Otto Wille Kuusinen (s.1881 - k.1964)

Alkuperäinen Toweri liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) maaliskuussa 1905.

Eduskuntavaaleissa 1908 Kuusinen nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Eduskunnassa Kuusinen muun muassa vastusti venäläistämispyrkimyksiä.

Maltillinen, mutta puolueensa vasempaan laitaan (kuten Marin) kuulunut Kuusinen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi vuonna 1911. SDP:n puoluekokouksessa 1913 Kuusinen kieltäytyi jatkamasta puheenjohtajana, vaikka hänen olisi haluttu jatkavan (kuten Marinin).

Sisällissodan jälkeen Kuusinen julkaisi kesällä 1918 pamfletin "Suomen vallankumous", jossa vanhaa sosiaalidemokraattista työväenliikettä arvosteltiin ankarasti.

Kuusinen kääntyi bolševikiksi ja oli perustamassa Suomalaista kommunistista puoluetta Moskovassa syksyllä 1918.

Kuusisen taival SDP:ssä kesti siis vain noin 13 vuotta.
6211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Otto Wille on menestynein suomalainen sosialidemokraatti.
Jos SDP olisi voittanut kapinansa laillista hallitusta vastaan 1918, Otto Wille ei olisi noussut kansaiväliseen kuuluisuuteen vaan jäänyt pieneksi suomalaiseksi poliitikoksi.

Äänestä
  • Miksi te venäjän trollit kirjoittelette tällaisia älyttömyyksiä?

    Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    ❤️ ­N­­y­­m­f­­o­­­m­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17877176m

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Urho Kekkoselle nostan hattua, kun hän esti Kuusisen saapumisen Suomeen 1958 SKP:n 40-vuotisjuhlille. Moskova varmasti tykkäsi kyttyrää moisesta estosta!

Äänestä

Oli suuri harmi ja menetys ettei Otto Willestä tullut Suomen pääministeriä v. 1918.
Suomi olisi voinut siirtyä demokraattisten valtioiden joukkoon. Onneksi sentään Ståhlberg pelasti sen mitä li pelastettavissa.

Äänestä

Jo silloin toverit oli Suomi-vastaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkuperäinen Toweri liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) maaliskuussa 1905.

Eduskuntavaaleissa 1908 Kuusinen nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Eduskunnassa Kuusinen muun muassa vastusti venäläistämispyrkimyksiä.

Maltillinen, mutta puolueensa vasempaan laitaan (kuten Marin) kuulunut Kuusinen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi vuonna 1911. SDP:n puoluekokouksessa 1913 Kuusinen kieltäytyi jatkamasta puheenjohtajana, vaikka hänen olisi haluttu jatkavan (kuten Marinin).

Sisällissodan jälkeen Kuusinen julkaisi kesällä 1918 pamfletin "Suomen vallankumous", jossa vanhaa sosiaalidemokraattista työväenliikettä arvosteltiin ankarasti.

Kuusinen kääntyi bolševikiksi ja oli perustamassa Suomalaista kommunistista puoluetta Moskovassa syksyllä 1918.

Kuusisen taival SDP:ssä kesti siis vain noin 13 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu