On se kumma ettei rikkailta ja suurituloisilta oteta mitään. Aina otetaan köyhimmältä.
Niinhän siinä kävi: Orpon ja Purran käsi on ainoastaan heikoimman ja köyhimmän taskussa.
143
1133
Vastaukset
- Anonyymi
Persupurra suupielineen , höpisi ja syytreli Marinin hallitusta velkaantumisesta. Voi, voi purrapieni, unohtuiko sulta ne Koronaepidemia joka jylläsi koko maailman tantereilla ja venäjän hyökkäys Ukrainaan, entä mihin pääsi unohtumaan sähkön energia pula ja entäs Inflaatio ja siitäkin johtuva, KAIKKI !! kallistui useammalla kymmenellä prosentilla myös rakkaan polttoaineen hintakin,,,Kaikkien näiden KRIISIEN keskellä, joutui Marinin Hallitus läpikäymään, eikä se suinkaan ollut ilmaista.
Eli älä sie persu mmä tärise ja syyttele tollon urpon kanssa Marinin Hallitusta .
Teitähän johtaa EK.n pölkky j.häkäpönttö joka on käskenyt MYYDÄ suomen kansan Omistamia yhtiöitä!!
Siellä luvatta myydään kuin ikään kokoomuksen Kataisen pölkyn aikana Valtion omaisuutta, kuten SÄHKÖYHTIÖ CARUNA, joka olisi näinä aikoina TARVITTU ITSELLÄMME KIN.
Toivittavasti saatte pskasen lopun pian, sillä ei tuolla hallitus työllä ja leikkauksilla pitkälle tulla pötkimään!!
Kaiken maailman pölvästejä ihmiset äänestääkin hallitukseen!!!#- Anonyymi
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta. - Anonyymi
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
On tainnut unohtua putkoselta duunarin väki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Eipä orpo tehnyt pienintäkään elettä, että olisi leikannut parempiosaisilta jotain, vuorineuvoksille lisää liksaa ja muille panaman piiloomistajille, sössijä poppoo aloittaa leikkauksen pienituloisilta ja sotesta, aika hävytöntä touhua juuri kun on ollut monenlaisia kriisejä jotka vaikuttaneet ja vaikuttaa edelleenkin joka päiväiseen elämään kun kaikki kallistunut ja vielä nousee lääkkeiden ostaminenkin. Idioottia näyttäisi riittävän ja asemallekin vielä jää,, näyttäisi urpon perustamalla mulle, sulle hallitukselta todellakin,,, olevan ,,johto kateissa#
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Put,put pötkönen, mitä virkaa tommotteellakin on??
Persujen rivit purra😬 hallavaho🥶joulupukki kerääjä ,ym,ym..hölmöläisiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Eilisessä kultarantakeskustelussa kok urpo nousi ylös ja kertoi että miun johtama hallitus on valmis ja miljoona meni hukkaan kuulemisissa ja pimeä loru tehtyä ja niinkun näin. tuli tehtyä sotkua 240 sivuinen wessapaperi. Ja Sale kok kiitteli uutta mamupolitiikkaa. Tämähän EI millään tavalla kuulunut kultaranta keskusteluun!! Vain toinen kok lainen omakehui toista töllöa!
Voi hyvää pvää sentään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Mikä ol se teinitytteli, joka mielistelläkseen urpoa orpon vieressä kun kultarannassa yritti esittää kysymyksen urpolle🤣🤣🤣🤣. Annika totesikin että mitä jos kuitenkin esitetään kysymys panilisteille😂👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eilisessä kultarantakeskustelussa kok urpo nousi ylös ja kertoi että miun johtama hallitus on valmis ja miljoona meni hukkaan kuulemisissa ja pimeä loru tehtyä ja niinkun näin. tuli tehtyä sotkua 240 sivuinen wessapaperi. Ja Sale kok kiitteli uutta mamupolitiikkaa. Tämähän EI millään tavalla kuulunut kultaranta keskusteluun!! Vain toinen kok lainen omakehui toista töllöa!
Voi hyvää pvää sentään.Kultarantakeskustelussa, Mtv :n entinen LÄHIHOITAJA jan andersson ei ole ajantasalla, kun puhuu puppua yleisön edessä.
Tämän hetkinen Pääministeri on kyllä SANNA MARIN. Ei vielä entinen. Vasta kun se muuttuu ja joku muu saa sen tittelin Marinin jälkeen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eilisessä kultarantakeskustelussa kok urpo nousi ylös ja kertoi että miun johtama hallitus on valmis ja miljoona meni hukkaan kuulemisissa ja pimeä loru tehtyä ja niinkun näin. tuli tehtyä sotkua 240 sivuinen wessapaperi. Ja Sale kok kiitteli uutta mamupolitiikkaa. Tämähän EI millään tavalla kuulunut kultaranta keskusteluun!! Vain toinen kok lainen omakehui toista töllöa!
Voi hyvää pvää sentään.Muuten missäs se muija mtv ltä on tärisemässä joku lehtimäki tai jotain. Ei ole vielä kerennyt "arvostella vishiin" orpopurran kokoonkeitoksia.
Marinin hallitustahan tämä eukko ehti arvostella edestä ja takaa ja vielä joka päevä mieluusti senteki.
Nyt on suu hilijaa tyhjänä , ei kuulu naputus, ei mistään vaikka orpopurra miljoonan käyttivät kaikenkarvaisten yritysten kuulemisiin ja pskaa pukkas tulemaan kun saivat valmiiksi paperitollonsa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Voi, voi, orpon hallituksen turhat ylimääräiset 2 vuoden ministeripestit. Sitä joutuu turhasta maksamaan jo kun eläkekertymiä aletaan kerätä näin!!
Lehtimäki trollittelee taas porvari orpoa. Niin ihana tuo urpo EHHEHHEEHHEE.... TRUMPPI - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä orpo tehnyt pienintäkään elettä, että olisi leikannut parempiosaisilta jotain, vuorineuvoksille lisää liksaa ja muille panaman piiloomistajille, sössijä poppoo aloittaa leikkauksen pienituloisilta ja sotesta, aika hävytöntä touhua juuri kun on ollut monenlaisia kriisejä jotka vaikuttaneet ja vaikuttaa edelleenkin joka päiväiseen elämään kun kaikki kallistunut ja vielä nousee lääkkeiden ostaminenkin. Idioottia näyttäisi riittävän ja asemallekin vielä jää,, näyttäisi urpon perustamalla mulle, sulle hallitukselta todellakin,,, olevan ,,johto kateissa#
Köyhät aina ruikuttaa, kova on nyt ruikku, kun saatiin kunnon hallitus kehiin. Sieltä leikataan mihin valtion varoja käytetään, parempi tuloiset ei saa tukiaisin, niin paha on mitään niiltä leikata. He kyllä veroja maksamalla osallistuvat näihin talkoisiin ihan riittävästi, siitä pitää veroprogressio huolen. Pienituloiset taas saa enemmän tukia, mitä maksavat veroja, niin heidän talkoisiin osallistuminen merkitsee toki vastikkeettomien etujen pienenemistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
Mikkihiiri ja persu😬riikka eivät tiedä mitä omissa hallitusohjelmissaan tulkaan piätettyy.
A talkissa puhuivat paljon,, mutta eivät sanoneet mitään ainakaan mistä ottaa jotain järkevää, konkreettista, kieli pyöri suussa mutta oikeita summia eivät tienneet mistä kertyy säästöt summissa!
Eli molemmat puolueet VALEHTELIVAT vaalipuheissaan todella , ja purra tosiaan päihitti ent.persun Soinin TAKINKÄÄNNÖSSÄ ja hyvänä kakkosena tuli MAALIIN orpo.
KDn ESSAYA hyvä kolmonen.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
🤣🤣 purra apupuolueena kokoomuksen Urpolle,kerto ennen vaaleja ,Emme hyväksy leikkauksia!!
No niinhän siin käv et purra ensimmäisenä putkosineen ol leikkurii käyttelemäsä heikompiin, ja kajoovat peruoikeuksiin, mik o väärin! Eip näytä tietävän oikee käs, mitä vasen tekköö!!! Ja tämmööttii tolvanoit jotku viäl äänestää!! - Anonyymi
Siksipä äänestänkin seuraavaksi Sdp .
Nythän nämä takinkääntäjien mestarit on persupurra ja
Kok urpoorpo.
SUKKAHOUSU ulkokanisteri ellu valtoska ent.lepsumäki
Jerseysaarten veropakoilija sijoittelija,kiertää kaartaa ulkomailla.
Ja urpo on kuin hangonkeksi naama on jatkuvassa hjymyssä, aivan kuin maailmassa kaikki hyvin ja kello näkyy - Anonyymi
Järkevät äänestäjät tietää myös,että pieniä verrattuna mitä edeltävät hallitukset pistivät menee esim. Katainen kreikka tyyliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät aina ruikuttaa, kova on nyt ruikku, kun saatiin kunnon hallitus kehiin. Sieltä leikataan mihin valtion varoja käytetään, parempi tuloiset ei saa tukiaisin, niin paha on mitään niiltä leikata. He kyllä veroja maksamalla osallistuvat näihin talkoisiin ihan riittävästi, siitä pitää veroprogressio huolen. Pienituloiset taas saa enemmän tukia, mitä maksavat veroja, niin heidän talkoisiin osallistuminen merkitsee toki vastikkeettomien etujen pienenemistä.
Paljonko suurituloisille maksetaan verovähennysten muodossa?
Siinä kalpenee pienen rahan saavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
Eipä 2023 pääministeri orpoa kukaan kehu maailmalla, päinvastoin maailman lehdet ovat ryöpyttäneet ns. pääministeri Orpoa hallituskokoonpanosta kun junnilan natsikytkökset levisivät kuin jokisen eväät maailmalla, 🤣
- Anonyymi
Olipa taas vedätystä persuilta tää junnilla keissi, ja nyt pj nä kanadassa vaikka ei jäbällä ole yritystaustaa vetää sit kauppakomppaniaa kui pareekin finanssinero. 🤣🤣🙈💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
Ootteko miettinyt valmisteluja kesti monta viikkoa ja hallituksessa istuu montaa lakiasioiden tuntijaa ja mitä.
Ei edes perusasiat ole hanskassa.
Ihmisten perusturvaan ei saa puuttua noin.jne.
Kysymys kuuluu .Oliko kellään saman valtaa kun asioita löytiin kirjaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Orpo purran hallitusnimityksistä vain VIIKKO JA JO KRIISISSÄ. Tais tulla uusi Suomen ennätys🤣🤥🤣.
Natsipuheita viljellyt junnila joutui JO EROAMAAN. Seuraavaksi eri , urra, ja antanen puheissa sama sävy kuin junnilalla. Kaikki persut mielipiteineen ja tekemisineen ovat aatua peukuttavia sama hallavaaho.
Ja näitäkö jotkutsuomes äänesti. Maailma katsoo kieroon nyky orpon hallitusta.
Persut onkin jo haukkunut RKP n jatkuvasti ja haluaisi Kakkara Kepun RKP n tilalle, persujen mielestä kepulaiset ovat SAMANMIELISIÄ persujen kanssa?!!
Vasta Sdp Marini pääministerikaudellaan sai vain ensimmäistä kertaa maailmalla Suomelle HYVÄÄ TUNNETTAVUUTTA TOIMINNALLAAN hallituksessa.
Niin eiköhän Kokoomuksen persu 2023Orpo saanut vedettyä VIEMÄRISTÄ ALAS sen kaiken
Hyvän mitä Marinin hallitus sai aikaan 2019-2023 - Anonyymi
😬 purra ja 🤓 orpo. Näyttelijöitä molemmat sirkuksessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Rkp ja persut kokoomus ja mielistelijä essaya.
Hallitus kaaaaatuuuuuu pian toivottavasti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
Persut veti ihan ihte ihtensä viemäriin. Mahtavaaaaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Ei aattanna yhtikäs mittää vaikka persuPurra vaihto silimälasit piähän , ei se sun luannettas mihinkään muuta, sama rasisti aate on piällä. Noloo eukko ja koko persupuolue kokoomuksen orpon kansa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Idiootti hallitus 2023 orpo purra essayua henrikson
- Anonyymi
Öhönm, kaatuko jo vihdoin tollo kok orpon hallitus jp
- Anonyymi
Veikkauksen ahneet johtajat ne pyyhkii pelaajilla pöytää mennentullen ja orpo vain hieroo pehmoisia ja pulleita pikku kätösiään eikä hoida asioita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Tonttuja ja rasisteja orpon hallitus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Niinhän siinä kävi jotta, persupurra urpo orpoineen senkun ottaa lisää velkaa!!
Eikä edes kriisejä näkyvissä. Syyttelevät silti marinin hallitusta, velanotosta,,aika urpoja!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä orpo tehnyt pienintäkään elettä, että olisi leikannut parempiosaisilta jotain, vuorineuvoksille lisää liksaa ja muille panaman piiloomistajille, sössijä poppoo aloittaa leikkauksen pienituloisilta ja sotesta, aika hävytöntä touhua juuri kun on ollut monenlaisia kriisejä jotka vaikuttaneet ja vaikuttaa edelleenkin joka päiväiseen elämään kun kaikki kallistunut ja vielä nousee lääkkeiden ostaminenkin. Idioottia näyttäisi riittävän ja asemallekin vielä jää,, näyttäisi urpon perustamalla mulle, sulle hallitukselta todellakin,,, olevan ,,johto kateissa#
Ei olisi edes leikkaus isotulisiin kohistuva menojen karsiminen.
Ei aina voi että sama ryhmä saa Eikö koskaan oteta.Kyllö siinä tulo erot kasvaa.
Nyt voisi kääntää sunnan ja alkaa ottaa aina rikkailta koska mielipiteet alkaa olla sitä luokkaa,et kunnialoukkaus ja poljetaan minkä ehtii. Vielä öky naurua päälle.
Ensimmäinen mistä aloittaa on että tykköri määrä ketä mihinkin otetaan töihin. Ei mennä sulle mulle..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
Ja Kuinkas Kok Orpon vaalilupauksille TAAS kerran kävi, Orpo lupasi ETTEI eläkeläisten Indeksikorotuksiin puututa.!!! Orpon palttoo se pyörii kuin pyöröovi!Sitten tänään pasasti ruutuun ,persu purran
kok Orpon valtiobudjetti!! Siinäpä Eläkkeiden Indeksikorotukset JÄÄDYTETTIIN Taas.
Tämä on hölmöläisin hallitus aikoihin. Leikkaajahallitus ja aina vääriltä ihmisiltä. Orpolle ja Purralle on vain TÄRKEINTÄ että ELLIITTI VOI HYVIN - Anonyymi
NIINHÄN SIINÄ KÄVI ORPO JA PURRA SYÖ PALKANSAAJIEN TIENESTIT OMILLEEN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät aina ruikuttaa, kova on nyt ruikku, kun saatiin kunnon hallitus kehiin. Sieltä leikataan mihin valtion varoja käytetään, parempi tuloiset ei saa tukiaisin, niin paha on mitään niiltä leikata. He kyllä veroja maksamalla osallistuvat näihin talkoisiin ihan riittävästi, siitä pitää veroprogressio huolen. Pienituloiset taas saa enemmän tukia, mitä maksavat veroja, niin heidän talkoisiin osallistuminen merkitsee toki vastikkeettomien etujen pienenemistä.
Rikkaat ihan kauhusta kankeutta kun vaan ehdotan pientä alennusta johonkin jo saatuu etuu. Joka hallitus lisää etuja ja %Korotukset senkin pullistelee eivät enää edes tiedä miten päin ollaEi voi olla totta että kristinuskon tullut ministeri ei tajua liika on liikaa.
- Anonyymi
Vai kävi petteri punakuono tonttunsa kanssa HÄMMENTÄMÄSSÄ taas kerran ulostullollaan ulkomailka.
Kuinka tälle joka päästelee sammakoita voidaan antaa Suomen puolustuksesta saatika muustakaan tärkeistä asioista pitää kö salaisuudet ja mustat kuoret poies! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähätuloiset osaaikaiset joutuvat maksumiehiksi, 2023 hallitus oikeistopopulistut ovatsyvällä palkansaajien taskuilla, eikö yhtään hävetä teidän paperikasa neuvottelu. Yrittäjlä vain siloitellaan ja jaellaan taas Miljardeja sinne tänne ja yritystuet päälle ja työntekijöiden elämä ahtaammalle heikennyksineen työehtoihin sunmuihin.
Kyllä tuntien myötähäpeää valmiiksi, tästä oikeaa oikemmasta porvarispopulistihallituksesta.Kyllä tää määräyskirjan kanssa kulkevat maksaa joko lystin ovat vaan laajeneva joukko hyväksi havaittu yritysten kannalta saadaan paikallista sopimusta tehdä mielin määrin. Tulos on katastrofi koska ei ole sellaista joka osaa joka toimipisteen kuin omat taskut jopa hengenvaarallista ja vastuuton käytäntöä. Paljon työntekijän tulot putoo sen vaan tuntee nahoissan. Nyt lisätään vielä yksi palkaton päivä tää tarkoittaa ehkä viikkojen paljon saamista....repikää siitä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä orpo tehnyt pienintäkään elettä, että olisi leikannut parempiosaisilta jotain, vuorineuvoksille lisää liksaa ja muille panaman piiloomistajille, sössijä poppoo aloittaa leikkauksen pienituloisilta ja sotesta, aika hävytöntä touhua juuri kun on ollut monenlaisia kriisejä jotka vaikuttaneet ja vaikuttaa edelleenkin joka päiväiseen elämään kun kaikki kallistunut ja vielä nousee lääkkeiden ostaminenkin. Idioottia näyttäisi riittävän ja asemallekin vielä jää,, näyttäisi urpon perustamalla mulle, sulle hallitukselta todellakin,,, olevan ,,johto kateissa#
Ni kun oitää sopeutyaa maa on kurakla
Yleislakko heti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät aina ruikuttaa, kova on nyt ruikku, kun saatiin kunnon hallitus kehiin. Sieltä leikataan mihin valtion varoja käytetään, parempi tuloiset ei saa tukiaisin, niin paha on mitään niiltä leikata. He kyllä veroja maksamalla osallistuvat näihin talkoisiin ihan riittävästi, siitä pitää veroprogressio huolen. Pienituloiset taas saa enemmän tukia, mitä maksavat veroja, niin heidän talkoisiin osallistuminen merkitsee toki vastikkeettomien etujen pienenemistä.
Parempi tuloset saavat verovöhennyksiä ja kilometrin korvauksia missä sitten lentelevät saavat päivärahaa joka vastaa työtä tekevän kk palkkaa siis verotonta tuloa .
Mm kotitalousvähennys johon tavallisella työntekijällä ei ole varaa käyttää tätäkin etua. Ym.työ suhde auto jolla,ajetaan omia menoja taitaa olla mökki Lapissa jossa saa viettää aikaa pilkka hintaan ym. Etetässä hiekkarannalla puolimaiset lentoliput tai ilmaiset jos kertynyt saatavia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän siinä kävi jotta, persupurra urpo orpoineen senkun ottaa lisää velkaa!!
Eikä edes kriisejä näkyvissä. Syyttelevät silti marinin hallitusta, velanotosta,,aika urpoja!!Nyt olisi ollut näytön paikka. Mutta miten kävikään Ensivuonna alkaa näkyä pohja jolle ei näy pääsyä ylös hetkeen. Sillä ei ihmiset pärjää kun kaikki vähänkin viedään.
Nauttikaa sitten samppanjaa hyvillä.mielin jos kantti kestää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urpon Mikkihiiri, hallitus aloittaa, ja syöksee maan palkansaaja työläiset epätoivoon. Paitsi varakkaimmat hieroo pikku kännyjään.
Klyhät kyykkyyn
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä persujen ns.putkinäköinen putkonen , onko putkosestakin tullut näin nopsaan kapitalisti, kuin persujen SOINISTAKIN TULI KUN sipilän hallitukseen pääsi??😬
Onneksi Marin ajaa työläisten etuja ;o)
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17895132l
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Ei tule muutosta jollei tarkastus tyyliä muuteta.firmojen työvoimas
potiikka ihmetyttää työvoimatoimiston kirjanpito seurannutta virkailija. - Anonyymi
Keskipalkkaisten ostovoima kasvaa. Häviäjiä ovat työtä vieroksuvat toisten piikkiin elelevät. Kurja homma kun joutuu töihin eikö???
- Anonyymi
Keskituloisten osto voimaa kasvaa n 20 e. Kyllä sillä maan ostovoimaan on hyvä hehkuttaa.
- Anonyymi
Tää työttömien yleistäminen on jörkettöväö luettavaa.
Vierestä seurannut kun silmäätekevät tuttava sai vakipaikkaa sivusta. Pitkään sijaiset ollut oli olisi kipeästi tarvinnut vakipaikkaa.
Tää on eräänlaisia rasimia mitä työpaikalla tapahtuu.
- Anonyymi
Aloittajan kommentti ei pidä paikkaansa. Vaan taitaa olla tahallaan työtön loinen!
Suomi ei tarvitse mitään loisia enään tänne.
Humanitaariset toimet hoidetaan. Menkää töihin jos osaatte tehdä mitään...? Muuta kuin loisia toisten työllä!
Se loppuu nyt!!! Vihdoin!!! - Anonyymi
Ja punaisten vappusataset ym. vihreiden Ohisalon ST1 / Shell polttoaine tulot, nekö jää teiltä punaviher ihmisiltä ns. noin vain huomaamatta...joko mennään eteenpäin vai vieläkö te imbesillit kiukettelette? Huijatut idiootit!
Ette vaan halua tehdä muuta kuin loisia toisten kustannuksella p..kiaiset!!
Työ ei toki kiinnosta kun tosiaan eivät osaa mitään eli päässä pitää olla jotain että pystyy elättämään itsensä.
Kyllä ovat kammottavaa sakkia!
TÖIHIN!!!
Me emme maksa teidän laskuja omasta jopistamme. - Anonyymi
olisi kyllä persuilta oottanu että koratukena firmoille jaetut lainarahat joilla oli tarkoitus tehostaa yritysten tointaa olisi nyt firmat iskukunnossa ja vastikkeellisesti lyhentöisivät oy suomi ab firman lainoja , eikä raukkamaisesti leikattaisi kaikkein heikoimmilta , no . se oli persujen lorun loppu ensi vaaleissa .
- Anonyymi
Aloittaja, älä valehtele. Älä ole putin.
- Anonyymi
Sekopäistä sakkia 2023 kokoonpano, yritetään tehdä polliisivaltiota, ilman polliisikoulutusta persurantasen ehdottelua😬🙈
- Anonyymi
Duunarimiehet äänestivät persut valtaan,niin nyt suut kiinni. Sitä saa mitä tilaa. Työehtoja heikennetään ja tukia leikataan. Olkaa nyt tyytyväisiä. Pääasia,että hyvätuloiset pärjää ja elää leveästi,muista viis. Hölmöläispersut saavat koko Suomen naurunalaiseksi Euroopassa. Älykääpiöt johtaa Suomen perikatoon ja lakkosumaan.

Totta, persut , kokoomus , syöksevät Suomen LAMAAN. Eipä nuilla järki päätä pakota. Populistisessa sakissa TYHMYYS TIIVISTYY, näin se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, persut , kokoomus , syöksevät Suomen LAMAAN. Eipä nuilla järki päätä pakota. Populistisessa sakissa TYHMYYS TIIVISTYY, näin se on.
Johan suomi on Marinin ansiosta taantumassa. Työttömyys lisääntyy vauhdilla ja sote tunaroitu huolella. Yli 40miljardia meni hölmöläis sosialistien takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan suomi on Marinin ansiosta taantumassa. Työttömyys lisääntyy vauhdilla ja sote tunaroitu huolella. Yli 40miljardia meni hölmöläis sosialistien takia.
Älä bamlaa skeidaa, janari.
Marinin hallituskaudella työllisyys nousi ennätyslukemiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä bamlaa skeidaa, janari.
Marinin hallituskaudella työllisyys nousi ennätyslukemiin.Palkat maksettiin verorahoista ja tuottavan työn tekijät väheni.
Tarvittiin tulkkeja ,ainakin 50-kymmenelle eri-kielille.
Vastaanotto keskuksiin ruoan laittajia, siivoojia, kielenopettajia ,kuntohoitajia ja pillun-jakajia.
Matujen "kalut" nousi, ei muuta. - Anonyymi
Kyllähän se on ,että poliisin puute näkyy jo.
Kyllähän hoitajien puute näkyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, persut , kokoomus , syöksevät Suomen LAMAAN. Eipä nuilla järki päätä pakota. Populistisessa sakissa TYHMYYS TIIVISTYY, näin se on.
on tuo kokoomus ennenkin suomen lamaan ajanut
- Anonyymi
Kyllä 2023hallitus👎👎👎🤓
- Anonyymi
Kansa on puhunut. Vasemmiston kannatus on alle 25%. Ei pidä valehdella. Ei pidä olla putin ja puhua paskaa.
- Anonyymi
Heikoimmat ja köyhimmät voisivat alkaa tehdä jotakin elämälleen ja lopettaa ruikuttamisen. Maailma on täynnä mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Hölmöläishallitus 2023 porvaris
- Anonyymi
Orpon tyyli kuin tolloTrumppilla, ottaa toista käsivarresta kiinni ja hommaa kiristysruuvi niihin pokeihin kun aivan jatkuvasti nostelee silmälasejaan.
Kok orpo on niin kiero kuin korkkiruuvi, koko marinin hallituskauden ajan tämä on pitänyt kok Eu laisiin brysseliin yhteyttä, varsinkin metsolaan. Näkeehän sen sokea reettakin, oikein kantelupukki kaakattaja ja valittaja marinin hallituksen tekemisiä valitellut ja kehunut kok tapaan itseään..... Semmoista se on ollut maailman meno. Kokoomuksen pitkän tähtäimen tavoitteena on ollut jo kauan progressiivisen tuloveron alentaminen. Nyt se tavoite sitten toteutetaan mahdollimman huonoon aikaan. Tuloveron alennus menee hyvätuloisille, pienituloiset saavat vain hiluja ja rippeitä. Asiaa vielä pahentaa se, että joitain ALVeja korotetaan - siitä kärsivät pienituloiset. Voidaan hyvinkin puhua tulonsiirrosta köyhiltä rikkaille. Se ei yhtään auta velkaongelman hoidossa. Velkaantuminen pitää kuitenkin saada taittumaan, sille ei ole vaihtoehtoa.
Kun tässä nyt kiertelemättä myönnän yhden tosiasian niin samalla totean toisen tosiasian. Kokoomus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille, mutta syyllinen siihen on yhtä lailla ellei enemmänkin vihervasemmisto. Kokoomus on hyvätuloisten puolue ja puolustaa hyvätuloisten etua. Vihervasemmisto väittää ajavansa köyhien etua, mutta köyhien etu on toissijainen kun tehdään vasemmiston ja vihreiden yhteisen uuden ideologian mukaista politiikkaa. Vihervasemmisto katkaisi suhteensa perussuomalaisiin ideologisista ja puoluepoliittisista syistä. Kansakunnan ja varsinkin pienituloisten kansalaisten etu sai mennä. Jos hallitusvaihtoehtona olisi ollut PS+SDP+muutama pienpuolue niin kokoomus ei olisi voinut kohdella köyhiä näin kovalla kädellä kuin nyt. Vihervasemmiston kannattajat voivat nyt katsoa peiliin kun valittavat kovaa kohtaloaan. Lohdutukseksi voin kuitenkin todeta, että jos Orpon hallitus saa Suomen talouden taas vakaalle pohjalle niin kyllä siitä köyhätkin aikanaan hyötyvät - ellei sitten uusi vasemmistoliberaali hallitus ryhdy paiskomaan oikeistoliberaalin kokoomuksen johtaman hallituksen kartuttamia valtion varoja taas omiin ideologisiin Kankkulan kaivoihinsa.- Anonyymi
Ideolokisesti töistä kieltäytyvät ja tukipummit joutuvatkin jättämään muutaman pullon ja röökiaskin väliin,voi kyynel kun harmittaa. pop, eli PURRA ON PARAS,EI JUMALA LAISKOJA RUOKI.
- Anonyymi
Kyllähän jokin syy löytyy aina kin työ ei kiinnosta.
Sanoi usein, että lopettakaa vanhemmat omien lapsien aivo pesu joka pitää yllä koulu kiusaamista. Lopettakaa vanhemmat avio eroon päätyvät liitot. Syyt. Opetelkaa elämään pitkässä liitossa.
Lapset kärsii koko yhteiskunta kärsii.
- Anonyymi
Raha tulee rahan luokse
Tämä on % korotusten sääntö sen takaa . - Anonyymi
Onkos aloittajalla kokemusta suurista tuloista ja rikkaudesta,kun noin hyvin tietää ettei meiltä mitään viedä.
- Anonyymi
Tuen saajien kädet ovat naapureiden jotka maksavat veroja niin heidän taskuissa . Kuten demarit ja vasemmistolaiset aina .
- Anonyymi
Aloittajalla paskapuhetta. C-kasetilta tulee "viisauksia", käyhän taskussa, selkänahasta... voi perkele. Ex-hallitus oli uhka vähäosaisten palveluille. Ei velalla voi elää. Kuten Sauli Niinistö sanoi haastattelussa. Jotkut olivat sitä mieltä, että lainaa vaan. Nyt kun korot ovat nousseet, niin on vähän toisenlainen ääni kellossa. Ei se laina niin mukava asia olekaan. Uusi hallitus sentään uskaltaa tehdä oikein. Valtion talous pitää saada kuntoon. Siinä voi jonkun joku tuki vähän pienentyä. Suomessa ei kuitenkaan ketään jätetä heitteille. Se on varma. Ei pidä nostattaa vihaa tai valehdella hallituksen toimista, kun se ei edes ole tehnyt vielä mitään. Hävetkää panettelijat. Pieni- ja keskituloisten tuloveroja ollaan alentamassa. Se helpottaa omalta osaltaan.
- Anonyymi
Marinin hallituksen velanotto "tulavaisuusinvestointeihin" oli velkaa elämiseen. Valtion talous on 10 mljardia miinuksella. Velka meni elämiseen. Kun velkaa otetaan elämiseen, siis syömärahaksi, niin syödessä tulos tulee pönttöön jo seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Siinä menee "tulevaisuusinvestointi" viemäriin.
- Anonyymi
Tämän hallituksen taival päättyy onneksi lyhyeen ja nämä kaksi Purra ja Orpopoika tekopyhää paskaa lopettavat köyhien kyykyttämisen ja väkinäinen hymy hyytyy.
- Anonyymi
No, Kokoomuksesta nyt tiedettiin minne käsi hakeutuu mutta että persutkin, taisi yllättää muutaman satatuhatta heidän äänestäjäänsä?
- Anonyymi
Oppositio huutaa ja haukkuu hallitusta, vaikka ei ensimmäistäkään lakimuutosta ole viety eteenpäin. Vastuutonta. Onko tilanne hyvä Marinin hallituksen jäljiltä? Valtio tuottaa tappiota yli 10 miljardia vuodessa. Marinin aikana tappio kasvoi. Velkojen korkoihin menee yli 1,5 miljardia. Se menee pankeille. Olisi muutakin käyttöä. Eikö?
- Anonyymi
Woihan vitsi, eikö hallitus ole toimintakykyinen. Ottijatuota junnaavat persuparkojen , provinssista poistamisjutskaa,hätääntyneenä ja puolustelevat natsipuheitaan.
Pitäiskö perehtyä vaikka energiaviranomaisten ja sähköyhtiöiden ylilyönteihin sensijaan!!! - Anonyymi
Kerrankin hallitus jolla on järkeä päässä. Yhteikunnan siipieläjät saisivat muuttaa itärajan taakse. Siellä valtio huolehtii omistaan isä Putinin johdolla
- Anonyymi
Ei duunareilta mitään viedä,työtä tekevä ei mitään avustuksia ole tähänkään asti saanut. Kannattaa hankkia kunnon ammatti, jollei palkallaan pärjää.
- Anonyymi
Katoitte varmaan kuinka urpo ja purra pakoilevat vastuuta jäivät lomailemaan natsikriisin ajalla.
- Anonyymi
Niin että persutko vain saa haukkua ja kaakattaa ihmisiä jätesäkeiksi ja suoltaa pskapuheita muista ihmisistä jotka eivät ole rasisteja äärioikeistolaisia kuten vihreet tai tai rai
- Anonyymi
Kovin on syvällä palkansaajien taskuilla kokkelien Urpolla ja persujen suupielipurralla. Taitaapi kadota äänestäjät, mutta myös luotettavuus näihin pelleihin.
- Anonyymi
Viimeksi kun kokkarit ja persut olivat samassa hallituksessa (Sipilän hallitus) n.90% kansalaisista köyhtyi.
Eläkkeitä leikattiin kahdesti, 2016 sekä 2018. - Anonyymi
PerusSuomalaiset mainostavat itseään ''Suomen suurin työväenpuolue''
Hitto, mitähän ne tekisivät jos eivät olisi työväenpuolue.
- Anonyymi
Koittakaapa nyt pärjätä t. Eduskunta
- Anonyymi
🤥OrpoPurran😬 hallitustavoitteet on se jotta eliittiläiset pärjää ja yrittäjille riittää jakaa verokertymistä fyrkkaa.
Pentikäiset ne on taasen eduskunnan ovilla janoamassa lisää yritystukia. Sen lisäksi näitä ytityspuolen ahnehtijoita on VEIKKAUS palkannut riveihinsä, ei riitä että johtajat siellä tienaa lähes 500.000€ vuos jos ees riittääkään. Mutta hyvähän se on mällätä verottomilla muiden , kun ei oo kyse omasta pussista palkkioita maksella paperien pyörittelystä että persaukset leveää. Ja mainoksiin kyllä riittää levitellä rahoja, prseestä koko hallitus ja veikkaus sössijöitä myöten.
Kyllä pienituloiset palkansaajat ja eläkeläiset , työttömät
" kiittää" ja odotellen uusia vaaleja ja ulkomaisia peliyhtiöitä!
- Anonyymi
Suurituloiset maksaa eniten veroja.
- Anonyymi
Kaatuu kaatuu joko pian?
- Anonyymi
Persut pääsi rahan makuun ja mersupersut ajelee veronmaksajien kustannuksella,
- Anonyymi
Kyllähän se menee nii,että köyhän palkan saajan palkkoja nostamalla moni ongelma poistuu. Valvontaa yritystukien saajille mihin rahat käytetään.
Yrityksen henkilökunnan tyytyväisyys lisää työ intoa..palkat kohilleen niin henkilökunta ei vaihdu ja laatu paranee ym. - Anonyymi
Suomessakin vasemmistolla ja muillakin punaposkisilla on samat metodit!
Onko tuttua tällainen? Tältä kesältä?
”Vaikka Venäjän viimeaikainen informaatiovaikuttaminen on lisääntynyt, noudattaa se Limnellin mukaan silti vanhoja, Venäjälle tuttuja kaavoja.
– Uhkaillaan, pelotellaan, levitellään valheellista tietoa ja keksitään tarinoita.”
Siis uhkaillaan, pelotellaan, levitellään valheellista tietoa ja keksitään tarinoita!
Terveisin Riitta vaan! - Anonyymi
Voe tota orpon rasismi keskustelluu , eihän tuo puhu kui sontaa, vai että puuttuupi tämä!! orpolaise hallitus siihen. Empä tiiä naarasko vai itkiskö nuille puhheille.
Pahin oikeesto hallitus ääri semmonen kui siinä eliittikokkoomus ja ääripersut- Anonyymi
Käytäntö ja teoria eivät kohtaa. Tarkoittaa katastrofia Koska osto voimaa hyötyy..
Nyt jo nähdään kuinka talokauppa ei käy.
Kiinteistö vero pitäis poistaa kokonaan Koska ei tasapuolinen . Ei palveluja Itse saat tehdä lumityöt. Hiekat murskeet ym.
Tilalle voisi laittaa lemmikkivero Koska tänne ei enää lisää ruokittava kanit päästetään luontoon jne.
- Anonyymi
Orpo on tehnyt itsestään naurettavan, pääministerinä !!
- Anonyymi
ON 100 VARMAA KOK ORPO JA PS PURRA POLKEVAT OMAAN MINAAN ON VAAN AJAN KYSYMYS KANNATTAA ETSIÄ VANKKA BETONI BUNKKERI TAI KALLIO LUOLA. KANSALAISET MET BÖRJÄRE NYT ON AIKA TOIMIA LAITETAAN KUNNOLLA NAPIT VASTAKKAIN KUTEN BELKIA, SAKSA, ITALIA, RANSKA, SWEITSI SIELLÄ EI LIIKU MIKÄÄN KUN LAKOT PÄÄLLÄ.
- Anonyymi
Kokoomus on syvältä. Vaalirahavilpkä sun muuta sekoilua ja ulkokanisteriksi nimetty 60 kymppinen valtonen
- Anonyymi
Kyllä pitäisi uskoa asiantuntijoihin jotka laajalla rintamalla tekee ohjeita joita hallitus ei ota huomioon.
- Anonyymi
Entäs sitten kun ne köyhät kuolee pois mistä sitten otetaan
- Anonyymi
Rikkaita ei oteta vaan annetaan .Vuokrat nousee kun ei enää kytköstä asumistukeen
- Anonyymi
Orpo purran sekopää leikkurihallitus kaikkein pienituloisimmilta
- Anonyymi
LUULISI SANNA MARININ PUTSANNEEN TYÖTTÖMIEN JA KÖYHIEN JA PIENITULOISTEN TASKUT RAHOISTA, NIIN TARKKAAN, ETTEI SIELTÄ OLE ENÄÄ MITÄÄN MITÄ OTTAA.
SANNA MARIN TÖRSSÄSI RAHAT JOUTAVAAN JA TEKI HIRTTÄVÄT VELAT JA KOROT MAKSETTAVIKSI.
TUOTTAVUUDEN TAPPIOLLISEKSI JOHTI, SÄHKÖN JA MUUN, KONKRSSI, N. 300 KONKURSSIA/KK.
EI YKSINKERTAISSTI OLE RAHAA, EI TULE MISTÄÄN, MITÄ RAHAA VOISI LAITTAA TYÖTTÖMIEN TASKUIHIN.
SANNA MARIN SANOI LAITTAKAA KIVIÄ TASKUIHINNE, ETTEI TUULI VIE, VAI MITÄ SE SANOI JÄITÄ HATTUUNNE.- Anonyymi
Roskaa !!!
Jos CapsLock näppäin on jumissa, yritä pienellä talttameisselillä.
- Anonyymi
Tutustu tosiasioihin mitkä asiat lisää velaksi elämistä liian helpolla on päästy kun käsi on aina nostamassa tukia
- Anonyymi
Muista tämä kun käyt KELA:n tiskillä.
- Anonyymi
Hölmö Orpon hallitus AIKOO MYYDÄ tuottavia SUOMALAISTEN OMISTAMIA YHTIÖITÄ!!
MISTÄ NÄITÄ TOLLOJA ANNETAAN TULLA EDUSKUNTAAN.???!!!- Anonyymi
Orpon mielestä on hyvä syödä muniva kana.
- Anonyymi
Voi hyvä ihme rikkaita on liian vähän,että kattaisi riittävän summan onko tämä viisautta vaan toisen ihmisen aliarvioitu käsitys asiasta otetaan kyt %köyttöönniin saadaan riittävä määrä
- Anonyymi
Mitä on järkeä antaa tukia vaan tukien takia yrityksille jotka tuottaa runsaita voittoja.
Tää tie ja rata hankkeita pitää olla tarkaan merkitty mihin tukicrsjs käytetty,ettei todeta että kyseiset yritykset tuottivat runsaita voittoja jopa miljoonia voittoa enää kukaan ymmärrä - Anonyymi
Hyrrä😬🙈 petteri🤓🤑👎👎👎👎
- Anonyymi
Nyt on
törkeää ol hereillä suuret eläkkeet täytyy olla historia muuten kaikki vaarantuu.
Eläisiin täytyy tulla katto koska kaikki ei ole ansaittua vaan keinoteltua ja yhteiskunnalla ei ole varaa..% korotuksilla köhmittyä ym.jokainen valveutunut on voinut ottaa itselleen lisä eläkkeen siis on aika herätä
Nuoret eivät pääse töihinn kun vanhukset töissä ja kehtaavat viedä eläke kertymän
Nyt vielä pitää maksaa korotettua eläke maksua. Herätkää nuoret.
Opiskelijat töihin ja vanhukset pois aika ajanut ohi. - Anonyymi
Kyllä sitä tukiaisia on jaettu ei ole tarvinnut että sen eteen pitäisi tehdä työtä.
- Anonyymi
Kokoomuksen Keisarit tekee kuten hölmö satu keisari joka teetti näkymättömät vaatteet ja maksoi omaisuuden siitä hyvästä, kansa sen näki , ei vaatteita..ja samanlaista on Kokoomuksen Orpon tekemiset 2023 "hallitsijana"
Eliitti pönöttää ja tav.kansa köyhtyy. - Anonyymi
KARMEA VIRHEARVIO, 2023 orpon purran hallitus
- Anonyymi
Vihrevasemmistohallituksen molemmat kädet olivat sinun molemmissa taskuissa ja syvällä.
- Anonyymi
Palstan aloittajalle. Purran ja Orpon käsi on valmiina saattamaan nämä työtä vieroksuvat sossun ja kelan elätit töihin, taitaa palstan aloittaja olla yksi niistä.
- Anonyymi
Onko oikein arvostella keskeneräistä työtä?
- Anonyymi
Niihön siinä kävi,että ei olla tarkkoja mhin sitä rahaa jaetaan. Pitää olla jokaiselle eurolle merkitty mihin käytetty ja loppu palautetaan vuoden lopussa .
- Anonyymi
Kyllähän nää työllisyys keinot pitää katsoa uusiksi.
Työllisyys kurssit pois ja tilalle henkilökohtainen tapaaminen ja toivelista joka työttömällä on ja yhdessä katotaan mihin voidaan tarttua.
Jos työtön ei ole mihinkään sovelias joko jää eläkkeelle tai tekee hyväntekeväisyyteen kuluvaa työtä. On väärin,että tämäkin on kielletty työttömällä ja työssä käyvät väsyttää itsessä.
Pitäisi tehdä kysely työttömiltä mihin ongelmiin pitää tarttua onko heillä keinoja työttömän työllisyyteen parannuskeinoja .Nyt unohtuu työtön kun hallitus ponpottaa.. - Anonyymi
Todella syvältä tämän Urpopurran hallitus, katsokeepa kuinka ministeripöntössä kun nämä kaksi supisevat kuin alakoululaiset ja Ylimielisesti virnuilevat ja naureskelevat kyselytunneilla. Tunnin moka kuin orpon tunnin muna turusta helsinkiin. Rahaa on!!?? Turhuuteen
- Anonyymi
Jihaa , persupurha ja kokkeliurpo ne yhteensoppii, kapitalistit takinkääntäjä kaksikko, vielä hihittelevät kuin pöntöt lehterillänsä, karma voi karma se on tulossa teitille
- Anonyymi
2023 orpon hallitus pahin PAINAJAINEN suomalaisille persupurrineen
- Anonyymi
Palstan aloittajalle. Totuushan on että Suomen taloutta kurjistaa enemmän nämä työtä vieroksuvat, kelan ja sossun tuella elävät. 80% tästä porukasta saa tukea kun eivät viitsi tehdä työtä, työtä löytyy varmasti kun vain haluaa. Itse en ole ollut työttömänä koskaan, aina on jotakin löytynyt. Koskaan en ole kelalta tai sossusta hakenut almuja, ei anna luontoni periksi olla valtion/kunnan elätti.
- Anonyymi
Idootit hoitelee sotea purra ja orpo
- Anonyymi
Kuka uskoo näitä 2023 hallitsijoiden läpinöitä.
- Anonyymi
Kok orpolle sopii kaikki leikkaukset purra on aina samaa mielipuolta kuin 15 v sitten.
- Anonyymi
Lehmäkauppahallitus uusinta vuorelta 2015
- Anonyymi
Nyt pitää miettiä ja taas miettiä. Olisi aika jo toimia ollut toimikuntia kansalainen maksaa ja tulos otetaan köyhiltä. Miten aina vaan eri näkövinkkelistä siis kokonaisuus köyhiä ei tarvi olla.
Ei voi olla,että työtön menettää elöke edun. Siis työnantajan armopaloja syödään.
Totuus on että ilman työntekijöitä ei mikään firma pyöri.
Tää,että opiskelu ajalta ei eläkettä kerry on järkyttävää. Kun teet työtönopiskulun ohella työnantsjanjo ei tarvi maksaa eläke maksua ihan luvan kanssa. Alkaa tuntua siltä,että tätäkö kansa oikeasti haluu 2 %väestöstä hallitsee kaikkea. Ei väliä vaikka opiskuajakts menee eläke ei väliä kun työttömiä koska luulevat etteivät itse koskaan tarvi.
Ei ole muuta vaihtoehtoa,ehtoa,että eläkkeelle laitetaan katto ja perustulo kaikille.vääryysdelle pitää tulla loppu. Eihän tää soputumisraha jonka kansanedustajat oo sen erikoisempi tulo kuin työttömyys korvaus. Miksi siinäkin pitää tehdä rakoa.. - Anonyymi
Onpa mukava kuulla eduskunnan joulujuhlista, ketähän se persu hakkarainen nuolee taas vkisin.
- Anonyymi
SE raja kiinni jo pellet.
- Anonyymi
Työkanisteri kok ei ole ajan tasall
- Anonyymi
Marinin viherpunahallituksen ottamat 40 miljardin lainat pitää maksaa pois.
Onneksi pieni- ja keskituloisten verotus laskee ensi vuoden alusta. - Anonyymi
Mitä, nyt kaikille takinkääntäjä kapitalistikokkeleille verohelpotusta purrapersu oli nii haaskan näkönen tänään kyselytunnilla, että pahhaa teki, melke yrjö tull.
Puriko tasahampaitaan - Anonyymi
Persuista ja kokkareiden orpo on Keisarit iliman vaatteita ja tunnin junan pölhöhölmöläisiä, parin minuutin takia ei tarvii uutta junanrataa perustaa ,, oikeesti orpo, mihin äly katosi vaaleissa tiehen nekin rahat
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=00R_ZR--Qmc
............ - Anonyymi
Köyhimpiä ovat Bangla Deshin, Jemenin ja köyhien Afrikan maiden kansalaiset joissa väkimäärä on suorastaan räjähtänyt islamin otteessa . Mitä kummaa siinä on, jos Suomi velkaisena maana on pakotettu leikkaamaan, jotta ylimääräiset muslimit eivät tule tänne kaatamaan tämän maan taloutta raiteiltaan .
- Anonyymi
Vasemmiston ulinaa. Vasemmisto hallitus aiheutti kymmenien miljardien velat joita myös köyhät maksaa! Älyhoi älä jätä!
- Anonyymi
Lisää liksaa ELIITILLE, näin kuului persu purran juliste kyselytunnilka tänään😬😡
- Anonyymi
Purran eliittiä ovat rehellistä työtä tekevät suomalaiset .
- Anonyymi
Seuraava pressa on Jussi.
- Anonyymi
Ei ole koska niihin taskuihin ei enää mahdu, kun kepun ja demarien kädet on jo siellä.
- Anonyymi
Ja keisari hallitus jakaa iloa kaikille 2023 orpopurrineen leikkausten muodossa SOTEEN. Ei se paljon ole mikä korvien välistä puuttuu kok persuilt.
- Anonyymi
Pääkanisteri🤓 ja valtiovarain kanisteri😬
Vievät suomen 1800 luvulle toimineen
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1061590Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601062Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711049- 153839
- 82752
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54719Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118646- 34644
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39640Ihan yleisesti
Mitä kautta sun pöksyihin pääsee? Pitääkö luvata kuut taivaalta vai riittääkö jokin muu arkisempi asia?42620