Kansalaisilla on nyt vakavan mietiskelyn paikka

Tuliko oikeasti äänestettyä oikeaa puoluetta, kurittajaa vai puolustajaa.
75371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Seuraavat 4 vuotta tulee olemaan todella vaikeaa aikaa muille kuin ökyrikkaille.

Äänestä
  • Kyllä Kansanedustajilla hyvin tulee menemään, vaikka eivät Miljonäärejä olisikaan!

    Ministereillä menee vielä noitakin paremmin!

    Lisäksi jos kuuluu johonkin Valiokuntaan tai on sen PJ tulee lisää pätäkkää meidän VERONMAKSAJIEN rahoista!

    Koko VALTION HALLINTO on vain yhtä tavallisen Suomalaisen kurjistamiskoneistoa!
    Ja tuo kaikki VERON MAKSAJIEN VAROILLA!

    Äänestä

  • Edellinen hallitus (sen puolueet) äänesti europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta. Tämä sortaa köyhää törkeällä tavalla. Köyhä pahimmillaan jopa häädetään kodistaan pois. Tämä hallituksen touhut ovat pientä siihen mitä edellinen teki.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Edellinen hallitus (sen puolueet) äänesti europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta. Tämä sortaa köyhää törkeällä tavalla. Köyhä pahimmillaan jopa häädetään kodistaan pois. Tämä hallituksen touhut ovat pientä siihen mitä edellinen teki.

    Köyhää tämä remonttipakko koskettaa kaikkein eniten kuten tunnettua on.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Köyhää tämä remonttipakko koskettaa kaikkein eniten kuten tunnettua on.

    Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen puolesta kyseisessä äänestyksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen puolesta kyseisessä äänestyksessä.

    Vihervassuilla aate on kaiken taustalla. Se johdattaa heitä hulluuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Vihervassuilla aate on kaiken taustalla. Se johdattaa heitä hulluuksiin.

    Ilmastonmuutoksen torjunta on heillä pelkästään poliittinen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Edellinen hallitus (sen puolueet) äänesti europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta. Tämä sortaa köyhää törkeällä tavalla. Köyhä pahimmillaan jopa häädetään kodistaan pois. Tämä hallituksen touhut ovat pientä siihen mitä edellinen teki.

    Maailmalla on autioita linnoja ja kartanoita jotka ovat autioita. Ei niistä kukaan välitä. Miksi Suomessa välitettäisiin

    Äänestä

  • Suomaliset tyhmii uskoo mtv oikeisto politiikaan ja niiden äärioikeistolaiseen politiikkaan
    Olen köyhä työväestöö kuuluva ja käyn joka päivä töissä

    Haluna rikaaksi ja haluna menestyä.
    Kanataakko minun äänestää rikaiden etujärjestöä
    Vai kaikille tasapuolisesti etuja kantavaa suomen kansan etua ajattelevaan sdp tä
    Ja hienoa pääminsiteri sanna marina

    Oikeistolla oli aikaa laittaa asiat kuntoon ennen sannan sdp . Hallitusta j 2o vuotta mitä ne teki mamutti suomen ja köyhdytti kansan vei kaikki rahat kanslata
    Esim sipiläm katainen vanhanen

    Mamaut on vaan kauppiaiden tahtomaa ostovoimaa ja niiden kela rahan maksaa suomen työlöiset ei kauppiaat osalistua koskaan mamujen kustannuksin ne vaan kerää voitot
    Itseleen
    Kauppiaiden sosiaalituet yritystuet on julkisia mutta kauppiaiden voitot aina yksityisä

    Äänestä sdp

    Miksi meillä on suurtyöttömyys 2o vuotisen porvari hallinnon jäljiltä
    Suomessa han on ollut oikeistohallitukset vuodesta 2oo3 aina vuoteen 2o19
    Tämän oikiestohallituksen jäljiltä suurtyöttömyys ja mamumaa

    Mihin firmat käyttää yritystuet kun ei ainakaan tyllistämiseen

    Vanhanen Katainen ja Sipilä ja Soini heitä kiittäkää kaikesta mitä ikkunasta näkyy.
    Mamut kelassa
    Suurtyöttömyys
    Ruoka jonot
    Palkka. Alet
    Halpatyövoima pula
    Kalliit asunnot
    Kelat täynnä värillisiä jotka ajaa valkoiset pois kelapankista
    ...............

    Eivät yritykset tuo valtiolle mitään. Yritysten tehtävä on vältellä veronmaksua. Ainoat maksajat ovat siinä ketjussa yritysten asiakkaat myytävän hyödykkeen hintaan sisältyvän arvonlisäveron muodossa.

    Äänestä SDP

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä Kansanedustajilla hyvin tulee menemään, vaikka eivät Miljonäärejä olisikaan!

    Ministereillä menee vielä noitakin paremmin!

    Lisäksi jos kuuluu johonkin Valiokuntaan tai on sen PJ tulee lisää pätäkkää meidän VERONMAKSAJIEN rahoista!

    Koko VALTION HALLINTO on vain yhtä tavallisen Suomalaisen kurjistamiskoneistoa!
    Ja tuo kaikki VERON MAKSAJIEN VAROILLA!

    Kansan edutaja saa kaiken ilmaiseksi eivät ymmärrä mitää kansan ahdinkosta

    Eduskunan kabilassa on halbemmay hinnat kuin espanjassa

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Suomaliset tyhmii uskoo mtv oikeisto politiikaan ja niiden äärioikeistolaiseen politiikkaan
    Olen köyhä työväestöö kuuluva ja käyn joka päivä töissä

    Haluna rikaaksi ja haluna menestyä.
    Kanataakko minun äänestää rikaiden etujärjestöä
    Vai kaikille tasapuolisesti etuja kantavaa suomen kansan etua ajattelevaan sdp tä
    Ja hienoa pääminsiteri sanna marina

    Oikeistolla oli aikaa laittaa asiat kuntoon ennen sannan sdp . Hallitusta j 2o vuotta mitä ne teki mamutti suomen ja köyhdytti kansan vei kaikki rahat kanslata
    Esim sipiläm katainen vanhanen

    Mamaut on vaan kauppiaiden tahtomaa ostovoimaa ja niiden kela rahan maksaa suomen työlöiset ei kauppiaat osalistua koskaan mamujen kustannuksin ne vaan kerää voitot
    Itseleen
    Kauppiaiden sosiaalituet yritystuet on julkisia mutta kauppiaiden voitot aina yksityisä

    Äänestä sdp

    Miksi meillä on suurtyöttömyys 2o vuotisen porvari hallinnon jäljiltä
    Suomessa han on ollut oikeistohallitukset vuodesta 2oo3 aina vuoteen 2o19
    Tämän oikiestohallituksen jäljiltä suurtyöttömyys ja mamumaa

    Mihin firmat käyttää yritystuet kun ei ainakaan tyllistämiseen

    Vanhanen Katainen ja Sipilä ja Soini heitä kiittäkää kaikesta mitä ikkunasta näkyy.
    Mamut kelassa
    Suurtyöttömyys
    Ruoka jonot
    Palkka. Alet
    Halpatyövoima pula
    Kalliit asunnot
    Kelat täynnä värillisiä jotka ajaa valkoiset pois kelapankista
    ...............

    Eivät yritykset tuo valtiolle mitään. Yritysten tehtävä on vältellä veronmaksua. Ainoat maksajat ovat siinä ketjussa yritysten asiakkaat myytävän hyödykkeen hintaan sisältyvän arvonlisäveron muodossa.

    Äänestä SDP

    Sdp Velkaannutti Maalle. Niitä jälkiä nyt korjataan!!!!!

    Äänestä

  • En ole ökyrikas mutta olen tehnyt reippaasti töitä toimeentuloni eteen.
    Olen myös miettinyt miten käytän rahaa, myös sijoitukset, säästöt ja eläkevakuutusmaksut olen hoitanut tunnollisesti.
    Nyt on aika alkaa nauttimaan elämästä ja ei minua juurikaan koske nuo hallituksen päätökset.

    Äänestä

Voi voi sossuja.. Kun ei saa velkaa tehdä ilman mitään rajaa. Itse sossukat on tämän aiheuttanut.

Äänestä

He äänestivät Häkämiehen hallitusohjelman.

Äänestä

Hallitusohjelma: Armeijaan halutaan lisää naisia – kutsunnat koko ikäluokalle.
Toi on hyvä asia ajatellen tasa-arvoisuutta.

Äänestä

Kyllä tuli. Ja hallitusohjelma liikahti parempaan suuntaan edellisen hallituksen ohjelmaan verrattuna.

Kädet pois muiden taskuista!

Äänestä
  • Kiinteistöveroako tarkoitat ja alvin nostoa.

    Äänestä

  • Justiinsa näin.

    Äänestä

  • No muiden taskuihinhan nykyhallitus on juuri käsiään työntämässä.
    Pienituloisten taskuihin.
    Mitäpä, jos pudottaisivat kaikki vähän omaa palkkaansa kotimaansa hyväksi?

    Äänestä

Mä en äänestänyt, ei mun asioita ennenkään ole ajettu, eikä asiat ole parantunut. Eikä äänellä ole vitunkaan merkitystä ollut ennenkään.

Äänestä
  • Ok, vaikenethan täälläkin.

    Äänestä

Oikein äänestin kun PS;n ehdokkaalle ääneni annoin.

Äänestä
  • Niinkö luulet?
    Olisit jättänyt äänestämättä.

    Äänestä

Hyvä että pilottitakki työttömillä natseillakaan ei ole varaa ostella nyt niitä 8 prosenttisia ruokakaupoista.

Äänestä

Äänestin tietysti puolustajaa, eli persuja.

Äänestä
  • Samoin😇

    Äänestä

No mutta Suomijuntit! Miksi ette voi muka kannattaa ja suosia Riikka Purraa ja hänen persesuomalaisiaan!? Vai kiellättekö muka etteikö Riikalla olisi ylevat Suomalaiset Mongolodi.Jurttaryssän kasvonpiirteet?

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/06/image-51.png

Noita kasvoja voisi suoraan sanoen syleillä syvällä kielisuudelmalla ;=))

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/06/image-52.png

Tyypillinen Suomalainen nainen. Katso peilikuvaasi tytär Suomi!!!

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/06/image-53.png

Tosin aika miehekäs. Mutta juuri sellainen rakastajahan sinulle sopii. Tehän tykkäätte miehkkäistä naisista eikö niin Suomijuntit!?

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/06/image-54.png

Äänestä
  • Juu, Persut, Jussi ja Riikka käy meille, Suomijunteille täydellisesti!

    Mene sinä vahtimaan niitä väkivaltasia jengiläisiä. Käyvät lapsiemme kimppuun kuin villielukat. Hoida Sinä niiden aiheuttamat ongelmat, kiitos!

    Äänestä

Avaaja lisää: Olisi ollut parempi maa ellei Rinne olisi joutnut eroamaan ja hänen tilalleen valittu bileprinsesssaa.

Tee isämaallinen teko ja boikotoit festareitta.

Äänestä
  • Se oli hyvä, että Rinne joutui eroamaan.
    Sanna hoiti hommat loistavasti äärettömän vaikeina vuosina
    Älä sinä usko kaikkia parjausjuttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Se oli hyvä, että Rinne joutui eroamaan.
    Sanna hoiti hommat loistavasti äärettömän vaikeina vuosina
    Älä sinä usko kaikkia parjausjuttuja.

    Velkaa, velanpäälle, velkaa....

    Äänestä

Vihervasemmiston toimet korottivat kohtuuttomasti elämisen ja asumisen kustannuksia suomessa nyt nähdään mitä kokoomus johtoinen hallitus saa aikaan vai kaatuuko ensi metreillä?🤷🤷🤷

Äänestä
  • Ei marinin hallitus pystynyt kauppojen tuotehinnoitteluun vaikuttamaan tai vuokrien nousuun, eikä edes sähkön hinnoitteluun, marinin hallitus oli tulossa vastaan noissa sähkön hintojen nousussa, oli varanneet rahaa kotitalouksille sitä varten, jos energiakriisi olis pitkittynyt. Eikä marinin hallitus ollut syypää koronaan tai Ukrainan sotaan, nekin lisäsivät valtion velanottoa. Saa nähdä miten Orpon hallitus pärjää, jos tulee uus pandemia tai Suomi joutuu Venäjän takia lisäämään puolustusmäärärahoja entisestään. Myös maatalouspuoli saattaa tarvita lisätukea, kun sääolot muuttuu ja energiakustannukset voivat uudestaan nousta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei marinin hallitus pystynyt kauppojen tuotehinnoitteluun vaikuttamaan tai vuokrien nousuun, eikä edes sähkön hinnoitteluun, marinin hallitus oli tulossa vastaan noissa sähkön hintojen nousussa, oli varanneet rahaa kotitalouksille sitä varten, jos energiakriisi olis pitkittynyt. Eikä marinin hallitus ollut syypää koronaan tai Ukrainan sotaan, nekin lisäsivät valtion velanottoa. Saa nähdä miten Orpon hallitus pärjää, jos tulee uus pandemia tai Suomi joutuu Venäjän takia lisäämään puolustusmäärärahoja entisestään. Myös maatalouspuoli saattaa tarvita lisätukea, kun sääolot muuttuu ja energiakustannukset voivat uudestaan nousta.

    Näin juuri. Onneksi täällä on joku muukin, joka ymmärtää asian.

    Äänestä

Oman kansan puolustajaa. Vihervassut kannattaa eurostoliittoa eikä Suomi ole heille kuin alue ja maksumies.

Äänestä

Sipiläkin on kokonaan kadonnut maanrakoseen. Taisi nostella vain niitä sopeutumistukia. Orpolle käy aivan samoin ja ura politiikassa loppuu tähän. Omituista ettei hän itse tätä näe.

Äänestä

Pulinat pois! Kansa on äänestänyt ja saa sitä mitä tilasi.

Äänestä

Ettekö tiedä, että EUsta yritetään luoda kiinan kaltainen kommunistivaltio ja kaikki omaisuus otetaan kansalta pois.
Tämä hallitus voi hieman asiaa hidastaa, jos rahkeet riittää.

Äänestä

On ilon aihe jos polttoaineen hintaan hallitus puuttuu alentavasti. On ilon aihe kun jengiväkivaltaan puututaan. Se tuo turvallisuutta.

Äänestä
  • On ilon aihe jos hallitus purkaa vihapuhelakeja niin että vain törkeät kiihottamiset ja väkivaltaan yllyttämiset ja väkivallalla uhkaaminen säilyy rikoslaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    On ilon aihe jos hallitus purkaa vihapuhelakeja niin että vain törkeät kiihottamiset ja väkivaltaan yllyttämiset ja väkivallalla uhkaaminen säilyy rikoslaissa.

    Tätä en kuitenkaan usko sillä kokoomus ei ole näihin innokas puuttumaan eikä eduskunta siunaa tätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    On ilon aihe jos hallitus purkaa vihapuhelakeja niin että vain törkeät kiihottamiset ja väkivaltaan yllyttämiset ja väkivallalla uhkaaminen säilyy rikoslaissa.

    Olisi siis ilonaihe jos hallitus ylipäätään lisäisi sananvapautta jonka edellinen runnoi maanrakoon.

    Äänestä

  • Jengit on Poistettava. SE, Lisää turvallisuutta!

    Äänestä

Miksi siis aloittaja dramatisoit? Hallitus antaa ilonaiheita paljon kansalle. Edellinen vain kyykyttämistä ja kieltoja.

Äänestä
  • Edellinen tuhosi turvetuotannon kertaalleen. Se ei vieläkään ole toipunut siitä iskusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Edellinen tuhosi turvetuotannon kertaalleen. Se ei vieläkään ole toipunut siitä iskusta.

    Jotkut turveyrittäjät teki itsarin asian johdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Jotkut turveyrittäjät teki itsarin asian johdosta.

    Harmi etteivät kaikki!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Edellinen tuhosi turvetuotannon kertaalleen. Se ei vieläkään ole toipunut siitä iskusta.

    Edellinen hallitus antoi sallimuksen eurostoliiton edessä joka käskee ennallistaa maan pinta-alasta valtaosan. Tämä toteutuessaan tarkoittaa täystuhoa maallemme. Toivottavasti tämä hallitus on asiassa tiukka eikä suostu eurostoliiton pakkovaltaan asiassa. Samoin vanhojen rakennusten remonttipakon suhteen. Se sortaisi köyhää kuoliaaksi asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Joten aloittaja, miksi olet huolissasi tästä hallituksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Harmi etteivät kaikki!

    Vasurit puhuu noin

    Äänestä

Toivottavasti tämä hallitus tekisi pelloilla paskoville hanhille niin että se antaisi metsästäjien ampua niitä ruuaksi kuten Ruotsissa tehdään.

Äänestä
  • Hanhen liha on varmasti hyvää.

    Äänestä

  • Niitä vois myydä kaupoissa, hyvää lihaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Niitä vois myydä kaupoissa, hyvää lihaa.

    On, ja ne pallerot päälle. Itse en tosin syö mitään maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    On, ja ne pallerot päälle. Itse en tosin syö mitään maksaa.

    Eu: ssa on joku lintudirektiivi joka ei puutu Ruotsinkaan toimintaan kun se sallii näiden ampumisen ruuaksi. Kukaan ei liene kuollut syötyään näitä hanhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Eu: ssa on joku lintudirektiivi joka ei puutu Ruotsinkaan toimintaan kun se sallii näiden ampumisen ruuaksi. Kukaan ei liene kuollut syötyään näitä hanhia.

    Ei se puuttuisi myöskään Suomen päätökseen sallia tuo näiden haittalintujen ampuminen.

    Tällä saattaisi olla sellainen vaikutus että hanhet oppivat että näille pelloille ei kannata laskeutua.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ei se puuttuisi myöskään Suomen päätökseen sallia tuo näiden haittalintujen ampuminen.

    Tällä saattaisi olla sellainen vaikutus että hanhet oppivat että näille pelloille ei kannata laskeutua.

    Hanhi sinänsä on hieno lintu mutta kun niitä on satoja tuhansia yhdessä läjässä pelloilla, jotain tarttis tehdä ja äkkiä.

    Äänestä

Tällä hallituksella on varmasti tahto tehdä koulujen järjestysongelmille korjaavia toimenpiteitä. Sekään ei ole mikään dramatisoinnin aihe, vai mitä aloittaja?

Äänestä

nii mut meijä faija on vahvempi ku teijä faija lälläslää

Äänestä

Marinin hallitus Velkaannutti maamme. Korjausliike on Välttämätön!
Kuritus johtuu Marinin hallituksen Holtittomasta velanotosta.

Jos Itse ottas velkaa, ne on Maksettava pois!
Sama nyt Suomessa. Kärsimme Marinin hallituksen velanoton vuoksi.

Äänestä
  • Orpon hallitus joutuu myös ottamaan lisää velkaa, jos tulee uus pandemia tai Venäjän uhka takia pitää lisätä puolustusmäärärahoja. By the way, Orpo oli Sipilän hallituksessa mukana ja virnisteli tyytyväisenä, kun piti koulutuksesta, terveydenhoidosta ja erityisesti vanhustenhoidon puolelta hoitajia vähentää ja oli mukana myös aktiivimallileikkurin kehittämisessä, joten eipäs unohdeta Herra Isoherran omaa osuutta valtion tilanteen huonontamisessa. Marinin hallitus korjaili noiden aiempien tekemisiä ja muistetaanpa nyt sekin asia, ettei Marin ollut alusta asti pääministerinä vaan Rinne toimi hallituksen muodostajana.
    Kuinka paljon seuraava hallitus joutuu Orpon hallituksen tekemisiä korjaamaan ja lainaa ottamaan ja kuinka paljon joutuu selittelemään persujen tempauksia julkisuudessa, kestääkö hallitusyhteistyö edes vuottakaan, kun persut aukoo päätä muille hallituksessa oleville, jossain vaiheessa kuppi menee nurin. Miten Purra pystyy kd:n kans mihinkään, kun Sarilla on maahanmuuttajataustainen vanhempi, tuleeko siinäkin jotain kähinää.

    Äänestä

Toivottavasti hallitus tuhoa demari mafian ja tuo töitä muillekiin

Äänestä

Sekään ei ole kuin ilonaihe kun hallitus aikoo tehdä lopun siitä kun jotkut "turvapaikanhakijat" käyvät lomailemassa omassa maassaan veronmaksajien rahoilla, sinunkin jos olet veronmaksaja.

Äänestä

Eihän tällä hallituksella ole kuin hyviä asioita joita se aikoo tehdä.

Säästötalkoissakaan se ei käy köyhimpien kukkarolle omien sanojensa mukaan.

Äänestä
  • Tämä hallitus myös aikoo pitää paljon parempaa huolta maailman tärkeimmän ammatin ihmisten jaksamisesta. Edellinen jätti jussit heitteille. Sari on erittäin hyvä maatalousministeri. Hänellä on oma maa ja kansa lähellä sydäntä vakaumuksensa puolesta jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tämä hallitus myös aikoo pitää paljon parempaa huolta maailman tärkeimmän ammatin ihmisten jaksamisesta. Edellinen jätti jussit heitteille. Sari on erittäin hyvä maatalousministeri. Hänellä on oma maa ja kansa lähellä sydäntä vakaumuksensa puolesta jo.

    Joten mitä epäröit aloittaja? Anna kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

Uuden hallituksen on syytä laittaa nuo punavihreät rotta revohkat tuomiolle avunannosta vero-ja velkamiljardien huijauksista ja holovaamisesta muslimeiden aseiden ostoon.

Äänestä
  • Uuden hallituksen on syytä pitää itsensä laissa ja järjestyksessä.
    Paraikaa Orpo selvittelee laitonta päätöstään.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Uuden hallituksen on syytä pitää itsensä laissa ja järjestyksessä.
    Paraikaa Orpo selvittelee laitonta päätöstään.

    Taitaa ne työntekijöihin osuvat suunnitelmatkin olla vähän sellaisia ett eu:n lainsäädäntö saattaa vaikuttaa niiden läpimenoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Taitaa ne työntekijöihin osuvat suunnitelmatkin olla vähän sellaisia ett eu:n lainsäädäntö saattaa vaikuttaa niiden läpimenoon.

    Toivottavasti. Täällähän nousee muuten kohta kapina ja vallankumous.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Uuden hallituksen on syytä pitää itsensä laissa ja järjestyksessä.
    Paraikaa Orpo selvittelee laitonta päätöstään.

    Älä huolta siitä kanna. Oikeistolaiset ovat sivistynyttä väkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Älä huolta siitä kanna. Oikeistolaiset ovat sivistynyttä väkeä.

    Vaikeaa kuvitella että Sari tai Riikka örveltäisi kännissä ja bilettäisi, Marista (Rantanen,) puhumattakaan.

    Äänestä

Mitähän tällainen tulossa oleva köyhän kansan kuritus hyödyttää?

Italiassa tai Kreikassa ei säästetä penniäkään ja arvaa ketkä tulee kuittaamaan ne velat?

Äänestä

Tuli äänestettyä juuri oikeaa puoluetta joka osaa hoitaa Suomen taloutta!
Turhat mutinat pois!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuliko oikeasti äänestettyä oikeaa puoluetta, kurittajaa vai puolustajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu