Työkaverit, joiden kanssa minun pitäisi tehdä töitä ovat eristäneet minut täysin ulkopuolelle. He eivät puhu minulle lainkaan. Olen heille kuin haamu, jota ei näy. Epäilen että seuraavaksi he valittavat, etten tee töitä, mutta kuinka voisin tehdä, kun minulle ei niitä anneta ja työn aloituksessa pitäisi olla alkukeskustelu, jotta tietäisin tehdä työni oikein. Esimiehet ovat mukana tässä eikä luottamusmiehen puoleen voi kääntyä.
Tiedän että tämä on savustamista. Periksi en aio antaa, joten onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai viisaita neuvoja.
Tiedän että tämä on savustamista. Periksi en aio antaa, joten onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai viisaita neuvoja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
liiton kautta!
kuin luulisi, kun on itse liiton touhuissa mukana. Aseet ay-aktivistia vastaan ovat järeämmät kuin muita vastaan.
Kuulostaa ihan tutulta. Mulla on täällä töissä aika samanlainen tilanne. Itsellä kun vielä sattuu olemaan uratavotteita ja kunnianhimoa niin ei ole kovinkaan iloinen tilanne. Lisäksi todella pidän työstä mitä teen ja entisten työkavereiteten ja esimiesten palautteen perusteella olen aika hyvä siinä mitä teen. Tuntuu hankalalta tilanteelta, koska ei kukaan suoraan ole pahasti sanonut niin vaikea lähteä kenellekkään puhumaan tästä.
En minäkään periksi aio antaa, mutta ei tämmöistä voi ikuisesti jaksaa. Todella tulee semmoinen tunne että ei saa mitään aikaan ku ketään ei kiinnosta mitä tekee. Tästä onkin seurauksena ollut se, että olen monta kertaa yksin iltaisin töissä todistelemassa itselleni, että oikeasti ansaitsen palkkani.
seuraavaksi tai mahdollisesti on jo menossa seläntakana valehtelu pomolle ja työtovereille.
Ottaa päähän, kun jokseenkin aina nämä tapaukset menee samalla kaavalla, eikä TA muka huomaa mitään.
kukaan ei puhu ja koko ajan pelko omista virheistä. Enää ei meinaa uskaltaa edes tehdä mitään, kun ajattelee, että johonkin pieneen sinikantiseen vihkoon tulee merkintä mahdollisesta virheestä. Samoin kaikki sanomiset ymmärretään tahallaan väärin.
Suhtautuminen muihin työpaikan henkilöihin on kyräilevää, tietävätkö he? Kumman puolella he ovat? Olenko heidän mielestään surkea?
Itsetunnon päälle tämä käy, kun koko ajan joutuu vakuuttamaan että on hyvä ja osaa jotakin. Tulee usein epäilys, osaanko sittenkään mitään. Samalla tarkkailee koko ajan omia tekemisiään muiden silmissä, että mitä niistä voisi valittaa. Istunko kahvitauolla liian pitkään?
Onko puhelinlaskuni liian suuret?
Koitetaan pärjätä...
Olisi melkein voinut olla omasta kynästäni, paitsi että puhelinlaskujen suhteen en ole huolestunut. Teen nimittäin niin paljon töitä, etten ehdi koskaan kotiin edes soittaa.
Toisaalta olen alkanut antaa (huvikseni?) kiusaajille takaisin. Tosin vielä en ole kauhean hyvä kyseisessä lajissa, mutta harjoitushan tekee mestarin... ;-)Tässä tosin on se vaara, että alkaa innostua sanomisesta siinä määrin että tulee sanoa muutaman sanan liikaa ja että saa itse kiusaajan maineen!
Ehkä muiden puhumattomuus johtuu yleisestä huonosta ilmapiiristä? Kaikki vahtivat toisiaan ja odottavat tilaisuutta että huomio kiinnittyy johonkin muuhun kuin itseen.
Tunnen tilanteen koska elän samanlaisessa. Aloitteita pitäisi tehdä - teenkin mutta vastakaikua ei tule. Aivan kuin heittäisi jalokiviä pohjattomaan kaivoon. Tiedän myös minusta kerrotun kaikenlaista esimiehilleni - kertojiakin arvaan, varma en voi olla.
Olen myös ryhtynyt taistelemaan vastaan. Tämä kärjistää tilannetta mutta antaa myös perspektiiviä omaan tilanteeseen. Tiedän tehneeni oikeita asioita ja kun vastapuoli sitten mollaa toimiani, tiedän, että he tekevät niin kiinnijäämisen pelosta. Sama analogia pätee moneen muuhunkin asiaan, jota on käytetty minua vastaan - sanomiseni vääristellään, koska niissä saattaisi olla jotain uutta hyödyllistä tai totuuksia.
Olen myös kuullut olevani poikkeuksellisen rohkea puolustautuessani. Muut eivät ole niin tehneet. Vielä kun saisin myös ne aremmat mukaan, niin tämän työpaikan sairas henki saattaisi parantua. Muutoshaluisiakin on.
Moni on sanonut, että olisi parempi vaihtaa paikkaa kuin yrittää korjata vanhaa. Voi olla, että näin käy minullekin. Itsetuntoani kiusaajat eivät kuitenkaan saa, se kuuluu minulle. Olen paras "minä itse", ei ole olemassa toista parempaa nimimerkkiä "riivitty". Ehkä tämä sama mantra sopisi Sinullekin?
:)
Tuo on niiin tuttua itsetunnon romuttamista KIUSAAJAT ON HYVIN TIETOISIA TAKTIIKASTA MITEN TOIMIVAT Meillä se kerran toimineena tapana on oikein otettu käytäntöön. Kaikki joista ei pidetä ,niin heitä kohtaan toimitaan noin. Yleensä viisaat häipyy mutta on meitä muutamia paukapäitäkin jotka ajatellaan että kun ei itsessä ole vika niin kestetään. VAAN IHMINEN EI LOPULTAKAAN KESTÄ SITÄ PITEMMÄNPÄÄLLE Panokset kovenee sitä mukaan kuin kiusatun voimat uupuvat.
JOS ET PYSTY TEKEMÄÄN SIITÄ LOPPUA HAE SAIRASLOMAA AJOISSA ENNENKUIN MASENNUT PAHASTI.
Painajaiset ..unettomuus... työnpohtiminen vapaa-ajalla..itkuisuus..masentuneisuus.. itsemurha ajatukset ..olet jo pahasti pois raiteiltasi jos noita esiintyy ja tarvitset apua.
MUISTA SYY EI OLE SINUSSA VAIKKA HAETKIN SYYTÄ ITSESTÄSI JA EHKÄPÄ SINUS SYYTELLÄÄN JOPA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA ..OLE SISUKAS JA VAADI APUA JA PÄÄSYÄ VAIKKAPA PSYGIATRIALLE SIELLÄ OSATAAN KYLLÄ AUTTAA.
Pahimpia työpaikkakiusatun sortajia ovat huonot psykologit l. paskologit! He väittävät uhrin kuvauksia paranoidisuudeksi! Paskologia ei tunne kollektiivisia ilmiöitä! Se syyllistää yksilöä! Paskologian perusoletus on valehtelu! Se siis hyväksyy valehtelun! Tämän vuoksi pitäisikin huomioida esimerkiksi seuraavia asioita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=681&posting=22000000008361555
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000008440189
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000008436569
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000008445843
Elle Naturelle on joutunut terveydenhuollossa kaltoinkohdelluksi, asia kannattaa laittaa pikapikaa eteenpäin. Psykologit eivät muuten tee diagnooseja vaan psykiatrit, joten psykologi ei voi sinua paranoidiseksi leimata!
Terveydenhuolto ei hyväksy valehtelua, mutta valitettavasti meille terveydenhuoltoalan ihmisille valehdellaan päin naamaa ja usein, ihan mitättömistä asioista kuten tupakoinnista. :=(
Just noin toimitaan kun jostain halutaan eroon, ikävä kyllä, sympatiani on kyllä kaikkien niiden puolella joille näin tehdään tai on tehty. Minäkin hölmö ajattelin että ei se mitään siinähän kiusaavat, mutta kokoajan oli paha olla. Yritin kovasti päästä muun porukan mukaan, mutta pari tyyppiä piti huolen siitä että olin ulkopuolinen. Kun sitten lähdin talosta, etsin viimeisenä työpäivänä käsiini sen pahimman kiusaajan ja sanoin "olet kyllä maailman vittumaisin akka jonka tunnen" kylläpä tuntui hyvältä, jotenkin nauratti vielä kotimatkallakin. Mutta ikävä kyllä kuulin jokuaika sitten että siellä on taas uusi uhri.
täältä:
http://tyopaikkakiusatut.net/
Yhdistyksen perustamista suunnitellaan, jotta saataisiin näkyvyyttää kiusaamis asialle ja vakava ongelma päättäjienkin tietoon.
Samma här. Harva uskalsi tulla minun kanssa samaan taukotupaan. Ei samaan kahvi-tai ruokapöytään.
Syrjiminen oli totaalista. Tällaista helvettiä oli eloni elämäni viimeisesä työpaikassa.
Vieläköhän vittuilijat uskaltavat näyttää minulle naamaansa?
Toivottavasti eivät vahingossakaan tule vastaan!
On niin lohdullista lukea täältä viestejä ihmisiltä, jotka ovat joutuneet kokemaan samaa kuin minä. Sain potkut firmasta, jossa minua savustettiin/eristettiin työsuhteen alusta asti. Korkein pomo ei ollut mukana haastattelemassa minua ko. tehtävään ja kun ei tykännyt naamastani nin kiusaaminen alkoi ihan johdon taholta (koko työyhteisö savusti minua ulos) ulkonäköäni arvosteltiin/haukuttiin, minulle ei puhuttu, ei kutsuttu mukaan kokouksiin ja virkistysretkille. Jouduin olemaan yksin töissä, kun muut olivat kesäretkellä....