Eikö kirkolla ole mitään moraalia?
Evlut kirkosta ei erottaa vaikka tekisit minkälaisen rikoksen
Anonyymi-ap
71331
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Kirkko onkin Sodoman kopio,
Eikä edes pappeja eroteta.
Pappi voidaan erottaa papinvirasta määräajaksi tai pysyvästi, mutta kirkon jäsenyydestä ei pappiakaan voi erottaa. Luterilaisen opin mukaan kukaan ei ole synnitön. Ainoa kristillisyyden muoto on kasvatuskristillisyys. Uskoontulo on luulottelua.
Kristuksen sovintotyö tuo jokaiselle syntien anteeksiannon. Voi pikkuhiljaa kehittyä kohti olemuksellistakin pyhyyttä, muttei koskaan saavuta täydellisyyttä. Silti synnit ovat anteeksiannetut.
Ei kyse ole mistään anteeksiannosta vaan pelastumisesta, kun Jumala itse on kirottu, kuollut ja syöty uhrilahjana Saatanalle.
Ja pelastutaan palvelemaan lihalla synnin lakia. Löytyy Room.7 ja lukee selvällä suomen kielellä kahdessa viimmeisessä jakeessa.
Kirkko yrittää olla mielinkielin kaikille mutta samalla myös pyllistää kaikille.
Aitolaiset ei pyllistä kellekään.
Eipä kauan taas mennyt, kun vastasit omaan aloitukseesi. Mutta kirkko ei voi erottaa jäseniään. Ei myöskään paljon konservatiivisempi ortodoksikirkko. Kun ei voida, niin ei voida, se näiden kirkkojen julkisoikeudellinen asema näet. Eli kuka tahansa voi liittyä, ketään ei voida erottaa. Ihan vain lainsäädäntöä, ei sen kummenpaa.
-a-teisti-
Juu, ei auta pudottaa saippuaa yleisessä suihkussa. 😹
Pidä sinä vaan se! 😹
Esirukoillaan ettet saa suolistosyöpää 🙏🏼
Sinäkö olet saanut? 😿
Mieti sitä ja esirukoile puolestani 🙏🏼
En voi rukoilla jos en tiedä mikä tilanteesi on. 😸
Homofoobikoille kolonoskopia tehdään nukutuksessa 🤣
Pitäisikö homoja pelätä? 🙀
Kerro sinä pitääkö homolääkäriä pelätä.
Heti kun olet itse ensin vastannut minun kysymykseeni.
Kysymyksesi Konditionaalisuus sotkee ajatuksen.
…pitäisikö vaiko eikö… pitäisikö aitolaisia pelätä, siinäpä kysymys.
Kunhan unelmoit, pyllyhän sinulla on aina mielessä.
Nimenomaan kun vastasi taas vahingossa itselleen :D:D:D:D:D
No sinä vissiin olet tiputtanut saippuan ?
Keskity!
Sinuako?
Pitäisikö muslimeja pelätä,
No kokemuksestahan tällaiset yleensä kertoo.
Kirkko ei pyllistele mihinkään suuntaan, vaan noudattaa tinkimättä muuttamatonta luterilaista vanhurskautusoppia. Herätysliikkeet noudattavat omaansa, joka ei ole sama kuin luterilainen.
Kiitos päivän nauruista. 🤣😆🤣😆🤣🤣
Te pyllistätte Jumalalle, Jeesukselle ja Raamatun totuudelle.
Ja kumarratte tosi Jumalan teurastusopilla Saatanaa.
Sinäkö kumarrat?
Miltä se tuntui?kirvelikö saippua muistatko tuoksun ja merkin?🤨
Sinun keskittymisesi tuskin kirvelee ketään.
Sinähän sen tiedät.
Eikös siinä toteudu rajattoman armon idea. Late Johansson oli rikollinen joka teki parannuksen. Käsittääkseni oli koko ajan kirkon jäsen ja kenties se tsemppasi häntä.
Mistä moinen käsitys?
Totta, ei Saatanan valtakuntaan mikään parannus edes kuulu, vaan usko Jumalan kuolemaan uhrilampaana, niin ettei tehtyä pahaa merkitä tilille.
Näettehän te nyt kun kristilliset on hallitus neuvotteluissa!! Ei yhtään kommenttia kun orpo halua leikata pieni ja heikompiosaisilta nii kristilliset on vaan nöyränä hiljaa!! Siinä meillä uskovaiset puolustetaan heikompia?? Ja pyh sanon minä.
Mistä konkreettisesti on leikattu?
No kyllä sinä vielä sossupummi heräät.
Älä projisoi taas omaa tilaasi minuun. 😸
Niin, olethan sinä rikas kuin kirkonrotta 😇
Hyvin kuvaat omaa köyhyyttäsi. 🐀
Älä projisoi omaa tilannettasi
Kaikki veronmaksajat ovat kirkolle aidosti tärkeitä.
Se tuomiohan tulee sitten joskus siellä Jumalan pitämässä kahdenkeskisessä kehityskeskustelussa.
Kirkko ostaa jäseniä opettamalla Raamatun vastaisesti korvasyyhyyn.
Ei erotta sinua , hoono soomi !
No sinnehän jää hintit, lepakot ja muut kummajaiset, fiksut normaalit ottaa loparit
Meille kelpaa syntisten ja saastaisten seura, sillä itsekin olemme sellaisia. Siksi olemme bublikaanien ja syntisten ystäviä. Kelpasi Herrallemme Kristuksellekin, vaikka hän oli synnitön.
Jeesus: Mene äläkä enää syntiä tee!
No teistä ei ainakaan mallia kannata ottaa.
Sinustako sitten?
Ei ole Jeesuksen sanomaa, koska hän juuri pelasti naisen juutalaisen opilla: 'Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka on synnnitön.' ja jos yksikään juutalainen olisi heittänyt, tämä olisi syyllistynyt jumalanpilkkaan. Kuuluu hokea olevansa läpikotaisin syntinen ja nöin Saatanan oma.
Lue kuule Raamattua!
Katkot siis kyseistä kohtaa mielesi mukaan. Jeesus sanoi juurikin pelastaessaan naisen kivitystuomiolta hänelle, että mene, äläkä enää syntiä tee.
Jeesus kehoitti rakastamaan syntistä, mutta vihaamaan syntiä.
Millaisista rikoksista aloittaja haluaisi että kirkosta erotettaisiin?
Kysyn ihan mielenkiinnon vuoksi.
Mikään rikos ei ole syy erottaa kirkosta.
Poliisi ja oikeuslaitos on sitä varten, ei kirkko.
Kirkko päättää omista jäsenistään.
Luterilainen kirkko ei ole kristillinen seurakunta.
Minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
Hyvä syy jättää aitolainen huomiotta.
Kuka tekee tarjouksen, että palvo sinäkin Jeesuksen nimeen teurastettua tosi Jumalaa ristiin kirottuna uhrilampaana, niin pelastut tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaat?
Ja Lutherin sanoin lisättynä 'yksin uskosta' sitten pelastut puhtaalla omallatunnolla, kun kuvittelet, ettei tekemääsi pahaa merkitä tilillesi.
Lisäystä. Ei, kirkko ei liity mitenkään moraaliin, vaan pelastumiseen tekemään pahaa puhtaalla omallatunnolla ilman syyllisyyttä..
Kuten Luther sanoo - Paavali tahtookin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain pelkän vihan, eikä mitään armoa. Sanasta sanaan Lutherin omat sanat teoksesta Sidottu ratkaisuvalta, jossa hän toteaa lisäksi Paavalin sanoneen kristittyjä jo luonnostaan vihattaviksi.
Se on totta.
Ei mitään moraalia.
Ei kunhan verosi maksavat.
Kun tuomittu talousrikollinen kelpaa piispaksi, niin totta kai rivijäsen voi olla mikä tahansa ryöstömurhaaja.
Koitahan nimityttää itsesi piispaksi niin lennät ulos kuin leppäkeihäs. HahHahHahHaaaaaa!!!!!!!