Haluan kertoa oman tarinani chattapaamisista.
En tavannut tämän foorumin chatissa vaan eräässä muussa tulevan mieheni. Kirjoittelimme ja soittelimme n. kuukauden kunnes tapasimme. Ensi silmäyksellä ihan tavallinen suomalainen mies, paineet olivat kovat, sillä oli tullut kerrottua vahvoilla sanoilla tunteitaan ja olin "niin rakastunut" vaikka me ei oltu edes nähty toisiamme.
Kun vihdoin ja viimein tapasimme (olimme kummatkin eronneet ed. avioliitosta) olin kauhusta kankea ja tuntui typerältä kaikki ne villit chatkeskustelut ja puhelinkeskustelut monta tuntia. Silti illan mittaan alkoi tuntua siltä, että pidin erittäin paljon tästä miehestä. Vietimme sen viikonlopun miehen kotikaupungissa, ja uskalsin jo kutsua hänet omaan kotiini toiselle puolelle Suomea, missä oli myös pari pientä tenavaani.
Tasan vuosi tapaamisestamme vietimme häitä. Olemme nyt olleet jo kolme vuotta yhdessä ja perheenlisäystä on myös tulossa loppuvuodesta.
Joka päivä saan yllättyä iloisesti siitä, että löysin sen oikean. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta voin puhtaasta sydämestäni sanoa, että mieheni tekee minut hulluksi onnesta, ja että rakastan häntä joskus enemmän kuin itseäni. Meillä arki vaan paranee päivä päivältä, hän on tukenani silloin kun sitä tarvitsen, ikinä en ole loukkaavaa sanaa kuullut, mikä kohdistuisi minuun.
Ei meillä tietenkään mitään ruususen perheen elämää aina ole ja kyllä mekin riidellään milloin mistäkin. Mutta se kaikki, mitä olen saanut kokea ja kuinka pienestä kaikki yleensäkin on kiinni elämässä, niin voin sanoa olevani kiitollinen.
En tavannut tämän foorumin chatissa vaan eräässä muussa tulevan mieheni. Kirjoittelimme ja soittelimme n. kuukauden kunnes tapasimme. Ensi silmäyksellä ihan tavallinen suomalainen mies, paineet olivat kovat, sillä oli tullut kerrottua vahvoilla sanoilla tunteitaan ja olin "niin rakastunut" vaikka me ei oltu edes nähty toisiamme.
Kun vihdoin ja viimein tapasimme (olimme kummatkin eronneet ed. avioliitosta) olin kauhusta kankea ja tuntui typerältä kaikki ne villit chatkeskustelut ja puhelinkeskustelut monta tuntia. Silti illan mittaan alkoi tuntua siltä, että pidin erittäin paljon tästä miehestä. Vietimme sen viikonlopun miehen kotikaupungissa, ja uskalsin jo kutsua hänet omaan kotiini toiselle puolelle Suomea, missä oli myös pari pientä tenavaani.
Tasan vuosi tapaamisestamme vietimme häitä. Olemme nyt olleet jo kolme vuotta yhdessä ja perheenlisäystä on myös tulossa loppuvuodesta.
Joka päivä saan yllättyä iloisesti siitä, että löysin sen oikean. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta voin puhtaasta sydämestäni sanoa, että mieheni tekee minut hulluksi onnesta, ja että rakastan häntä joskus enemmän kuin itseäni. Meillä arki vaan paranee päivä päivältä, hän on tukenani silloin kun sitä tarvitsen, ikinä en ole loukkaavaa sanaa kuullut, mikä kohdistuisi minuun.
Ei meillä tietenkään mitään ruususen perheen elämää aina ole ja kyllä mekin riidellään milloin mistäkin. Mutta se kaikki, mitä olen saanut kokea ja kuinka pienestä kaikki yleensäkin on kiinni elämässä, niin voin sanoa olevani kiitollinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Täällä on se yleinen ongelma että tosiaan pitäisi olla rakkautta ensisilmäyksellä tai muuten ollaan jo seuraavaa yrittämässä. Ollaan niin "kiireisiä" että se tyrmäävän ihana ihminen pitää löytää heti eikä voida avata silmiä ja katsoa jos se pääsikin lipsahtamaan jo ohi kun mentiin niin kovaa. Onkohan muutamalta päässyt sekin unohtumaan mitä he täältä oikein hakevat? Tainnut tulla niin tavaksi roikkua nettideiteillä että on alkuperäinen tarkoitus sumentunut.
tapasin myös miesystävän,vaan en täältä vaan toisesta seuranhakupalvelusta-kirjoittelimme jonkin aikaa niin että yhteisiä mieltymyksiä löytyi,samantapaiset taustat jne..kuviakin vaihdettiin--ensi tapaaminen oli vaikea,kumpikin jännityksestä jäykkinä,sitkeästi olemme jatkaneet ja kerta kerralta tuntuu paremmalta ja paremmalta--yhteistä on huumorintaju -ja yllättäen olenkin huomannut että sehän on se tärkein asia suhteessa..?---että ymmärtää mitä toinen sanoo ja toinen ymmärtää mitä sinä sanot-aika yksinkertaista nutta ehdottoman tärkeää,toivon sinullekin hyvää jatkoa !!!!!
Tämän voisi kertoa monelle, olen nimittäin aikanani treffannut muutaman neitosen joiden kanssa oli hyvin samanlaiset taustat, ulkonäkö molemmille aina sopiva jne. Näiden ihmisten kanssa oli jännityyneet ensitapaamiset mutta silti oli sellainen sopivuudentunne ainakin minulla. No eivät sitten halunneet nähdä enää, "syyksi" molemmilta ajallaan jotain epämääräistä ja sopivan yleistä. Joskus mietinkin mitä voisi nyt olla jos edes toinen heistä olisi viitsinyt yrittää uudelleen.
Pitäkää toisistanne hyvää huolta :)))
Ihmisen rinnalleen voi löytää...jopa sätistä.
Minäkin tapasin chatistä kivan ja mukavan naisen. Juuri sätin löytäneenä,en osannut pitää tästä ensi tuttavuudesta kiinni,nyt kadun,kokemus sätistä on opettanut, että hän oli juuri niitä helmiä joita harvoin sätistä löytää,silloin en sitä vielä tiennyt,nyt harmittaa ja joskus melkein itkettää,taisin kävellä onneni ohi.
Ota ihmeessä häneen yhteyttä nyt, ei kai mitään niin peruuttamatonta ole voinut tapahtua?
Jos hän on jo varattu, niin sitten on parasta toivottaa hänelle onnea!
Sen tekisinkin jos joskus nikin näkisin,chatin ilmoitustaulullakin pari kertaa ilmoitellut,en vaan löydä häntä enää.
Teille muille,jos löydätte kivan,mukavan, pitäkää kynsin hampain kiinni ja mahdollisimman nopeaa jotain konkreettista josta tunnistaisi myöhemminkin jos polku jostain syystä erkaantuu.
Samassa veneessä ollaan, vaikka minä olenkin varattu, mutta koukkuun silti jäänyt !
Otan osaa, ja toivon että löydät hänet.
Ota huomioon myös se, että jos ei hän ollut huoneessa rekatulla nicillä, voi olla sisällä aivan toisella nicillä nykyään, tosin, muutenkin voi olla toisella nicillä.
Onnea etsintääsi - sydämestäni toivon.
Minun tilanteeni on toinen ja silti olen häneen tässä maailmassa rakastunut, vaikka rakastan omaa miestäni ylikaiken - kukapa selittää tämänkin yhtälön ??
Olen tavannut suomi24:n chatin kautta miehen, johon olen siinä maailmassa rakastunut !
Olen naimisissa, eikä minulla ole milloinkaan ollut avioliiton ulkopuolisia suhteita. Olemme olleet naimisissa yli 30v, eikä ole missään vaiheessa ollut edes halua pettää miestäni.
Tämän miehen ja minun ajatusmaailmat vain loksahtivat paikalleen, ja ruudun kautta lähestulkoon rakastelemme !
Välimatkaa on satoja kilometrejä, ja käytännössä mahdotonta tavata, ehkä se on suojelus ?
Lähinnä sen vuoksi, että avioliittoni on oikiasti onnellinen, enkä suoraan sanottuna edes ymmärrä, miten olen voinut hurahtaa näin.
Todellisuudessahan voisi olla, ettemme ehkä sietäisi toisiamme, mutta tässä maailmassa olemme toistemme omat.
Valokuvat olemme laittaneet toisillemme, että sen puolesta emme aivan kasvottomia toisillemme ole, mutta, mutta ...
Uskomaton tunne, kun toista odottaa keskusteluun ja sähköpostejakin vaihdamme, kun emme näe.
Haluaisin kuulla, onko joku muu kokenut vastaavaa, kertokaa kiltit - vai olenko aivan outo lintu ?
Kiitos, jos joku ottaa kantaa.
Tuon on varmasti kokenut jokainen chattaaja vuorollaan..Siihen maailmaan silti kannattaa suhtautua varoen. Liittoja kun ei ole yksi tai kaksi, jotka ovat kaatuneet chatsuhteisiin. Sehän on kuitenkin useimmiten suurelta osaltaan vain mielikuvitusta!
Chatissa liikkuu myös mieletön määrä naisia ja miehiä, jotka etsivät vain nettiseksiä. Sitähän tuo sinunkin ruudulla rakasteleminen on.....
kiitos vaan !
En kuitenkaan ole enää mikään teini-ikäinen hömppä, kun kuuttakymmentä käyn. Tiedän elämästä kuitenkin jotain.
On mulla sentään vielä järki päässä, enkä aio menettää olemassa olevaa elämääni.
Nettisuhteet ovat utopiaa, mutta niistäkin voi kenties jotain elämäänsä saada - enkä usko todellakaan olevani ainoa siinä lajissa.
Saimpahan kuitenkin keskustelun tynkää aikaan ...