Konservatiiviuskovaisille paha tikki, häntä heiluttaa koiraa?

Anonyymi-ap

"Raamattu kiellettiin Utahissa"

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c946aff9-9a09-4526-8ce4-4d242f6d8e49

"Taustalla on Yhdysvaltain Utahissa vuonna 2022 säädetty pornografisen tai muuten lapsille sopimattoman materiaalin koulussa näyttämisen kieltävä laki."

"Davisin koulupiiri päätti poistaa Raamatut peruskouluista koululautakunnan käsiteltyä vanhemman tekemän valituksen.

– Insestiä, onanismia, eläimiin sekaantumista, prostituutiota, sukuelinten silpomista, suuseksiä, dildoja, raiskauksia ja jopa lasten murhaamista, valituksessa kuvaillaan Raamatun sisältöä."

"Joulukuussa jätetyn valituksen tarkoituksena on kääntää kirjoja kieltävä lainsäädäntö tarkoitustaan vastaan ja osoittaa sen mielivaltaisuus ja kaksinaismoralistisuus. Valituksessa kuvaillaan Raamattua ”yhdeksi seksintäyteisimmistä kirjoista”, joka on uusien määritelmien mukaan epäilemättä pornografinen, eikä sillä siten ole ”todellista arvoa alaikäisille”.

Davisin koulupiirin edustaja Chris Williams sanoo, että kaikki valitukset käsitellään samalla tavalla riippumatta siitä, onko ne tehty satiiritarkoituksessa. Myös Mormonin kirjasta on tehty valitus."

Tuleekohan tämä leviämään muuallekin päin maailmaa? Räsäseltä meni varmaan yöunet.....

13

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääasia on KIELTÄMINEN!!!!!1!!!! t: räsäskä

      • Anonyymi

        Niin, oli uskovainen sitten konservatiivinen kristitty tai muslimi, pelisäännöt näyttävät olevan kuin yhteisesti jaetut.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        😍 ­­­N­­­y­m­f­­­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178811091

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Ydin on tässä "Taustalla on vuonna 2022 osavaltiossa säädetty laki, joka mahdollistaa lapsille sopimattoman materiaalin kieltämisen kouluissa ja antaa vanhemmille sananvaltaa sopimattoman sisällön määrittelyssä."

      Eli vanhemmat sitten saavat vaatia kaikenlaista. Mahtaa mennä sekavaksi noiden koulujen opetukset sen vuoksi.

      • Anonyymi

        Raamattu on oikeasti erittäin pornografinen kirja. Ei nettiporno ole likikään sitä tasoa. Erityisesti on syytä huomata, että Raamatun porno on paljon väkivaltaisempi kuin nettiporno.

        Raamatun porno on myös toista pilkkaavaa. Varsinkin pilkataan naapurikansoja. Pilkan on selvästi aiheuttanut naapurikateus. Nettiporno on vähemmän väkivaltaista, eikä ollenkaan pilkkaavaa.

        Ei liene lainkaan ihmettelemistä, jos kaikki vanhemmat eivät suhtaudu tällaiseen suopeasti. Sinä olet niin tottunut Raamatun pornoon, että olet turtunut. Se ei tunnu niin kuvottavalta ja kauhistavalta, kuin kuuluisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni Raamatussa ei ole pornoa, mutta erotiista tarinaa kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on oikeasti erittäin pornografinen kirja. Ei nettiporno ole likikään sitä tasoa. Erityisesti on syytä huomata, että Raamatun porno on paljon väkivaltaisempi kuin nettiporno.

        Raamatun porno on myös toista pilkkaavaa. Varsinkin pilkataan naapurikansoja. Pilkan on selvästi aiheuttanut naapurikateus. Nettiporno on vähemmän väkivaltaista, eikä ollenkaan pilkkaavaa.

        Ei liene lainkaan ihmettelemistä, jos kaikki vanhemmat eivät suhtaudu tällaiseen suopeasti. Sinä olet niin tottunut Raamatun pornoon, että olet turtunut. Se ei tunnu niin kuvottavalta ja kauhistavalta, kuin kuuluisi.

        "Raamatun porno on myös toista pilkkaavaa. Varsinkin pilkataan naapurikansoja. Pilkan on selvästi aiheuttanut naapurikateus". Raamatun kirjoitukset menevät linjassa oman aikansa lähi-idän ilmaisutyylin mukaan. Israel ei nuorena pikkukansana kulttuuria luonut, vaan lainasi ja käytti samaa kuin muutkin, varsinaisesti mentiin suuret ja vanhemmat edellä. Monet kun nyt tuntevat vain raamatun tekstejä luulevat lukevansa jotain ainutlaatuista tapaa kirjoittaa.

      • Anonyymi

        Utah on mormonien hallitsema osavaltio.
        Revi siitä!

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Mormonien ei katsota olevan kristityitä, se on oma uskontonsa.

    • Anonyymi

      Mahtaakohan Mormonien kirjan jälkeen vuorossa olla koraani ?

    • Tässä on siis kyse laista, mitä täälläkin jotkut uskovat ovat vaatimassa. Eli vuonna 2022 säädettiin laki, missä kielletään pornografisen tai muuten lapsille sopimattoman materiaalin koulussa näyttäminen.

      Ehkä ajatuksena oli vain se, että ns. ihmisen sukupuoleen sekä seksuaaliseen erilaisuuteen liittyvät poistetaan, mutta kun se jäi tarkemmin kirjaamatta lakiin, nyt sitä voidaan käyttää mihin tahansa sellaiseen materiaalin, mikä vähään viittaa noihin.

      Kyse on myös siitä, miten vanhemmille annettiin valtaa sensuroida oppimateriaaleja mielensä mukaan.

      Raamattu on poistettu samasta syystä Texasissa ja Missourissa, että se sisältää lapsille sopimatonta sisältöä.

      • Anonyymi

        Raamatun kieltämisen takana ovat moniavioiset mormonit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun kieltämisen takana ovat moniavioiset mormonit.

        :D Hehän olivat tätä lakia vaatineet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1849
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1167
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1145
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      80
      997
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      879
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      874
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      771
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      56
      719
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe