Onko täällä ketään jolla on KLL diagnoosi? Itse juuri sellaisen saaneena on pelokas ja hämmentynyt olo. Mitään oireita ei ole, mutta rutiiniverikokeissa oli lievä leukosytoosi ja diffissä lymfosyytit koholla. Arvoja kontrolloitiin muutaman kerran, leukkarit aina välillä 9.8-12 ja lymfosyytit 5.2-5.7. Lopulta työterveyslääkäri laittoi lähetteen ja hematologisissa tutkimuksissa (verikoe) löytyi alkuvaiheessa oleva KLL. Lääkäri soitti tuloksen puhelimitse, ja järkytykseltäni en saanut kysyttyä läheskään kaikkea mitä olisi pitänyt. Kontrolliaika on syyskuussa ja silloin on myös lääkärin vastaanotto. Se jäi mieleen (ja on nähtävissä myös Kannasta), että KLL-immunofenotyypityksen omaavien B-lymfosyyttien määrä minulla on hyvin pieni (0,4). Olen tietysti googlannut asiaa paljon, ja kun tuo arvo on alle 5, olisi kyseessä monoklaaninen B-lymfosytoosi (MBL) , joka on eräänlainen KLL:n esiaste mutta harvoin johtaa itse sairauteen. Lääkäri oli kuitenkin tehnyt KLL diagnoosin, ja nyt mietityttää onko kyseessä tosiaan KLL vai sen esiaste MBL. Onko ketään joka tietää jotain asiasta, MBL;stä tai KLL;stä? Ei löydy kuin jotain ikivanhoja keskusteluja, liekö kaikki tieto nykyään face-ryhmissä.
Krooninen lymfaattinen leukemia
3
1891
Vastaukset
- Anonyymi
Olisko koronapiikki aiheuttanut.
https://www.mdpi.com/1648-9144/59/3/627- Anonyymi
Ajallinen yhteys, kuusi piikkiä, 43-v nainen....
Ph-Positive B-Cell Acute Lymphoblastic Leukemia Occurring after Receipt of Bivalent SARS-CoV-2 mRNA Vaccine Booster: A Case Report
- Anonyymi
Minulla todettiin vuosia sitten
Kolme veriarvoam aina koholla
Vaihdoin kotikuntaa ja palasin kolmen vuoden jälkeen takaisin. Alkuun piti käydä joka kolmas kuukausi verikokeissa
Tervryskeskuslääkärissä en ole ollut vuosiin ja labrassa samoin. Olen nyt kolme kuukautta todennut outoa hengastymistä rasituksessa jopa kävellessä. Yritän nyt lääkärille
. Labroissa näkyi otetun vain L-leuk.
Jos sattumalta tänään ei sukulaismies olisi soittanut ja kertonut että hänellä on todettu kll ja aiheuttanut vesymydta ja hengästymistä rasituksessa. Hänellä on nyt lääkitys. Heräsin rttä siitäkö minun oireeni johtuukin. Soitim sairaamhoitajalle että olisiko syytä ottaa loputkin veriarvot jotka on matkalla jääneet pois. Saahan nähdä tapaanko lääkäriä ja saanko lähetteen jatkotutkimuksiin
Ensimmäisen kerran diagnoosin jälkeen on nyt oireena tuo ouyo väsymys
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321