Kalliit paperimiehet

Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan Suomessa paperimiesten brutto tuntihinnat (palkat sosiaalikulut) on maailman korkeimmat. Työnantajalle paperimies maksaa n. 34 euroa/tunti.

Suomessa on paperiteollisuudessa myös maailman lyhyin työaika, n. 1500 tuntia/vuosi. Pohjois-Amerikassa paperimiehet tekevät n. 500 tuntia enemmän työtä vuodessa. Ruotsissakin yli 100 tuntia enemmän.

Paperiliitto vaatii lyhentämään työaikaa ja osaansa tuotannon kasvusta, eli repikää siitä.

Hiljaiseksi vetää!
181393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

jääneet lääkkeet ottamatta. Ootko tosissasi sitä mieltä, että jos Saksassa jossain töissä ei saa lähteä kesken päivän vessaan vaan, pitää paskoa housuun, niin täällä suomessa pitäisi tehdä olot ihan yhtä surkeeksi.

Ps: En ole paperiliitossa.

Äänestä
  • Saksan malli tännekkin.
    Muutenhan ne kävelevät ihmisen ylitse.

    Äänestä

Ole sitten hiljaa, jos et tiedä.

Äänestä

Ruotsissa saakin vempulaa soittamalla....

Äänestä

On maailman parhainta tasoa suomessa, noin kaksinkertainen yhdysvaltoihin nähden työaikaa
voisi pudottaa huoletta vaikka kolmanneksella!

Hyvä huomio Allu, mutta muista ne lääkkeet!

Äänestä

Ehkäpä täytys lähtee muualle, jos asiat olis paremmin kuin Suomessa .Mutta Suomi on ykkönen. Suomessa on kiva tehdä paperia (kun pääomapiirit vaan antas työrauhan)Nytkin pitävät meitä työsulussa.Mitähän osakkeenomistajat(Amerikkalaiset) tästä tykkää.MItähän?

Äänestä

Allu, oletkos koskaan kuullut sanontaa "laadulla on tekijänsä."
Pauligin kahvikin on kalliimpaa kuin joku valtsun saludo jota ei juo pirukaan huutamatta, mistä sitten makuero johtuukaan mutta minä juon pauligin kahvia.

Missäs olikaan linkit noihin palkkatieto tilastoihin ja kun varmasti sen linkin löydät jostain niin laitappa sitten samalla linkkiä siitä miten tuottavaa paperin tekeminen suomessa on.

Voipi vetää hiljaiseksi kun huomataan että sen duunarin 34€ tuntikustannuksella herrat vetävät 3400€ tulosta puhtaana......

Markka-aikana erään talouspäällikön suusta kuultua.
"hioketta 1000 mk:lla, päällystettä ja muita aineita 1000 mk:lla, työtä kaikkine kuiluineen 1000 mk:lla ja myntiin 7500mk:lla, joten poijat helevetin hyvin mänöö ja löysätäkkin on varaa"...
Sama tehdas muuten pyörii yhä ja tekee kovaa tulosta alallaan.

Äänestä
  • kuinka paljon kapitalisti investoi koneisiin ja laitteisiin. Paperiliittolaiset ovat tehtaalla lähinnä tuotantojarruna. Tämä ei ole provo eikä vitsi vaan tosiasia.

    Äänestä

ALLY ei koulu vielä loppunu ,äkkiä takas tai saat piiskaa isältäs!!!

Äänestä
  • Tollo hiljaa ettei tarvii tulla vetään pataan. Tai kannikkaan...

    Äänestä

  • Allun frendi kirjoitti:

    Tollo hiljaa ettei tarvii tulla vetään pataan. Tai kannikkaan...

    Juu sivu persoonahan se siinä.. Eikö?

    Äänestä

  • paperitollo kirjoitti:

    Juu sivu persoonahan se siinä.. Eikö?

    Ei ole, vaan Allulla on frendejä ihan oikeastikin. Nih! ! !

    Äänestä

  • Allun frendi kirjoitti:

    Ei ole, vaan Allulla on frendejä ihan oikeastikin. Nih! ! !

    Niin noita Allun lehmiäkö tarkoitat, juu niitä piisaa kavereiksi asti.
    Allu on nii kova lypsymies, että lypsykone kuuluu hurisevan harva se yö omien jalkojen välissä.
    Allu itse tunnusti.
    Auta sitä ottamaan se punainen nappi, pliiiis!

    Äänestä

Niin se on hyvä, että puhutte kalliista paperiMIEHISTÄ. Ei naisena paeritehtaassa tienaakkaan.

Äänestä
  • Miten voi olla mahdollista, että ei nainen tienaa. Paperitehtaissahan maksetaan vakanssinmukaista palkkaa oli tehtävässä sitten mies tai nainen. Nyt herää eppäilys, ettet ole alan henkilöitä!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Miten voi olla mahdollista, että ei nainen tienaa. Paperitehtaissahan maksetaan vakanssinmukaista palkkaa oli tehtävässä sitten mies tai nainen. Nyt herää eppäilys, ettet ole alan henkilöitä!

    Ei tienaa sillä tavoin kuin mies voisi tienata. Niin se vaan on, että saa tehtaan trukkikuskitkin enemmän palkkaa kuin tehtaan ainoat naispitoiset kohteet...

    Äänestä

Vain "suomalaiset" paperifirmat ovat nyt liikkeellä protesteineen ja sulkuineen. Muutamat suomessa toimivat, täysin ulkomaisessa omistuksessa olevat tehtaat sanoutuivat irti metsäliiton painostustoimista paperiliittoa vastaan. Eli ulkomaiset työnantajat tyrmäävät metsäliiton vaatimukset.
Suomalaiset itse pitävät suurta meteliä ulkomaille siirtämisestä, mutta ulkomaalaiset firmat tulevat/olevat mielellään täällä korkean teknologian ja loistavan tuottavuuden parissa. Työajan pituudesta voi mainita esimerkkinä Ruotsin, jossa paperitehtailla on käytössä kuusivuorosysteemi suomen viisivuoron sijaan. Ja tuottavuus on sielläkin mahtavalla tasolla.

Jos palkka-asiohin pitää puuttua, ei mielestäni paperimies kummoistakaan palkkaa nauti. Tietysti jos vertaillaan matalapalkkaisiin aloihin ero on suuri. Verratessa esim. Rakennusmiehiin, muurareihin, rekkakuskeihin, loka-autonkuljettajiin tai roskakuskeihin jää paperimies palkkapusseineen armotta taka-alalle. Listaa voisi kyllä jatkaa pitkästikin, mutta tuossa muutama esimerkki. Nämä mainitut alat -rekkakuskeja lukuunottamatta-työskentelevät pääsääntöisesti päivätyössä.

Äänestä

verotuskin on kevyempää.
Sukulaiset jotka Ruotsissa asuvat kysyvät aina että miksi sulla ei ole Volvoa kun tienaat niin hyvin nutta kun vertailtiin käteen jäävää ansiota (kaveri poliisina ) ja autojen hintoja niin eipä tarvi ihmetellä miksi Nissan on hyvä auto Volvon rinnalla!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Allu kirjoitti:

Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan Suomessa paperimiesten brutto tuntihinnat (palkat sosiaalikulut) on maailman korkeimmat. Työnantajalle paperimies maksaa n. 34 euroa/tunti.

Suomessa on paperiteollisuudessa myös maailman lyhyin työaika, n. 1500 tuntia/vuosi. Pohjois-Amerikassa paperimiehet tekevät n. 500 tuntia enemmän työtä vuodessa. Ruotsissakin yli 100 tuntia enemmän.

Paperiliitto vaatii lyhentämään työaikaa ja osaansa tuotannon kasvusta, eli repikää siitä.

Hiljaiseksi vetää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu