”Huhtikuussa Kelan ja työttömyyskassojen piirissä työttömyysetuuksien saajina oli kaiken kaikkiaan 296 466 työikäistä ihmistä.
Pelkästään huhtikuussa etuuksia maksettiin 312,4 miljoonaa euroa.”
Pelkästään huhtikuussa etuuksia maksettiin 312,4 miljoonaa euroa.”
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuossa taitaa olla sekä työttömyyskassojen ansiosidonnainen osuus että Kelan maksamat peruspäivärahaosuudet työttömyyskorvauksissa?
Iso on summa, mutta niinhän on työttömien määräkin…. Siis noiden sinun lukujen mukaan…
Meillä on kuulemma työvoima pula. Mitähän näille 300000 työttömälle tehdään. Eikö olisi vaan helpompi työllistää heidät kun hankkia kielitaidottomia työnhakijoita Suomeen.
Työnantajat myös vastuuseen työttömien työllistämiseksi!
Tietysti olisi. Työvoimapulahan on erityisesti pk/seudulla ja isommissa kaupungeissa. Toimialoista varsinkin sosiaali ja terveydenhuollossa. Mahtaakohan noiden työttömien joukossa olla psljonkin lääkäreitä, sairasnhoitajia, sosiaalityöntekijöitä?
Toki myös pulaa siivoojista ja joistain kausityöntekijöistä. Myyjistäkin, mutta vain osa-aikaisista.
Minkähän arvelet olevan syynä, ettei työntekijöitä noille aloille työttömyyskortistosta oikein löydy?