Sosiaalinen ujo mies?

Olen ihastunut mieheen, jonka kanssa olemme olleet kavereita jo pitkään. Emme kuitenkaan ole tavanneet melko pitkään aikaan, ja nyt olemme tapaamassa kahden kesken. Tämä mies on sosiaalinen, ei siis mikään sivusta seuraaja, mutta hän pelkää naisia, koska pelkää tulevansa satutetuksi, eikä siksi oikein osaa tehdä kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Hän on kuitenkin antanut ymmärtää, että on myös kiinnostunut minusta.

Kysymys kuuluukin: kuinka minun tulee edetä, jotten pelästytä häntä pois, mutta kuitenkin niin, että hänkin ymmärtäisi minun olevan kiinnostunut hänestä? En halua menettää tilaisuutta olemalla tekemättä aloitetta, mutten halua myöskään olla liian päällekäyvä. Vai pitäisikö minun kuitenkin antaa hänen tehdä aloite?
225707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jos menette syömään niin mene pöydän alle ja revi se housut pois ja ota suihin!!!

Äänestä

Kuvauksesi sopii hyvin minuun. Itse olen ihan sosiaalinen ja hauska ja siksi monet ihmettelevät miksi en seurustele.
Tuo sanonta "pelkää naisia" on aika oikea. Vaikka muuten olenkin sosiaalinen niin tuolla läheisyyden ja fyysisyyden alueella olen todella ujo ja taitamatonkin. Pelkään, että minuun petyttäisiin "kömpelyyteeni" ja osaamattomuuteeni. Ja koko ajan tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi ajatella seurustelua. Yhden yön jutut tms. on täysin pois suljetut, minun täytyy ehdottomasti saada ensin tutustua toiseen ihmiseen ja luottaa häneen.

Viimeinen tyttöystäväni oli hyvin passiivinen sängyssä ja seksi oli tosi ikävää sen vuoksi kun tuntui, ettei hän nauti siitä ja tekee sen vain velvollisuudesta, siitä johtui etten oikein kiihottunut hänen kanssaan ja oli potenssi ongelmia, nyt pelkään että nuo ongelmat voisivat uusiutua seuraavankin kanssa, joten "pelkään" myös seksiä.

En osaa puhua kuin omasta puolestani. Itseni kohdalla toivoisin sinulta aloitteellisuutta ja kärsivällisyyttä...hidasta mutta varmaa etenemistä alussa.
Minulla on nyt noita estoja päällä muutamia ja toivoisinkin, että tulisi joku nainen elämääni joka saisi ne laukaistua, ja voisin taas olla oma itseni. Harmi vain että naiset yleensä perääntyvät heti jos jotain ei tapahdu.

Anna hänen ymmärtää, että todella pidät hänestä hänenä itsenään ja voita hänen luottamus. En osaa neuvoa miten sen voisit tehdä. Mutta omalta kohdaltani osaan sanoa, että minä kaipaan naista johon voin todella luottaa ja jonka tiedän aidosti haluavan minua pikku vikoineni ja estoineni ja kokemattomuuksineni. Ujous on usein liian varovaista suhtautumista asioihin ja kun kerran tohtii jotain tilannetta tai asiaa koeilla niin ujous siltä osin hellittää. Ujohkon miehen kanssa seurustelu vaatii naiselta hiukan enemmän oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Mutta haitanneeko tuo muita kuin täysin perinteisille mies- ja naismalleille antautuneita konservatiiveja.

Äänestä
  • Onneksi kuitenkin mies nyt jo luottaa minuun aika paljon, eli ihan alusta ei tarvitse aloittaa. Vaikka pitkä taival tässä varmaan on edessä. Tämä mies tuntuu välillä ottavan vähän takapakkia, ja on tosi vaikea yrittää tulkita, johtuuko se pelosta vai kiinnostuksen puutteesta, itse kun tapaan aina laittaa sen kiinnostuksen puutteen piikkiin... ehkä siinä on osaksi syy sinunkin kohdallasi, kun sanot, että naiset yleensä perääntyvät jos mitään ei tapahdu?

    Minua ainakaan ei haittaa, jos mies on kokematon. Haluaisin mieluummin kokemattoman miehen kuin sellaisen, joka on jo ehtinyt kokea "kaiken".

    Pystyyköhän mies sitten ajan kanssa olemaan aktiivisempikin suhteessa? Itse en haluaisi olla parisuhteessa jossa mies on passiivinen ja varovainen, koska se tekee minutkin varovaiseksi. Minulle on tärkeää, että parisuhteessa voin olla oma itseni, ilman että tarvitsee olla varovainen tai harkita tarkkaan jokainen sana ja teko.

    Äänestä

  • elliellie kirjoitti:

    Onneksi kuitenkin mies nyt jo luottaa minuun aika paljon, eli ihan alusta ei tarvitse aloittaa. Vaikka pitkä taival tässä varmaan on edessä. Tämä mies tuntuu välillä ottavan vähän takapakkia, ja on tosi vaikea yrittää tulkita, johtuuko se pelosta vai kiinnostuksen puutteesta, itse kun tapaan aina laittaa sen kiinnostuksen puutteen piikkiin... ehkä siinä on osaksi syy sinunkin kohdallasi, kun sanot, että naiset yleensä perääntyvät jos mitään ei tapahdu?

    Minua ainakaan ei haittaa, jos mies on kokematon. Haluaisin mieluummin kokemattoman miehen kuin sellaisen, joka on jo ehtinyt kokea "kaiken".

    Pystyyköhän mies sitten ajan kanssa olemaan aktiivisempikin suhteessa? Itse en haluaisi olla parisuhteessa jossa mies on passiivinen ja varovainen, koska se tekee minutkin varovaiseksi. Minulle on tärkeää, että parisuhteessa voin olla oma itseni, ilman että tarvitsee olla varovainen tai harkita tarkkaan jokainen sana ja teko.

    Taaskaan en voi puhua kuin omsta puolestani. Minusta voi tutustumisvaiheessa saada ehkä hiukan nössön kuvan, tiedän sen, vaikka en kyllä ole mikään tossun alle jäävä hissukka, kyllä särmikkyyttä löytyy. Minua kiusattiin koulussa joten sieltä on jääny sellainen varovaisuus ja pieni epäilys vieraita ihmisiä kohtaan. Joten tutustumisvaiheessa sitä usein on mielellään "tarkkailija".
    Suhteessa en ole passiivinen, kyllä se varovaisuus on kadonnut aina tutustumisen jälkeen.

    Minulla kyse on siitä, että pystyy voittamaan ne omat estot, sitten asiat alkavat rullaamaan. Vaikka minä tiedän, että ujostan tai jännitän syyttä, niin se on kuitenkin niin pysyvä osa minun luonnetta, että tuskin voin sitä muuttaa. Mutta toisaalta, nainen joka ei voi sitä luonteeni piirretä sietää, ei ole minua varten.

    Sun pitäis vain rohkaistua kysymään häneltä noita asioita, vain hän voi antaa sinulle vataukset omasta puolestaan. Kyllä sinä sitten huomaat jonkin ajan kuluttua mikä se perusluonne siellä ujouden takana on ja onko hän sinun tyyppiäsi. Ihmistä kun ei voi oppia tuntemaan tutustumatta häneen.
    Minä ainakin pidän siitä, että minulta kysytään asiat suoraan kiertelemättä, kas kun sellainen kissa ja hiiri leikki on ujohkolle ihmiselle aika stressaavaa ;)

    Äänestä

  • _Pete_ kirjoitti:

    Kiitos vastauksista :) Ehkä odotan kysymysteni kanssa kuitenkin siihen, kun nähdään. Sähköisesti ei ole kiva udella isoja, tärkeitä asioita.

    Kerros jos haluat joku pieni yksityiskohta, josta voisin tietää satutko olemaan sama mies josta puhun :)

    Kertoisitko sinä jonkun yksyiskohdan tästä miehestä, josta sinä puhut. Ettei vain sattuisi olemaan minun ihastukseni kohde.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Kertoisitko sinä jonkun yksyiskohdan tästä miehestä, josta sinä puhut. Ettei vain sattuisi olemaan minun ihastukseni kohde.

    .. tuo tekstini ollut sen verran yleispätevä, että pätee aika moneenkin mieheen. :) Mutta sanotaan niin, että paikkakunnassa on seitsemän kirjainta. Ei sekään kovin tarkka määritelmä ole, mutta sulkeepahan ainakin osan pois.

    Äänestä

  • elliellie kirjoitti:

    .. tuo tekstini ollut sen verran yleispätevä, että pätee aika moneenkin mieheen. :) Mutta sanotaan niin, että paikkakunnassa on seitsemän kirjainta. Ei sekään kovin tarkka määritelmä ole, mutta sulkeepahan ainakin osan pois.

    No..sopii edelleen myös minun ihastukseeni. Minkäköhän ikäinen tämä mies on josta puhuit? Tai onko ulkonäössä jotain erikoistuntomerkkejä..esim silmälasit?!

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    No..sopii edelleen myös minun ihastukseeni. Minkäköhän ikäinen tämä mies on josta puhuit? Tai onko ulkonäössä jotain erikoistuntomerkkejä..esim silmälasit?!

    Alle kolmekymmentä. Ei silmälaseja.

    Äänestä

  • elliellie kirjoitti:

    .. tuo tekstini ollut sen verran yleispätevä, että pätee aika moneenkin mieheen. :) Mutta sanotaan niin, että paikkakunnassa on seitsemän kirjainta. Ei sekään kovin tarkka määritelmä ole, mutta sulkeepahan ainakin osan pois.

    Ei helkkari, väärä mesta.

    Äänestä

  • rakasteleminen erittäin tärkeä juttu,
    mutta ei se heti tule .. kätellessä mieleen kysyä, oletko seksuaalisesti kylmä :(
    ""anteeksi, miten rakastelet"" =(

    WoiLuoja, miten suuri merkitys seksillä onkaan.

    Ajatellen sitä että ensinnäkin on ujo ja on hankalaa tutustua, sitten kun rohkaistuu ja pääsee asiaan, huomaakin kaiken olleen ihan turhaa....

    Miten paradoksaalista mutta totta.

    Mistähän sen Seksuaalisen Wetowoiman voisi valjastaa Aktiiviseksi osaksi ihmisen elämää ???

    (*.*)
    cuccuu™

    Äänestä

  • _Pete_ kirjoitti:

    Taaskaan en voi puhua kuin omsta puolestani. Minusta voi tutustumisvaiheessa saada ehkä hiukan nössön kuvan, tiedän sen, vaikka en kyllä ole mikään tossun alle jäävä hissukka, kyllä särmikkyyttä löytyy. Minua kiusattiin koulussa joten sieltä on jääny sellainen varovaisuus ja pieni epäilys vieraita ihmisiä kohtaan. Joten tutustumisvaiheessa sitä usein on mielellään "tarkkailija".
    Suhteessa en ole passiivinen, kyllä se varovaisuus on kadonnut aina tutustumisen jälkeen.

    Minulla kyse on siitä, että pystyy voittamaan ne omat estot, sitten asiat alkavat rullaamaan. Vaikka minä tiedän, että ujostan tai jännitän syyttä, niin se on kuitenkin niin pysyvä osa minun luonnetta, että tuskin voin sitä muuttaa. Mutta toisaalta, nainen joka ei voi sitä luonteeni piirretä sietää, ei ole minua varten.

    Sun pitäis vain rohkaistua kysymään häneltä noita asioita, vain hän voi antaa sinulle vataukset omasta puolestaan. Kyllä sinä sitten huomaat jonkin ajan kuluttua mikä se perusluonne siellä ujouden takana on ja onko hän sinun tyyppiäsi. Ihmistä kun ei voi oppia tuntemaan tutustumatta häneen.
    Minä ainakin pidän siitä, että minulta kysytään asiat suoraan kiertelemättä, kas kun sellainen kissa ja hiiri leikki on ujohkolle ihmiselle aika stressaavaa ;)

    olet sinut ujoutesi kanssa,

    ja toivot kaveriksesi sellaista

    joka ymmärtää ujot piirteesi wahwuutena.

    Piiloudutkos koskaan tarkoituksella ujouden taakse ??

    Käytätkö sitä "verhona" kun tekisi mieli sanoa esim. Ei.. ?

    Äänestä

  • elliellie kirjoitti:

    .. tuo tekstini ollut sen verran yleispätevä, että pätee aika moneenkin mieheen. :) Mutta sanotaan niin, että paikkakunnassa on seitsemän kirjainta. Ei sekään kovin tarkka määritelmä ole, mutta sulkeepahan ainakin osan pois.

    paikka kunta 7 kirjainta ei silmälaseja ..

    Äänestä

  • EllenAina kirjoitti:

    paikka kunta 7 kirjainta ei silmälaseja ..

    ... ollut tarkoituskaan olla tarkka kuvaus :)

    Äänestä

  • EllenAina kirjoitti:

    olet sinut ujoutesi kanssa,

    ja toivot kaveriksesi sellaista

    joka ymmärtää ujot piirteesi wahwuutena.

    Piiloudutkos koskaan tarkoituksella ujouden taakse ??

    Käytätkö sitä "verhona" kun tekisi mieli sanoa esim. Ei.. ?

    En tiedä olenko niin sinut ujouteni kanssa. Kirjoittaminen ja toisten neuvominen on helpompaa kuin itse elää ;) Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tiedä miten sen tekisin.

    "Käytätkö sitä "verhona" kun tekisi mieli sanoa esim. Ei.. ?"
    En koskaan käytä ujouttani väärin........?

    Olen pitkälle sitä mieltä, että ujoudesta on miehelle vain harmia.

    Äänestä

  • asiaahan sinä kirjoitat.. itse olen tutustumassa juuri sinun tyyppiseen mieheen. hauska ja fiksu tyyppi, mutta jotenkin sen vaistoaa että ujous on siellä jossain sisällä. itselläni ujous kuitenkin näkyy myös päällepäin, se tekee asetelmasta hiukan hankalan. kuitenkin minulla tapana kysyä asiat suoraan ja niin olen tehnytkin, saamatta kuitenkaan juuri vastauksia. pelkäänkin nyt, että olen karkottamassa miestä kauemmaksi kyselyilläni.nyt sen tajuan, kun tuon sinun kirjoituksesi luin... oma epävarmuus saa minut kuitenkin tekemään niin, niin hullulta kuin se kuulostaakin. itsekin tarvitsen varmuuden ja luottamuksen tunteen, ennen kuin uskallan heittäytyä tunteilleni..toivon vaan, etten ole menettämässä jotain arvokasta ennen kuin se alkaakaan =(. ole ylpeä itsestäsi, sinunlaiset itsensä tuntevat miehet eivät ole itsestäänselvyyksiä...

    Äänestä

Puhutte asiat halki poikki ja pinoon.

Älä jätä sanomatta mitään mitä haluaisit.

Älä sanaakaan.

Jos hän ei vastaa, se ei ole paha merkki.

Hän kuuntelee silti.

Kerro sinä omista ajatuksistasi reilusti.
Hänellä on sen jälkeen mahdollisuus omiin kantoihinsa.

ROHKEA SYÖ ROKAN
rohkeampi puree koko miehen :-)

Äänestä

Seuraavalla jutulla en halua loukata ketään, vaikka teksti onkin hieman suorasanainen. Toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi juttuni ja vastaisi siihen, pitävätkö olettamukseni paikkaansa. Eli...

Miksi ihmeessä naiset aina ajattelevat, että jos he tekevät aloitteen, niin mies, oli tämä sitten ujo tai ei, joko...

A) pelästyy,
B) ahdistuu,
C) juoksee karkuun, tai
D) pelästyy, ahdistuu ja juoksee karkuun?

Miehet harvemmin vaivaavat päätään vastaavilla jutuilla. He tietävät vaihtoehdot ja niitä on tasan kolme:

A) nainen vastaa ei, koska hän ei ole kiinnostunut,
B) nainen vastaa myöntävästi, koska hän on kiinnostunut, tai
C) nainen menee "lukkoon" ja vastaa ei, koska on itsekin kiinnostunut (tämä on tietysti se hankalin tilanne)

Miehet eivät jää pohdiskelemaan näitä kolmea vaihtoehtoa, koska vaikka niitä miettisi kymmenen vuotta, tilanne ei muutu siitä mihinkään. Niinpä miehet toimivat ja kysyvät varovaisesti naista joko suoraan treffeille tai sitten esim. kahville, jolloin kahvillakäynti toimii "kulissina" tärkeimmälle asialle, eli tutustumiselle.

Kyllähän tyhmempikin tajuaa, että mies saattaa olla kiinnostunut, kun kerran ehdottaa tapaamista, ellei sitten hae pelkkää kaveria. Jos nainen aloitteesta ahdistuu, niin hän ei sitten varmaankaan ole kiinnostunut ja asia on sillä selvä, vai mitä?

Ymmärrän kyllä, että hyväähän sinä "elliellie" tarkoitat, mutta itse alan turhautumaan tähän ainaiseen "Mitäs jos se mies pelästyy ja juoksee karkuun ja ahdistuu ja pakenee toiseen maahan ja vaihtaa nimensä ja..."

Juttu on yksinkertainen: näissä tilanteissa ei vain ole montaa vaihtoehtoa. Jos mies kerran on ujo, ja nainen ei ole ujo tai on se vähemmän ujompi, niin silloin naisen tehtäväksi jää se aloitteen tekeminen. Ja minkälainen aloite on sitten sopiva, sitähän naiset monesti kysyvät. Taaskaan ei ole montaa vaihtoehtoa. Kun kerran on ujo mies kyseessä, niin nainen voi harkita, kumpi seuraavista voisi olla sopivampi. Nainen voi joko...

A) liimautua mieheen kiinni ja kosia häntä höpöttäen yhteisestä perheestä, lapsista, omakotitalosta, mökistä, autosta jne..., tai

B) hienovaraisesti kysyä arkiseen tyyliin kahville, syömään, elokuviin, lenkille, yms.

Minusta tuntuu, että monet naiset, jotka pohdiskelevat tätä "Mitä jos mies ahdistuu aloitteestani"-juttua, eivät syvällä sisimmässään haluakaan tehdä aloitetta. Ongelma, josta kirjoitetaan ("Miten teen aloitteen niin, ettei mies ahdistu?"), ei olekaan se asian ydin, vaan naiset hakevat jonkinlaista tukea sille, että kun mies ei kerran ole aloitetta tehnyt (koska miestenhän se kuuluu tehdä), niin naisen on vain parempi säilyttää kasvonsa ja itsekunnioituksensa ja perinteinen naisen roolinsa ja jättää nämä nykyajan hömpötykset aktiivisesta naisesta omaan arvoonsa.

Uskon, että nämä naiset vain haaveilevat aloitteen tekemisestä, eivätkä koskaan ota sitä ratkaisevaa askelta. Antaa miehen tehdä aloite ja jos hän ei sitä tee, niin tutustutaan sitten jatkossa sellaisiin miehiin, jotka tekevät itse aloitteen.

Mihin sitten kantani perustuu? Siihen tosiasiaan, että kun pareilta kysytään, miten he tutustuivat, niin vastaus on vähintään 90 prosentissa tapauksista: "Mies tuli juttelemaan baarissa, kirjastossa, lenkillä, elokuvissa, lomamatkalla, kaverin bileissä, jne..."

Suurin osa naisista ei vain tee niitä aloitteita. Aina löytyy sitä ujoa miestä kohti kymmenen sellaista, jotka tekevät aloitteen ja näiden kanssa ne naiset alkavat seurustelemaan. Huomautan vielä, että pelkkä kiinnostuksen osoittaminen ei ole aloite, vaan se, että avaa suunsa ja ehdottaa tapaamista. Jään odottamaan miesten ja naisten vastauksia...

Äänestä
  • Tuossa on kyllä paljon pointtia. Toisaalta kaikki miehet ja naiset eivät ole samanlaisia.
    Itse olen yleensä aina ollut se osapuoli joka tekee aloitteen ja pyytää toista kahville tai elokuviin tms. Silloin kun itse teen aloitteen, niin jotenkin homma tuntuu paremmin pysyvän hanskassa, olipa se vastaus sitten kyllä tai ei.

    Mutta kun minua yritetään iskeä, niin saatan mennä ihan hämilleni ja alkaa ujostella tai panikoida. Yllättävään tilanteeseen ei ole välttämättä osannut ollenkaan varautua, ja saattaa tulla tunne että pitää "paeta paikalta" tai ainakin yrittää vältellä kohtaamista, kun ei todellakaan yhtään tiedä mitä ajattelisi ja mitä sanoisi. Tarvii joskus useammankin päivän miettimisaikaa.

    Niinpä ainakin minulla ne tuntemukset tilanteessa ovat aivan erilaiset riippuen siitä onko aloitteen tekijä vai kohde. En siis yhtään ihmettele jos miehelläkin saattaisi mennä pasmat sekaisin yllättävästä vedosta. Se on ihan inhimillistä - vaikka tuskin kovin yleistä.

    Eiköhän yleensä naisetkin suhtaudu aloitteen tekemiseen kuten sanoit, mutta meidän joille se on jo "helppoa" ei tarvitsekaan kysyä neuvoa tällä palstalla. :-)

    Äänestä

  • Suurin osa niistä pariskunnista, jotka tunnen, niin aloitteen tehnyt nainen. Ja itekin olen huomannut ettei asiat etene mihinkään jos ei itse tee mitään aloitteita. En tiiä sit että mistä se johtuu...? Varmaan jotenkin minusta....

    Äänestä

  • Olen ujo. Sain rohkaistua itseäni menemään sanomaan "hei" naiselle. Olin 7. taivaassa, kun hän halusi jutella kanssani. Keskustelun lomassa huumorin avulla kerroin heti, että olen ujo. Hän sanoi huomaavansa sen.

    Normaaleja elämän asioita jutellessamme en ole ujo pätkääkään. Mutta sitten kun ilta eteni ja menimme istumaan ja juttelemman rauhalliseen paikkaan, tunsin, että nyt ujous nousee pinnalle. Hän myös huomasi sen ja välillä piti keskustelua yllä itseni ollessa kuuntelijana(koko ajan silmiin katsoen kiinnostusta osoittaen.) Olin tästä niin hyvilläni, että nainen oli huomaavainen ja halusi olla kanssani, vaikka minulla oli välillä vaikeaa ilmaista itseäni.

    Naiset. Tilannetajua ja huomaavaisuutta noudattaen ujoa miestä voi lähestyä ja johdattaa varoivaisesti keskustelua eteenpäin. Voi olla kuten itselläni, että mies on onnesta kalpea naisen seurassa, mutta ei saa sitä ilmaistua ujoudeltaan.

    Toki tiedän, että ujous koetaan myös saamattomuudeksi ja joskus väärin myös ei-kiinnostavuuden merkiksi.

    Voi kun joskus voisin olla ei-ujo viikon ajan...

    Äänestä

  • usein kirjoitti:

    Suurin osa niistä pariskunnista, jotka tunnen, niin aloitteen tehnyt nainen. Ja itekin olen huomannut ettei asiat etene mihinkään jos ei itse tee mitään aloitteita. En tiiä sit että mistä se johtuu...? Varmaan jotenkin minusta....

    tai niin itsetietoisen oloinen nainen, etteivät miehet vain "uskalla?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elliellie kirjoitti:

Olen ihastunut mieheen, jonka kanssa olemme olleet kavereita jo pitkään. Emme kuitenkaan ole tavanneet melko pitkään aikaan, ja nyt olemme tapaamassa kahden kesken. Tämä mies on sosiaalinen, ei siis mikään sivusta seuraaja, mutta hän pelkää naisia, koska pelkää tulevansa satutetuksi, eikä siksi oikein osaa tehdä kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Hän on kuitenkin antanut ymmärtää, että on myös kiinnostunut minusta.

Kysymys kuuluukin: kuinka minun tulee edetä, jotten pelästytä häntä pois, mutta kuitenkin niin, että hänkin ymmärtäisi minun olevan kiinnostunut hänestä? En halua menettää tilaisuutta olemalla tekemättä aloitetta, mutten halua myöskään olla liian päällekäyvä. Vai pitäisikö minun kuitenkin antaa hänen tehdä aloite?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu