Helluntailaisuus on paha heresia, eksytysuskonto !

Alkukirkon ajalta on paljon factatietoa lapsien kastamisesta kristityiksi.

Toki asussa mainitaan useita aikuisten kastamisia, mutta kyllä siellä mainitaan viiden kokonaisen perhekunnan kastaminen. Kaikki isäntäväen perheestä riippuvaiset, orjat, palvelijat perheineen ja lapsineen kastettin heti perheenpään määräyksestä kristityiksi hänen kanssaan. Mitään sekauskoisia perheitä ei hyväksytty siihen aikaan.

Suurin tiedetty perhekuntakaste alkukirkon aikana käsitti 500 eri ikäisen ihmisen kastamisen heti samaan uskoon perheenpään määräyksestä. Yhteiskunta oli patrarkaalinen. Mistään vapaasta kasvatuksesta ei siihen aikaan puhuttu yhtään mitään. Perheenpää määräsi pienemmistäkin asioista kuin siitä, mihin uskoon hänen perhekuntansa on kastettu ja liitetty.

"Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti. "

Juutalaisethan kastoivat proselyyttikasteella vierasheimoiset sotaorvot tyttölapset ja vauvat vanhan liiton jäseneksikin jo paljon ennen Jeesuksen aikaa. Lasten kastaminen oli täysin selvä asia siinä yhteisössä, johon Jeesus syntyi.
19191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Apt.16
13 Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille NAISILLE
14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
15 JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUNTANSA OLI KASTETTU,
pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

Kristukseen kastettuja alettiin kutsua uskovaisiksi (kreikaksi "pistis")
ja Antiokiassa kastettuja alettiin kutsua Kristityiksi.

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    😍 ­­­N­­y­­­m­f­­o­­­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17881635P

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Vauvakastettu satusetä kertoo valtiokirkkonsa kasteoppia, jolla liitetään PAKOLLA ihmisiä kirkollisveron piiriin.

Äänestä
  • Mistähän satukirjasta tuollainen valhe on:
    "Suurin tiedetty perhekuntakaste alkukirkon aikana käsitti 500 eri ikäisen ihmisen kastamisen heti samaan uskoon perheenpään määräyksestä"???

    Raamattu ei kerro tuollaisesta!

    Äänestä

  • Valtio ei omista Suomessa yhtään kirkkoa.

    Kristillinen kaste lapselle on Jumalan sanaan uskomista ja Jeesuksen antaman kastekäksyn tottelemista.

    Lapsella on etuoikeus tulla kasteessa Jumalan lapseksi uuden liiton jäseneksi ja päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, jossa Jeesus on.

    Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
    ------
    Helluntailaisuus on Amerikkalaisten eksyttäjien, homppelimiesten perustama harhaoppinen uskonlahko, joka kannattaa kiertää kaukaa. Toinen helluntai - toinen herra - toinen henki - toinen kaste.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Valtio ei omista Suomessa yhtään kirkkoa.

    Kristillinen kaste lapselle on Jumalan sanaan uskomista ja Jeesuksen antaman kastekäksyn tottelemista.

    Lapsella on etuoikeus tulla kasteessa Jumalan lapseksi uuden liiton jäseneksi ja päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, jossa Jeesus on.

    Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
    ------
    Helluntailaisuus on Amerikkalaisten eksyttäjien, homppelimiesten perustama harhaoppinen uskonlahko, joka kannattaa kiertää kaukaa. Toinen helluntai - toinen herra - toinen henki - toinen kaste.

    Jumalan sana ei puhu mitään lapsikasteesta, joten sellainen perustuu taikauskoon.
    Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla Jumalan lapseksi, jos hän uskoo Herraan Jesukseen. Siihen ei tarvita kastetta eikä vanhempien tekoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mistähän satukirjasta tuollainen valhe on:
    "Suurin tiedetty perhekuntakaste alkukirkon aikana käsitti 500 eri ikäisen ihmisen kastamisen heti samaan uskoon perheenpään määräyksestä"???

    Raamattu ei kerro tuollaisesta!

    Perhekaste sisälsi kaikkien perheenjäsenten kastamisen kristityksi. Ketään perheenjäsentä ei jätetty kastamattomaksi seurakunnan ulkopuolelle.
    Perhekuntakaste sisälsi sen lisäksi kaikki perheepään taloudesta ja ammatista riippuvaisten ihmisten perheineen kastamisen samaan uskoo perhekunnan päämiehen määräyksestä.
    Se oli yleinen alkukirkon aikainen kristillinen käytäntö, eli konteksti.

    Kirkkohistoria tietää paljon factoja kristillisen kirkon ja alkuseurakunnan ajoilta, jopa henkilön tarkkuudella.
    Timoteus esim. oli kolmannen polven kristitty, lapsena (brephoksena) kristityksi kastettu, ja josta alkuseurakunnan hajotttua v. 70 jKr. tuli Katolisen kirkon pappi.

    Vainotut kristityt katakombeissa kastoivat lapsena heti niiden syntymän jälkeen. Hakkasivat kallioon lapsen syntymäpäivän, kastepäivän ja kuolipäivän. Ne ovat vieläkin siellä turistien ihmeteltävänä.

    Nyt Amerikkalaisen sodomiasta tavatun homppelimiehen perustamaan lahkoon hurahtaneet tulevat tänne syyttämään, että he tekivät väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mistähän satukirjasta tuollainen valhe on:
    "Suurin tiedetty perhekuntakaste alkukirkon aikana käsitti 500 eri ikäisen ihmisen kastamisen heti samaan uskoon perheenpään määräyksestä"???

    Raamattu ei kerro tuollaisesta!

    Raamatusta ei löydy pakollista vauvakastetta, valtiokirkkoa, homojen vihkimistä, sateenkaarikirkkoa...

    Äänestä

Raamatussa alkuseurakunnan ajalta ei ole yhtään tapausta, jossa joku kastetusta perheestä jätettäisiin kastamattomaksi minkään syyn vuoksi seurakunnnan ulkopuolelle ja vietäisiin kasteen korvikkeena saamaan pelkkää ihmissiunausta.

Jos sellainen tapa olisi alkukirkkossa ollut, niin toki siitä olisi kirjeissä useitakin ohjeita annettu seurakunnille, mutta mitään siihen käytäntöön viittaavaa ei Raamatussa mainita.
--

Kristillien kaste kun alkoi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Jeesus antoi kastekäskyn kastaa kaikki ihmiset omikseen vasta kuolemansa jälkeen viimeisinä sanoinaan ennen taivaaseen nousemista. Matt.28:18-20

Jeesus ei maan päällä eläissään kastanut ketään Johanneksen kasteella, ei aikuisia eikä lapsia. Joh.4:2 "Jeesus ei itse kastanut" ketään.

Kristillisen kasteen aika kun alkoi vasta helluntaina "miehet ja miesten lapset" piti heti kastaa vedestä ja Hengestä syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi." Apt.2:38

Äänestä

Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Kastevalta perustuu Jeesuksen sanaan uskomiseen ja tottelemiseen,
eli kastekäskyyn kastaa kaikki ihmiset hänen omiksi opetuslapsiksi uuden liiton jäseniksi.

Helluntailaiset yrittävät valikoituja yksittäistapauksia matkimalla anastaa ja saada oikeuden ja valtuuden Jeesuksen tekoihin. Mutta ei se nii onnistu. Silloin kaste jää pelkäksi vesikasteeksi, ihmisteoksi ja ihmisen kastelemiseksi läpimäräksi.

Äänestä
  • Helluntailaisten pelkät vesikasteet lahkon jäseneksi on käännynnäiskasteita eli proselyyttikasteita,ihmistekoja, joiden merkitys on yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

Saman ympyrän kiertäminen jatkuu.

Äänestä
  • hellarit yrittää eksyttää puhumalla vain veden määrästä ja kastetekniikasta

    Äänestä

Helluntailaisten pelkkä vesikaste, se on ihmisteko, siinä ei Jumala pese syntejä pois eikä katkaise perisynnin kadottavaa vaikututusta, kuten tapahtuu Jeesukseen uskovien ja Jeesusta tottelevien Kristittyjen kasteessa.

Henkilökohtainen syntien sovitus tapahtuu Kristillisessä yhdessä kasteessa.
Ei missään helluntailaisten hurmos- ja kaatokokemuksissa.

Ap. t. 22:16

Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

Äänestä
  • En ole koskaan kuullut, että helluntailainen myöntäisi, että kristillinen kaste on katumuskaste, syntisten kaste, jossa Jumala pesee kaiken synnin juurineen pois ja lahjoittaa puhtaaseen ja tyhjään sydämeen Pyhän Hengen lahjan.

    Kääntyminen (engl.repent) ennen kastetta tarkoittaakin syntisyyden tunnustamista ja myöntämistä, ja siksi kasteen pyytämistä Jumalalta, ei mitään vanhurskauden tekoa kelvatakseen kastettavaksi.

    Apt.2:38
    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Meitä ja meidän lapsia tämä lupaus koskee.

    Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost. For the promise is unto you, and to your children.

    Äänestä

  • Luterilaiset ne jaksaa omia harhojaan selitellä. Oma aloitteinen syntien tunnustaminen ja hylkääminen kun on niin vaikeaa, niin on keksitty vauvojen kaste jossa pestään tulevatkin synnit jo etukäteen pois. Kasteessa luovutaan saastaisesta elämästä ja tähän ei luterilainen aikuisena pysty. Siksi on keksitty tuo syntien pesu kasterituaali vauvoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Luterilaiset ne jaksaa omia harhojaan selitellä. Oma aloitteinen syntien tunnustaminen ja hylkääminen kun on niin vaikeaa, niin on keksitty vauvojen kaste jossa pestään tulevatkin synnit jo etukäteen pois. Kasteessa luovutaan saastaisesta elämästä ja tähän ei luterilainen aikuisena pysty. Siksi on keksitty tuo syntien pesu kasterituaali vauvoille.

    "En ole koskaan kuullut, että helluntailainen myöntäisi, että kristillinen kaste on katumuskaste, syntisten kaste, jossa Jumala pesee kaiken synnin juurineen pois"

    Lähteekö siinä myös otsanahka?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "En ole koskaan kuullut, että helluntailainen myöntäisi, että kristillinen kaste on katumuskaste, syntisten kaste, jossa Jumala pesee kaiken synnin juurineen pois"

    Lähteekö siinä myös otsanahka?

    Otsafetissihellarilla voisi
    olla ip:n piilotuksen paikka

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Luterilaiset ne jaksaa omia harhojaan selitellä. Oma aloitteinen syntien tunnustaminen ja hylkääminen kun on niin vaikeaa, niin on keksitty vauvojen kaste jossa pestään tulevatkin synnit jo etukäteen pois. Kasteessa luovutaan saastaisesta elämästä ja tähän ei luterilainen aikuisena pysty. Siksi on keksitty tuo syntien pesu kasterituaali vauvoille.

    Omia satujaan tuo uudestikastaja keksii
    Jeesus kehitti kasteen syntien anteeksiantamiseksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkukirkon ajalta on paljon factatietoa lapsien kastamisesta kristityiksi.

Toki asussa mainitaan useita aikuisten kastamisia, mutta kyllä siellä mainitaan viiden kokonaisen perhekunnan kastaminen. Kaikki isäntäväen perheestä riippuvaiset, orjat, palvelijat perheineen ja lapsineen kastettin heti perheenpään määräyksestä kristityiksi hänen kanssaan. Mitään sekauskoisia perheitä ei hyväksytty siihen aikaan.

Suurin tiedetty perhekuntakaste alkukirkon aikana käsitti 500 eri ikäisen ihmisen kastamisen heti samaan uskoon perheenpään määräyksestä. Yhteiskunta oli patrarkaalinen. Mistään vapaasta kasvatuksesta ei siihen aikaan puhuttu yhtään mitään. Perheenpää määräsi pienemmistäkin asioista kuin siitä, mihin uskoon hänen perhekuntansa on kastettu ja liitetty.

"Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti. "

Juutalaisethan kastoivat proselyyttikasteella vierasheimoiset sotaorvot tyttölapset ja vauvat vanhan liiton jäseneksikin jo paljon ennen Jeesuksen aikaa. Lasten kastaminen oli täysin selvä asia siinä yhteisössä, johon Jeesus syntyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu