Purra yrittää sabotoida suomea, sen taloutta ja investointeja

Luojan lykky etteivät amerikkalaiset sijoittajat saaneet tietää mitä Purra yrittää saada hallitusohjelmaan ilmastopolitiikan osalta. Lisäksi tuskin haluavat tietää, että Suomessa on äärioikeistolainen puolue tulossa vallankahvaan..
73484
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Persut on Suomen venäjämielisin puolue.

Persut vastustavat amerikkalaisia investointeja ja haluavat ostaa öljyä ja maakaasua Venäjältä.

1Äänestä
  • Punikinraato?

    Äänestä

  • Persujen ja Putinin toiveet Euroopan ja länsimaiden tulevista poliittisista suunnista ovat kumman yhteneväisiä, vaikka muuta pontevasti väitetään.

    Äänestä

Toivottovasti nämä amerikkalaiset sijoittajat tuovat rahat mukanaan eikä pelkkiä suunnitelmia, joihin aletaan kärttää rahaa Suomen valtiolta. On Suomen vatiota ja kuntia huijattu ennenkin mukaan hulppeisiin hankkeisiin, jotka sitten ovat jääneet pelkäksi haaveeksi. Ja mitä takuita investoinneilleen amerikkalaiset vaativat? Amerikkalaiset sijoittajat saattavat olla than rehellisellä bisnesasialla, mutta bisnes on aina bisnestä, ei siihen kannata suhtautua kuin hyväntekeväisyyteen.

Äänestä
  • Google-hausta poimittua:

    "Yhtiön suurin omistaja on 9,15 prosentin osuudella eteläkorealainen monialayhtiö SK Inc. Muiden suuromistajien joukosta löytyy Vanguardin ja Blackrockin kaltaisia suuria sijoitusyhtiöitä."

    Sijoituskeskustelua koskien Plug Poweria.

    https://keskustelut.inderes.fi/t/plug-power-plug/5860

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Google-hausta poimittua:

    "Yhtiön suurin omistaja on 9,15 prosentin osuudella eteläkorealainen monialayhtiö SK Inc. Muiden suuromistajien joukosta löytyy Vanguardin ja Blackrockin kaltaisia suuria sijoitusyhtiöitä."

    Sijoituskeskustelua koskien Plug Poweria.

    https://keskustelut.inderes.fi/t/plug-power-plug/5860

    Ei tuo mitään todista. Jopa suuret sijoitusyhtiöt tekevät jatkuvasti huonoja sijoituksia.

    Äänestä

Vihervasureiden elämä on tylsää, elämäntehtävä ja pakkomielle on perussuomalaiset. Kannattaisiko hankkia oma elämä?

Äänestä

  • Hyvin sanottu persulta, kun tulee vähän niittiä vastaankin.

    Mitäpä vempuloilta voi odottaa.

    Äänestä

Ukrainalaiset tappo talvisodan aikana kainuun ja koilismasn mettis suomalaisia . Sit ne pantiin hengiltä melkein viimeseen mieheen . Historia muistaa . Nyt hyysätään tappajia suomen kansan .

Äänestä
  • Oliskos ne tappajat jo muilla mailla mullan alla!
    Nykyajan ihmiset eivät voi yksinkertaisesti mitään sille, mitä kaikkea kamaluutta ovat isät ja isoisät tehneetkään.
    Toivottavasti Suomi ei tarvitse käydä talvisotaakaan enää koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oliskos ne tappajat jo muilla mailla mullan alla!

    Niin toivon, mutta historia opettaa.
    https://www.hi2.fi/7-stalinin-neuvostoliitto/venajasta-tulee-neuvostoliitto/

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oliskos ne tappajat jo muilla mailla mullan alla!
    Nykyajan ihmiset eivät voi yksinkertaisesti mitään sille, mitä kaikkea kamaluutta ovat isät ja isoisät tehneetkään.
    Toivottavasti Suomi ei tarvitse käydä talvisotaakaan enää koskaan.

    Ei niitä monta palannut ja nekin Stalin teurasti kun Oulun juhlat jäi pitämättä. Upseerit ensin näytöksi sotilaille

    Äänestä

Hus hiiteen kaikki ulkomaalaiset sijoittajat Suomesta! Huijareita kaikki!

Meillä on täällä suomalaista turvetta, sinivalkoista turvetta! Puhdas luonnontuote.

Mikään ei ole niin kaunis kuin Isänmaa, jonka yllä leijuu turpeen käryä.

Laulakaamme yhdessä "joka niemeen, notkohon saarelmaan, turvevoimalan tahdon pystyttää".

Äänestä
  • Sarkasmi on hieno laji :)))

    Äänestä

  • Juu ja raja-aita koko maan ympärille ja kaikki yhteydet ulkomaailmaan olkaamme uusi PohjoisKorea.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Täysihoito järjestyi 2022 demuhallituksen voimin, typerää vosuilua.
    https://yle.fi/a/74-20001516

    2015 täysihoitoa tarjottiin perskekohallituksen kutsusta.

    32 000 kiitti kutsusta.

    Äänestä

Demareita rökäletappio vaaleissa vituttaa edelleen.

Äänestä
  • Mikä rökäletappio? Puoluehan nosti kannatustaan ja lisäsi paikkoja. Persutollolla omat määritelmänsä vaalitappiolle?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikä rökäletappio? Puoluehan nosti kannatustaan ja lisäsi paikkoja. Persutollolla omat määritelmänsä vaalitappiolle?

    Vituttaa sanoi toinen vasupuolue.

    Äänestä

  • Onneksi Juissi lupasi, että pyrimme vastustamaan luonnonsuojelua ja kaikkea muutakin kehitystä niin paljon kuin suinkin osaamme.

    Äänestä

Olisiko aloituksen tehneen professorin syytä ottaa unohtuneet lääkkeensä ?

Äänestä

Amerikkalaisten sijoittajien on ensin löydettävä rahaa, persaukiset eivät sijoittele mutta kärkkyvät kyllä valtuon tukirahoja.

Äänestä

Moukkien sijoitukset katoavat taivaan tuuliin, kaukana idässä!🤔

Äänestä

Kyllä se näyttää siltä, että perussuomalaisten tavoitteena on Suomen talouden sabotointi. Juuri vihreä siirtymä tuottaa nyt paljon investointeja Suomeen ja persut haluavat torpata vihreä siirtymän ja siis estää investoinnit Suomeen.

1Äänestä
  • Siinäpä sitä Purralle irvistelemistä, kun joutuu nöyrtymään ja selittämään äänestäjille taas yhdestä kynnyskysymyksensä Orpon roskikseen heitosta ja suostumaan "typerään" ilmastopolitiikkaan.
    Purralaisten uho ja persujen tuho!

    Äänestä

  • Ei perussuomalaiset ole ollut missään vaiheessa torppaamassa vihreää siirtymää ja estää investointeja kuten idioottimaisesti valehtelet.

    Ei jonkin polttoaineverotuksen tai jakeluvelvoitteen alentaminen vaikuttaisi investointeihin pätkän vertaa. Eikä myöskään se, että kotitalouksissa olisi öljylämmitys käytössä. Eikä myöskään se, jos suomalaiset eivät tekisi yhtään energiaremontteja. Nykyisilläkin energian hinnoilla olisi idioottimaista haaskata rahojaan aurinkopaneeleihin ja useimmat muutkin energiaremontit ovat turhia. Ei tarvita mitään ilmapumppuja tai vastaavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei perussuomalaiset ole ollut missään vaiheessa torppaamassa vihreää siirtymää ja estää investointeja kuten idioottimaisesti valehtelet.

    Lisään... Eikä Suomi tule olemaan hiilineutraali vuonna 2035. Valtaosa esimerkiksi ajaa polttomoottoriautoilla myös 2040-luvulla. Ja luultavasti energiaremontteja ei pian tehdä ollenkaan, koska korot ovat liian korkealla ja muutkin kulut ovat liian korkealla. Kaikki suuret investoinnit laitetaan nyt jäihin ja ensimmäisenä säästetään asunnoista, autoista ja sitten remonteista.

    Meillä kaikilla ei ole kristallipalloa käytössä.

    Öljylämmitykset ovat kohta mennyttä aikaa ja aurinkopaneeleja asennetaan katoille sen kuin vaan ehditään. Ilmalämpöpumppukin alkaa olla lähes jokaisessa talossa.

    Suomalaiset ovat fiksua väkee, se nähdään jo ympäri maailman ja investointeja alkaa tulla vauhdilla maahamme, joka on vihreän siirtymän edelläkävijä koko maailmassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Meillä kaikilla ei ole kristallipalloa käytössä.

    Ja mitä tuo lause muka tarkoittaa? Edelleenkään yritykset eivät piittaa siitä mitä kotitaloudet tekevät eikä edes sillä mikä vuosi valtion tavoitteena on ole merkitystä.

    Yrityksiä kiinnostaa vain tuloksen tekeminen eikä mikään muu. Ja tämä pätee myös vihreän siirtymän yrityksiin. Vihreän siirtymän yritykset ovat täsmälleen samanlaisia kuin kaikki muutkin yrityksiä ja niiden ainoa tehtävä on tehdä rahaa. Ja tehdä rahaa myös ruikuttamalla tukiaisia valtiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Öljylämmitykset ovat kohta mennyttä aikaa ja aurinkopaneeleja asennetaan katoille sen kuin vaan ehditään. Ilmalämpöpumppukin alkaa olla lähes jokaisessa talossa.

    Suomalaiset ovat fiksua väkee, se nähdään jo ympäri maailman ja investointeja alkaa tulla vauhdilla maahamme, joka on vihreän siirtymän edelläkävijä koko maailmassa!

    Aurinkopaneelit on nykyisillä hinnoilla lähinnä rahojen vetämistä vessasta alas. Jos sähkön hinta pysyy näin alhaalla niin aurinkopaneeleista ei ikinä elämässään saa rahojaan takaisin. Silloin kun sähkön hinta olisi korkealla niin aurinkovoima ei tuota mitään. On jopa kyseenalaista säästääkö edes ilmalämpöpumpulla yhtään mitään. Sillä saa toki asunnon viileäksi, mutta säästöjä siitä on turha odottaa.

    Ja suomalaiset ovat sen verran fiksua väkeä että valtaosa ei haaskaa rahojaan ylihintaisiin sähköautoihinkaan. Valtaosa ajelee polttomoottoriautoilla 2040-luvullakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Lisään... Eikä Suomi tule olemaan hiilineutraali vuonna 2035. Valtaosa esimerkiksi ajaa polttomoottoriautoilla myös 2040-luvulla. Ja luultavasti energiaremontteja ei pian tehdä ollenkaan, koska korot ovat liian korkealla ja muutkin kulut ovat liian korkealla. Kaikki suuret investoinnit laitetaan nyt jäihin ja ensimmäisenä säästetään asunnoista, autoista ja sitten remonteista.

    Siis persujen mieli on muuttunut, Vihreän siirtymän vastustus on muuttunut epäuskoksi tavoitteen toteutumisesta....

    Mutta kertokaas yksi asia: Miksi kunnianhimoinen tavoite pitäisi torpata siksi että epäilee sen toteutumista? Eikön vain 2035 voida todeta, kas vain tavoite oli ihan hyvä mutta ollaan vielä vähän jäljessä aikataulusta jos siis tavoitteeseen ei päästä.

    Minusta ainoa syy miksi persut haluaisivat tavoitteen aikataulua viivästyttää on nimenomaan vihreän siirtymän vastustaminen ja se että persut haluavat väkisin puolustaa turvetta energianlähteenä sekä viivästyttää siirtymää sähköautoiluun. Tuo sähköautoilu tavoite ei edes ole Suomen päätettävissä kun kyse on EU:n tasoista päätöksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos tavoitetta ei edes teoriassa voida toteuttaa ilman että se aiheuttaa ostovoiman tippumista niin tavoitetta kannattaa siirtää.

    Ja sähköautot ovat saastuttavaa paskaa. Mitä enemmän sähköautoja ostetaan niin sitä nopeammin luontoa tuhoutuu. Sähköautojen ekologisuus on valetta ja huijausta. Ne ovat lähinnä vain ylihintaisia kikkelinjatkeita, ilmastonmuutoksen torjuntaan niillä ei ole mitään vaikutusta. Päinvastoin, sähköautot pahentavat ilmastonmuutosta.

    Ja EU ei päästä mitä kotitaloudet ostavat ja millä autoilla kotitaloudet ajavat. Kotitaloudet voi vain päättää lopettaa uusien autojen ostamisen kokonaan. Nytkin ostetaan yhtä paljon uusia henkilöautoja kuin 1990-luvun lamassa ja uskon henkilöautojen myynnin vielä laskevan reippaasti. Suomalaisilla ei ole varaa uusiin autoihin, joten he eivät osta niitä. EU voi lopettaa polttomoottoriautojen myynnin, mutta suomalaiset voi lopettaa sähköautojen ostamisen, jos heitä vain huvittaa.

    Kunhan vihreä siirtymä toteutetaan niin, että kotitalouksien ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Kotitalouksien polttoaineveroja ei nosteta, jakeluvelvollisuutta ei lisätä eikä mitään velvollisuuksia tule. Energiaremontteihinkaan ei pidä antaa euronkaan tukia, koska ne ovat muilta veronmaksajilta.

    Kotitalouksien talous on jo nyt kuralla, joten mitään lisämaksuja ei heille pidä tulla. Kotitalouksien pitäisi VÄHENTÄÄ kulutusta, ei lisätä niitä. Aivan kuten hypo kehoitti tekemään mahdollisuuksien mukaan ylimääräisiä velan lyhennyksiä eli pyrkimään eroon veloista, ei ottamaan niitä lisää. Ja nuo ylimääräiset velan lyhennykset toteutetaan tietenkin leikkaamalla kulutusta.

    Äänestä

  • Palataan asiaan kun näillä sijoittajilla on rahat. Kemijärvellä ja Kemissä oli näitä perseaukiaia sijoittajai käsiojosssa. Mitään ei tullut. Toiset tekee eikä paljon ennakkoon puhu. Kumpiakohan ovat ?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei perussuomalaiset ole ollut missään vaiheessa torppaamassa vihreää siirtymää ja estää investointeja kuten idioottimaisesti valehtelet.

    Ei jonkin polttoaineverotuksen tai jakeluvelvoitteen alentaminen vaikuttaisi investointeihin pätkän vertaa. Eikä myöskään se, että kotitalouksissa olisi öljylämmitys käytössä. Eikä myöskään se, jos suomalaiset eivät tekisi yhtään energiaremontteja. Nykyisilläkin energian hinnoilla olisi idioottimaista haaskata rahojaan aurinkopaneeleihin ja useimmat muutkin energiaremontit ovat turhia. Ei tarvita mitään ilmapumppuja tai vastaavia.

    Ilmapumpuja tarvitaan kustanustenm säästämiseksi. 70 % säästö on tuntuva

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ja mitä tuo lause muka tarkoittaa? Edelleenkään yritykset eivät piittaa siitä mitä kotitaloudet tekevät eikä edes sillä mikä vuosi valtion tavoitteena on ole merkitystä.

    Yrityksiä kiinnostaa vain tuloksen tekeminen eikä mikään muu. Ja tämä pätee myös vihreän siirtymän yrityksiin. Vihreän siirtymän yritykset ovat täsmälleen samanlaisia kuin kaikki muutkin yrityksiä ja niiden ainoa tehtävä on tehdä rahaa. Ja tehdä rahaa myös ruikuttamalla tukiaisia valtiolta.

    Näitä yrityksiä kiinostaa meidän puhdas vesi ja halpa sähkö atomivoimalla ja vedellä tuotettu

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Aurinkopaneelit on nykyisillä hinnoilla lähinnä rahojen vetämistä vessasta alas. Jos sähkön hinta pysyy näin alhaalla niin aurinkopaneeleista ei ikinä elämässään saa rahojaan takaisin. Silloin kun sähkön hinta olisi korkealla niin aurinkovoima ei tuota mitään. On jopa kyseenalaista säästääkö edes ilmalämpöpumpulla yhtään mitään. Sillä saa toki asunnon viileäksi, mutta säästöjä siitä on turha odottaa.

    Ja suomalaiset ovat sen verran fiksua väkeä että valtaosa ei haaskaa rahojaan ylihintaisiin sähköautoihinkaan. Valtaosa ajelee polttomoottoriautoilla 2040-luvullakin.

    Ilmalämppöpumppu tuottaa jos sähköstä pitää maksaa. Minä olen joutunut maksamaan ja säästänyt sen 70 %

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jos tavoitetta ei edes teoriassa voida toteuttaa ilman että se aiheuttaa ostovoiman tippumista niin tavoitetta kannattaa siirtää.

    Ja sähköautot ovat saastuttavaa paskaa. Mitä enemmän sähköautoja ostetaan niin sitä nopeammin luontoa tuhoutuu. Sähköautojen ekologisuus on valetta ja huijausta. Ne ovat lähinnä vain ylihintaisia kikkelinjatkeita, ilmastonmuutoksen torjuntaan niillä ei ole mitään vaikutusta. Päinvastoin, sähköautot pahentavat ilmastonmuutosta.

    Ja EU ei päästä mitä kotitaloudet ostavat ja millä autoilla kotitaloudet ajavat. Kotitaloudet voi vain päättää lopettaa uusien autojen ostamisen kokonaan. Nytkin ostetaan yhtä paljon uusia henkilöautoja kuin 1990-luvun lamassa ja uskon henkilöautojen myynnin vielä laskevan reippaasti. Suomalaisilla ei ole varaa uusiin autoihin, joten he eivät osta niitä. EU voi lopettaa polttomoottoriautojen myynnin, mutta suomalaiset voi lopettaa sähköautojen ostamisen, jos heitä vain huvittaa.

    Se on kuules persutollo sillä tavalla, että se on tuo autoteollisuus joka valitsee, millaisella autolla sinä tulevaisuudessa ajat. Siis jos uuden aiot ostaa. koska he valitsevat, mitä valmistavat. Et sinä, vaikka kuinka näkisit sähköauton "saastuttavana kikkelinjatkeena". Vanhat fossiilipolttimot loppuvat jossakin vaiheessa eikä se välttämättä ole kovin kaukana vuodesta 2035.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Autoteollisuus valmistaa autoja joita ihmiset haluavat ostaa. Jos ihmiset ei pidä jostain autosta niin kukaan ei osta kyseistä autoa ja autovalmistaja joutuu konkurssiin.

    Nytkin valmistetaan polttomoottoriautoja ja nyt myydyistä polttomoottoriautoille ajetaan vielä 30 vuotta. Eli jopa. 2050-luvulla ajetaan polttiksilla.

    Ja sähköautojen valmistuksen aiheuttamat valtavat päästöt ja tuhot ovat fakta.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Se on kuules persutollo sillä tavalla, että se on tuo autoteollisuus joka valitsee, millaisella autolla sinä tulevaisuudessa ajat. Siis jos uuden aiot ostaa. koska he valitsevat, mitä valmistavat. Et sinä, vaikka kuinka näkisit sähköauton "saastuttavana kikkelinjatkeena". Vanhat fossiilipolttimot loppuvat jossakin vaiheessa eikä se välttämättä ole kovin kaukana vuodesta 2035.

    Tuo sinun persujen vaino on paitsi elämääsi hallitseva myös hyvin sairaalla tasolla apAddick. Mitä tuot esille suomi24 palstojen edustajana lopputuloksella missä jokainen palsta jota häiriköit on sisältönsä puolesta kuin huutoa hullujenhuoneelta sinun turvautuessa luotsina sensuuriin, banneihin ja jäähyihin kun sinun yksinpuheluja skitsoiluineen niiden yhteydessä häiritään. Lataamokamaa jokainen viestiketju tälläkin palstalla sama sta syystä sinun toimesta. Vuoden jokaisena päivänä yhdet ja samat pakkomielteiset harhaiset hokemat tuhansine massapostauksineen vuodesta toiseen eikä tämä ole kuin yksi s24 palstoista joita terrorisoit luotsinpestin suojista vaikka jokaisesta viestiketjustasi paistaa läpi ja kauas kuinka kuuluisit hoitoon.

    Äänestä

  • tr.OIlilIe kirjoitti:

    Itse spämmäät kaikki keskustelut näillä henkilö-"analyyseilläsi".

    Sinänsä yllättävää, jos persut mistään muusta puhuvat kuin henkiöistä. Asia-aiheet melko vieraita.

    Kyllä kaikenlainen vihreyden ja punaisuudenkin (ympäristöasiat & tasa-arvokehitykset) vastustus varmaan sataa suomalaisen huippuosaamisen laareihin, ja saa maamme kukoistamaan. Kellareista ja korsuista on sitten mukava ihailla näitä torjuntavoittoja.

    Äänestä

Purralle ei saa antaa pienintäkään mahdollisuutta sabotoida Suomen vihreää siirtymää!!!

Äänestä

Purran naama hikeentyy ja kiiltää entisestään vaalilupauksiaan syödessä.
Populismillä ei pitkälle pötkitä, kun tarvitseekin ottaa vastuuta.

Äänestä
  • Purra käyttäytyy jo yhtä öykkärimäisesti kuin Soini vasta silloin, kun oli ollut persujen puheenjohtajana yli 10 vuotta. Nopeasti ovat käyneet helppo raha, valta ja mediajulkisuus Purran päähän. Nyt Purra yrittää jo kaikin keinoin tuhota suomen länsimaisen ja hyvän talouskehityksen. Pikkuhiljaa alkavat myös putoilemaan persujen natonaamarit päästä. Persuille kelpaisi vain venäläinen "halpa pensa ja tiisseli, sekä maakaasu". Tuulivoimaa ja kaikkea muutakin vihreää siirtymää, joka pelastaa suomen taloudellisen tulevaisuuden, persut ovat koko ajan vastustaneet kuin ruttoa. Ja vastustavat yhä kiihtyvällä tahdilla, koska persuille kaikki länsimainen kehitys on "typerää".

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Purra käyttäytyy jo yhtä öykkärimäisesti kuin Soini vasta silloin, kun oli ollut persujen puheenjohtajana yli 10 vuotta. Nopeasti ovat käyneet helppo raha, valta ja mediajulkisuus Purran päähän. Nyt Purra yrittää jo kaikin keinoin tuhota suomen länsimaisen ja hyvän talouskehityksen. Pikkuhiljaa alkavat myös putoilemaan persujen natonaamarit päästä. Persuille kelpaisi vain venäläinen "halpa pensa ja tiisseli, sekä maakaasu". Tuulivoimaa ja kaikkea muutakin vihreää siirtymää, joka pelastaa suomen taloudellisen tulevaisuuden, persut ovat koko ajan vastustaneet kuin ruttoa. Ja vastustavat yhä kiihtyvällä tahdilla, koska persuille kaikki länsimainen kehitys on "typerää".

    Tekstisi on taas typerää paskaa alusta loppuun. Öljyä joka puolella maailmaa eikä Venäjän öljyä tarvita.

    Ja kotitalouksille tuo tekstisi on kuplassa elävän elitistin aivotonta rääkymistä ja puhdasta valetta. Kotitalouksilla ei ole hyvää talouskehitystä vaan kotitalouksien ostovoima laskee huimaa vauhtia. Eli kotitaloudet leikkaavat tällä hetkellä kulutustaan. Nyt olisi aivottoman typerää ostaa jotain idioottimaisia ylihintaisia sähköautoja tai tehdä energiaremontteja. Tuollaiset menot kannattaa laittaa kokonaan jäihin.

    Jos ilmastonmuutosta torjutaan niin se tehdään leikkaamalla kulutusta. Mitään ei osteta eikä mihinkään investoida.

    Tuulivoimalat tuhoaa vihreää, metsiä haaskaamalla, Miksi avolinja, miksi eri kaapeli jolloi linja metsässä olisi vihreä

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tekstisi on taas typerää paskaa alusta loppuun. Öljyä joka puolella maailmaa eikä Venäjän öljyä tarvita.

    Ja kotitalouksille tuo tekstisi on kuplassa elävän elitistin aivotonta rääkymistä ja puhdasta valetta. Kotitalouksilla ei ole hyvää talouskehitystä vaan kotitalouksien ostovoima laskee huimaa vauhtia. Eli kotitaloudet leikkaavat tällä hetkellä kulutustaan. Nyt olisi aivottoman typerää ostaa jotain idioottimaisia ylihintaisia sähköautoja tai tehdä energiaremontteja. Tuollaiset menot kannattaa laittaa kokonaan jäihin.

    Jos ilmastonmuutosta torjutaan niin se tehdään leikkaamalla kulutusta. Mitään ei osteta eikä mihinkään investoida.

    "Jos ilmastonmuutosta torjutaan niin se tehdään leikkaamalla kulutusta. Mitään ei osteta eikä mihinkään investoida."

    Siinäpä tulitkin todistaneeksi persun tuhoisan ajattelun Suomen taloudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    "Jos ilmastonmuutosta torjutaan niin se tehdään leikkaamalla kulutusta. Mitään ei osteta eikä mihinkään investoida."

    Siinäpä tulitkin todistaneeksi persun tuhoisan ajattelun Suomen taloudelle.

    No, kotitaloudet on jo lopettamassa investoinnit. Asuntojen myynnitkin on puolittunut ja remontteja siirretään.

    Kun ostovoima heikkenee niin silloin kulutusta leikataan. Tämä on kylmä fakta.

    Etkä sinä selvästikään piittaa paskaakaan ilmastonmuutoksesta vaan sinua kiinnostaa paskan myyminen. Useimmille järkevin ilmastotoimi on kulutuksen vähentäminen. Sähköauton sijaan voi luopua autosta kokonaan. Voi myös ostaa vähentää krääsän ostamista. Itse en esimerkiksi osta kenellekään yhtäkään lahjaa. Enkä vietä joulua enää muutenkaan koska ei huvita.

    Äänestä

Purra teki jytkystä pötkyn.

Äänestä

Mielenkiintoista tässä on se, että miksi investointi suunnitelma julkistettiin, koska päätöstä inventoinnista ei vielä tehdä kahteen vuoteen !!??

Äänestä
  • Et ehkä tunne teollisen mittakaavan investointissuunnitelmien käytäntöä? Miten voi lähteä toteuttamaan minkäänlaisia jatkosuunnitelmia, ellei investointiesitystä ole ensin tehty? Business Finlandin edustajan mukaan tätä Plug Powerin projektin esityötä on pyöritelty Suomessa tähän mennessä jo parin vuoden ajan noin sadan henkilön porukalla. Kuinka muuten luulet investointiesityksen tupsahtaneen julkisuuteen, jossa oli jo valmiina esitykset kolmelle eri paikkakunnalle sijoittuvista laitoksista?

    Äänestä

Taas joku ymmärtämätön trolli muuttelee Purran mielipiteitä, eli ei Purra vastusta vihreää siirtymää muttei usko ylimitoitettuun aikatauluun.
Toinen juttu on mitä sijoittajilla on mielessään liian sinisilmäisille päättäjille niinkuin tähän saakka on karvaasti saatu kokea. Toivotaan ettei ainakaan caruna pekan vehkeilyt toistu

Äänestä

Persu-Purra vaan näyttelee yrittävänsä ... persuille menee teatteri läpi.
Irvistelevä persu-Purra antaa änkyröille tunteen tiukasta neuvottelijasta, hi hih hi.
Mutta mites sitten kävikään ....
Orpo sanelee ja persu-Purra nyökkää.
Orpo haluaa purralaiset napinpainajiksi niin kuin Sipilän hallituksessakin persuja käytettiin hyväksi, kunnes puolue räjähti soinilaisuuteensa.
Sama tahti on askelten ... 🐾🐾🐾🐾

Äänestä

Purra ei pysty sabotoimaan kuin äänestäjiään.

Äänestä

Vertauskohta taitaa olla hiukka ontuva, näet Jenkeillä on huomattavasti enemmän velkaa kuin meillä. Noin 120 % bruttokansantuotteesta jolla sijoitumme noin keskiväliin Eu maiden velka asteita tarkastellessa. USA elvyttää silti yli 400 miljardilla joka on pääsäätöisesti Kiinalaita velkarahaa ,sillä Kiina lainoittaa Jenkit. Joten kyllä se talous osaaminen löytyy täältä meiltä kotonurkita ennenmin kuin tuolta poppilasta jonka talous on kuralla.

https://www.salkunrakentaja.fi/2023/05/usa-katastrofikello/

https://yle.fi/a/3-12671749

https://www.kriittisetmateriaalit.fi/yhdysvallat-rehvastelee-bidenin-ilmastotukipaketilla-houkutellakseen-eurooppalaisia-teknologiayrityksia/

Äänestä

Riika Purra on näköjään täysin orpolaisten tsuppari, jolta näyttää jo haihtuneen periaatteet, jonka takia äänestettiin.
Voi vi ..u.

Äänestä
  • Tuo sinun persujen vaino on paitsi elämääsi hallitseva myös hyvin sairaalla tasolla apAddick. Mitä tuot esille suomi24 palstojen edustajana lopputuloksella missä jokainen palsta jota häiriköit on sisältönsä puolesta kuin huutoa hullujenhuoneelta sinun turvautuessa luotsina sensuuriin, banneihin ja jäähyihin kun sinun yksinpuheluja skitsoiluineen niiden yhteydessä häiritään. Lataamoka maa jokainen viestiketju tälläkin palstalla samasta syystä sinun toimesta. Vuoden jokaisena päivänä yhdet ja samat pakkomielteiset harhaiset hokemat tuhansine massapostauksineen vuodesta toiseen eikä tämä ole kuin yksi s24 palstoista joita terrorisoit luotsinpestin suojista vaikka jokaisesta viestiketjustasi paistaa läpi ja kauas kuinka kuuluisit hoitoon.

    Äänestä

  • Lakeijapuolueen eliitti on päässyt sinne, minne haluaa ja missä ovat omimmillaan, eli kumileimasimiksi. Nyt pelätään vain rivien hajoilua.

    Äänestä

Tässä o kyse mielikuvista: pohjolan vihreä keidas on uusi norja ja kaikki tänne halajaa. Tosin firma joka investointeja miettii ei ole mikään vakavarainen vaan kyse on gamblauksesta. Bensa suomi ei toki mitään sijoituksia tänne saa anyw

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa käytännössä persujen mainostama sinivalkoinen siirtymä? Sitä, että Purra nyökyttää Orpon käskyille maahanmuuttokriittisen tarmokkaasti. Kohta Riikan niskaa pakottaa kun joutuu niin ahkerasti nyökyttelemään ja kumartelemaan kokoomuslaisten herroitten edessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa käytännössä persujen mainostama sinivalkoinen siirtymä? Sitä, että Purra nyökyttää Orpon käskyille maahanmuuttokriittisen tarmokkaasti. Kohta Riikan niskaa pakottaa kun joutuu niin ahkerasti nyökyttelemään ja kumartelemaan kokoomuslaisten herroitten edessä?

    no niin persuja vainoava vttuileva antipersuluotsi addick, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamu lla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

    Äänestä

Persut on ainoa selkeästi ja johdonmukaisesti epäisänmaallinen puolue.

Äänestä
  • Vihreä siirtymä suomessa ei ole kremlin etu. Siksi persut kannattavat vain kremlin pelikirjan mukaista "sinivalkoista siirtymää", myös talouspolitiikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Vihreä siirtymä suomessa ei ole kremlin etu. Siksi persut kannattavat vain kremlin pelikirjan mukaista "sinivalkoista siirtymää", myös talouspolitiikassa.

    1918 Venäjä, sdp perustetaan.
    Ei olisi tarvinnut perustaa.

    Äänestä

KUKKUU.

Äänestä

Suomen autokanta sähköinen, vetytehtaita joka kylässä, Tammikuu pakkanen 30 astetta, eikä tuulen hiventäkään moneen viikkoon, kysymys kuuluu mistä sähköä ja mitä se maksaa ?

Äänestä
  • ''...kysymys kuuluu mistä sähköä ja mitä se maksaa ?''

    Olkiluodosta sekä sähköpörssistä, kuten ennenkin.

    Mitä maksaa ??
    Kysynnän ja tarjonnan laki määrittää hinnat.

    Äänestä

  • '' Joka aamuisella kierroksella....''

    Eikö sinulla ole todellakaan muuta tekemistä ????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Luojan lykky etteivät amerikkalaiset sijoittajat saaneet tietää mitä Purra yrittää saada hallitusohjelmaan ilmastopolitiikan osalta. Lisäksi tuskin haluavat tietää, että Suomessa on äärioikeistolainen puolue tulossa vallankahvaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu