propagandaan.
      Nämä ovat siitä järkyttäviä, että perustuvat vain valheisiin sekä panetteluihin.

      ”Jos aivan pöyristyttäviä väitteitä esittää ilman mitään todisteita, niin silloin on vikaa yläkerrassa.”

      Kyllä siinä mielessä, että henkilöiden jotka uskovat mitä oudompia valheita, on järkkynyt todellisuuden taju ja pahasti.

      • Anonyymi

        Mummomuori2:
        "
        Kyllä siinä mielessä, että henkilöiden jotka uskovat mitä oudompia valheita, on järkkynyt todellisuuden taju ja pahasti.
        "

        Kerrankin puhut asiaa. Tähän kategoriaan sopivat kaikki uskonnot ja niihin uskovat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3022
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2641
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2594
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      104
      2277
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2104
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1228
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe