Ainoa joka kaipaa ennallistamista

Suomessa, on väestöpohja ja eu:n jäsenyys, ei luonto. Väestöpohja tulisi ennallistaa siihen aikaan, kun täällä ei ollut elättinä yhtään arabia, venäläistä,virolaista, eikä afrikkalaista. Vaan suomalaisten maksamat verovarat käytettiin pääosin suomalaisten hyväksi, eikä täysin järjettömään maahanmuuttoon/maahanmuuttajiin tai eteläeuroopan saamattomiin loisvaltioihin.

Poikkeuksena tähän väestöpohjan ennallistamiin sallittaisiin suomalaisten miesten ulkolaiset vaimot, muut ulkolaiset karkotettaisiin ja omaisuus takavarikoitaisiin. Naisten ulkomaalaismiehet eivät tämän poikkeuksen piiriin kuuluisi, koska tämmöinen perhe elää ja kasvattaa lapset kuitenkin miehen kivikautisten tapojen ja kulttuurin mukaan, ja juuri tämä on todella iso syy yhteiskuntamme nykyisiin ongelmiin.

PS. ulinaahan tämä kirjoitus aiheuttaa, uliskaa idiootit rauhassa, se ei muuta millään tavoin sitä, että kirjoitus on tosi.
14175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

SUOMEA TÄYTTÄVÄT KIVITASKUT PYRKIVÄT KOKO EUROOPAN TUHOAMAAN KIVITYKSILLÄÄN, KOSKA SE ON NÄITTEN HYÖKKÄÄJIEN TEHTÄVÄ TUHOTA RAUHAN KULTTUURIT KIVIKAUTISIKSI.

Äänestä
  • Pitää paikkansa.

    Äänestä

Kyllä nuo miesten elättivaimot saa kanssa lähteä.

Äänestä

Hyvä aloitus!

Myös suomalainen kulttuuri olisi syytä ennallistaa aikaan ilman punamädätystä. Saastaisen irstailun levittäminen lapsille pitää kieltää.

Äänestä

Taas on persujen rasistisiipi äänessä. Onneksi te olette Suomessa merkityksetön vähemmistö. Sisäsiittoisuuden kannattajat eivät ymmärrä biologiaa.

Äänestä
  • "ulinaahan tämä kirjoitus aiheuttaa, uliskaa idiootit rauhassa, se ei muuta millään tavoin sitä, että kirjoitus on tosi."

    Teidän komukoiden typeryys on pohjaton, voin vain kuvitella valkoisen iso-isäni riemun, kun hän niitti 1918 satoa maxim merkkisellä viikatteella. Hartain toiveeni on päästä jatkamaan sukuni kunniakasta toimintaa.

    Äänestä

  • Sisäsiittoisia kansoja Suomeen tuo nk. "suvaitsevaisto".

    Tuolla nk. "suvaitsevaistolla" on suuria ongelmia ymmärtää biologiaa. Eivät ymmärrä edes sukupuolia olevan kaksi.

    Äänestä

Millaisia maita ovat Venäjä, afganistan, somalia, irak, iran? Tuhatvuotista sotaa niissä ollut, alistamista ja väkivaltaa. Sama kulttuuri siirtyy muualle niiden ihmisten mukana.

Äänestä

Annetaan rauhalle mahdollisuus. Ollaan ihmisiksi. Sillai meidät on opetettu. Kyllä meille kelpaavat kaikki veronmaksajat. Ihmiset voivat muuttaa työn perässä toiseen maahan.

Sotaa pakeneviakin pitää voida auttaa. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä itse osaa myös antaa. Lempeydellä ja kannustamalla lapsistakin kasvaa hyvän itsetunnon omaavia aikuisia.

Ei saa solvat toisia, ei olla ilkeä eikä väheksyä.

Äänestä
  • Vain ukrainalaiset on sotaa paossa, ei nämä muut lampsijat.

    Äänestä

Suomalaiset ovat selkeästi eurooppalaisia. Sama kulttuuri, uskonto ja talousjärjestelmä. EU:ssa ollaan toisten kanssa omien arvojemme puolesta.
Pienen maan ei ole hyvä olla yksin.

Äänestä

Suomalaiset nuoret eivät pärjää työelämässä pelkällä suomen kielellä. Kansainvälinen yhteistyö on voimaa ja tulevaisuutta. Pelkästään yliopisto-opinnot vaativat kielitaitoa kurssikirjoista selviämiseen.

Äänestä

Maahanmuuttajat ja maahanmuutto kun pysäytetään niin Suomi on syvällä suossa.

Jos tämä maa aikoo säilyttää edes jonkinmoisen hyvinvointitason niin maahanmuuttajat ovat välttämättömyys.

Äänestä

Juu ei noista huutelijoista taida olla tositoimiin. Ei hoivatöihin, ei siivoukseen, ei lääkäreiksi, ei IT-osaajiksi. Ei edes kausityöläisiksi marjatiloille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa, on väestöpohja ja eu:n jäsenyys, ei luonto. Väestöpohja tulisi ennallistaa siihen aikaan, kun täällä ei ollut elättinä yhtään arabia, venäläistä,virolaista, eikä afrikkalaista. Vaan suomalaisten maksamat verovarat käytettiin pääosin suomalaisten hyväksi, eikä täysin järjettömään maahanmuuttoon/maahanmuuttajiin tai eteläeuroopan saamattomiin loisvaltioihin.

Poikkeuksena tähän väestöpohjan ennallistamiin sallittaisiin suomalaisten miesten ulkolaiset vaimot, muut ulkolaiset karkotettaisiin ja omaisuus takavarikoitaisiin. Naisten ulkomaalaismiehet eivät tämän poikkeuksen piiriin kuuluisi, koska tämmöinen perhe elää ja kasvattaa lapset kuitenkin miehen kivikautisten tapojen ja kulttuurin mukaan, ja juuri tämä on todella iso syy yhteiskuntamme nykyisiin ongelmiin.

PS. ulinaahan tämä kirjoitus aiheuttaa, uliskaa idiootit rauhassa, se ei muuta millään tavoin sitä, että kirjoitus on tosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu