iso luuta

3323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kohta on vähän kaikilla aloilla varmaan TA:n sanelutaktiikka sitten. Tullaan varmaan näillä näkymin tulevaisuudessa näkemään myös aika usein myös yleislakkoja. Kohta ei enää muu toimi kuin työläisten yhteistoiminta!

Äänestä

Pelin politiikkaa, ainahan kaikki on kepulaisten syytä, eteenkin vaalien alla. Ottkaa huomioon, että Metso on yksityisyritys, ei siinä valtiolla vähemmistöosakkaana (11.5%) ole mitään tekemistä yhtiön hallituksen nimitysten kanssa. Eihän siellä ole yhtään EK:n (eikä pitäisikään olla) edustajaakaan:

http://www.metso.com/corporation/Home_FIN.nsf/FR?ReadForm

Sitäpaitsi Mäkiselle jäi läsnäolo-oikeus. Miten paljon yksi ääni olisi merkinnyt äänestystilanteissa, jos kaikki muut ovat eri mieltä? Kannattaa myös huomioida, että siinä lähti myös Mäkisen vastuu johdon Metson hallituksen päätöksistä, kuten yt-neuvottelusista, ulkoistuksista, konsrenin osien myynnistä ja johdon optioista. Päätöksistä, joihin hän on aiemmin osallistunut. Toisaalta hyvä, jos UD:n uutisoima syy pitää paikkansa:

"
Metalliliiton valtuuston toinen varapuheenjohtaja Pentti Mäkinen ei enää kelvannut Metson hallitukseen, kun hallituksen kokouskieli vaihdettiin englanniksi.

- Muuta syytä ei ilmoitettu, Mäkinen sanoo. Sitä ennen Mäkinen oli istunut henkilöstön edustajana Metson hallituksessa viisi vuotta.
"


Sitten ERILLINEN tapaus Finnvera: Odotan Pekkarisen kommenttia asiasta ennen mielipiteen muodostamista siitä asiasta. Toivottavasti Viialaisella on jotakin sanomisiensa tueksi, sillä muutoinhan tässä on vain sana sanaa vasten. Sanojen tueksi käy esimerkiksi kokouspöytäkkirja.


Älkää nyt ihan kaikkea demareiden propagandaa uskoko!

Äänestä
  • Oikeastaan sitä ajoin takaa. Toivottavasti trendi leviää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heiluu jo kirjoitti:

Näin se alkaa:
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=2244

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu