Puola rakentaa Euroopan uutta suurarmeijaa

Jonkunhan se täytyy kun Saksakin on nykyään pupujussi.

Venäjän rajanaapuri on viime aikoina tilannut mm. 1000 eteläkorealaista K2-panssarivaunua, ranskalaisia satelliitteja kuin turkkilaisia Bayraktar-lennokkeja. Lähivuosina Puolaan toimitetaan myös ensimmäiset yhteensä 32 uudesta F-35-hävittäjästä.

Puola käyttää puolustusmenoistaan noin 40 prosenttia asejärjestelmiin ja muihin hankintoihin. Yhteensä maa käyttää puolustukseen nyt neljä prosenttia BKT:sta, eli enemmän kuin yksikään toinen Nato-maa. Asevoimien vahvuus on kasvanut seitsemässä vuodessa 95 000 sotilaasta 164 000 sotilaaseen, reserviläiset poislaskettuna.

Maan varoitukset Venäjästä osoittautuivat todellisiksi, ja Puolalla on jo maantieteellisen sijaintinsa takia keskeinen rooli Ukrainan tukemisessa.
35219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Aikamoista rahan haaskausta.

Äänestä
  • Puola tietää ja tuntee venäläiset, eivätkä halua sellaisen sortovallan alle enää koskaan.

    Äänestä

  • Olisiko ollut Ukrainalle, jos olisivat valmistautuneet erikoisoperaatioon samalla tavalla kuten Puola nyt varustautuu hullun ja arvaamattoman terroristivaltion amok-juoksuihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Puola tietää ja tuntee venäläiset, eivätkä halua sellaisen sortovallan alle enää koskaan.

    Niinpä. Kokemus opettaa paremmin kuin mikään muu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olisiko ollut Ukrainalle, jos olisivat valmistautuneet erikoisoperaatioon samalla tavalla kuten Puola nyt varustautuu hullun ja arvaamattoman terroristivaltion amok-juoksuihin?

    Saivat aseet ilmaiseksikin. Hulluhan niistä olisi mitään maksanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olisiko ollut Ukrainalle, jos olisivat valmistautuneet erikoisoperaatioon samalla tavalla kuten Puola nyt varustautuu hullun ja arvaamattoman terroristivaltion amok-juoksuihin?

    Millä Ukraina olisi varustautunut? Itsenäistynyt Ukraina oli köyhä. Johtajat neukkuajan kasvatteja. Venäjämielinen presidentti puhalsi käytännössä valtion kassan, ennen kuin pakeni Maidanin jälkeen maasta.

    Venäjä valtasi Krimin sen jälkeen ja ryhtyi lietsomaan kapinaa Itä-Ukrainassa. Ukraina taisteli 8 vuotta yksin. Trump kieltäytyi myymästä vielä vuonna 2019 Zelenskylle aseita, ennen kuin hän kehittää "likaa Bidenista". Ukraina sai apua vasta kun Bidenista tuli presidentti.

    Zelensky oli Ukrainalle oikeastaan lottovoitto. Erinomainen sota-ajan johtaja. Hän on tehnyt sodan aikana myös yhteiskunnallisia uudistuksia, mikä ei ole pieni saavutus.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Zele on mies paikallaan.

    Äänestä

Puola ei matele ryzzän edessä.

Äänestä
  • Puola on tänään NATO-slaavi, pelkkä osanen, IMPPERIALISTIN Eteen Työnnetyssä Rintamassa ( IETR )
    Impperialistin pelinappula, siis ja ainoastaan !

    PS: Puolassa suurmielenosoitus oikeistohallitusta vastaan
    https://yle.fi/a/3-8932131

    t. haans

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Puola on tänään NATO-slaavi, pelkkä osanen, IMPPERIALISTIN Eteen Työnnetyssä Rintamassa ( IETR )
    Impperialistin pelinappula, siis ja ainoastaan !

    PS: Puolassa suurmielenosoitus oikeistohallitusta vastaan
    https://yle.fi/a/3-8932131

    t. haans

    Kommari ölisee.....

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kommari ölisee.....

    Kremlin fasistimiljardöörien puolesta...

    Äänestä

Puola muistaa Katynin.

Äänestä

Puola on Suomen kohtalotoveri siinä, että de facto sillä on pitkä maaraja Venäjän kanssa, kun Valko-Venäjä luisuu yhä selvemmin satelliittivaltioksi ja osaksi Putinin Venäjää.

Äänestä

Ei sinne tarvitse kun ydinpommi ja se on siinä puolan taru

Äänestä
  • Moskovassa mosahtaa BOOM!

    Siinä kuolevat niin torakat kuin saivareetkin.

    Äänestä

  • Lapsi, olet aika tyhmä.

    Äänestä

  • Suomeen riittää puoli ydinpommia.

    Äänestä

  • Ainoa mihin putinistit pystyy on ydinaseista öyhöttämiseen.

    Venäjän "maailman toseksi tehokkain armeija" on osoittanut Ukrainan sodan toiseksi tehokkaimmaksi armeijaksi.

    Vae victis sanoi jo muinainen gallialainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ainoa mihin putinistit pystyy on ydinaseista öyhöttämiseen.

    Venäjän "maailman toseksi tehokkain armeija" on osoittanut Ukrainan sodan toiseksi tehokkaimmaksi armeijaksi.

    Vae victis sanoi jo muinainen gallialainen.

    Kaiken lisäksi tappelevat jo toisiaan vastaan Venäjän maaperällä.:D

    Äänestä

Puola yritti satavuotta sitten rakentaa suur-Puolaa, sotimalla Ukrainaa, Liettuaa ja Neuvosto-Venäjää vastaan. Puolan uholle tuli nolo loppu kun maa jaettiin Saksan ja N-Liiton kesken

Äänestä
  • Miten tuollaiset jutut liittyy nykyaikaan? Tyhmähän sinä olet.

    Äänestä

  • Sata vuotta sitten 1923 ei ollut sotia Puolan seutuvilla.

    Äänestä

Puola on valmis sotimaan Kiinan armeijan kanssa yksin.

Äänestä

Puolalaista kun ei lyö, niin ei tajua.

Puolalaiset Adolfit.
Saksankin piti hävitä kahdesti, ennen kuin vähä ymmärrystä tuli.
Puolalaiset saivat kerran turpaan kun rajat muutettiin.
Tai useampi, mutta viimeksi, sanotaan.
Nyt Puola tahtoo uudestaan turpaan.

Äänestä
  • Keneltä Puola tahtoo turpaansa?

    Äänestä

Upeaa Puola.

Äänestä

Euroopassa ollaankin jo vuosikymmenet laiminlyöty armeijaa ja aseistusta luottaen, että Venäjällä oltaisiin viisastuttu ja muututtu. USA ja monet muut tiedustelu järjestöt ovat varoitelleet asiasta jo kauan, mutta halvalla kaasulla ja öljyllä ollaan pidetty kuplaa yllä ja tietenkin lahjonnalla jne...konsteilla joilla Putin on pelannut hölmöjä päättäjiä taskuunsa.

Äänestä
  • No joo. Mutta Nato on silti maailman vahvin puolustusliitto.

    Äänestä

Puola haluaa uudelleen saksalaistyyisen natsihallinnon alaisuuteen. Kummallista, etteivät vielä oppineet Hitlerin alaisuudessa mitään.

Äänestä
  • Lähihistoriasta Puolalla on paljon pitempi kokemus siitä, mitä on olla Venäläisten komennossa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Lähihistoriasta Puolalla on paljon pitempi kokemus siitä, mitä on olla Venäläisten komennossa.

    Puola on vuosisatoja ollut vain läpikulkumaa, valloittajat ovat marssineet sen yli niin monesti ettei kyseisellä pläntillä ole oikeastaan mitään identiteettiä. Joku sikäläinen nationalisti haluaa nyt keulia.

    Äänestä

Puolasta onkin tullut EU:n suurimpia tuen saajia, kiitos vaan Tuppurainen ja Marin jotka kiikutettu muutaman miljardin meiltäkin.

Äänestä
  • Se on paska juttu, kun EU tukee Puolaa, mutta se on okei, kun se tukee Orbánin Unkaria, jotta Unkarin kansa voi rakentaa suuresti jumaloimalleen johtajalleen ja hänen lähipiirilleen upeita palatseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Se on paska juttu, kun EU tukee Puolaa, mutta se on okei, kun se tukee Orbánin Unkaria, jotta Unkarin kansa voi rakentaa suuresti jumaloimalleen johtajalleen ja hänen lähipiirilleen upeita palatseja.

    EU olisi voinut jättää Unkariin ja Puolan kaltaiset verenimijät ottamatta jäseniksi, onhan eu:ssa jo Italia ja Espanja, Kreikasta puhumattakaan.

    Äänestä

Puola on aina ollut riidanhaastaja valtio

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jonkunhan se täytyy kun Saksakin on nykyään pupujussi.

Venäjän rajanaapuri on viime aikoina tilannut mm. 1000 eteläkorealaista K2-panssarivaunua, ranskalaisia satelliitteja kuin turkkilaisia Bayraktar-lennokkeja. Lähivuosina Puolaan toimitetaan myös ensimmäiset yhteensä 32 uudesta F-35-hävittäjästä.

Puola käyttää puolustusmenoistaan noin 40 prosenttia asejärjestelmiin ja muihin hankintoihin. Yhteensä maa käyttää puolustukseen nyt neljä prosenttia BKT:sta, eli enemmän kuin yksikään toinen Nato-maa. Asevoimien vahvuus on kasvanut seitsemässä vuodessa 95 000 sotilaasta 164 000 sotilaaseen, reserviläiset poislaskettuna.

Maan varoitukset Venäjästä osoittautuivat todellisiksi, ja Puolalla on jo maantieteellisen sijaintinsa takia keskeinen rooli Ukrainan tukemisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu