on aikaa, eikö tänne löydy vähän laadukkaampia asianne puolustajia. Jos uskoisin, että täällä olevat todella ajavat omin päin paperikoneita, olisin todella huolestunut metsäteollisuusosakkeitteni arvosta. Eihän tämäntasoiset voi mennä muuten kuin joukon jatkona.
Kun
nyt paperimiehillä
4285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paperimiehet kirjoittaneet asiattomasti? No voihan himskatti! Onneksi kaikki muut ovat kirjoittaneet fiksusti ja ennenkaikkea ASIANTUNTEVASTI ! Vai oletko sinä kenties eri mieltä?
myy, jos huoli noin kovasti rahasta painaa. Tosiasiassa voin kertoa ettei täällä käydä muuta viduilemassa teille ajankuluksi, tärkeämmät asiat keskustellaan jossain ihan muualla. En ole pedofiili, enkä kansanedustajan kiusaaja ja uhkailija vaikka liittoni paperiliitto onkin. Muistakaan laittomuuksista minua ei ole tuomittu vaikka tähtinen mitä väittäisi,
mutta ei sinulla ressukka edes ole mitään osakkeita.Trollisi oli tuomittu epäonnistumaan heti alkuun,mutta en kerro kenellekkään.Säälittää vaan jotenkin,sillä kyllä meilläkin tunteet on.
osakkeita on, isälleni ja itselleni tulleista henkilöstöanneista ja vähän ostettunakin. Myönnän kuitenkin, että niiden mainitseminen oli tyylikeino, en minä niillä elä. Onneksi onkin niin, että 33 vuoden palvelusta metsäteollisuudessa saamani eläke ei tule firman eläkesäätiöstä, vaan vakuutusyhtiöstä. Tätä ei tietenkään tarvitse uskoa. Eläkkeen suuruutta en mainitse, mutta vakuutan, että voin tarkastella paperikoneen hoitajienkin asioita kateutta tuntematta.