Tänään tulee uusin, 2021 tehty Bond-leffa Neloselta.

Kesä alkaa, ja niin alkaa pyöriä taas jokakesäinen rumba, kun Neloskanava näyttää kaikki James Bond leffat läpi. Samana toistuvaan ohjelmapötköön ei ole tullut vuosiin mitään muutoksia, sillä edellinen Spectre niminen Bond-leffa oli jo vuodelta 2015.

Tänään kello 21:00 tulee vaihteeksi ihan uuttakin katsottavaa. Bond-elokuvien sarja aloitetaan 2021 julkaistulla No Time to Die elokuvalla.

Kiinnostavimmalta hahmolta etukäteen tuntuu elokuvan ilmeisesti aika pienessä sivuroolissa esiintyvä Ana de Armas. Hänen suuri roolinsa Marilyn Monroe elokuvan pääosa.

Tämä elokuva on 15 vuotta Bondin roolissa toimineen Daniel Graigin viimeinen roolisuoritus. Jotkut pitävät Graigia eräänä parhaista Bondeista. Itse en pidä, enkä jää Graigia kaipaamaan.
14275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Huonoin Bond-leffam mitä tiedän, oli Timantit ovat ikuisia, vaikka itse Connery siinä, ihan parodia ..yäks.

Äänestä
  • Oli aikanaan ensimmäinen Bond-elokuva jonka olen nähnyt. En muista olleeni mitenkään ihastunut tuoreeltaan. Mutta ei tämä inhokkejani silti ole.

    Ne inhokit löytyvät Roger Mooren jälkeiseltä kaudelta. Siis Daltonin, Brosnanin ja Graigin aikakauden Bondeista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Oli aikanaan ensimmäinen Bond-elokuva jonka olen nähnyt. En muista olleeni mitenkään ihastunut tuoreeltaan. Mutta ei tämä inhokkejani silti ole.

    Ne inhokit löytyvät Roger Mooren jälkeiseltä kaudelta. Siis Daltonin, Brosnanin ja Graigin aikakauden Bondeista.

    Brosnan oli mestari rooliinsa. Ilman muuta parhaiten sopivia osaan.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍒 ­­N­­y­­m­­f­­­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17874782h

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

  • Nuo kaavamaiset takaa-ajot ja Range-Rovereiden voltit ilmassa on jo niin 100x nähtyjä...hohhoijjaa.

    Äänestä

En pysty katsomaan näitä, ihmiset näyttelee, vetää rooleja ja ruokkii ennakkoluuloja ja välit on täytetty kaupallisilla tiedotteilla joilla pyritään omiin lopputuloksiin.

Äänestä

Minusta " Hänen majesteettina salaisessa palveluksessa" on paras Bond leffa.

Äänestä

Hyvä juttu, en olekaan vielä tätä uusinta kattonu

Äänestä

Tässä vaiheessa onnittelen itseäni siitä, että en aikanaan lähtenyt porukkaan joka oli 2021 menossa katsomaan tätä Bond-elokuvaa.

Tämähän oli melkein pelkkää ihmissuhdedraamaa. Sitä perinteistä agenttiseikkailua oli lopulta aika vähän. Korkimmillaan kuohunut BLM-ilmiö oli täysillä mukana, kun kaksi mustaihoista naista sai näkyvät, joskin juonen kannalta täysin tarpeettomat roolit elokuvassa.

Ydinpommeilla Graig räjäytettiin taivaan tuuliin, joten ei taida rooliinsa palata.
En nyt jaksa käydä läpi kaikkia tympäännyttäviä kohtia tässä final Bondissa.

Sen verran vielä, että lopussa ärsytti vielä se, että Neloskanava ei suostunut näyttämään elokuvan lopputekstejä. Nelonen näytti 6 min kestäneiden lopputekstien ajan pääikkunassa seitsemää aikuista, jotka soittivat lasten äänettömillä muovisilla leikkisoittimilla.

Tekstit oli Nelosen toimesta pienennetty pikkuikkunaan, josta niitä oli mahdoton lukea. Etenkin näyttelijänimet lopputeksteistä haluaa usein vilkaista.

Äänestä
  • Etenkin näyttelijänimet lopputeksteistä haluaa usein vilkaista.
    Ne voi katsoa IMDB sivulta.

    Äänestä

Vanhat BOND leffat ovat parhaimpia, eivät uudet.
80-90-luvuille asti ei enää 2000 luvun leffat ole hyviä.

Äänestä

Siis ihan hirveetää katteltavaa !

Miksi telkusta ei näytetä tuon parempaa ohjelmaa esimerkiksi sellaista kuin vaikkapa Putinin puheita kansakunnalle ja sen sellaista persujen kiiluvasilmäista haittatotuutta. Nyt tarttee saada valtion monopoli TV-ohjelma tarjontaan ja tuollainen vastenmielinen russofoobinen ohjelmatarjonta pannaan.

Persut ja muut suomenvenäläiset kannattanevat tällaista hippulivinkuli neuvostoihmiselle sopivaa koulutustarjontaa. Suomenvenäläiset takaisin Neuvostoliittoon jos ei kerran demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä ole heille kelvannut.

Äänestä

> Etenkin näyttelijänimet lopputeksteistä haluaa usein vilkaista.
> Ne voi katsoa IMDB sivulta.

Tiedän kyllä että netistä löytää kaikenlaista tarvitsemaansa asiaa. Elokuvan tekijä on kuitenkin halunnut auttaa katsojaa, ettei tarvitse heti elokuvan perästä mennä nettiin koluamaan, vaan näyttelijänimet ja gafferien nimet ym. näytetään TV-ruudulla.

Jotkin pienet, JIM-kanavat ym. eivät enää näytä elokuvien lopputekstejä lainkaan,

Tuli mieleen, että vaatiiko James Bond elokuvien levitysoikeuksien omistaja TV-kanavilta sen, että lopputekstit on esitettävä kokonaisuudessaan.
Tästä säännöstä suivaantunut Neloskanava sitten näytti ne sopimuksen edellyttämät lopputekstit. Mutta pienensi ne niin pieneksi tuhruksi ettei kukaan voinut lukea,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kesä alkaa, ja niin alkaa pyöriä taas jokakesäinen rumba, kun Neloskanava näyttää kaikki James Bond leffat läpi. Samana toistuvaan ohjelmapötköön ei ole tullut vuosiin mitään muutoksia, sillä edellinen Spectre niminen Bond-leffa oli jo vuodelta 2015.

Tänään kello 21:00 tulee vaihteeksi ihan uuttakin katsottavaa. Bond-elokuvien sarja aloitetaan 2021 julkaistulla No Time to Die elokuvalla.

Kiinnostavimmalta hahmolta etukäteen tuntuu elokuvan ilmeisesti aika pienessä sivuroolissa esiintyvä Ana de Armas. Hänen suuri roolinsa Marilyn Monroe elokuvan pääosa.

Tämä elokuva on 15 vuotta Bondin roolissa toimineen Daniel Graigin viimeinen roolisuoritus. Jotkut pitävät Graigia eräänä parhaista Bondeista. Itse en pidä, enkä jää Graigia kaipaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu