Romanit pidätetty vantaalla ryöstö/pahoinpitely sarjasta

Vastassa oli ensin pari naista, ja sen jälkeen paikalle oli saapunut kolmen nuoren miehen seurue, jotka olivat ensin pakottaneet uhrin istumaan oman autonsa takapenkille. Siellä uhria oli vaadittu väkivaltaa käyttämällä luovuttamaan pankkitunnukset ja puhelin. Uhria oli myös uhkailtu tappamisella. Uhrin tililtä oli myöhemmin siirretty useita satoja euroja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Särkkä.
Poliisin omien selvitysten ja tutkintatoimien avulla epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Epäiltyjä on yhteensä kuusi, joista kolme on tekoaikaan ollut alle 18-vuotiaita.
-Esitutkinnan aikana epäiltyihin on kohdistettu kovia pakkokeinoja. Osa epäillyistä on ollut tutkinnan aikana vangittuna ja osa on määrätty tehostettuun matkustuskieltoon

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bc6b0111-a716-4ff3-a800-b1cb2737d1f8
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Romaneilta jo nyt viimeistään kaikki tuet pois, ovat pelkkiä loisia ja pummeja.

Äänestä

Missä luki että ovat romaaneja. Nämä nöyrytysjutut viittaa aivan muualle.

Äänestä
  • Aivan....prisman hyllyjen välissä ovat olleet tekoaikaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vastassa oli ensin pari naista, ja sen jälkeen paikalle oli saapunut kolmen nuoren miehen seurue, jotka olivat ensin pakottaneet uhrin istumaan oman autonsa takapenkille. Siellä uhria oli vaadittu väkivaltaa käyttämällä luovuttamaan pankkitunnukset ja puhelin. Uhria oli myös uhkailtu tappamisella. Uhrin tililtä oli myöhemmin siirretty useita satoja euroja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Särkkä.
Poliisin omien selvitysten ja tutkintatoimien avulla epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Epäiltyjä on yhteensä kuusi, joista kolme on tekoaikaan ollut alle 18-vuotiaita.
-Esitutkinnan aikana epäiltyihin on kohdistettu kovia pakkokeinoja. Osa epäillyistä on ollut tutkinnan aikana vangittuna ja osa on määrätty tehostettuun matkustuskieltoon

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bc6b0111-a716-4ff3-a800-b1cb2737d1f8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu