En pysty vieläkään

Anonyymi-ap

ottamaan suomiräppiä tosissani. Jotenkin koomista että valkoiset hyvinvointilapset matkii mustia getto räppäreitä joilla on oikeasti ollut hätää ja kärsimystä. Suomiräppärin hätä on ollut tasoa isä ei anna Bentleyn avaimia ja pitäsi mennä 2km päähän mutta voi tulla hiki. Joku sanailu on ihan ok ja toimivaa mutta että laittaisin löysät vaatteet ja riimittelisin se tuntuu apukoululaisen tekemältä musiikilta. Sitten se patsastelu sen jälkeen kuinka kovia ollaan on jotenkin todella koominen yhdistelmä. Esim metalli on musiikkina huomattavasti parempaa melodista ja tyypit osaa soittaa oikeilla soittimilla yhteen. Siinäkin on omat naurettavat kulttimeininkinsä mikä on minulle todella outoa. Miksi pitää matkia jonkun ulkomuotoa? Joku tekee hyvän levyn niin 200 bändiä kopio tyylin ja yrittää olla samanlaisia. Se musiikin perus olemus lähtee teistä itsestä ja kitarat ja muut kuulostaa persoonallisilta juuri siksi että te soitatte sitä biisit on sellaisia kuin ne on erillaisia kuin muilla koska te olette sen keksineet se ei ole kopio muista. Pari bändiä koko historiassa omaa nämä omat persoonalliset juttunsa ja ne onkin menestyneitä loput on kopioita.

3

339

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan se huvittavaa kun pitkälti yli nelikymppinen setämies honottaa mikkiin ala-asteella ruutuvihkoon raapustamiaan "riimejä" silmät killissä kuin vammaisella, Äiti on ostanut hänelle lököttävät housut ja pukenut lippalakin katu-uskottavasti väärin päin päähän. Harvoista jouhista koostuvat viikset ja parta värisevät kun tämä Läyliäisten kovien katujen kasvatti esiintyy yhtälailla hämmentyneelle yleisölleen. Bassorummun monotoninen jumputus saa paikalle kerääntyneen roskaväen sammuneet aivosolut törmäämään toisiinsa kuin kaksi tuhoon tuomittua galaksia. Kaiken kruunaa epävarmasti esiintymislavalta sönkötetty , juuri ja juuri kuuluva "jou... jou".

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        ❤️ ­­N­­­y­m­f­­­o­­­m­­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17888543t

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Nyt on oikeaa asiantietäjän analysointia 👍 Tosissaan täyttä skeidaa ja taitaa raptyypeillä olla vielä köntsät 💩💩housuissa, kun ne niin roikkuvat . 👎🤣

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe