Ruotsissa väestö vaihtuu vauhdilla - mitä svenskit tekee?

Vuonna 2002 koko Keski-Ruotsi oli vielä vailla maahanmuuttajia, mutta etelän suurkaupungit olivat jo hyvää vauhtia muutoksen tiellä. Tukholman liepeillä Botkyrkassa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus oli jo 50 prosenttia. Göteborgin ja Malmön asukkaista vähintään viidennes oli alkuaan muualta tulleita.

Mutta jo vuoden 2011 jälkeen Ruotsin jokaisessa maakunnassa ulkomaalaistaustaisten osuus koko väestöstä oli vähintään 10 prosenttia. Suuri loikka tapahtui suuren pakolaisaallon vuosina 2015–2016. Gävlestä etelään väestö oli tuolloin vähintään 20 prosenttisesti muita kuin kantaruotsalaisia.

Vuoteen 2020 tultaessa Tukholman Södertäljessä väestä 75 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Botkyrkassa luku oli samaa luokkaa. Vastaava muutos väestöpohjassa oli tapahtunut myös Malmössä ja osin myös Göteborgissa, jossa niukka enemmistö oli vielä kantapeikkoja.

Göteborgin ja Malmön lapsista jo suurin osa on taustaltaan maahanmuuttajia. Samoin on Södertäljessä, Huddingessa ja Botkyrkassa, siis lähes koko Suur-Tukholman lähiövyöhykkeellä.

Ruotsalaiset jäävät vähemmistöön vääjäämättä omassa maassaan, senhän laski myös eräs suomalaisprofessori.
7131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muslimeita on tullut Ruotsiin jatkuvalla syötöllä, jo 40-vuotta.

Äänestä

Samalla myös aitoruotsalaisia muuttaa paljon pois.

Äänestä

Näin se maa tuhotaan.

Äänestä

...mitä svenskit tekee? Vähenee!
Ihan niin kuin Suomalaisetkin, ei osata ottaa vastuuta jälkipolvista, ei määrästä eikä kasvatuksesta. Helpompaa toki elää some-elämää kuin oikeaa.

Äänestä

....jää jalkoihin....

Äänestä

Pohjois-Ruotsissa pikkukunnissa ja kaupungeissa kantaväestö on iäkästä lisääntymiskyvytöntä porukkaa, kun nuorempi väestö on kanien lailla sikiäviä matuja. On todennäköistä, että matut ovat enemmistönä Ruotsissa paljon nopeammin kuin julkisesti spekuloidaan. Ne tutkijat, jotka osaavat asian tarkemmin laskea, eivät saa ääntään missään mediassa kuuluviin.

Äänestä

Tosiasiat on kohdattava Suomijuntit! Velalla elämisen ON LOPUTTAVA!!!

https://www.suomenuutiset.fi/purra-tosiasiat-on-nyt-kohdattava-elintaso-perustuu-valheelle-ja-velalle-ja-sen-maksun-aika-on-tulossa

Kaikki possut vikisevät aina vähän ennen teuraalle joutumista mutta se ei muuta miksikään sitä karua tosiasiaa että kulutusjuhlat ovat nyt virallisesti OHI!!!

https://www.suomenuutiset.fi/valtiovarainministeri-purra-pyrimme-tekemaan-jarkevia-ja-oikeudenmukaisia-paatoksia-mutta-emme-voi-valttya-hyvinkin-hankalilta-leikkauksilta

Sitäpaitsi se ei meille käy ;=))

https://mega.nz/file/9cIwXRhA#YOCjdkji0wizEP07AJJ3lWeLW7OC8uSczqwpDeX9tnk

Valtion velka on muodostunut kertakaikkiaan KESTÄMÄTTÖMÄKSI!!!

https://www.youtube.com/watch?v=9CVqA7FGeuI

Ainoa tie eteenpäin on AY-liikkeen totaalinen ALASAJO!!! Vain siten voi Suomalaisen kilpailukyvyn vielä pelastaa ;P

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b82a14f-2dc0-4f72-8677-38954112c221

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuonna 2002 koko Keski-Ruotsi oli vielä vailla maahanmuuttajia, mutta etelän suurkaupungit olivat jo hyvää vauhtia muutoksen tiellä. Tukholman liepeillä Botkyrkassa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus oli jo 50 prosenttia. Göteborgin ja Malmön asukkaista vähintään viidennes oli alkuaan muualta tulleita.

Mutta jo vuoden 2011 jälkeen Ruotsin jokaisessa maakunnassa ulkomaalaistaustaisten osuus koko väestöstä oli vähintään 10 prosenttia. Suuri loikka tapahtui suuren pakolaisaallon vuosina 2015–2016. Gävlestä etelään väestö oli tuolloin vähintään 20 prosenttisesti muita kuin kantaruotsalaisia.

Vuoteen 2020 tultaessa Tukholman Södertäljessä väestä 75 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Botkyrkassa luku oli samaa luokkaa. Vastaava muutos väestöpohjassa oli tapahtunut myös Malmössä ja osin myös Göteborgissa, jossa niukka enemmistö oli vielä kantapeikkoja.

Göteborgin ja Malmön lapsista jo suurin osa on taustaltaan maahanmuuttajia. Samoin on Södertäljessä, Huddingessa ja Botkyrkassa, siis lähes koko Suur-Tukholman lähiövyöhykkeellä.

Ruotsalaiset jäävät vähemmistöön vääjäämättä omassa maassaan, senhän laski myös eräs suomalaisprofessori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu